Kattopaneelien suunta

Olen ajatellut paneloida katon ja tässä pähkäilen paneelien suuntaa suhteessa lattiaan. Huone on 10*4 metriä jossa lattialaudat ovat huoneen pituussuunnassa. Katon taas ajattelin paneloida poikittaissuunnassa. Onko kellään sattunut silmään, että näyttääkö sittenkin levottomalta?
511452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

laitetaan päävalon suuntaisesti, mutta ei se ole mikään sääntö. Aika hajataittoa saa olla, että lattian ja katon näkee muuta kuin kauempaa yhtäaikaisesti.

Tein juuri yhden oleskeluhuoneen katon johon tuli keskelle kattoa 4-suunnasta paneloitu lievä "salmiakki" hieno tuli vaikka itse sanonkin ja yksikään paneeli ei salmiakissa kulkenut siis samaan suuntaan lattian laminaattien kanssa.

Äänestä

yleensähän se suunta on kohti valoa. Pitkässä huoneessa tekisin aina kuitenkin niin että panelointi ja lattia on sen kapeamman seinän suuntainen jolloin se hieman hämää silmää eikä saa huonetta ainakaan näyttämään vielä kapeammalta.

Lattiasta riippuen siis poikittain eli lyhyen seinän mukaan panelointi. Jos lattiassa vahvasti erottuva kuviointi niin näkyykö se kun matot ja huonekalut on paikallaan?

Äänestä

muuten tulee näyttämään levottomalta ja katumus tulee.

Äänestä

paneeli ristiin koolauksen kanssa joten sinun koolaus määrää suunnan , tai sitten koolaa katto halutun suunataiseksi .

Äänestä

joten sen suuntaan, muuten pontti heijastaa ikävän varjon..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vvh kirjoitti:

Olen ajatellut paneloida katon ja tässä pähkäilen paneelien suuntaa suhteessa lattiaan. Huone on 10*4 metriä jossa lattialaudat ovat huoneen pituussuunnassa. Katon taas ajattelin paneloida poikittaissuunnassa. Onko kellään sattunut silmään, että näyttääkö sittenkin levottomalta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu