Sellaista tiedustelisin että kuinkas pikaisessa tahdissa voisi Helsingin OKL:ssä opiskella luokanopettajaksi? Pohjalla on yo-tutkinto, kasvatustieteen pedagogiset perusopinnot, sosiaalipsykan perusopinnot sekä yksi amk-tutkinto. Haaveilen luokanopettajan ammatista, mutta tahtoisin suorittaa kyseisen tutkinnon niin tiivistetysti kuin mahdollista. Alan ja ammatin opiekslu sinänsä kiinnostaa ja toki haluan siihen panostaa, mutta juuri neljä vuotta ammatillista tutkintoa tahkonneena toiset neljä-viisi vuotta kuulostaa pitkältä ajalta...
Opeopiskelu
mietteliäs***
41020
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Parissa vuodessa voi opiskella luokan opeksi.
Onko ihan totisen totta kokemusta tai tietoa? Kaksi vuotta kuulostaisi loistavalta. AMK:ssa opiskellessani ja samaan aikaa avoimessa perusopintoja vääntäessäni oppi kummasti käyttämään ajan tehokkaasti! Ja olis tosi jees jos se vaan on jotenkin mahdollista myös OKL:ssä.
Kuinka sitten noi ekan vuoden opinnot, eikö ne täydy jotenkin ajoittaa koko ryhmän kanssa samaan aikaan suoritettaviksi?
Ei pidä paikkaansa! Ainakin neljä vuotta siinä menee jos sulla on ainoastaan perusopinnot tehtynä. Mutta mukavaahan se opiskelu on! :)
...kaksi vuotta eli valmistuin luokanopeksi. Olin koulutuksen aloittaessani suorittanut kasvatustieteen aineopinnot sekä molemmat sivuaineet (15 ov 15 ov). Lisäksi sain kaksi harjoittelua työkokemuksella korvatuksi. Tästä huolimatta aikataulu oli TODELLA tiivis ja uuvuttava. Nyt jos voisin, valitsisin toisin ja opiskelisin pidemmän ajan vähemmällä stressillä :).