turistimaa. Kaverit väitti vaan, että sieltä saa HIVI:n ? Entä tsumaanivaara, viimeksi kuoli noin 50.000 ihmistä tsumaanin tuhoihin.
Onko Thaimaa turvallinen
peräkammarin poika
112424
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jää vaan suomeen.
Läheskään kaikista maanjäristyksistä ei tule tsunamia, joten se on perin harvinainen ilmiö. Pari viikkoa sieltä tulleena voin kertoa, että ohjeistus tsunamin tapahtuessa on yleisesti näkyvillä ja luettavissa mm. kylteistä, joissa kerrotaan lähin evakuointipiste.
Lisäksi rannoilla on tsunamitornit, joista tulee hälytykset. Tsunamihälyttimet on asennettu merenpohjaan myös. Nou hätä..
-Snoukkaboy
Thaimaa on turvallinen maa ja veikkaisin useasti siellä matkaavana, että turvallisempi kuin moni Etelä-Euroopan maa.
Thaimaassa turistin ryöstäjä on lähes aina toinen turisti. Taskuvarkaita ei juurikaan ole.
Änkyräkännisenä kaikkea voi sattua ja tulla ryöstetyksi. HIV:iä on suhteellisen paljon, mutta kuka järkierkki nyt enää suojaamattomana seksiä harrastaakaan ulkomailla tai edes Suomessakaan tuntemattoman kanssa. Rokotukset kuntoon niin turvallista on matkustella. Liikenne on vaarallista, sillä liikennesääntöjä ei juurikaan ole. Joten skootterin tai auton vuokraamista kannattaa harkita. Thaimaassa Tuk-Tuk:lla ajo ja taksit on sen verran edukkaita, että omaan mopediin ei mitään järkisyitä juurikaan turistilla ole.
-Snoukkaboy
Turha kaunistella asioita.Ei siellä ihmishenki paljoo maksa kun sattuu kohdalle.Ja jos vielä poliisi on juonesssa mukana niin ei ole mitään oikeuksia.
Tietysti jos kovasti pelkää kaikkea, niin parasta on kun ei lähde kotoaan mihinkään.
Kyllä, sieltä saa HIVin heti kun astuu maan kamaralle ja tsumaanejakin on noin puolen tunnin välein.
Sinä ainakin saat sieltä HIVin - se on varmaa.
Ei ainakaan niin vaarallinen kuin Suomi. Varsinkin jos ajattelee ulkomaalaisen kannalta.
Bangkokin keskustassa on yöllä turvallisempaa kuin Helsingissä päivällä.
Parempi aitsi ku valla paitsi
Kaksi venäläistä naisturistia ammuttu kuoliaaksi aurinkotuoleihinsa aikaisin aamulla Jomtien rannalla.Voiko tälläistä sitten sattua vaikka hietsussa?Epäilen ettei.
Kyllä Thaimaa turvallinen on jos vertaa vaikka Suomeen.Tänäänkin uutiset kerto kaikenlaisia huonoja uutisia pääkaupunkiseudulta. Muista pittää savupellit auki kun lämmität sitä pönttöuunia ,ettei tule häkkää.
Nykypäivänä joka maassa voi joutua väkivallan kohteeksi, se on vain huonoa tsägää tai....kohtaloa.
Lehdistä voi lukea päivittäin kaikenlaisia pommi-iskuja, terroritekoja, mustasukkaisten aviopuolisoiden murhia, mitä vain. Kotikadullaankin ihminen voi tulla tapetuksi tai auton yliajamaksi.
Järkeä tietysti kannattaa käyttää kun lomakohdetta valitsee, itse en lähtisi tällä hetkellä Irakiin vaikka maa sinänsä kiehtookin.