Vastustan

Saastuttajien kannettava vastuu ympäristön pilaantumisesta
Euroopan komission mukaan Euroopassa on noin 300 000 saastunutta tai saastuneeksi epäiltyä maa-aluetta ja vesistöä. Yksikin näistä on liikaa. Monet eläin- ja kasvilajit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon. Näistäkin joka ikinen on liikaa. Tämän vuoksi Euroopan unionin lainsäätäjä haluaa varmistaa, että saastuttajat joutuvat vastuuseen teoistaan ja korjaamaan aiheuttamansa vahingot.
11507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Suojellaan saasteilta ympäristö ja itsemme

Happosateiden tuhoamia metsiä, otsonipiikkien tukehduttamia kaupunkeja, elottomia järviä ja levien valtaamia lampia – ilman saasteet ovat suuri uhka ympäristölle ja terveydelle. Kahden vuoden kiihkeiden neuvottelujen jälkeen parlamentti ja neuvosto säätivät direktiivin, jolla on tarkoitus muun muassa vähentää suurista lämpövoimalaitoksista peräisin olevia epäpuhtauspäästöjä ja määrätä tiukat rajat neljälle suurimmalle epäpuhtauksien aiheuttajalle.
Ilman pilaantumisen torjumiseksi käytössä on muitakin keinoja kuin Kioton pöytäkirja. Kasvihuonekaasut eivät ole ainoa vihollisemme. Lämpövoimaloiden synnyttämä rikkidioksidi (SO2) voi sekoittua sateeseen ja muuttua rikkihapoksi, joka tuhoaa metsiä. Kun rikkihappoa joutuu järviin, niiden elämä tuhoutuu. Myös typen oksidit (NOx) ovat haitallisia, koska ne voivat reagoida haihtuvien orgaanisten yhdisteiden kanssa ja tuottaa maanpäällistä otsonia (troposfääristä otsonia). Korkealla ilmakehässä otsoni suojaa maapalloa ultraviolettisäteilyltä, mutta lähellä maanpintaa se on vaarallista, sillä se tuhoaa kasveja, ärsyttää hengitysteitä ja siitä tulee nimenomaan kasvihuonekaasua.

Äänestä
  • Myrkkykaasut eivät piittaa maiden välisistä rajoista

    Vaikka voimalan piippu nousisi kolmensadan metrin korkeuteen, se ei suojaa kuin aivan lähiympäristöä. Saastuttava savu leviää joskus satojenkin kilometrien päähän, ja saastehiukkaset putoavat maahan valtioiden rajoista välittämättä. On itsestään selvää, että Euroopan unionin olisi ryhdyttävä toimiin tilanteen parantamiseksi.

    Komissio ehdotti tällä vaalikaudella muiden toimien ohella kahta erillistä mutta toisiinsa tiiviisti liittyvää direktiiviä. Toisella ajantasaistetaan lainsäädäntöä, joka koskee suurista polttolaitoksista peräisin olevien kolmen myrkyllisen aineen päästöjä ilmakehään. Kyseessä ovat typen oksidit (NOx), joita syntyy hapen ja typen reagoidessa erittäin korkeissa lämpötiloissa, rikkidioksidi (SO2), jota syntyy poltettaessa fossiilisia polttoaineita, sekä orgaaniset ja mineraalihiukkaset, joita pääsee ilmaan esimerkiksi sementtitehtaista. Nämä kolme epäpuhtautta ovat usein mukana eri hengityselinsairauksien synnyssä, pelkästä ärsytysyskästä syöpään.

    Toinen direktiivi koskee kansallisia päästörajoja tietyille ilman epäpuhtauksille, jotka ovat syynä happamoitumiseen, otsonin lisääntymiseen ja rehevöitymiseen (toisin sanoen sellaisten ravinteiden lisääntymiseen vedessä, jotka häiritsevät ekosysteemejä, edesauttavat levien lisääntymistä ja aiheuttavat happikatoa). Näitä epäpuhtauksia ovat edellä mainitut rikkidioksidi ja typen oksidit sekä ammoniakki ja haihtuvat orgaaniset yhdisteet (kuten hiilivety- ja liuotinhöyryt).

    Parlamentti ja neuvosto pääsivät molemmat direktiivit kattavaan sopimukseen pitkään kestäneellä niin sanotulla sovittelumenettelyllä. Sopimus koskee poikkeuksia lähinnä hiilivoimaa käyttävistä vanhoista sähkövoimaloista peräisin olevien typen oksidien (NOx) uusiin päästörajoihin. Lisäksi asetettiin lopullinen määräaika ilmakehän saastumiseen liittyvien terveydellisten riskien vähentämiseksi pitkällä aikavälillä.

    Äänestä

  • Saasteita++ kirjoitti:

    Myrkkykaasut eivät piittaa maiden välisistä rajoista

    Yleistä
    Ympäristö on kaikkien niiden ulkoisten olosuhteiden ja vaikutteiden kokonaisuus, jotka kohdistuvat eliöiden kasvuun ja toimintaan, ja sitä kautta jälleen takaisin ympäristöön. Ympäröivä luonto jatkuu meissä ihmisissä valona, lämpönä ja muuna säteilynä, äänenä ja kosketuksena, hengitysilmana, juomavetenä ja ravintona, taudin aiheuttajina, sekä myös ajatuksina ja mielialoina.

    Ihminen ei voi eristäytyä ympäristöstään ja jättää sitä huomiotta. Ympäristö on ihmisen elinehto, mutta toisaalta se on myös ihmisen olemassaolon uhka. Ihminen on tiedon kertyessä ja teknisen taidon lisääntyessä oppinut käyttämään hyväkseen luontoa enemmän kuin sille biologisena eläinlajina olisi alunperin ollut tarpeen. Se on myös johtanut ihmislajin lisääntymiseen paljon nopeammassa tahdissa kuin se muuten olisi voinut tapahtua. Seurauksena on ollut ihmiskunnan ja sen toiminnan kasvu mittoihin, joka ei ole enää tasapainossa luonnon oman rytmin kanssa.

    Uteliaisuudessaan ja hyödyn tavoittelussaan ihminen on päässyt selville monista luonnon ehdoista tai "laeista" ja vienyt kehityksen normaalista poikkeaville linjoille. Ihmisen omahyväinen hyödyn tavoittelu on muuttanut ympäröivää luontoa sen elämälle ja rakenteille haitallisella tavalla. Samalla ihminen on lyhytnäköisyydessään häirinnyt luonnon kehitystä tavalla, jonka johdosta myös ihmiskunnan oma tulevaisuus on uhattuna.

    Äänestä

..myös vastustan! Euroopan unionin valtiot ainakin yrittävät tehdä asialle jotakin, mutta mites saatais nämä ihan oikeat saastuttajat : USA,KIINA JA INTIA mukaan näihin talkoisiin?? Nyt ja tulevaisuudessa ,vielä kiihtyvässä määrin, juuri nämä mainitut maat ovat aikamoisia ilmastonpilaajia vailla minkäänlaista vastuunottoa yhteisestä ilmastosta.

Äänestä
  • Ilmastonmuutokseen vaikuttavat tekijät
    Ilmasto muuttuu sekä luonnollisesti että ihmisen toiminnan seurauksena.
    Kansainvälisen tiedeyhteisön piirissä ollaan pitkälle yksimielisiä siitä, että ihmisen nykytoiminta johtaa todennäköisesti merkittäviin ilmastonmuutoksiin jo lähivuosikymmenien aikana. Nämä muutokset vaikuttavat monin tavoin maapallon luontoon ja ihmisen elämään.

    Äänestä

  • asiaa& kirjoitti:

    Ilmastonmuutokseen vaikuttavat tekijät
    Ilmasto muuttuu sekä luonnollisesti että ihmisen toiminnan seurauksena.
    Kansainvälisen tiedeyhteisön piirissä ollaan pitkälle yksimielisiä siitä, että ihmisen nykytoiminta johtaa todennäköisesti merkittäviin ilmastonmuutoksiin jo lähivuosikymmenien aikana. Nämä muutokset vaikuttavat monin tavoin maapallon luontoon ja ihmisen elämään.

    ...ihanko totta!! Olen aina ollut siinä luulossa että se menee kuitenkin näin:
       "Ilmastonmuutokseen vaikuttavat tekijät
    Ilmasto muuttuu sekä luonnollisesti että ihmisen toiminnan seurauksena.
    Kansainvälisen tiedeyhteisön piirissä ollaan pitkälle yksimielisiä siitä, että ihmisen nykytoiminta johtaa todennäköisesti merkittäviin ilmastonmuutoksiin jo lähivuosikymmenien aikana. Nämä muutokset vaikuttavat monin tavoin maapallon luontoon ja ihmisen elämään".....

    Äänestä

  • happosadettaja kirjoitti:

    Vaikka jutut onkin kopsattuja niin mitäs siitä, aihe on hyvä. Noista aiheista ei koskaan puhuta liikaa. Tällä sivulla on paljon mielenkiinnotonta tekstiä mutta välillä oikein hyvääkin asiaa. Ei muutakuin Pentti Linkolaa lukemaan niin maailma pelastuu. Yhtäkään noista ongelmista ei olisi hänen teeseillä.

    Äänestä

  • Kannanotto kirjoitti:

    Tämä oli hyvä, kirjaa ei ole, mutta arvostan Linkolan mielipiteitä. Hän tietäisi mitä näille unilukkarin jälkeläisille pitäisi tehdä.

    Äänestä

  • Kannanotto kirjoitti:

    Vaikka jutut onkin kopsattuja niin mitäs siitä, aihe on hyvä. Noista aiheista ei koskaan puhuta liikaa. Tällä sivulla on paljon mielenkiinnotonta tekstiä mutta välillä oikein hyvääkin asiaa. Ei muutakuin Pentti Linkolaa lukemaan niin maailma pelastuu. Yhtäkään noista ongelmista ei olisi hänen teeseillä.

    ..se nimenomaan asiallinen kommentti joka ei kertakaikkiaan sanonut yhtään mitään eikä mistään mitään....muuta kuin itsestäänselvyyksiä!

    Äänestä

aloita itsestäsi eli : lopeta piereskely ja sängyssä pyöriskely ettei luteet/punkit kuole allesi .

Äänestä
  • En ummara, mina tulla kaukaa, sina kirjota huvin mesopotaniaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saasteita kirjoitti:

Saastuttajien kannettava vastuu ympäristön pilaantumisesta
Euroopan komission mukaan Euroopassa on noin 300 000 saastunutta tai saastuneeksi epäiltyä maa-aluetta ja vesistöä. Yksikin näistä on liikaa. Monet eläin- ja kasvilajit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon. Näistäkin joka ikinen on liikaa. Tämän vuoksi Euroopan unionin lainsäätäjä haluaa varmistaa, että saastuttajat joutuvat vastuuseen teoistaan ja korjaamaan aiheuttamansa vahingot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu