Missä Suomen

naapurimaissa olet käynyt? Itse kävin ensimmäiseksi Norjassa 23-vuotiaana, Ruotsissa 27- vuotiaana, Neuvostoliitossa 28- ja Virossa sen itsenäistyttyä. Tallinnassa kävin tosin jo vuonna 1984, mutta se oli osa Neuvostoliittoa. Venäjällä en ole käynyt. Seuraavaksi olen aikonut mennä Ruotsiin Kivikin omenamarkkinoille syyskuussa.
421583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Kun olimme nuoria Kalevi Keihänen alkoi viedä porukkaa niinkutsutuille Keihäsmatkoille Majorkalle. Se olikin sitten huuippujuttu kun sai lentää ulkomaille.

Noissa naapurimaissa on tullut pistäydyttyä kaikissa, vieläpä aika usein.
Vaikka Venäjälle on meiltä tosi lyhyt matka, Viipuriin ja Pietariin, emme harrasta ulkomaanmatkailua siihen suuntaan.

Paikallisten ihmisten elämän ankeus, rikolisuus ynms. masentaa.

Tallinnaan ja Tukholmaan menemme usein pikkutripille.
Norjaan tahtoisin ensi kesänä, vaikka se on aika kallis maa, mutta eihän matkalle kannata lähteäkään, jos ei ole "pelimerkkejä" plakkarisssa.

Äänestä
  • tuli sinulta Miinaliille.
    Ei se matkustaminen ole kaikille itsestään selvyys, joten olisit voinut vastata vähättelemättä Miinaliin kysymystä.

    Voin omasta puolestani kertoa, että ensimmäisen matkani tein tyttäreni kanssa bussissa, joka kierti pohjoismaiden pääkaupungit. Mielenkiintoinen reissu sinänsä, erikoisesti matkaseurueen puitteissa.

    Leningradissa kävin Neuvostoliiton aikoina. Silmät ympyrkäisinä katselimme sitä kauppojen köyhyyttä ja läskipaloja ruokakaupoissa. Samoin kävin Tallinnassa Neuvostoliiton aikoina. Siellä olen käynyt viimeaikoina useinkin.

    Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa olemme matkustaneet perheen kanssa kesäisin. Norjaan teimme aikoinaan häämatkan. OLi kesä, mutta esim. Hammerfestissä oli hirveän kylmä, joten jouduimme ostamaan sieltä paksumpia vaatteita.

    Kuten huomaat, on tullut tutustuttua naapurimaihin ja varmaan Ruotsissa tulee käytyä kesäisin tulevaisuudessakin.

    Äänestä

  • Se on melkoisen iso "tapahtuma" jos tai kun lähtee näiltä korkeuksilta ulkomaille Hesan kautta tai Turun. Matkusta ensin 8 tuntia,että oot lähtösatamassa sama palatessa. Lentokoneeseen ei näillä eläkkeillä nousta. Junaan ja Bussiin saa hyvät alennukset ONNEKSI. Olen vain Oulun eteläpuolelta mutta tuolta Lapista on vielä hankalampaa. Haaparannassa käytiin jo lapsena eikä sitä osattu edes muuten pitää Ruotsina kuin tullin ja kielen takia,kun syntymä kaupunkini on Kemi. Kouluaikana jopa polkupöyrällä käytiin siellä.Olihan se reissu,kun juuri oli lipeää ajettu soratielle pölyn estämiseksi. Virossa kävin 6v sitten päivän reissun. Norjassa viivyimme
    peräti 5-7h yli 10v sitten,kun käytiin elämäni ensi kertaa pohjoisessa ja yövyimme Kilpisjärvellä. Näin niin Saanan,Mallan kuin lumilakeisen Ruotsin Beltsankin. "Haltin häät" tuli laulettua useaan kertaan siellä. Ruotsin etelä osassa on tullu käytyä useammin nyt,sukulaisten luona. Siis ensin bussilla Turkuun
    sieltä laivalla yli ja taas bussilla perille. Hups! Olin unohtaa sen ikimuistoisen Turkin matkan,joka tehtiin keväällä 1995. Ne oli niitä halpoja reissuja,jotka lennettiin Oulusta suoraan Antalian kentälle järjestäjän omilla pienkoneilla.Sieltä vanhalla haisevalla onnikalla Alaniaan. Olen kahlannu Välimeressä huhtikuussa.(Uida en osaa) Siis 4:ssä vieraassi maassa olen käynyt kuiteskin.

    Äänestä

  • surusilmä kirjoitti:

    tuli sinulta Miinaliille.
    Ei se matkustaminen ole kaikille itsestään selvyys, joten olisit voinut vastata vähättelemättä Miinaliin kysymystä.

    Voin omasta puolestani kertoa, että ensimmäisen matkani tein tyttäreni kanssa bussissa, joka kierti pohjoismaiden pääkaupungit. Mielenkiintoinen reissu sinänsä, erikoisesti matkaseurueen puitteissa.

    Leningradissa kävin Neuvostoliiton aikoina. Silmät ympyrkäisinä katselimme sitä kauppojen köyhyyttä ja läskipaloja ruokakaupoissa. Samoin kävin Tallinnassa Neuvostoliiton aikoina. Siellä olen käynyt viimeaikoina useinkin.

    Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa olemme matkustaneet perheen kanssa kesäisin. Norjaan teimme aikoinaan häämatkan. OLi kesä, mutta esim. Hammerfestissä oli hirveän kylmä, joten jouduimme ostamaan sieltä paksumpia vaatteita.

    Kuten huomaat, on tullut tutustuttua naapurimaihin ja varmaan Ruotsissa tulee käytyä kesäisin tulevaisuudessakin.

    kovin paljoa nuorena matkustellut, ei ollut rahaa. Pyörillä mentiin naapuripitäjään 30 km koulutovereiden luo. Ensimmäisen matkan Norjaan tein, kun olin töissä Lapissa ja haimme lastin halvempia elintarvikkeita bussilla Karasjoelta. Ruotsiin menin vasta, kun oli ensimmäinen työpaikka. Vanhapiikavuosina oli enemmän rahaa, kävin 1970-luvulla mm. Etelä-Amerikassa. Perheen aikana olimme paljon kotimaassa, useimmiten ihan kotinurkilla. Vieläkään en ole ollut etelän lomalla enkä kaipaakaan, Copacabana ja Ipanema saavat riittää. Seessaaren hietikot Inarissa haluaisin vielä nähdä- ja Petikon palsasuot Utsjoella.

    Äänestä

  • surusilmä kirjoitti:

    tuli sinulta Miinaliille.
    Ei se matkustaminen ole kaikille itsestään selvyys, joten olisit voinut vastata vähättelemättä Miinaliin kysymystä.

    Voin omasta puolestani kertoa, että ensimmäisen matkani tein tyttäreni kanssa bussissa, joka kierti pohjoismaiden pääkaupungit. Mielenkiintoinen reissu sinänsä, erikoisesti matkaseurueen puitteissa.

    Leningradissa kävin Neuvostoliiton aikoina. Silmät ympyrkäisinä katselimme sitä kauppojen köyhyyttä ja läskipaloja ruokakaupoissa. Samoin kävin Tallinnassa Neuvostoliiton aikoina. Siellä olen käynyt viimeaikoina useinkin.

    Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa olemme matkustaneet perheen kanssa kesäisin. Norjaan teimme aikoinaan häämatkan. OLi kesä, mutta esim. Hammerfestissä oli hirveän kylmä, joten jouduimme ostamaan sieltä paksumpia vaatteita.

    Kuten huomaat, on tullut tutustuttua naapurimaihin ja varmaan Ruotsissa tulee käytyä kesäisin tulevaisuudessakin.

    ja toista niistä ei ole enää olemassakaan. Niiden lisäksi olen käynyt lähes sadassa muussa maassa...
    Onko tämäkin mielestäsi ylimielistä, surusilmä?
    Voi tätä keskustelun tasoa.

    Äänestä

  • Suomen naapurimaassa kirjoitti:

    ja toista niistä ei ole enää olemassakaan. Niiden lisäksi olen käynyt lähes sadassa muussa maassa...
    Onko tämäkin mielestäsi ylimielistä, surusilmä?
    Voi tätä keskustelun tasoa.

    Minä taas en ole käynyt Euroopan rajojen ulkopuolella koskaan, vaikka mieli halajaakin vielä näkemään "mualimoo."

    Tuossa lukaisin oman vastaukseni miinaliille ja olisikohan siitä ollutkin aistittavissa jotain ylimielistä ja kopeaa, vaika en tarkoittanut missään tapauksessa leveillä, että tässä nyt ollaan sellainen kosmopoliitti, joka suurinpiirtein elää puolet elämästään lentokentillä, tai lentokoneessa, ollen menossa tai tulossa ulkomaille tai sieltä pois.

    Kun kirjoittaa hönkäisin miinaliin kirjoituksen jälkeen, niin oikeastaan tarkoitin sanoa, että nykyisin matkustellaan enemmän kuin siihen aikaan , jolloin Kalevi Keihänen perusi "seiväsmatkat" - lentoyhtiön ja matkatoimiston.

    Nykyisin expresbussit vievät meitä eläkeläisporukoitakin melkein kotiovelta laivaterminaalin ovelle, joten Tallinnan ja Tukholman risteilyille on kätevää ja edullistakin mennä, jopa kauenpaa Suomesta, pohjoisemmastakin asti.

    Kaikkien paikkakuntien sanomalehdissä on vielä tarjouksia, niin että eivät ne "pikku tripit" kovin kalliiksi tule, jos tahtoo vähän lähteä omista nurkistaan tuulettumaan.

    Se onkin jo sitten eri asia kuka viihtyy, kuka ei, noilla risteilymatkoilla. Me mieheni kanssa olemme tykänneet, siksi kun matkan teko on niin vaivatonta, juuri busikuljetuksen takia , sekä nykyisin jo siksikin, ettei passijonoissa tarvitse Viroon mennessäkään seisoa tönöttää tuntikausia, eikä Viron liityttyä EU:n jäseneksi, tarvitse koko passia, henkilöllisyystodistusta riittää, tai kun passi on mukana, useimmilla on, vilkaisevat hätäisesti.

    Tässä nyt oikeastaan pyytelen miinaliilta anteeksi, kun "leuhkin", vaikka minulla ei ole todellakaan aihetta olla ylimielinen ketään kohtaan, ja Surusilmälle vielä sanoisin, että koppavalta se minun vastaukseni näyttikin, kun luin sen jälkeenpäin.

    Nyt hyppään meidän auton ratin taa ja "matkustan" parinkymmenen kilometrin päähän markettiin ruokaostoksille.
    Tytär sanoi meidän autosta: "Ympyrä ja salama, on murhe kamala."
    Eli autona on vanha Ooppelfarmari:)

    minusta vähättelevältä, ikäänkuin Katriina olisi sanonut, että " kaikkea sitä nyt kysytään, eihän matkustaminen ole nykyään iso tapahtuma" Voi, voi!!!
    Kuten sanoin, joillekin kanssaihmisille se voi olla hyvinkin iso tapahtuma.

    Sinä kerroit suoraan, missä olet käynyt. Eihän siinä ole mitään ylimielistä.

    Se siitä ja loppu.

    Äänestä

  • katriina64 kirjoitti:

    Minä taas en ole käynyt Euroopan rajojen ulkopuolella koskaan, vaikka mieli halajaakin vielä näkemään "mualimoo."

    Tuossa lukaisin oman vastaukseni miinaliille ja olisikohan siitä ollutkin aistittavissa jotain ylimielistä ja kopeaa, vaika en tarkoittanut missään tapauksessa leveillä, että tässä nyt ollaan sellainen kosmopoliitti, joka suurinpiirtein elää puolet elämästään lentokentillä, tai lentokoneessa, ollen menossa tai tulossa ulkomaille tai sieltä pois.

    Kun kirjoittaa hönkäisin miinaliin kirjoituksen jälkeen, niin oikeastaan tarkoitin sanoa, että nykyisin matkustellaan enemmän kuin siihen aikaan , jolloin Kalevi Keihänen perusi "seiväsmatkat" - lentoyhtiön ja matkatoimiston.

    Nykyisin expresbussit vievät meitä eläkeläisporukoitakin melkein kotiovelta laivaterminaalin ovelle, joten Tallinnan ja Tukholman risteilyille on kätevää ja edullistakin mennä, jopa kauenpaa Suomesta, pohjoisemmastakin asti.

    Kaikkien paikkakuntien sanomalehdissä on vielä tarjouksia, niin että eivät ne "pikku tripit" kovin kalliiksi tule, jos tahtoo vähän lähteä omista nurkistaan tuulettumaan.

    Se onkin jo sitten eri asia kuka viihtyy, kuka ei, noilla risteilymatkoilla. Me mieheni kanssa olemme tykänneet, siksi kun matkan teko on niin vaivatonta, juuri busikuljetuksen takia , sekä nykyisin jo siksikin, ettei passijonoissa tarvitse Viroon mennessäkään seisoa tönöttää tuntikausia, eikä Viron liityttyä EU:n jäseneksi, tarvitse koko passia, henkilöllisyystodistusta riittää, tai kun passi on mukana, useimmilla on, vilkaisevat hätäisesti.

    Tässä nyt oikeastaan pyytelen miinaliilta anteeksi, kun "leuhkin", vaikka minulla ei ole todellakaan aihetta olla ylimielinen ketään kohtaan, ja Surusilmälle vielä sanoisin, että koppavalta se minun vastaukseni näyttikin, kun luin sen jälkeenpäin.

    Nyt hyppään meidän auton ratin taa ja "matkustan" parinkymmenen kilometrin päähän markettiin ruokaostoksille.
    Tytär sanoi meidän autosta: "Ympyrä ja salama, on murhe kamala."
    Eli autona on vanha Ooppelfarmari:)

    Tuosta viestistäni näyttää tulleen tosi iso juttu.
    Minä vain ajattelin, että eihän tänne uusia uskalla tulla, jos saa vähätteleviä vastauksia.

    Ehkäpä et tarkoittanut mitään sen kummempaa ja niinhän itsekin sanoit, että spontaanisti vastasit, sen enempää ajattelematta.

    Näinhän meille joskus sattuu, minäkin rustasin vastaukseni liian impulsiivisesti. Eihän minulle kuulu puuttua kenenkään viesteihin.

    Näitähän sattuu, mutta jatketaan vaan juttelua!

    Sinä olit sitä paitsi oikeassa.

    Nyt saunaraukeana yöpuulle.

    Hyvää yötä, "kirjoitellaan!"; niinkuin sheriffi usein sanoo.

    Äänestä

Näköjään Kehä-ykkösen sisäpuolella asuvat matkustelevat aivan eri tahtia, kuin muualla Suomessa asuvat.
Eihän nyt Euroopassa ole yhtään maata, missä ei olisi tullut käytyä. Lähinapureissa kymmeniä kertoja.
Tallinnassakin jo yli 200 kertaa. Aamulla kuudelta ylös, kahdeksaksi satamaan ja illalla takaisin kotiin.

Äänestä

Ruotsissa ja Norjassa. Euroopan muissa maissa lähes kaikissa paitsi Baltiassa ja Puolassa.

Äänestä
  • Yx puuttuu sano piru,kun kusiaisia laski. Johan tässä virhe tuli ja iso. Mehän käytiin Viipurissa joskus kymmenisen vuotta sitten,kun oltiin Parikkalassa kesäretkellä erään järjestön kanssa. Saimaalla seilattiin ja bussimme tuli tietysti maitse Viipuriin,kun päästiin satamaan. Kaunis ränsistyneeksi päästetty kaupunki. Siis sittenkin olen käynyt 5:ssä maassa! Jees,jees! Hyvä minä.

    Äänestä

  • Pohjois-pohjanmaalta kirjoitti:

    Yx puuttuu sano piru,kun kusiaisia laski. Johan tässä virhe tuli ja iso. Mehän käytiin Viipurissa joskus kymmenisen vuotta sitten,kun oltiin Parikkalassa kesäretkellä erään järjestön kanssa. Saimaalla seilattiin ja bussimme tuli tietysti maitse Viipuriin,kun päästiin satamaan. Kaunis ränsistyneeksi päästetty kaupunki. Siis sittenkin olen käynyt 5:ssä maassa! Jees,jees! Hyvä minä.

    on vilkas paikka ainakin kesäisin. Yllätyin minäkin, kun pari vuotta sitten kävin uudelleen, edellinen kerta oli 1970-luvulla. Seudulla on paljon matkailukohteita. Itse suosin kotimaan matkailua.

