Jotka kannattavat viranomaismielivallan

kiireesti laatimaan Lastensuojelulakiin lisäystä, jossa tarkkaan määritellään hyvä vanhemmuus. Se on oltava niin tarkasti määritelty, että viranomaisilla ei ole mahdollisuutta pienimpäänkään henkilökohtaiseen lain soveltamiseen sen asian osalta.

On aivan turha kuvitella, että viranomaiset tekevät oikeita päätöksiä ihan vain siksi, että he ovat viranomaisia. Nyt heidän ei kiistatilanteessa tarvitse edes todistaa toimineensa oikein, vanhempia vastaan esitettyjä syytteitä ei tarvitse todistaa oikeiksi, pelkkä sossun käsitys asiasta riittää ja valitusmenettelyllä ei ole juuri mitään virkaa.

Ja jos mielivaltaa tuetaan - kuten nyt uudessa laissa tapahtuu - niin laissa on säädettävä rangaistukset myös
-aiheettoman lastensuojeluilmoituksen tekijälle
-viranomaisille, jotka ovat huostaanoton hyväksyneet ja täytäntöön panneet ilman riittäviä perusteita ja todisteita
-tuomareille, jotka ovat vahvistaneet perusteettoman huostaanoton tai hylänneet vanhempien valituksen kyseisessä tapauksessa
-huomattavat taloudelliset korvaukset jokaiselle lapselle, joka on ilman riittäviä perusteita erotettu vanhemmistaan, näin myös erotilanteessa
-rangaistusten uhalla on myös kuntapäättäjät velvoitettava saattamaan lasten terveydenhoito tarvetta vastaavalle tasolle
4167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

miettiä näitä kysymyksiä uudelleen kansainvälistenkin lakien valossa.

PS. Minkä vaalikoneen kysymyksissä on eniten lapsiperheiden oloihin liittyviä kysymyksiä?
Onko kukaan katsellut?

Äänestä
  • kepulaisiin ei voi luottaa. demarit ovat luoneet tämän yhtgeiskunnan (holhousvaltio) vihreät....no jaa voisi olla varteenotettava vaihtoehto, muutoinkin pystyvät asiat perustelemaan.

    Äänestä

  • ent.demari kirjoitti:

    kepulaisiin ei voi luottaa. demarit ovat luoneet tämän yhtgeiskunnan (holhousvaltio) vihreät....no jaa voisi olla varteenotettava vaihtoehto, muutoinkin pystyvät asiat perustelemaan.

    konetta, jossa kysyttäisiin perhepoliittisia kysymyksiä. Kaikki muut asiatko ovat ilman muuta tärkeämpiä? Edes vaalikoneiden laatijoille ei ole tullut mieleen, että joku edustajaehdokas voisi olla perheiden asialla... :/

    Korjatkaa käsitykseni, jos se osoittautuu vääräksi.

    Äänestä

EI suojele lasta.

Perheen vainoamisella pyritään löytämään vikoja vanhemmista. Koska missään ei ole tarkkaan määritelty, millainen on hyvä vanhempi, tulkinnan varaa löytyy ja virhetulkintoja tapahtuu. Nykyiselle lastensuojelulle ei enää riitä, että lapsi saa rajat ja rakkautta. E-hei, valvonta ulottuu paljon yksityiskohtaisempiin asioihin.

Mutta jos viranomainen tekee tulkintavirheen, ei kukaan ole kiinnostunut siitä pahasta, mitä lasten väärä suojelu on lapselle aiheuttanut toimenpiteineen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jatkumista, alkakaa kirjoitti:

kiireesti laatimaan Lastensuojelulakiin lisäystä, jossa tarkkaan määritellään hyvä vanhemmuus. Se on oltava niin tarkasti määritelty, että viranomaisilla ei ole mahdollisuutta pienimpäänkään henkilökohtaiseen lain soveltamiseen sen asian osalta.

On aivan turha kuvitella, että viranomaiset tekevät oikeita päätöksiä ihan vain siksi, että he ovat viranomaisia. Nyt heidän ei kiistatilanteessa tarvitse edes todistaa toimineensa oikein, vanhempia vastaan esitettyjä syytteitä ei tarvitse todistaa oikeiksi, pelkkä sossun käsitys asiasta riittää ja valitusmenettelyllä ei ole juuri mitään virkaa.

Ja jos mielivaltaa tuetaan - kuten nyt uudessa laissa tapahtuu - niin laissa on säädettävä rangaistukset myös
-aiheettoman lastensuojeluilmoituksen tekijälle
-viranomaisille, jotka ovat huostaanoton hyväksyneet ja täytäntöön panneet ilman riittäviä perusteita ja todisteita
-tuomareille, jotka ovat vahvistaneet perusteettoman huostaanoton tai hylänneet vanhempien valituksen kyseisessä tapauksessa
-huomattavat taloudelliset korvaukset jokaiselle lapselle, joka on ilman riittäviä perusteita erotettu vanhemmistaan, näin myös erotilanteessa
-rangaistusten uhalla on myös kuntapäättäjät velvoitettava saattamaan lasten terveydenhoito tarvetta vastaavalle tasolle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu