Pojistaan kiistellyt Outi Koski vankilaan21.2.2007 12:00, päivitetty 21.02. 12:08
Amerikkalais-suomalaisista pojistaan kiistellyt Outi Koski (nyk. Tasciotti) on vangittu Yhdysvalloissa.
Kosken asianajajan mukaan yhdysvaltalainen tuomioistuin katsoi tuoreessa ratkaisussaan Kosken syyllistyneen oikeuden halventamiseen. Hänet passitettiin kärsimään 30 päivän vankeusrangaistustaan heti.
Asianajaja Ulla-Riitta Harju kertoi STT:lle keskiviikkona, että rangaistusta oikeuden halventamisesta vaati Koskelle tämän entinen aviomies, amerikkalainen John Rogers.
Yhdysvaltalainen tuomioistuin vahvisti vuonna 2001 Kosken ja Rogersin sopimuksen lasten yhteishuollosta. Kaksi vuotta myöhemmin Koski jätti palauttamatta takaisin Yhdysvaltoihin Suomessa vierailulla olleet pojat.
Harjun mukaan nyt tehdään kaikki voitava, jotta Koski saataisiin vapaaksi.
- Hän on eilen (tiistaina) saanut kai soittaa yhden puhelun, jolloin hän on ilmoittanut asiasta äidilleen. Äiti ilmoitti asiasta edelleen tänne, Harju kertoi.
Outi Koski kauhuissaan tuomiostaan
(STT)

Vastaukset 1
Vanhimmat
kyllä Koski sieltä vapautuu 30 vrkn kuluttua, ja turha asianajajan on siitä ottaa kunniaa itselleen. Mahdollista muutoksenhakemusta ei keritä käsittelemään ylioikeudessa 30 vrk:n kuluessa.