    Äänestä

  • Isolta näytää kuilu, kun vertaa Pääkaupunkiseudulla asuvia muualla Suomessa asuviin.
    Pääkaupunkiseudulla asuvalle matkustelu ulkomaille on, kuin kävisi maitokaupassa. Porukka muualta Suomesta on näköjään, kuin eri planeetalta.

    Äänestä

  • tosiaan,., kirjoitti:

    Isolta näytää kuilu, kun vertaa Pääkaupunkiseudulla asuvia muualla Suomessa asuviin.
    Pääkaupunkiseudulla asuvalle matkustelu ulkomaille on, kuin kävisi maitokaupassa. Porukka muualta Suomesta on näköjään, kuin eri planeetalta.

    Tunsin erään perheen työn kautta, melko nuoria helsinkiläisiä. He lähtivät aina Ruotsiin tai Viroon, kun hiukankin oli aikaa. Lapset pallomeressä pitkästyivät, kun aina sitä samaa. Perhe oli noita avustusten varassa eläviä.

    Tiedän myös monia pääkaupunkiseudun ihmisiä, joiden Tallinnan tai Viron reissut ovat yhden tai kahden luokkaa.

    Yleistykset eivät koskaan päde. Missään asiassa.

    Äänestä

  • tosiaan,., kirjoitti:

    Isolta näytää kuilu, kun vertaa Pääkaupunkiseudulla asuvia muualla Suomessa asuviin.
    Pääkaupunkiseudulla asuvalle matkustelu ulkomaille on, kuin kävisi maitokaupassa. Porukka muualta Suomesta on näköjään, kuin eri planeetalta.

    Ne nuo etelän sukulaiset kulukee niin Virossa kuin muilla laivaristeilyillä harva se viikko ja ihimettelevät miksi me ei lähetä niille.

    Täältä ovat syntyisin mutta eivät muista mikä on esteenä reissailuun.

    Varsinki näin talavella on vaikiaa ko on tämä omakotitalo "puilla lämmitettävä". Eipä sillä täällä on jo 7 lastenlasta 6-1½ v ikäisiä.

    Ei tee mieli lähtä kauas. "Oma koti ja oma lupa"taulu on pirtin seinässä ja asia just niin.

    Jos elämän päiviä riittää reissataan sitten,kun joku lapsista muuttaa tähän ja me "jonohimaan".

    joka viihtyy kotona miksi pitää ulkomaille houkutella.Senjälkeen ei osaa muusta puhuakkaan uudestaan taas mennä.

    Äänestä

  • tosiaan,., kirjoitti:

    Isolta näytää kuilu, kun vertaa Pääkaupunkiseudulla asuvia muualla Suomessa asuviin.
    Pääkaupunkiseudulla asuvalle matkustelu ulkomaille on, kuin kävisi maitokaupassa. Porukka muualta Suomesta on näköjään, kuin eri planeetalta.

    lähteä. Ei mene matkusteluun lentokentälle tai satamaan tuntitolkulla aikaa. Eli ei mitään negatiivisia vertailuja kehä1 tai maaseudun asukkaiden kesken!
    Olen käynyt useamman kerran Ruotsissa, Venäjällä ja Virossa asuinpaikastani huolimatta (Lappeenranta). Muita maita on kertynyt 25 kpl.

    Äänestä

Lähes joka paikassa tuli käytyä jo lapsenaja myöhemmin uudestaan monta kertaa.

Äänestä

vaikka en kehä ykkösen sisäpuolella asukkaan.
Puola Romania ja Unkari puuttuu vielä listalta.

Äänestä
  • Tanskassa ja Islannissa en ole käynyt, mutta muuten meidän naapureissamme olen vieraillut.
    Ja juuri olen lähdössä jälleen serkkuani tapaamaan Ruotsiin muutamaksi päiväksi.

    Ikää myöten olen tulossa anoppini kaltaiseksi, mikä kyllä hiukan huvittaa. Koti alkaa olla paras paikka!

    Äänestä

Meillähän ei naapurimaita niin ylen määrin ole, etteikö niissä joka toinen olisi käynyt. Mielestäni voidaankin nyt kysyä, missä maissa yleensä on käynyt. Minä voisin aloittaa (?) listan.

Eurooppa:
* Espanjassa, siellähän on toinen asuntoni
* Skandinavian maat
* Venäjä ja Baltian maat
* Keski-Euroopassa Ranska, Saksa, Sveitsi, Itävalta
* Italia, Kreikka (useita saaria manner)

Afrikka:
* Gambia, Etelä-Afrikka, Tansania, Kenia, Marokko, Tunisia

Amerikka:
* USA, Hawaiji
* Peru, Chile, Mexico, Guatemala

Muu maailma:
* Thaimaa, Burma, Malesia,Indonesia
* Australia, Uusi-Seelanti, Fidzi, Tahiti

Oliskohan ne siinä olleet. Saattaa olla, että kiertomatkoiltani jäi joitain maita nyt sanomatta, mutta kuten huomaatte, maita riittää.

Vaimoni ei ole kovin hanakka matkustelemaan, joten suurimmaksi osaksi OliviaKoo on ollut mukanani ja hauskaa on ollut.

Varsinkin Tiibetin (oho, se taisi jäädäkin listasta pois) kiertomatka oli huikea. Olivian kenkälaukku oli hukassa ja meni 4 päivää, ennen kuin se löytyi ja Olivia-rukka sai vaihtokenkänsä (todellinen kenkäfriikki). Paikan päällä kaupoissa ei arvattavastikaan ollut yksiäkään kenkiä, jotka Olivia olisi kelpuuttanut.
Silloin oli leikki kaukana, mutta nyt asiat jo hymyilyttää. Onneksi mitään vakavampaa ei ole koskaan sattunut, vaikka maailmaa onkin kierretty.

Millaisia kokemuksia muilla on, hyviä tai huonoja.

Terveisin utelias
King Kale

Äänestä
  • En halunnut niistä sinun kanssasi tehdyistä matkoista tehdä julkisia! Nyt menit pilaamaan minun maineeni, vaikka taisin sen kyllä jo pilata itse kertoessani toisessa ketjussa, että olen käynyt kanssasi Formuloita katsomassa Monacossa ja Imolassa.

    No, totta se on, että salailu ei kannata, kyllä jossain aina totuus tulee ilmi.

    Äänestä

  • Oikein piti henkiä vetää välillä,kun luki listaa.
    Taijat olla milijonääri ko on varaa reissata tai SPR:n duunari.

    Tykkäsin jo nuorena reissata mutta satuin syntyyn köyhään kotiin eikä vanhempanakaan "pörssi noterannu".
    Onni yksillö ja rahapula ainainen toisilla.

    Sinulla riittää MUISTOJA lopuksi elämää.
    Kukas teijät matkalaiset täällä tuntee,että tietäs riepottaa koko kansalle.

    Nyt mä sen hoksasin,että kirjoittakaa kirja noista reissuistanne. Semmonen humoristinen juttu. Harkitkaa!

    Äänestä

  • Pohjois-pohjanmaalta. kirjoitti:

    Oikein piti henkiä vetää välillä,kun luki listaa.

    että moni "joutuu matkustamaan" työnsä puolesta ja saa siitä vielä kunnon korvauksen?
    Kannattaa tutkia ennenkuin hutkii.

    Äänestä

  • Pohjois-pohjanmaalta. kirjoitti:

    Oikein piti henkiä vetää välillä,kun luki listaa.
    Taijat olla milijonääri ko on varaa reissata tai SPR:n duunari.

    Tykkäsin jo nuorena reissata mutta satuin syntyyn köyhään kotiin eikä vanhempanakaan "pörssi noterannu".
    Onni yksillö ja rahapula ainainen toisilla.

    Sinulla riittää MUISTOJA lopuksi elämää.
    Kukas teijät matkalaiset täällä tuntee,että tietäs riepottaa koko kansalle.

    Nyt mä sen hoksasin,että kirjoittakaa kirja noista reissuistanne. Semmonen humoristinen juttu. Harkitkaa!

    tullut kierrettyä ja Marjapensas on ihan oikeassa, että työmatkoja on ollut paljon mukana.
    Vapaa-aikaa on jäänyt silloin vähemmän, mutta muuten olisivat ehkä matkat jääneet kokonaan tekemättä.

    Muistoja kyllä riittää, mutta kirjasta en tiedä. Ainakaan vielä.

