ei kiitos!

Matkustin jenkkeihin finnairin kalliilla lipulla; palvelu huonoa, ateria aivan kauhea (vetinen lindströmmin-pihvi kera paakkuisen "yrttimuusin").
Pyytäessäni kahvia sain vastaukseni huokaisun kera mulkaisun, jonka jälkeen minulle ilmoitettiin että voin itse hakea kahvini koneen takaosasta. Mentyäni sinne kiukkuisen oloinen "teini" (lentoemo) että "joo, mutta saanko syödä ensin rauhassa???". Ei sitten juotu kahvia sillä lennolla. No ei se mitään, mutta periatteessa kun kauniisti itse pyysin, odotin myös kohteliasta vastausta. Varsinkin kun kysymyksessä on ihminen kuka on haukeutunut tietoisesti asiakaspalveluun!!!!!
Jatkolennoilla oli palvelu hyvää, mutta kyseessä ei ollutkaan finnair!
Takaisin suomeen tullessa pariisi-hki lennolla oli palvelu yhtä Per...stä kuin kaikilla muillakin finnairin lennoilla. Kysymys ei kuitenkaan ollut kuin muutamasta hikisestä tunnista joka heidän koulutettujen ihmisten tulisi jaksaa olla kohteliaita. Kännisistä sössöttäjistä kun ei kuitenkaan ollut kysymys, jotka olisivat vaatineet yhtään ylimääräistä "juoksutusta".
Olen pettynyt lentoemojen käyttäytymiseen, oli sitten kyseessä lomalento tai reittilento!
142490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

No, jos kertomasi pitää paikkansa, valita suoraan lentoyhtiölle.

En ole itse törmännyt koskaan tuollaiseen käytökseen henkilökunnan puolelta. En millään lentoyhtiöllä. Aina on Finnairin lennoilla kahvi tullut aterian loppuvaiheessa.

Outoahan tuo on, että henkilökunta ruokailisi juuri silloin kun koko matkustamohenkilökunta on kiinni tarjoiluhommissa..... Lounashan tuolla New Yorkin lennolla tarjoillaan lennon alkuvaiheessa, 1½-2 h lähdöstä, joten en usko, että lentoemännät silloin vielä viettäisivät ruokataukoaan, vasta sitten tarjoilun loputtua ehkä.

Yleensähän heidän tauot lennolla on jaetu pätkittäin, eikä ainakaan Finnairin lennolla koko henkilökunta häviä lepotiloihin tarjoilun jälkeen, kuten eräällä Euroopan suurimmalla lentoyhtiöllä tapaa tehdä.

Mutta tietänet mitä kirjoitat....?

Äänestä

Hah, et ole koneessa käynytkään. Olen onanoidessa lentänyt nykkiin, simupilotti.

Äänestä
  • valitettavasti joka sana totta. lento hki-nykki 18.1 lento lähti noin kello 14, kylläkin hiukan myöhässä.
    ja sattumoisin kaikki 4 lentoemoa jotka tarjoilivat koneen etuosassa, istuivat koneen takaosassa ja lepäsivät,mikä on sinänsä ihan ok, mutta käytöstavat tarvitsee olla!
    matka on raskas heille, mutta se on heidän työnsä. ja se on todellakin raskas meille ketkä suosimme finnairia ja lennämme muista pohjoismaista ensin (raskaana sekä pieni lapsi mukana)kotimaahamme jonka jälkeen käytämme finskiä jenkkeihin nopeuden takia. lentoemojen tulisi ajatella että hki-nykki on vain välilento monille matkustajille. odotamme muutaman tunnin kentällä erilaisissa jonoissa jonka jälkeen jo uudelle lennolle jenkkien sisällä.
    no turha tässä on valittaa, jos en kestä matkustamista niin pitäs jäädä kotiin :)

    Äänestä

  • pettynyt kirjoitti:

    valitettavasti joka sana totta. lento hki-nykki 18.1 lento lähti noin kello 14, kylläkin hiukan myöhässä.
    ja sattumoisin kaikki 4 lentoemoa jotka tarjoilivat koneen etuosassa, istuivat koneen takaosassa ja lepäsivät,mikä on sinänsä ihan ok, mutta käytöstavat tarvitsee olla!
    matka on raskas heille, mutta se on heidän työnsä. ja se on todellakin raskas meille ketkä suosimme finnairia ja lennämme muista pohjoismaista ensin (raskaana sekä pieni lapsi mukana)kotimaahamme jonka jälkeen käytämme finskiä jenkkeihin nopeuden takia. lentoemojen tulisi ajatella että hki-nykki on vain välilento monille matkustajille. odotamme muutaman tunnin kentällä erilaisissa jonoissa jonka jälkeen jo uudelle lennolle jenkkien sisällä.
    no turha tässä on valittaa, jos en kestä matkustamista niin pitäs jäädä kotiin :)

    Itse en ole törmännyt moiseen kohteluun finskin lennoilla, mutta sitäkin paskempaa palvelua Lufthansalla. Hki-Frankfurt välin lentoemot on kaikkea muuta kuin ystävällisiä! Pidemmillä lennoilla toki palvelu pelaa kyseisellä lentoyhtiöllä.

    Äänestä

  • KaLe kirjoitti:

    .. vastaavia kokemuksia muutaman vuoden takaa lentäessäni Hki-Frankfurt-Singapore... se jäikin viimeikseksi luftan lennoksi minulla...

    Äänestä

Näinhän asia on. Finnairin surkean palvelun ja kehnon maineen vuoksi yhtiön Aasian lentojen matkustajamäärä kasvaa räjähdysmäisesti. Ihmiset osaavat hakeutua surkean palvelun pariin!

Äänestä

Otitko ko. emännän/emäntien nimen muistiin? Teitkö asiasta asiakaspalautteen Finnairille?

Tuollaisessa tilanteessa kannattaa aina ottaa kyseisen työntekijän nimi muistiin ja laittaa palautetta. Se hyödyttää, asian jättäminen sikseen ei.

Kuten sanoit, kyseessä on asiakaspalveluammatti, johon meidät koulutetaan ja johon jokainen hakeutuu vapaaehtoisesti. Tuollaista käytöstä ei kenenkään matkustajan tarvitse 'kestää', oli lentoyhtiö mikä tahansa tai reitti mikä hyvänsä.

Äänestä

Pari kuukautta sitten lensin Finnairilla Kanarialta.
Kuulutettin, että nyt alkaa ruokatarjoilu ja sen aikana ei saa käyttää WC:tä, jotta tarjoiluvaunuja voidaan työntää kytävällä ilman esteitä. Kuitenkin minun oli pakko käydä WC:ssä tuon tarjoilun aikana, koska olin eturauhassyövän sairastanut ja oli pakko päästä WC:hen. Tullessani ulos sieltä, niin lentoemäntä odotti oven ulkopuolella ja alkoi tiuskia minulle, etten noudata heidän määräyksiä. Että sellaista palvelua.

Äänestä

kun et itse päässyt lentoemoksi. Sellaiset tyypit ovat kaikkein kärkkäimpiä haukkumaan lentoemoja, jotka eivät itse ole päässeet.

Äänestä
  • Sen verran on saanut kuulla ja kokea töykeää käytöstä ja palvelua.

    Onneksi voi valita millä lentää :)

    Äänestä

  • ei syytä ylpeyteen kirjoitti:

    Sen verran on saanut kuulla ja kokea töykeää käytöstä ja palvelua.

    Onneksi voi valita millä lentää :)

    Jos on itse tyly ja ylimielinen, niin se saattaa vaikuttaa siihen palveluun, mitä saa. Koitapa seuraavalla kerralla käyttäytyä ihan ystävällisesti ja testaa, miten henkilökunta silloin sinuun reagoi. Voin vaikka lyödä vetoa, että ystävälliselle ja kohteliaalle tyypille ei kukaan työntekijä ole töykeä.

    Äänestä

  • huutaa... kirjoitti:

    edellisen kirjoittajan mukaan.

    Äänestä

  • ainakin kirjoitti:

    edellisen kirjoittajan mukaan.

    Ihmettelen suuresti mistä teille noita mulkvist emoja siunaantuu, itse en ole miltään yhtiöltä saanut huonoa palvelua tai "tiuskintaa" ja aika montaa putiikkia käytän vuosittain. Hyvä tai jopa ylivertainen palvelu tietysti ilahduttaa mutta neutraalin asiallinenkin riittää. Enkä vedä herneitä nenään, niinkuin moni tuntuu tekevän jos ei emo juuri omalla kohdalla väläyttele maireaa tekopepsodenttihymyään..

    Äänestä

  • peiliin? kirjoitti:

    Matkustan lentäen noin 2-3 krt/kk, eniten Finnairilla ja koskaan en huonoa palvelua ole saanut, paitsi Iberialla.
    Olen samaa mieltä, että kateelliset wannebe-emännät ne täällä katkerina kiukuttelee...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pettynyt kirjoitti:

Matkustin jenkkeihin finnairin kalliilla lipulla; palvelu huonoa, ateria aivan kauhea (vetinen lindströmmin-pihvi kera paakkuisen "yrttimuusin").
Pyytäessäni kahvia sain vastaukseni huokaisun kera mulkaisun, jonka jälkeen minulle ilmoitettiin että voin itse hakea kahvini koneen takaosasta. Mentyäni sinne kiukkuisen oloinen "teini" (lentoemo) että "joo, mutta saanko syödä ensin rauhassa???". Ei sitten juotu kahvia sillä lennolla. No ei se mitään, mutta periatteessa kun kauniisti itse pyysin, odotin myös kohteliasta vastausta. Varsinkin kun kysymyksessä on ihminen kuka on haukeutunut tietoisesti asiakaspalveluun!!!!!
Jatkolennoilla oli palvelu hyvää, mutta kyseessä ei ollutkaan finnair!
Takaisin suomeen tullessa pariisi-hki lennolla oli palvelu yhtä Per...stä kuin kaikilla muillakin finnairin lennoilla. Kysymys ei kuitenkaan ollut kuin muutamasta hikisestä tunnista joka heidän koulutettujen ihmisten tulisi jaksaa olla kohteliaita. Kännisistä sössöttäjistä kun ei kuitenkaan ollut kysymys, jotka olisivat vaatineet yhtään ylimääräistä "juoksutusta".
Olen pettynyt lentoemojen käyttäytymiseen, oli sitten kyseessä lomalento tai reittilento!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu