Kanilla

Meillä kohta 12 viikkoa vanha poikaluppa jolla on nyt ollu n. 4 päivää nuhaa. Alussa oli aivastelua, ja nyt on pahentunut. Heti toisena päivänä soitin eläinlääkäriin, jossa neuvoivat kokeilemaan häkin alustojen vaihtoa sun muuta.

Kaiken tämän tein, mutta nyt näyttää pahenevan tuo nuha ja kani pitää hirveää purputusta hengittäessään:(

Eilen koitin illalla soittaa eläinlääkärin päivystykseen, en saanut yhteyttä.

Meidän paikkakunnalla toimii kolme eläinlääkäriä, joista yhteenkään en ole tänään saanut yhteyttä. Yksi on lomalla, toisessa menee vastaajaan ja kolmas sanoi että on kiireitä eikä kerkiä tällä hetkellä puhumaan. Pyysi soittamaan huomenaamulla uudestaan, tai jättämään asian vastaajaan!!!! hätä on suuri. Mitä mä voin itse enää tehdä?
3149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

koeta vain sitkeästi lääkäriin!Soita ja koita saada lääkäriä kirjoittamaan kuvauksesi perusteella resepti suoraa apteekkiin!!(kyllä eläinlääkärillä on pakko olla aikaa puhua puhelimessa...)
Nuha on aina hengenvaarallinen kanille.
Kai kani on vedottomassa paikassa?
Voit hengityksen helpottamiseksi kokeilla höyryhengitystä:
-Lämmitä kattilassa vettä ja sijoita höyryävä kattila turvallisesti kaninhäkin ulkopuolelle. Peitä häkki pyyhkeellä. Tarkista ettei häkkiin tule liian kuuma. Pidä tämän jälkeen lämpimässä. (turkki kuivuu kunnolla)
Tsemppiä!

Äänestä
  • höyryhengitystä. Tosiaankin täältäpäin en saanut aikaa kun vasta ensiviikolle:( Pidemmälle soitin ja olisin saanut heti peruutus ajan, mutta mies autolla töissä joten sillä hetkellä ei ollut mahdollisuutta päästä liikenteeseen ja 100 kilometrin päähän:(

    Huomenna taas uutta aikaa varailemaan... sitä ennen kaikki kotikonstit käyttöön. Säälittää kovasti tuo pikkunen.

    Äänestä

  • tuota kirjoitti:

    höyryhengitystä. Tosiaankin täältäpäin en saanut aikaa kun vasta ensiviikolle:( Pidemmälle soitin ja olisin saanut heti peruutus ajan, mutta mies autolla töissä joten sillä hetkellä ei ollut mahdollisuutta päästä liikenteeseen ja 100 kilometrin päähän:(

    Huomenna taas uutta aikaa varailemaan... sitä ennen kaikki kotikonstit käyttöön. Säälittää kovasti tuo pikkunen.

    Kanilla voi myös näin talvisaikaan heinän pöly käydä jopa niin kovaa henkeen, että sen hengitys alkaa vinkua ja "rutista". Varsinkin kun heinä on jo viimekesäistä, niin se alkaa olla tosi kuivaa. Lääkärin antama ohje oli: Jos kanille tulee "heinänuha" heinää voi sumutepullolla kostuttaa,jotta heinän laittamisen jälkeinen pöly laskeutuu. Jos kani alkaa aivastella heinien laiton jälkeen, voi ongelma johtua tästä. Purut voivat aiheuttaa samaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuhaa ym... auttakkaa kirjoitti:

Meillä kohta 12 viikkoa vanha poikaluppa jolla on nyt ollu n. 4 päivää nuhaa. Alussa oli aivastelua, ja nyt on pahentunut. Heti toisena päivänä soitin eläinlääkäriin, jossa neuvoivat kokeilemaan häkin alustojen vaihtoa sun muuta.

Kaiken tämän tein, mutta nyt näyttää pahenevan tuo nuha ja kani pitää hirveää purputusta hengittäessään:(

Eilen koitin illalla soittaa eläinlääkärin päivystykseen, en saanut yhteyttä.

Meidän paikkakunnalla toimii kolme eläinlääkäriä, joista yhteenkään en ole tänään saanut yhteyttä. Yksi on lomalla, toisessa menee vastaajaan ja kolmas sanoi että on kiireitä eikä kerkiä tällä hetkellä puhumaan. Pyysi soittamaan huomenaamulla uudestaan, tai jättämään asian vastaajaan!!!! hätä on suuri. Mitä mä voin itse enää tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu