Kerroin viime viikolla onnellisesta odotuksesta. Olin ihan varma että nyt se onnistuu. Menin tiistaina ensimmäiseen ultraan. Lähdettiin miehen kanssa onnellisena kuulemaan onko siellä yksi vai kaksi vauvaa. Ultrassa näkyi vauva....mutta se ei liikkunut eikä näkynyt sydämen sykettä . joten se oli kuollut jo viime viikon torstaina. en meinannut millään uskoa. MIKSI!!! Kaikki oli ihan hyvin ja mulla oli raskausoireita vielä siihen asti. Lääkäri passitti sitten keskussairaalaan. Koko eilinen päivä meni siellä. Olin varautunut kaavintaan. Mutta lääkäri ehdotti lääkkeillä sitä keskenmenoa. Sain lääkityksen puolenpäivän aikaan . ja sitten eilen klo 16 se meidän rakas pikkuisemme tuli ulos. Koko illan vuosin. Ihmettelin kun en ollut sen kipeempi. Normaalia runsaammat kuukautiset. Miksi aina käy näin. Itkua nytkin tulee. Nyt olen menettänyt jo 7 pienokaista. Kuinka kauan tätä jaksaa. Olen varmaan ihan hullu. Kun alettiin tähän viimeseen hoitoon päätin että tää on viimenen kerta. Mutta kun tiistaina sain tietää että vauva oli menehtynyt. Silloin päätin taas kerran etten voi antaa periksi. Haluan lapsen sillä mulla on paljon rakkautta annettavaksi. Puhuttiin eilen mieheni kanssa että nyt toivutaan molemmat ja säästetään rahaa ja yritetään syksyllä uudestaa. Raha asiatkin painaa meinaan ei tämä ole ihan halpaa. Mutta raha ei merkkaa mitään jos vain sais elävän ja terveen lapsen. Antakaa mulle palautetta että saisin tähän jotain lohtua. Nyt tuntuu että vielä koskaan en näin pohjalla ole ollut, sillä olin 100%:sti varma että nyt onnistuu. Tv. Lohduton
Taas ollaan pohjalla
Äitikö?
91550
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Todella ikävää! Voin vain kuvitella kuinka kamalata teistä tuntuu. Lohduttaisin jos vaan suinkin osaisin... Olette hyvin vahvoja kun olette jaksaneet tähänkin saakka. Kysyit miksi? Onkohan siihen vastausta olemassakaan? Varmasti sinulla olisi paljon annettavaa rakkautta lapsellesi ja todella toivon että saat vielä sitä rakkautta antaa.
..Otan osaa tilanteessasi. Aina jos raskaus etenee vähänkin pidemmälle, keskenmenot tuntuu sillo tosi hirveeltä. Mulla on 4 keskenmenoa takana joista eka viikolla 20, toka viikolla 10 ja kaksi viimesintä on heti loppunu kun raskaus on alkanu eli ne on ollu ns. kemiallisia raskauksia. Se eka keskenmeno oli aivan järkyttävä, jouduin synnyttämään kuolleen lapsen.( Joka oli ollu ainakin 2 viikkoa kuolleena mahassa ja alkanu jo siellä maseroitumaan ja muuttumaan ruskeaksi)
Alkuvaiheen keskenmenot ovat niin paljon helpompia kestää, vähänkään pidemmälle kun raskaus menee sitä alkaa jo haaveilemaan kaikenlaista ja ajatukset alkaa leijumaan. Olen ajatellut , että jos onnistun tulemaan raskaaksi kunnolla, yritän pysyä niin maan pinnalla kuin mahdollista (jos pystyn) ja enkä haaveile mistään , ennenkuin lapsi tosiaan tulee tähän maailmaan ELÄVÄNÄ.Mitään tavaroitakaan en aio hankkia ennenkuin loppusuoralla.Jos nyt ylipäätään pääsen koskaan siihen vaiheeseen.
Sinulla on jo 7 menetystä takana, täytyy vain ihmetellä miten jaksat... Onko sinua tutkittu ja missä vaiheessa keskenmenot ovat tulleet?
Toivottavasti onnistut vielä. Eräs tällä palstalla kertoi jostain klinikan tutkimuksesta että keskenmenoja saavat yleensä onnistuvat jossain vaiheessa saamaan lapsen, kun taas pelkkää negaa saavat huonommin.
Mä yritän ajatella näitä juttuja vaan biologisina tapahtumina, en ajattele enää mitääån enkeli vauvoja tai sellaisia, vaan yritän ajatella vain että se oli huono alkio jne. On helpompaa jotenkin kestää tää. Itserllä on nyt mietintä edessä , mitä nyt tästä eteenpäin, kun velkaa on ja hoidot maksaa mielettömästi
Moi!Itse olemme olleet hoidoissa jo vuodesta 2003 ja muutama alkionsiirto takana.Vain kerran kiinittynyt ja meille kävi täsmälleen samoin.Sikiö oli kuollut viiden vkon ikäisenä.Varmistettiin tilanne viikon kuluttua ettei kaavintaa tehtäisi hätiköiden.Elämäni pisin viikko..sitten ei muut kun kätilöopistolle toimenpiteeseen.Olin henkisesti ihan rikki ja tiedän tunteesi tarkalleen.
Tapahtuman jälk.meille on tehty jo uusi siirto mutta tuloksetta.Sitä vaan miettii miksi juuri meille ei anneta lasta juuri niin kuin sanoit rakkautta on niiiin paljon annettavaksi!Olin pitänyt "päiväkirjaa" siitä hetkestä kun alkion siirto tehtiin.Laitoin ajatuksia ja tuntemuksia ylös..kirjoitin pikkuiselle...kun tulimme kaavinnasta "hyvästelin" hänet ja lupasin jatkaa yrittämistä.Laita tunteesi paperille vaikka voisittekin puhua miehesi kanssa (hän voi myös pitää päiväkirjaa odotuksen aikana).Olen ajatellut myös että miksi minulle käy näin?Tiedän että koska myös te olette yrittäneet saada lasta pitkään on vaikea ajatella että kaikella on tarkoitus.(Näin minulle ystävät ja lääkäri sanoivat)Yrtän kuitenkin jaksaa taistelua vaikka nytkin on itku silmässä kun muistelen kaavintapäivää...Sinä,te selviätte vaikka nyt oletkin varmasti alakuloinen.Lupaan sen sillä olettehan jo nyt tehneet vakaan päätöksen jatkaa hoitoja.Lähetän sinulle ison halauksn ja uskoa tuleviin hoitoihin.Älkää antako missään vaiheessa periksi,niin kauan kun on elämää on toivoa!Jaksamista ja voimia.
Täälläkin ollaan pohjalla... Maanantaina alkoi vuoto. Mietin tässä lukiessani juttujanne, että miten ihmeessä jaksatte. Minulla oli juuri vasta(?) eka IVF ja siirto ja pieleen mennä pätkähti. Tuntuu, että koko elämä on niin turhaa. Sitä niin kuvitteli, että meitä autetaan nyt klinikalla, mutta onhan se oikeestaan tosi pieni prosentti, joka sen vauvan heti saa... Onneksi jäi muutama alkio pakkaseen huurunenäksi... Kunhan saisi voimat taas kerättyä ja jaksaisi swiirtää ajatukset kohti PAS:ia. Tänään sentään jo jaksoin lähteä ulos tästä kämpästä... Kaverin luo... Meillä 2v vauvan yritystä takana.
vaiheessa jo (7 km),aleta tutkia keskenmenojen syytä. hormonaaliset? rakenteelliset? (kohdun tai kohdunkaulan) tulehdus?ym. voimia teille, ja vaatikaa, että syy etsitään!
Kerron miksi olen saanut nuo keskenmenot. Ensimmäinen oli normaali keskenmeno..reili 15 vuotta sitten. Vuonna 95 odotin kaksosia. joista toinen tuli viikolla 9 pois. Ja toisen synnytin josta mulla on aivan ihana poika. Synnytyksen jälkeen otin kierukan joka aiheutti mulle tosi vaikean tulehduksen. pari vuotta sen jälkeen odotin taas kaksosia. Toinen tuli normaalisti ulos. mutta toinen oli kiinnittynyt kohdunseinämään ulkopuolelle. Joka täytyi leikata.Jolloin myös toinen munatorvista katkaistiin. erosin siinä välissä. Ja nykyisen mieheni kanssa alettiin pari vuotta sitten yrittämään raskautta. Ei kuulunut joten menin munatorventähystykseen jolloin lääkäri sanoi että mulla on noin 10 % mahdollisuus tulla raskaaksi koska se toinen munatorvi on niin tukossa. Mutta se tähystys teki sen että olin parin viikon päästä raskaana. Olin 5 viikolla kun tulin tosi kipeeksi ja eiku keskussairaalaan. koska se sikiö oli jäänyt taas sinne kohdunseinämään kiinni. Olin jouluaattona sitten leikkauksessa. ja siinä vaiheessa tiesin etten saa enää normaalisti lasta. lähdettiin viime keväänä IVF hoitoon. Ekassa saatiin vain yksi hedelmöitetty alkio joka siirrettiin. Mutta se tuli pois aika alussa. ja nyt tammikuussa tehtiin toinen siirto. Saatiin kaksi hedelmöitettyä alkiota jotka molemmat siirrettiin. Toinen niistä vain oli lähtenyt kasvamaan jonka nyt menetin 7+1 viikolla. elikkä meillä ei ole mahdollista kuin ainoastaan tää IVF hoito.
Nyt on mennyt 1½ vuorokautta tuosta keskenmenosta. Olen jotenkin rauhoittunut. nyt pitää keskittyä töihin ja itsensä hoitamiseen. kuukauden päästä on IN-TIIMISSÄ jälkitarkastus jossa keskustellaan jatkotoimenpiteistä. Nyt pitää vain saada itsensä kuntoon ja rauhalliselle mielelle. Tv. edelleen lohduton
oletpa todella kovan koulun käynyt tämän vauva-asian kanssa. kuitenkin hyvä, että olette hoitoihin päässeet, ja keskenmenojen syytkin tiedossa. (osasinkohan nyt asian ilmaista sinua loukkaamatta) itselläni on kaksospojat, syntyneet juuri 1995. voimia teille, on tosiaan hyvä koittaa rauhoittua, vaikkei se varmaan helppoa ole, en tiedä onnistuisiko se itseltäni... voima-hali sinulle.
synnytykseen.
nyt 2 tervettä poikaa ja yksi tyttö!!
sanon: YRITÄ, YRITÄ, YRITÄ!!!!
ei ole vaihtoehtoja!!! kamalaa se oli välillä kun aina tulin tyhjinkäsin sairaalasta. huusin ja synnytin 18 viikkoisen joka kuoli syliini. se oli hhirveää. kätilökin itki. mutta nyt on 3 lasta ja rakastan elämää! ja onnistuimme kuitenkin. kerran clomifenia, muut luomuna.. olen 39 v.
onnea ja pää pystyn, kyllä se siitä!!!
t. Anneli
teille. . On jotenkin helpompi kun tietää ettei ole yksin. On teitä muitakin jotka joudutte kärsimään näitä tuskia. Päivä kerrallaan tässä mennään. ja yritetään ajatella jotain muuta. Ehkä vielä kun tätä vuotoa jatkuu niin kauan tämä on vielä voimakkaana mielessä. Mutta onneksi olen vahva ihminen ja ajattelen aina positiivisesti. Ehkä joskus saamme pitää pienokaista sylissä. Toivoa vielä on vaikka tämä ikäkin alkaa painaa. Vaikka mikä vanha minä olen kun se espanjalainen "mummo" 67 vuotias synnytti ne kaksoset. Se vasta kuulosti hurjalta. Joten onhan meillä vielä aikaa. Mutta kiitos teille kaikille:Tv. Lohduton