    Äänestä

  • --Eurooppa
    Skandinavia
    Eesti
    Latvia
    Venäjä
    Puola
    Saksa
    Iso-Britannia
    Irlanti
    Hollanti
    Belgia
    Luxemburg
    Ranska
    Espanja
    Italia
    Vatikaani
    Kreikka

    Israel

    --Aasia
    Kiina laajasti
    Japani
    Thaimaa
    Singapore

    --Afrikka
    Egypti
    Bahrain

    --Amerikka
    USA laajasti myös Havaiji
    Kanada laajasti
    Mexico laajasti
    Costa Rica
    Kuuba
    Dominikaaninen tasavalta
    Venezuela

    --Australia laajasti
    Uusi-Seelanti
    Fidzi

    Äänestä

  • psu kirjoitti:

    --Eurooppa
    Skandinavia
    Eesti
    Latvia
    Venäjä
    Puola
    Saksa
    Iso-Britannia
    Irlanti
    Hollanti
    Belgia
    Luxemburg
    Ranska
    Espanja
    Italia
    Vatikaani
    Kreikka

    Israel

    --Aasia
    Kiina laajasti
    Japani
    Thaimaa
    Singapore

    --Afrikka
    Egypti
    Bahrain

    --Amerikka
    USA laajasti myös Havaiji
    Kanada laajasti
    Mexico laajasti
    Costa Rica
    Kuuba
    Dominikaaninen tasavalta
    Venezuela

    --Australia laajasti
    Uusi-Seelanti
    Fidzi

    ---

    Äänestä

  • Alkaa maita menemään vääriin maanosiin!

    Lentoasemat lienevät tuttuja!

    Eräs, valtioita kerännyt tuttavani ehti saamaan kokoon muutamaa vaille kaikki mutta hitto vie kun puuttuvilla alueilla alkoivat levottomuudet ja kaverin oma terveys petti!

    Toivottavasti sinulla on parempi tuuri.

    Miten Eurooppasi on jäänyt noin vajaaksi.
    Itseltäni puuttuu "oikea" matkustelu Oseaniassa ja Australiassa.
    Islantia, Albaniaa, Moldoviaa ja Valkovenäjää lukuunottamatta täällä on tullut luumuiltua.
    Vatikaani ja San Marino tosin jääneet vain päivällisen käynnin varaan.

    Kuten huomaat, joku ottaa tämän aivan tosissaan.
    Hyvä kuitenkin että mielikuvitusrikkaitakin henkilöitä löytyy!

    Äänestä

Haluan kertoa erään hauskan tarinan kun tässä jäin aatoksiini näissä matka-asioissa.

Kerran Pertta-tädin kanssa ollessani Malagan golf-radalla, hänelle tuli mahdottoman kova pissahätä. Siellähän ei ollut puun puuta mailla eikä halmeilla, joten jotain piti keksiä. Pertta on nuoruudessaan ollut notkea voimistelijatyttö, joten nivelet on hänellä edelleen kunnossa. Tädillä oli hame päällä ja löysälahkeiset aluspöksyt alla. Hän alkoi voimistelemaan viheriöllä ja teki spagaatin. Muut katselivat kummissaan, osa ihastuneenakin vanhan rouvan voimistelua. Pertta teki huomaamattoman eleen hameen alla ja siirsi sormellaan alushousun lahjetta sivummalle ja sen jälkeen suhuutti keskelle viheriötä, eikä kukaan tiennyt mitään. Paitsi minä. Nauroin katketakseni. Niin kuin nytkin muistellessa. Tuotakaan hauskaa muistoa rakkaan tädin kanssa en antaisi pois millään.

Jos Pertta-täti tämän lukee, toivon, ettei hän minulle ole vihainen, onhan tästä jo aikaa, eikös se ollut 2003 kun tämä tapahtui. Sen jälkeen on Pertta laittanut kestokatetrin aina viheriölle lähtiessämme ja se on toiminut hienosti.

Äänestä
  • Minä olen kohtalaisen vanha, joten olen elämäni varrella nähnyt kaikenlaista ja monessa liemessä keitetty, mutta nyt minun huumorintajuni ei tahdo enää oikein riittää.
    Luulin sinua sentään vähän tahdikkaammaksi.

