Mitä kannattaisi tehdä; avioparina "oleilemme" miehen perinnöksi saamalla tontilla ja omakotitalossa johon minulla ei ole testamentin mukaan avio-oikeutta. Asumme kuitenkin muualla. Samalla tontilla on myös puoliksi omistamamme kesämökki jonka rakensimme ennen naimisiinmenoa. Miten turvaisin sen ettei kesämökki mene perillisille jos mieheni kuolee ennen minua? Kun omistan vain puolet mökkirakennuksesta niin sitäpä ei siirretäkkään perintötontilta pois.
Asuminen perintökodissa
mäntti
2452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinulla on oikeus saada tasinkoa, jos puolisosi varallisuus on suurempi kuin sinun. Kesämökin puolikas on sinun, vaikka kiinteistön maapohja jääkin avio-oikeutesi ulkopuolelle.
Rahassa mitaten asemasi on turvattu avio-oikeudella (riippuen toki muun varallisuutenne arvosta). Mutta jos todella haluatte toimia niin, että kesämökki ei missään tapauksessa mene perillisille, miehesi on laadittava testamentti, jolla määrätään sinulle kyseinen mökki kokonaisuudessaan. Ongelmaksi jää vielä maapohja. Jos siitä voidaan lohkoa määräala, voitaisiin määräala myös testamentata sinulle. Jos kuitenkin on kyseessä tontti, jota ei voi lohkoa (asemakaava estää tms.), täytyy koko kiinteistö testamentata sinulle.
Et kertonut, onko miehelläsi lapsia. Jos on, lapset voivat vaatia lakiosaansa ja testamentti on rahamääräisesti tehoton siltä osalta kuin lapset eivä saisi lakiosaansa vastaa osuutta kuolinpesästä.
Tietojesi perusteella ei voi antaa täydellistä vastausta, mutta avio-oikeuden puuttuminen kiinteistöön voi joissakin tilanteissa on ongelma, johon teidän pitäisi kiinnittää huomiota.
Kiitos vastauksesta. Lapsia ei ole kummallakaan, ainakaan tiedossaolevia joten siitä ei huolta mutta kuten sanoit tuohon määräalaan voisi kiinnittää huomion. On epävarmaa kun kaikki omaisuus on toisen perintöä ja sitä yhdessä kuitenkin rahoitamme, huollamme, rakennamme jne. ja hyvässä lykyssä saan nuolla näppejäni. Ei koskaan tiedä miten elämä menee.