Onko kenelläkään kokemusta ufopallojen teosta.
Olen kiivaasti yrittänyt aikaansaada lentävää pienois-kuumailmapalloa.
Oon lukenut netistä joiltain eng. kielisiltä sivuilta teoriaa, muttei asia ole avautunut.
Ensimmäisessä kokeilussani pallo pysyi ilmassa pari minuuttia muttei noussut yhtään ylös päin ja leijui lopulta tuulen mukana puhelinjohtoihin.
Tämä pallo oli tehty vaatepussista jonka pää supistettu neuloen. Muovista tehdyllä jalustalla 6 kakkukynttilää.
Edellisestä innostuneena tein uuden kokeiluni jossa pussina about 30-litran roskasäkki neljällä kakkukynttilällä.
Ei noussut ilmaan.
Viimeisimmässä versiossani vaatepussiin viritelty 8 kakkukynttilää ja 6 normikynttilän (halkaisija noin 2cm) tuumaista pätkää.
Elättelin suuria odotuksia tästä tehokkaammasta "vaatepussiufosta" mutta epäonnekseni ja pettymyksekseni se ei noussut ilmaan ollenkaan.
Syyksi epäilen puusta tehtyä jalustaa kynttilöille ja normikynttilöiden liikaa painoa.
Pitäisi siis saada tietää:
-kynttilämäärä suhteessa pussin kokoon?
-pussin suun koko, ratkaiseeko?
-kynttilöiden sijoitus pussissa vai pussin suulla?
-ihanne käyttölämpötila?
-kynttilöiden teho/painosuhde nähden pallon kokoon ja painoon ajatellen mahdollisimman pitkää pallon ilmassa oloa tai mahdollisimman suurta saavutettua korkeutta.
yms. yms.
Entäpä polttonesteen käyttö palloissa?
Seuraavassa versiossani ajattelin virittää palloon sytkärin joka säädetty täysille.
Tai jopa käyttää metallisessa purkissa esim. bensiiniä ja suutinta.
Kaikki käytännöstä saatu tieto ja teoriakin olisi tervetullutta=)
Olen kiivaasti yrittänyt aikaansaada lentävää pienois-kuumailmapalloa.
Oon lukenut netistä joiltain eng. kielisiltä sivuilta teoriaa, muttei asia ole avautunut.
Ensimmäisessä kokeilussani pallo pysyi ilmassa pari minuuttia muttei noussut yhtään ylös päin ja leijui lopulta tuulen mukana puhelinjohtoihin.
Tämä pallo oli tehty vaatepussista jonka pää supistettu neuloen. Muovista tehdyllä jalustalla 6 kakkukynttilää.
Edellisestä innostuneena tein uuden kokeiluni jossa pussina about 30-litran roskasäkki neljällä kakkukynttilällä.
Ei noussut ilmaan.
Viimeisimmässä versiossani vaatepussiin viritelty 8 kakkukynttilää ja 6 normikynttilän (halkaisija noin 2cm) tuumaista pätkää.
Elättelin suuria odotuksia tästä tehokkaammasta "vaatepussiufosta" mutta epäonnekseni ja pettymyksekseni se ei noussut ilmaan ollenkaan.
Syyksi epäilen puusta tehtyä jalustaa kynttilöille ja normikynttilöiden liikaa painoa.
Pitäisi siis saada tietää:
-kynttilämäärä suhteessa pussin kokoon?
-pussin suun koko, ratkaiseeko?
-kynttilöiden sijoitus pussissa vai pussin suulla?
-ihanne käyttölämpötila?
-kynttilöiden teho/painosuhde nähden pallon kokoon ja painoon ajatellen mahdollisimman pitkää pallon ilmassa oloa tai mahdollisimman suurta saavutettua korkeutta.
yms. yms.
Entäpä polttonesteen käyttö palloissa?
Seuraavassa versiossani ajattelin virittää palloon sytkärin joka säädetty täysille.
Tai jopa käyttää metallisessa purkissa esim. bensiiniä ja suutinta.
Kaikki käytännöstä saatu tieto ja teoriakin olisi tervetullutta=)
Vastaukset 38
Vanhimmat
Hei tee se sun kynttilä kehikkos palsasta niin ei paina juuri mitään. Ja sit älä laita noita menee missää lentokenttie lähellä :P Voi tulla ruumiita
ovat jossain muualla. Suosittelen vaikka tuota ilmailu puolta. Todella naivia hommaa.
taida olla oikea palsta niille jotka suunnittelevat ja toteuttavat ufohoaxeja.
Sheriffi voisi putsata pois nuo kirjoitukset.
Ufo huijaukset on isoin osa ufo juttuja, aika säälittävää ajatella ettei olis ja todella säälittävää jos joku näistä niin sanotuista pihapoliiseista siivoo täysin sopivan viestin täysin oikeassa paikassa.
' vesikekkulin ' arvio että ' Ufo huijaukset on isoin osa ufo juttuja,'.
Lennokeista ja pienmoottorikoneista se alkaa ilmailuharrastuskin. Ei se mikään hoaxi ole jos taivaalle jotain saa lentämään. Itse asiassa olen nähnyt ufon muotoon rakennetun lennokin ilmassa. On aivan paikallaan perehtyä käytännön aerodynamiikkaan, ei sitä koskaan tiedä koska kukin joutuu lentävän lautasen puikkoihin.
Jos kynttilän voimalla saa esineen lentämään niin onneksi olkoon ja toivotetaan terveelle harrastukselle jatkoa ja menestystä. Taatusti se tulee poikimaan enemmän kuin pelkkä borgin ceedeen pläträäminen.
harrastajille löytyy varmasti oma palsta.Tämä on ufopalsta.
Totuus on että todellisen ufohavainnoijan on tunnistettava aito kapine harhasta.
Eikö siis meidän havaintoja tehneiden tulisi olla kiinnostunut hoaxeista?
Muutenhan hairahdumme piankin luulemaan viimeistä huutoa olevia hoaxeja tai uusia keksintöjä "aidoiksi" jos emme ole perillä.
Arseppi
Ufo hoaxit kuuluvat huuhaa palstalle paremmin. Ufo palstalla keskustellaan vakavasti ufoista, tänne eivät kuulu hoaxit. Kiitos ja näkemiin, toivottavasti emme tapaa toisiamme koska sinäkin aloittaja olet hoaxia.
Kuules täytä ilmaa keveämmällä aineella valtava muovinen(Silver plastic)säkki nuohoot pari korttelia vanhoja piippuja ja avot kytke paineen tunnistava adapteri pussiin,joka räjäyttää koko sisällön ja pääset mediaan Dan Akroydin leffaan,helppoa kun osaa ja katso sää ,joka jättää taivaalle mustan aukon n2min ,jotta havaitaan ps.mulla on noista hoaxeist 20v kokemus...paras on noin 5v.takaa ,joka toteutettiin panorama television heijastuskalvolla...mutta nyt uusinta uutta ovat 3d näytöt niillä sitä vasta jekkua tekee,omani on Japanin messuilta tässä linkki jos kiinnostaa:http://techon.nikkeibp.co.jp/english/NEWS_EN/20050418/103839/
Pyytäisin sinuakin nöyrimmästi vain olemaan kiinnostunut hoaxeista ettet harhaudu uskomaan niitä tosiksi.
Jos nyt edes olet ufoista kiinnostunut.
http://www.freewebs.com/ufogangsters/index.htm
Noissa kynttiläjutuissa on aina tulipalon vaara. Itse olen siirtynyt helium palloihin. Varsinainen ufo tehdään kirkkailla ledeillä jotka saa sähkönsä paristoista. Helppoa, hauskaa, turvallista ja varsin näyttävää. Kannattaa alottaa vaikkapa kahdella ristiin liimatulla metrin balsatikulla joihin sijoittaa nuo ledit. paristo keskelle risteyskohtaa ja samoin pallon naru.
te olette lapsellisia. Aikuiset ( ?) ihmiset
leikkivät ilmapalloilla ja kynttilöillä ja sitten ne kuvittelee että joku pitäisi niitä 'ufona '.
Nuo kirjoitukset osoittavat vaan ettei ko. henkilöillä ole aavistustakaan siitä mistä on kyse ufologiassa.
Eiköhän ne ainoa lapselliset ole juuri näitä ufoihin hurahtaneita. Ei sellaisia oikeasti ole olemassa ellei niitä itse tee. =)
The man, tuota se teettää sulle kun istut 24/24 koneella etkä käy ulkona. Harmin paikka. Siksi et ole nähnytkään koska. Tai jos olet nähnyt, kiellät sen. Olet niin tyhmä. Olet niin lapsellinen.
Tok tok mään. Ei sen tarvitse olla uhvoloogiaa. Se on kivaa ja liittyy ufotutkimukseenkin hahmottamisen ongelmatiikan kautta jos niin haluaa, mutta haluaako kukaan.
Anna nyt ihmisten olla kiinnostuneita ufoista omalla tavallaan
Olen sitä mieltä että jokainen joka haluaa rakennella näitä pienoiskuumailma-palloja, etsiköön niiden rakennusohjeet jotain muuta kautta. Se että täällä ryhdyttäisiin seikkaperäisesti selittämään ja ohjeistamaan kansaa näiden pallojen rakentamisessa, ei ehkä kuitenkaan ole palstan aihepiirin mukaista toimintaa.
Myös se seikka on mielestäni otettava huomioon, että näillä palloilla saatetaan huonoimmassa tapauksessa aiheuttaa tulipalo tai siihen verrattavissa oleva vahinko. Ikävää olisi jos tällaisen vahinkoa aiheuttavan lennokkipallon rakennusohjeet olisi saatu tätä kautta.
Tiedon tällaisten pallojen rakentamiseen saa takuulla muutakin kautta.
Ufo-pallot näyttävät jakavan selkeästi mielipiteitä. Minustakin ufo-pallot kuuluvat hyvin palstalle, jos niitä pyritään oppimaan jotain tärkeää. En tietenkään kannata tai edistä jekkumielistä ufo-pallorakentelua, jonka tarkoituksena on vain aiheuttaa huomiota ja hätää sekä päästä lehtiin "tyhmien ihmisten kustannuksella". Lienee kiistatonta kuitenkin, että ufo-pallot ovat aiheuttaneet lukuisia ufohavaintoja. Niitä on ehkä hyvä yrittää ymmärtää paremmin, jotta vältytään virhetulkinnoilta. Hyvä esimerkki ufo-pallosta on:
http://www.southendufogroup.com/images/balloon20night1.jpg
Ilmiö ei ole uusi. Idän kaukomailla lähetettiin lyhtyjä taivaalle jo tuhansia vuosia sitten. Silloin niiden tarkoitus oli epäilemättä aivan toinen, kuin mitä nykyään ainakin täällä länsimaissa. Toisinaan täälläkin vedotaan niiden tekemisessä "visuaaliseen iloon", mutta luulen kyllä ilon tulevan ennemminkin siitä, että asiasta nousee hässäkkää kun niistä tehdään ufo-havaintoja. Monet eivät myöskään välttämättä ota huomioon, että ufo-pallojen lähettely on jopa vaarallista. Jos jostain syystä pallo tulee alas ennen aikojaan, saattaa se sytyttää esimerkiksi metsäpaloja. Jotkut ovatkin tämän vuoksi rakennelleet "turvallisia" ufo-palloja jopa myyntiin asti:
http://www.ufoballoons.co.uk/
On sinänsä ymmärrettävää että pallot aiheuttavat ufo-havaintoja. Erityisen komeaa on lähettää palloryhmiä ja muodostelmia. Ne palavat tyypillisesti 8-10 minuuttia ja nousevat jopa kilometrin korkeuteen. Ufopalloja valmistetaan monesti kirkkaista tai kuultavista muovipusseista, joiden alle kiinnitetään kuparilangalla tai vastaavalla esimerkiksi grilli-sytytyspaloja tai vastaavaa riittävällä lämmöllä ja riittävän pitkään palavia lämmönlähteitä. Myös kevyitä kynttilöitä käytetään palloissa. Tarvittava lämpötila riippuu ennenkaikkea säästä ja tuulesta. Pallon muovin tulisi olla kevyttä ja mahdollisimman lämmönkestävää. Tarvitaan tarkkoja laskelmia oikean kokoisen pallon tekemiseksi, jotta se jaksaa nostaa lämpölähteen mukanaan taivaalle. Yleistä pallojen rakentamisesta sekä pallon oikeaa kokoa ja riittävää kynttilöiden määrää voi laskea seuraavista:
http://www.overflite.com/
http://www.overflite.com/volume.html
http://www.overflite.com/power.html
Monet ufo-pallojen silminnäkijät arvioivat etäisyyden väärin. Jopa hyvin läheltä lähetetyt pallot saatetaan tulkita kauempana oleviksi isommiksi kohteisi. Etäisyys voidaan helposti arvioida jopa kymmeniä kertoja suuremmaksi kuin se oikeasti on. Ei ihme, että ufo-havaintoja syntyy. Alan harrastelijoiden mielestä ufo-pallot kuitenkin erottuvat ufo-havainnoissa selvästi muista taivaalla näkyvistä valoilmiöistä. Ne tyypillisesti:
(1) loistavat valko-keltaista valoa (ilmakehä saattaa joskus tehdä valosta puna-oranssista),
(2) liikkuvat hitaasti,
(3) samalla nopeudella ja samaan suuntaan kuin tuuli,
(4) ja niistä on vaikea saada kunnollista valokuvaa tai videokuvaa, vaikka silmä erottaa ne hyvin ja selkeästi.
Pallot nousevat taivaalle loppujen lopuksi erittäin nopeasti. Siksi ne havaitaan vasta kun ne ovat taivaalla, vaikka lähettämispaikka olisi aivan vieressä. Monesti näin voi ollakin, sillä pallot etenevät tyypillisesti vain joitakin kilometrejä ennen sammumistaan. On esitetty, että niiden "vakaa" käyttäytyminen olisi vain näennäistä ja itse asiassa jopa lähes tyynellä ilmalla ne heiluvat ja huojuvat yllättävän paljon. Ohessa vielä ruotsalaisista hyvälaatuista videota ufo-pallojen lähettämisestä:
http://ufo-ballonger.nu/Planet-Pluto/newyearballoons lagre.wmv
Ufo-pallot ovat tyypillisesti suhteellisen pieniä, mutta taivaalla nähtynä varsin näyttäviä. On olemassa kuitenkin myös todellisia "oikeita" isoja ufo-palloja, mutta herää kysymys, voiko niillä sumuttaa ihmisiä luulemaan väärin. Ehkä voi, en tiedä:
http://easyweb.easynet.co.uk/~jjphoto/ufo.html
Olen aika kauan kirjoitellut tälle palstalle eri asioista, joskus aika useinkin.
Kun nyt palsta on siirtymässä kokonaan tuolle pelleilly-,keppos-, ilmapallo-, ja hoaxilinjalle, ja Mrkala jopa puolustaa sitä niin ainakin minä poistun tältä palstalta ja jätän sen näiden pellejen, hoaxereiden, lennokkiharrastajien ym. leikkipaikaksi.
Aikas kauas tilanne on mennyt varsinaisesta ufokeskustelusta.
No tuota noin...kuten jo edellisessä viestissä sanoin: en missään nimessä kannata saati edistä jekkumielistä pallojen rakentelua. Minusta tälläinen pahantahtoinen toiminta ei ole oikein ketään kohtaan. En siis suosittele kenellekään ufo-pallojen rakentelua. Sensijaan suosittelen kaikille sen ymmärtämistä, mitä ufo-pallot oikein ovat.
Emme voi nimittäin kuitenkaan välttyä siltä tosiseikalta, että osa suomalaisistakin ufo-havainnoista on varmuudella ufo-palloja. Joku niitä rakentelee ja lähettää kuitenkin, mistä aloittajakin on hyvä esimerkki. Useimmat tälläisistä ihmisistä tuskin kirjoittelevat kuitenkaan toimistaan avoimesti palstalla. Niistä vaikeneminen ei edesauta asian vähenemistä yhtään; ufo-palloja rakennetaan, puhutaan niistä täällä tai ei. Sensijaan puhumattomuus saattaa vaikuttaa tietämättömyyteen tälläisen tärkeän ja todellisen ilmiön taustoista.
Puhumalla niistä täällä voidaan yrittää vaikuttaa siihen, että ihmiset entistä paremmin pystyisivät tunnistamaan ja erottamaan tämänkaltaiset ilmiöt. Näin voidaan pyrkiä vaikuttamaan ufo-havaintojen tarkkuuteen ja välttyä virhetulkinnoilta. Kun ihmiset tietävät, millainen on ufo-pallo, miltä se näyttää ja miten se toimii, voivat he yrittää pohtia onko oma tai toisen ufo-havainto ollut mahdollisesti sellainen vai jotain ihan muuta.
Tärkein asia ufoissa on kuitenkin mielestäni ufon muuttaminen ifoksi; paljastui sen takaa nyt sitten ihan mitä vain. Ufo-pallot ovat yksi tunnettu selitys, jotka esimerkiksi selittävät osan brittien viimeaikaisista ufo-havainnoista. Se on siis mitä suurimmassa määrin ufo-keskustelua.
p.s. Kyllä palsta on aika kaukana vielä "kokonaan pelleily-,keppos-, ilmapallo-, ja hoaxilinjalle" siirtymisestä. Onneksi!
Täsmälleen noin.
Kyllä ufohavainnoijan ja havainnoista kiinnostuneen on oltava perillä myös harhoista.
Harhat ja hoaxit myös kuuluvat aidosti tälle palstalle.
Mrkalalla on hyvä pointti..
Pidä ystävät lähellä,mut pellet,hoaxerit jne.
vieläkin lähempänä..
Hyvä esimerkki harhoista tai pikemminkin väärintulkinnasta näkyi tänään Helsingin yllä. Taivaalla näytti viilettävän erikoisia valoja. Tälle on kuitenkin hyvä selitys. Vaikka taivas näyttää lähes pilvettömältä (mm. kuu loistaa komeasti), leijuu suhteellisen matalalla jonkinlaista liki näkymätöntä harsopilveä.
Pimeässä pilviharso ei näy juurikaan, mutta Pääpostin edessä Mannerheimintien puolella oleva neljän valon valonheitin tekee siihen mukavia loistavia palloja, jotka viilettävät pilvissä ja tekevät siinä ympyrää. Valonheittimen valokiilat eivät näy varsinkaan etäämmältä katsottuna käytännössä ollenkaan. Vain lähempää katsottuna valokiilat voi juuri ja juuri erottaa.
Myös pilviharson korkeus on sellainen, että valoilmiöiden etäisyyden arviointi on erittäin vaikeaa. Vajaan kilometrin päässä katsottuna näkyy pelkät lentävät valoilmiöt ja ne tuntuvat olevan liki katsojan pään päällä. Sääolosuhteet ovat siis tänään Helsingissä suotuisat helposti löytyvän selityksen väärintulkinnalle.
Vaikka tälläiset "tanssivat" valonheittimet tuntuvat naivilta syyltä ufo-ilmiöiden takana, on selkeää näyttöä siitä, että ne selittävät takavuosien suomalaisia ufo-havaintoja. Kyseisten valonheittimien käyttö alkoi muistaakseni lähinnä 1990-luvun alkupuolella; uskoakseni harvakseltaan ensin lähinnä Helsingissä, jossa niistä on sittemmin tullut jokavuotista ja tavanomaista "showta". Maaseutukuntiin ja muihin kaupunkeihin ne tulivat myöhemmin.
Jos katsoo 1990-luvun Uforaportti-kirjoja, siellä on monta havaintotapausta, joissa on aivan selvästi kyseessä tälläiset valonheittimet. Tyypillisesti neljä valoa, jotka pyörivät ja "tanssivat" muodossa pilvissä tai muutoin taivaalla. Valopallot näkyvät yllättävän kauas ja aiheuttavat havaintoja pitkienkin matkojen päästä. Mielenkiintoista on monessa 1990-luvun raportissa, etteivät myöskään ufotutkijat osanneet tuolloin havaita ja antaa tätä helppoa selitystä ilmiöiden takana. Tapaukset jäivät useimmiten selitystä vaille. Nähtävästi valonheittimet ja niiden käyttö Suomen "taivaan koristelussa" olivat niin tuolloin uutta, etteivät ne olleet vielä tuttuja havaintojen luokittelijoille.
Todennäköisesti nykyäänkin osa havainnoista voi johtua valonheittimistä ja niiden virheellisestä tulkinnasta.
Itse näin yksi päivä(älä kysy aikaa-.-)valonheittimen valoja
taivaalla,olen nähnyt ennenkin niitä,mutta tuona päivänä tuli 'halu'lähteä ulos katselemaan ulos taivasta.
Olin kerrostalomme vastapäätä,ja niitä valoja ei enää näkynyt,olivat lopettaneet noin tunti sitten niitten heijastuksen(olin ikkunasta tiiraillut).
No olin ulkona myöhällä ja oli jonkin verran pilviä,ja toivoin näkeväni 'jotain-.-',kunnes yhtäkkiä ylä puolellani oli iso valo,joka kuin sykki,siinä oli häivähdys sinistä-vihr-oranssia-lilaa ym.
Tämä iso valo ei ollut hirveän kirkas (ehkä johtuen pilvistä),mutta iso/laaja,pyöreän muotoinen ilmiö,ja näin miten sen lähellä liikkui sini-vihreitä pienenpiä valoja pyörien sen ison valon ympäri.
Ne pienet valot erkanivat yhdessä vaiheessa ja muodostivat 'tanssia'taivaalla,menivät yhteen ja ikäänkuin jakaantuivat,tai menivät toisensa ylitse?,miten asian näkisi,ja olivat loistavampia kuin kirkas kuu,siis valon määrä,mutta ei niin kirkas että olisi tienoota(fudiskenttää)valaissut,mutta olivat selviä.
Ne olivat aikansa ja muodostivat kuin 'silmän'taivaalle,ja....mutta tämänhän olen kertonut aiemmin joten mitä siitä,turha näitä on meikäläisen selittää,toivottavsti näette vielä.
-Maailma on kuin Jumalten Shakkipeli.
Z.
Mainitsin tuossa, ett ufo-pallot selittävät osan brittien viimeaikaisista ufo-havainnoista. Tällä viittasin erityisesti siihen, että viime syksyn aikana briteissä tiedetään varmuudella eräiden ryhmien lähettäneen "ufo-palloja" taivaalle. Nämä eri puolilla brittejä lähetetyt pallot aiheuttivat useita havaintoilmoituksia. On ollut myös puhetta, että mahdollisesti toiminta on jatkunut tämänkin vuoden puolella.
Joku aika sitten palstalla oli juttua Islingtonin ufo-havainnoista. Aloitin silloin keskustelun kyselyllä, kuka keksii parhaan selityksen:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000023388716
Jo tuolloin tarjottiin "ufo-palloja" yhdeksi todennäköiseksi selitykseksi. Myöhemmin tapahtumasta saatiin myös videokuvaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000023571468
Nyt tarjolle on saatu lisää hyvälaatuista videokuvaa tästä lukuisten ihmisten todistamasta tapahtumasta, jossa noin 15 oranssihehkuista valoilmiötä purjehtivat kaupungin yllä "kuin älykkäästi ohjattuna":
http://www.hornseyjournal.co.uk/content/islington/gazette/archwayUFO/UFOArchway.aspx
Islingtonin ufo-tapaus on kuitenkin nähtävästi todella paljastumassa ufo-pallojen aiheuttamaksi. Nimetön vihje on paljastanut, että vain muutaman sadan metrin päässä keskeisiltä havaintopaikoilta vietettiin puistossa yksityistilaisuutta, jossa olisi laskettu ilmaan "lyhtyjä". Kuten totesinkin tuossa alempana toisessa viestissä, tälläiset lyhdyt ovat peräisin idän kaukomailta. Myös yksityistilaisuuden järjestäjinä oli kuulemma kiinalaisperhe. Alkuperäisten "lyhtyjen" sijasta tosin käytettiin todennäköisesti pari euroa maksavia valmiita "ufo-palloja", joihin annoinkin toisessa viestissä linkin.
Samalla korostuu toinen mainitsemani seikka: pallot nousevat ilmaan niin nopeasti, että aivan vierestä nousseet pallot huomataan vasta kun ne ovat jo taivaalla. Tämä selittää niiden äkillisen ilmestymisen. Samalla tämä osoittaa myös etäisyyden arvioinnin vaikeutta. Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä pallo-selitykseen. Valoilmiöiden älyllisen ohjauksen oloinen liikkuminen pistää monet edelleen miettimään, että kyseessä oli kuitenkin jotain-ihan-muuta:
http://www.tottenhamjournal.co.uk/content/haringey/tottenhamjournal/news/story.aspx?brand=HCEJOnline&category=news&tBrand=northlondon24&tCategory=newstwgj&itemid=WeED28 Feb 2007 12:44:09:370
Minusta ufo-pallot kuulostavat edelleenkin todennäköiseltä selitykseltä.
on ufopallot. Sen verran paljon niitä lähettäneinä voimme sanoa täydellä varmuudella että kyseessä ovat pienet kuumailmapallot/lyhdyt.
Paremman ufoefektin olisi saanut aikaan laittamalla puoleen palloista parin metrin mittaiset "hännät" silkkipaperista. Näin osa palloista olisi edennyt hitaammin "hännän" jarruttavan vaikutuksen vuoksi. Noh, nämähän taisivat olla kiinalaisten "juhlapalloja" eikä edes tarkoitettukaan ufo-hoaxiksi.
-Ufogangsters of Finland
Vihdoin sain pallon taivaalle.
Tässä onnistuneessa versiossani oli vaatepussi varustettuna 12 kakkukynttilällä.
Kynttilät tökittynä 5x7cm pahvin palaan joka taas valjastettu palloon muovikehyksellä. Pussin suu oli supistettu neulomalla halkaisijaan ~30cm.
Ilman lämpötila tuolla riemunhetellä oli -10. Sää oli muuten tuulinen joten tuttavuuteni lentävän pallon kanssa oli vain minuutin luokkaa.
Sain otettua tapahtumasta videopätkän joka on tosin huonolaatuinen, oranssi, kameran tärinästä mutkitteleva valopiste taivaalla.
Pallo lensi turvalliseen suuntaan jossa ei asutusta.
Jälkeen päin ajateltuna seuraaviin versioihin opittua:
- Supistetusta pussinsuusta johtuen kynttilöiden sytyttäminen on hankalaa. Kannattaisi käyttää esilämmitystä joka valmiiksi nostaisi pallon muotoonsa. Esim. suuritehoinen halogeenivalaisin, myrskylyhty tms.
- Tuulen suunnasta on varmistuttava koska maan pinnalla ilmavirrat näyttävät käyvän eri suuntaan. Tässä ajattelin seurata savun liikkeitä.
- Palloon kannattaisi virittää erilliset nostokynttilät jotka nopeasti palaisivat loppuun ja antaisivat potkua korkeuden saavuttamisessa.
Eräs visio olisi rakentaa kokonaan erillinen nostopallo josta lopulta palaisi lanka poikki.
tavallisia pukupusseja ja tee/liimaa balsasta jota saat valmiina rimoina (5mm x 5mm) H-mallinen kehikko jonka keskirimaan sulattelet ne 12 syntymäpäiväkynttilää toisiinsa kiinni (siis riviin). H-kehikon saat näppärästi kiinni pukupussin suulle neljällä tavallisella nastalla jotka kiinnität niin että pussin muovi jaa nastan ja balsariman pään väliin. Helpoin tapa sytyttää kynttilät on ottaa pari-metrinen keppi tai rima jonka työnnät pussin sisään niin että pussi jää "roikkumaan" kepin nokkaan. Tämän jälkeen painat riman/kepin hankeen pystyyn ja sytyttelet kynttilät, joka tapahtuu helpoiten takkasytyttimella (pitkänokkaisella suurella sytkärillä).
Vinkkinä vielä se, että havin pitkät synttärikynttilät savuttavat niin paljon ettei pallo nouse sinne kertyvän savun suoksi, niitä ei siis kannata käyttää. Kaikkein parhaita "palomoottorikynttilöitä" ovat lyhyehköt kierteellä olevat eri väreissä myytävät syntymäpäiväkakun kynttilät. Taitavat olla kiinalaista valmistetta, ainakin Tiimarit myyvät niitä.
Olemme itse ensin sulattaneet 12 kynttilää yhteen kahdella isommasta kynttilästä sulatetulla steariinijuovalla ja sen jälkeen liittäneet kynttiläjonon irtonaiseen balsarimaan molemmilta puolilta edellämainituilla sulatetulla steariinilla (juovalla). Tämän jälkeen olemme liimanneet H-kehikon yhteen pikaliimalla.
Jos haluat että pallot nousevat raketinomaisesti taivaalle ja lentoaika on noin 20-40 min. Käytä paloaineena erikoislamppuöljyä jota laitetaan kolmeen tuikkukynttilöissä käytettävään alumiinikippoon joissa on kussakin yksi paperinenäliina kieritettynä tiukahkolle rullalle (kuin kyljellään oleva korvapuusti). Pussin alle tuleva kehikko ei voi olla puuta tai muutakaan syttyvää materiaalia. Pyöreä rautalanka tai esim. ohut muovi/kumiletkurengas joka "harsitaan" pussin alareunan läpi käy hyvin. Renkaan keskikohdan poikki vedetään rauta- tai kuparilanka (ohut) johon on kiinnitetty em. kolme alumiinikippoa siten, että kippojen vastakkaisiin yläreunoihin painetaan naulankärjellä reiät, paperinenäliinat asennetaan ja sen jälkeen rauta- tai kuparilanka työnnetään kipoissa olevien reikien läpi niin, että nenäliinakääröt jäävät metallilangan alle. Näin eliminoidaan palavien paperinenäliinojen mahdollinen putoaminen kyydistä naapurin pärekatolle. Erikoislamppuöljyä kannattaa annostella kippoihin vain sen verran että paperinenäliinat kastuvat kauttaaltaan.
Tällainen ufopallo näkyy erittäin kauas koska liekki on lähes valkoinen, jopa sinisävyinenkin.
HUOM! Kun sytytät tällaisen pallon, se nousee välittömästi ilmaan, kuin raketti.
-Ufogangsters of Finland
niin, älä supista pussin suuta sillä se lisää pussin syttymisen vaaraa. Ja jos haluat vakauttaa pallojesi lentoa, paina neljä reikää lyijykynällä pussin molemmista seinämistä läpi, pussin keskikohdalta. Näin kuuma palloa nostava ilmamassa tasoittuu eikä pallo keiku puolelta toiselle (pahimmassa tapauksessa keikkuminen aiheuttaa muovipussin syttymisen ilmassa).
-Ufogangsters of Finland
Juuri tuon tyyppisiä neuvoja tarvitsin, kokeneemmilta.
Mikä sitten olisi ihanne käyttölämpötila?
Tietystikään ei saa olla matalapainetta varmaankaan, vaan sään on oltava selkeä.
Missähän päin Suomea näitä teidän palloja mahtaa lennellä?
Ei olisi mitenkään pahitteeksi ilmoittaa esim. SUT:lle pallon lennätyksistään, jotta osaavat ottaa sen huomioon mahdollisten niistä seuraavien havaintoraporttien luokittelussa.
Sateella ei palloilu onnistu, ei ainakaan rankemmalla sellaisella. Muovipussin pinnalle kertyvät pisarat nostavat hetkessä pallon painon yli sen kantokyvyn ja näin ollen pallo tulee alas.
Tuuli ei saa olla yli 3m/sek. koska se riepottelee sytytysvaiheessa kuumalla ilmalla täyttyvää palloa niin, ettei sen sisään mene sitä riittävästi. Pallon saa kyllä ilmaan jos sen sytyttelee suojassa tuulelta, mutta mitä todennäköisimmin tuuli painaa pallon ruttuun heti kun se nousee pois tuulensuojasta ja näin ollen lämmin ilma karkaa pussista/pallosta ja se tulee jälleen alas.
Paras sää pallojen lähettämiseen on tyyni ja täysin pilvinen. Ai miksikö pilvinen? No siksi että kukaan ei silloin luule pallojasi sateliiteiksi vaan aivan joksikin muuksi.
Ja näennäisesti tyynellä säälläkin tuulee hiukan ylempänä kuin missä hiusrajasi on. Jo 30-40 metrissä tuulee melkoisella varmuudella hiukan.
Ihannelämpötiloista sen verran, että mitä kylmempi sitä korkeammalle ja pidemmälle pallot lentävät. Toisaalta kukaan ei ehkä ole katsomassa pallojesi lentoa yli 25 asteen pakkasilla.
Kesällä ei palloja kannata lähetellä ollenkaan, silloin on olemassa ruohikko ja metsäpalovaara, vaikka olisi hiukan satanutkin juuri hetki sitten. Pieni sadekuuro helteellä haihtuu hetkessä ja maa on rutikuiva ennen kuin ehtii sanoa kissaa. Älä siis kokeile onneasi kesällä. Syksy ja talvi ovat parasta aikaa ufopalloiluun.
"Nano nano!"
-Ufogangsters of Finland
Muistan jostain lukeneeni että tehon vuoksi -15 olisi alhaisin missä kannattaa lennättää.
http://www.overflite.com/
Nuilla sivuilla nyt on jotain taulukoita joista tosin kävisi ilmi että mitä kylmempi, sen parempi.
Rakennuspuuhassa taitaa vain olla kovin monta muuttujaa jotka tulis huomioida.
Joku mainitsi polttoaineena lamppuöljyn.
Ajaisikohan tärpätti/lakkabensiini saman asian?
polttoaineet savuttavat paitsi erikoislamppuöljy jota käytetään tavallisissa öljylampuissa joissa on sydän.
Bensiini on hengenvaarallinen palava neste ufopalloilua harrastettaessa, samoin tinnerit ja muutkin palavat nesteet. Ei ehkä kannata sekoilla niiden kanssa.
Eli, jos savuaa ei pallerot nouse.
-Ufogangsters of Finland
http://www.instructables.com/id/EDRQOQBMW3EP2861HI/
Tässä poltin on väsätty kokis-tölkeistä:
http://www.inventorscolony.com/balloon/
Pallomaiset UFOt liikkkuvat erittäin nopeasti ja niitä ei voi sotkea näihin kynttiläpalloihin.
Helsingin edustalla olleet pallot olivat kaukana toisistaan, mutta liikkuivat synkronisoidusta ainakin osan aikaa.