Valokuvan käyttö

Minusta otetiin muotokuva ammattivalokuvaajalla ja kuvausvaiheessa oli puhe, että kuvaaja tullee käyttämään kuvaani näyttelyssä. Oli myös puhe, että saan kuvan itselleni tietyn ajan kuluttua. Myöhemmin asioidessani saman valokuvaajan kanssa, tuli puhe näyttelyssä olleesta kuvasta ja kuvaaja tällä kertaa puhuikin kuvan myymisestä eikä antamisesta.

Olen käsittänyt, että kuvauksen kohde useimmiten saa ikkunassa tai näyttelyssä käytetyn kuvan ilmaiseksi itselleen ja joillekin jopa maksetaan, että heidän kuvaansa saadaan käyttää ko. tarkoituksiin. Onko minulla mitään perusteita vaatia kuvaa ilmaiseksi vai tyydynkö maksamaan kuvaajalle satoja euroja mukisematta, kun emme huomanneet sopia asiasta yksityiskohtaisemmin?
5529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuuluu, että asianomaiselle annetaan jokin korvaus, jos hänen kuvansa "esiintyy" jossakin julkisessa paikassa mainostaen kuvaajaa tai liikettä.

Äänestä

ja ilman lupaasi ei kuvaasi saa käyttää näyttelyssä. Et ole siis antanut lupaa käyttää naamaasi kuvaajan etkä sen yrityksen markkinointiin ja pr:ään esittämällä kuvaasi julkisesti.

Näyteikkunakuvista ei ole tietoa. Paljonhan ylioppilaskuvia on ikkunoissa ja tuskinpa on kysytty siihen lupaa. Joku valokuvausliike voisikin selittää tätä käytäntöä.

Satoja euroja, yhdestä kuvasta?

Äänestä

...oikeudet kuvaan on valokuvaajalla, mallilla ei juuri mitään. Mutta ensin tuosta kuvan myymisestä/luovuttamisesta asiakkaalle;

Jos kuvattava ja kuvaaja olivat sopineet, että kuvattava saa kuvan itselleen tietyn ajan kuluttua, jutun pitäis olla suht yksiselitteinen. Edelleen jos oli sovittu, että kuvaaja saa käyttää kuvaa näyttelyssä, asian pitäis olla sillä selvä. Sopimus on sopimus, vaikka se olisi suullinen.

Mutta milläs näytät toteen jos ei kirjallista sopimusta ole tehty? Oliko paikalla ketään todistamassa suullista sopimustanne? Kaikki sopimukset kannattais tehdä a i n a kirjallisena, koskee muitakin elämän osa-alueita kuin muotokuvia.

Mutta tulee huomioida se, että valokuvaaja SAA käyttää ottamiaan mallikuvia työnäytteenään - eikä siihen edes tarvita mallilta mitään nimenomaista suostumusta.

Itseasiassa juttu on suurinpyörtein niinpäin, että sinä olet se osapuoli, joka ei saa kuvaansa juuri mitään oikeuksia. Oikeudet kuvaan on ja pysyy valokuvaajalla, jollette ole toisin sopineet.

Koeta vielä kerran sopia asiasta - suullisestakin sopimuksesta on pidettävä kiinni...

Äänestä
  • Kuvaajalla on toki oikeuksia kuvaan. Tekijänoikeus. isyys. Mutta se ei ole kai kysyjän ongelma.

    Mallilla on oikeus omaan naamaansa. Persoonaansa siinä kuvassa. Ei malli maksa siitä kuvaajalle, että kuvaaja esittelee tuota kuvaa tuhansille ihmisille omana työnäytteenään. Eikä maksukaan ole se kriteeri vaan se, että henkilö haluaa ITSELLEEN muistoksi kuvan. Henkilökohtainen asia ja sellaisena tulisi pysyäkin. Ja sitten saakin huomata, että hänen naamansa hymyilee kaupungintalon aulassa olevassa näyttelyssä ja kuvaaja paistattelee julkisuudessa.

    Käsittääkseni tässä on kuvaaja lupaillut kaksi asiaa, mutta piti vain toisen lupauksensa. Laittoi kuvan näytille mutta kun näyttely oli ohi, niin haluaakin mallilta maksun tuosta kuvasta. Alunperin tuo kuva oli suullisesti sovittu "korvaukseksi" tuosta kuvan käytöstä ja sen vuoksi malli pyyntöön suostuikin.

    Jos tuo kuvaaja kuuluu rehellisten heimoon, niin antaisi kuvan nyt mallille. Ei hän siitä ansaitse koskaan centtiäkään jossain mapissa. Enempi kai "kettuilua" mallille tuo maksun pyytäminen. Mallihan ei enää voi tehdä mitään.

    JOs olisin tuomari, niin toteasin, että on aivan oikeus ja kohtuus, että kuvassa oleva henkilö saa kohtuullisen korvauksen muotokuvansa käytöstä. Ja tuo kuvahan olisi ihan passeli korvaus.

    HIeman paha maku jäi kuvaajan käytöksestä. Ahneella on paskanen loppu, toivottavasti.

    Äänestä

  • toinen puoli kirjoitti:

    Kuvaajalla on toki oikeuksia kuvaan. Tekijänoikeus. isyys. Mutta se ei ole kai kysyjän ongelma.

    Taannoi oli juttua hääkuvasta joka oli otettu kuvaamossa jo vuosia. Myöhemmin kuva laitettiin uudelleen näytille jo parin erottua. Mutta mitään ei voinut. Kuva oli ja pysyi kuvaamon sinällä.

    Mitä tästä opimme. Tehkää nyt perhana kirjalliset sopimukset ettei tarvi jälkeenpäin itkeä ; )

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

näyttelyssä kirjoitti:

Minusta otetiin muotokuva ammattivalokuvaajalla ja kuvausvaiheessa oli puhe, että kuvaaja tullee käyttämään kuvaani näyttelyssä. Oli myös puhe, että saan kuvan itselleni tietyn ajan kuluttua. Myöhemmin asioidessani saman valokuvaajan kanssa, tuli puhe näyttelyssä olleesta kuvasta ja kuvaaja tällä kertaa puhuikin kuvan myymisestä eikä antamisesta.

Olen käsittänyt, että kuvauksen kohde useimmiten saa ikkunassa tai näyttelyssä käytetyn kuvan ilmaiseksi itselleen ja joillekin jopa maksetaan, että heidän kuvaansa saadaan käyttää ko. tarkoituksiin. Onko minulla mitään perusteita vaatia kuvaa ilmaiseksi vai tyydynkö maksamaan kuvaajalle satoja euroja mukisematta, kun emme huomanneet sopia asiasta yksityiskohtaisemmin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu