lihava kani

Minulla on n. 7-vuotias poikakani, joka on selvästi ylipainoinen. Tilanpuutteesta lihavuus ei ainakaan johdu, sillä kanini häkin pinta-ala on n. 3 neliömetriä. Kesäisin kani pääsee ulos isoon aitaukseeen hyppelemään. Ruoaksi se saa aamuisin vähän siemeniä ja kuivaa heinää, iltaisin esim. porkkanaa, omenaa tai leipää. Myös makupaloja silloin tällöin. Siis johtuuko tämä lihavuus siitä, että kanini on melko vanha eikä liiku enää entiseen tapaan vai annanko sille liikaa ruokaa? Kanillani on kyllä toinen kani kaverina joten sen ei tarvitse yksin olla. Ne ovat eri häkeissä, mutta näkevät toisensa. Olisin todella kiitollinen kaikista neuvoista.
2152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

meilläkin on ihan sama tilanne, kanit ovat kaikenlisäksi sisko ja veli ja toinen on niin laiha että sen kanssa on tuskailtu vähän enemmänkin mutta tämä meidän neiti... se on ollut jo pennusta asti lihava, eikä se laihdu vaikka ollaan mitä yritetty, mutta jätä siemenet ja makupalat heti pois!!! älä anna kanisi lihota yhtään enempää, pitää vain muistaa terveellinen ruokavalio, tummaa leipää, ei vaaleeta, heinää, omenaa tai porkkanaa....
mutta siemenet ja makupalat ovat lihavalle kanille viimeinen vaihtoehto!!!
(mutta tunnustan: kyllä ehkä kerran kuukaudessa annan muutaman siemenen sille, eivät ne nyt niiiin vaarallisia ole, muta pääasiassa niitä ei saa antaa!! siis lihaville, meidän herra saa siemeniä niin paljon ku haluaa)

Äänestä

Pääseekö kani häkistään liikkumaan vapaasti? Ei kolme neliömetriä vielä välttämättä koko päivän liikuntatarvetta täytä, vallankaan jos ei pääse yhtään uusiin maisemiin. Pienessä tilassa (siis häkiksihän tuo tila on oikein hyvä, mutta ei koko päivän oleskelupaikaksi) oleva kani tylsistyy helposti ja käyttää sitten aikansa syömiseen ja makoiluun, ja näin sitä painoa sitten kertyy. Toki iällä on myös osuutensa kanin virkeydessä, mutta kyllä tuonkin ikäiset puput vielä usein porskuttaa ihan täysillä :)

Mikäli pupusi pääsee loikkimaan isommallekin alueelle päivittäin, kannattaa saada sitä "aktivoitua" liikumaan enemmän. Esim. koittaa leikkiä sen kanssa palloilla tai vessapaperirullilla tms. Käytä mielikuvitusta :) Ja aina paras konsti aktivoimiseen on kaveri, eli (mikäli puput eivät ole eri sukupuolta ja tulevat toimeen) juoksuta kaneja samaan aikaan,niin eiköhän ala leikki maittaa molemmille.

Toki liikunnan ohella tärkein asia laihdutuksessa on ruokavalio. Tehokkain konsti laihduttamiseen on laittaa pupu vesi&heinäkuurille. Eli ei mitään muuta syötävää kuin heinää (eikä pelkoa, kani saa kyllä kaiken tarvitsemansa siitäkin). Liian pitkään ei ehkä kannata tätäkään jatkaa, mutta parin viikon kuurikin voi jo tehdä terää. Sitten voit pikkuhiljaa tuoda tuoreruokaa taas ruokavalioon (ja tosiaan vähän kerrallaan, ettei massu sekoa), ja jatkaa vaikka heinän ja tuoreruuan kanssa jonkun aikaa. Sitten pikkuhiljaa taas pelletit (siemenseokset ovat usein aivan liian rasvaisia, eli kannattaa siirtyä pelletteihin jos et jo niitä käytä) mukaan, pienissä määrin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


^^kani^^ kirjoitti:

Minulla on n. 7-vuotias poikakani, joka on selvästi ylipainoinen. Tilanpuutteesta lihavuus ei ainakaan johdu, sillä kanini häkin pinta-ala on n. 3 neliömetriä. Kesäisin kani pääsee ulos isoon aitaukseeen hyppelemään. Ruoaksi se saa aamuisin vähän siemeniä ja kuivaa heinää, iltaisin esim. porkkanaa, omenaa tai leipää. Myös makupaloja silloin tällöin. Siis johtuuko tämä lihavuus siitä, että kanini on melko vanha eikä liiku enää entiseen tapaan vai annanko sille liikaa ruokaa? Kanillani on kyllä toinen kani kaverina joten sen ei tarvitse yksin olla. Ne ovat eri häkeissä, mutta näkevät toisensa. Olisin todella kiitollinen kaikista neuvoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu