ikäänkuin työpaikkakiusaamista?

Opettajanhan pitää olla teflonia ja kuunnella kaikki sonta, mitä tulee näiden kultamussukoiden suusta. Jos sanot yhtä "nasevasti" takaisin, soittaa joku valistunut vanhempi rehtorille, että meidän 190 senttiselle ja 120 kiloiselle pallerolle on opettaja sanonut pahasti ja opettaja on sitten rehtorin puhuttelussa oppilaan kiusaamisesta. Sen jälkeen tämä tulevaisuuden toivo ja äidin pikku paapero tietää, mitkä ovat opeetajajn oikeudet. Turha höpöttää, että opettaja on aikuinen. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse sietää.

Opettajan työ on rankkaa ja eräs muisto lapsuudesta on että oppilas häiritsi ja kiusasi erästä aineopettajaa niin paljon että opettaja joutui sairaslomalle, mielenterveys ei kestänyt.

Muistan myös että meno luokassa oli aivan kamalaa ja opettajalla oli vaikeuksia saada kuria luokkaan, myös oppilaat pelkäsi häiriköitä.

Kerran tuli työhön osoitus kouluavustajaksi mutta kieltäydyin, ajattelin kauhulla että minua ei saisi millään hinnalla vahtimaan yläasteikäisten jälki-istuntoja, olisin varmasti joutunut kiusatuksi, miten esim. naisihminen pärjää isoille korstoille?

Oppilaalla on oikeus tehdä mitä huvittaa ja opettaja/kouluavustajat eivät voi muuta kun alistua kestämään henkistä ja jopa fyysistä kiusaamista, haukkumista, tirskumista, henkilökohtaisiin asioihin, ulkonäköön, painoon yms. liittyvää haukkumista yms.

Eli ihmettelen tätä:: MIKSI JOKU VAPAAEHTOISESTI LUKEE ITSENSÄ OPETTAJAKSI???

tunteita minullakin, untuvikko-opettajalla! Tosin en tiedä tuosta ajatuksesta työpaikkakiusaamisena, ehkä se vain kuuluu open elämään. Minäkin luotan siihen, että kokemus tuo parannusta tähän asiaan, ei tarvitse enää NIIN paljon kaikenlaista kuulla ja sietää. Uutena ja sijaisena sitä ei aina tiedä koulun "kulttuuria" eikä osaa ehkä käyttää kaikkia keinojakaan. Olen ajatellut, että kun saisi viran niin lopultahan kasvaa sellainen oppilaskunta, joille olen aina ollut paikalla, kuulun kalustoon enkä ole vain sijainen jolle voi nyt huudella ja haistatella koska se ei kuitenkaan anna numeroita ja pian jo lähtee pois.
Tilannehan on usein sellainen, että joku rohkea oppilas heittää jonkun kommentin, oppilaat katsovat kuinka ope reagoi ja toinen pistää kohta par(h)emmaksi heittämällä vielä pahemman loukkauksen tai kommentin. Mitataan, mitä kaikkea tälle opelle voi sanoa. Ja sana kiertää välitunnilla, tunnilleni on tullut 9-luokkalainen joka jo valmiiksi on ollut sen näköinen että täältä kohta pesee, olen kuullut sinusta ja siitä, että oletkin kiltti ope etkä pane vastaan näitä huutelujamme.
Kyllä unettomia öitä joskus viettää ja olo on ahdistunut. Ei ehkä kuitenkaan kannata ottaa liian vakavasti, joku töistävapautumis-keino täytyy keksiä että jaksaa ammatissaan. Harmillista on se, että usein itsekin ajattelee: olen varmasti huono ope, kun ne noin käyttäytyvät.Onko tuttua? Se kai sitä ahdistusta eniten aiheuttaa. Silloin on hyvä kuulla, että samalla tavalla kaikki oppilaat, kaikille uusille opeille.

Tsemppiä sinulle!

Koulu voi vaikuttaa toiminnallaan siihen, että oppilaan jo olemassaolevia vaikeuksia (joille mahdamme lopultakin melko vähän) ei enää entisestään koulun toimesta lisätä. Jos oppilaista tulee kovin koulukielteisiä, ei heille yksinkertaisesti jää sen suurempaa huvia kuin kiusata opettajia ja mahdollisesti toisia oppilaita.

Sinähän pystyt jo ulkoistamaan monet ongelmat, joiden huomaat aiheutuvan muista seikoista kuin itsestäsi. Jos tämän ymmärryksen tien valitset, niin siinä ei kokemuskaan tule sitä tosiasiaa muuttamaan, että henklökohtaiset ominaisuutesi pitävät sinut erilaisena opettajana. On suorastaan välttämätöntä, että meitäkin on.

Sinä rajaat kyllä ongelman luokkatilanteisiin, mutta kehottaisin tarkkailemaan oppilaiden toimintaa myös laajemmassa toimintaympäristössä. Niissä tulee erityisen selvästi esiin se, että toimitaanko vanhanaikaisen häväistysperiaatteen mukaisesti (nykyisin opettajia häväisten) vai ovatko kasvatustavoitteet modernimmat.

Rivien välistä luin, että et oikein usko rangaistusten käyttöön näissä asioissa. En minäkään mm. sen jälkeen, kun jouduttuani todellakin antamaan rangaistuksen eräälle luokkahuoneen ikkunan eteen tupakoimaan tulleelle oppilaalle, jouduin koko kylän edessä häpeämään sitä, että sama tyyppi seuraavaksi uhitellen polttelikin minun edessäni bussipysäkillä, jolla odottelin kotiinpääsyä.

Siitä huolimatta, että opettajainhuoneessa oli saatu suurimmat kiksit minun "jymäyttämisestäni" (olin mukamas liian sinisilmäinen ja oppilasmyönteinen) tiettyjen oppilaiden toimesta, kerroin asiasta rehtorille. Hän armahti minut koulupäivän jälkeiseltä valvonnalta ja kehoitti menemään seuraavalle pysäkille, jolle oppilaat eivät viitsi tulla perässä.

Sittemmin olen lukenut lehdestä, että pomo ei ole vieläkään ratkaissut tätä ongelmaa lopullisesti, koska yleisönosastossa kirjoittelevat koululaisten tupakoinnista, jota kyläläiset kauhistelevat lapsia kouluun kuskatessaan aamuin illoin.

Kerro asiasta koulusi rehtorille ja kysy rohkeasti (niele siis ylpeytesi), että mitä sinun tuossa tilanteessa kannattaisi tehdä. Jos joku tunnillasi ei suostu käyttäytymään koulun sääntöjen mukaan, ei se ole yksistään sinun ongelmasi. Juttele myös muille opeille kahvitauolla asiasta. Kysy heiltä, että mitä tekisitte tällaisessa tilanteessa. Jo pelkkä puhuminen ja päivitteleminen kollegoiden kanssa auttaa paljon, eikä silloin jää itselle kuvaamasi kaltaista ukkosenjohdatinoloa.

Mulla on ollu hyviä opettajia.
Eräs hyvä opettaja sanoi heti tunnin alkuun: Minua sanotaan yleisesti nimellä (piip), ja se ei minua haittaa (sanokaa vaikka tunnilla), asiat, joita en hyväksy ovat (piip, piip ja piip) ja niistä joudutte vastaamaan (esim. reksin puhuttelu, välitunti työ, vanhemmille viesti tms.)
Tämä opettaja oli aina rento, sieti kiroilua ja isottelua. Muttei koskaan niitä asioita, jotka oli asettanut kielletyiksi. Kaikki halusivat menestyä hänen tunneillaan ja saada hänen kiitoksensa. Jos kuitenkin teki kielletyn (piip-asian) hän ei koskaan epäillyt rankaista sanomallaan tavalla. Hän oli ehdoton. Toisaalta hän myös sai esim. rehtorin tuen taakseen. Ehdottomasti.