    Aion maanantaina ottaa yhteyttä asianajajaani, sillä harkitsen vakavasti tekeväni sinut perinnöttömäksi. Tämä on kova isku perheyhtiölle, mutta kyllä jossain täytyy rajan kulkea, sinullakin.
    On se intimiteettisuoja minullakin, enkä nyt tarkoita, että pelkästään housuissa.

    Äänestä

  • Pertta-täti kirjoitti:

    Minä olen kohtalaisen vanha, joten olen elämäni varrella nähnyt kaikenlaista ja monessa liemessä keitetty, mutta nyt minun huumorintajuni ei tahdo enää oikein riittää.
    Luulin sinua sentään vähän tahdikkaammaksi.

    Aion maanantaina ottaa yhteyttä asianajajaani, sillä harkitsen vakavasti tekeväni sinut perinnöttömäksi. Tämä on kova isku perheyhtiölle, mutta kyllä jossain täytyy rajan kulkea, sinullakin.
    On se intimiteettisuoja minullakin, enkä nyt tarkoita, että pelkästään housuissa.

    Otat nyt liian vakavasti tämän leikkisän ja hauskan asian. Tämähän on vain elämää!
    Enkä kertonut tätä muille kuin tämän palstan tuttaville ja ystäville, eivät he puhu asiasta eteenpäin eivätkä levittele tietoa.

    Mutta: ANTEEKSI. Ehkä menin liian pitkälle.

    Äänestä

Minä en ole pahemmin naapurimaissa matkustellut. Pari kertaa Viipurissa, kaamea kokemus. Kun en harrasta risteilyjä, ei ole tullut käytyä sen enempää Tukholmassa kuin Tallinnassakaan.

Mutta minä olen Espanjanhullu, olen käynyt kaikilla saarilla, joillakin useammankin kerran ja asunut jonkin aikaa mantereella, Costa Blancalla.
Thaimaa taitaa olla ainoa maa, jossa olen käynyt Espanjan ohella.
Nyt on matkustelut vähäksi aikaa matkusteltu, mutta kyllä täältä vielä ponnistetaan Espanjan-reissulle. Teneriffa on numero uno, on se.

Äänestä
  • Puerto de la cruz, niistä parhain.

    Äänestä

  • marjapensas kirjoitti:

    Puerto de la cruz, niistä parhain.

    Vaikutat ihan sukulaissielulta. Monessakin asiassa.

    Äänestä

Muistan, että pentuna oli suuri haaveeni, että jos joskus pääsisi käymään vaikka Tukholmassa. Olisi joskus niin rikas.

Tuo johtui siitä, että naapurin rouva kävi esim. Jouluostoksilla Lontoossa ja pistäytyi vähän väliä Tukholmassa.

Nyt on maailma pienentynyt niin, että minullakin on noita maita tullut 30, joissa olen käynyt, useimmissa monta kertaa.

Naapuritkin olen tullannut.

Äänestä

Tukholmassa tuli käytyä jo lapsena, samoin Göteborgissa. Tukholmassa olen itsekin asunut alle kaksikymppisenä pari vuotta. Oslossa olen käynyt ja Tallinnassa tietysti.
Tanska on kokonaan näkemättä, samoin Islanti, sinne olen aina halunnut. Baltian maat ovat Viroa lukuun ottamatta jääneet väliin ja Venäjä, sinne en kyllä haluakaan.
Keski-Euroopan kaupunkilomat kiinnostaisivat, en ole käynyt kuin Pariisissa. Kaukomaat ovat vielä näkemättä ja taitavat jäädä tässä elämässä.
Kreikan saaria rakastan, Espanjan saarilla on myös mukavia paikkoja. Puerto de la Cruzista pidän minäkin. Se on mukava aito kaupunki, eikä pelkkä turistirysä.
Turkissa olen lomaillut, aikana jolloin siellä oli levottomuuksia. Armeijan koneet lentelivät rannan yllä ja aseistetut miehet ratsasivat kaupunkien välisiä minibusseja. Kohteestamme lähti saksalaiset ja brittituristit kesken loman. Olisiko siinä syy miksi Turkin matkailu ei oikein kiinnosta.
Lontoossa haluaisin käydä ja Roomassa. Havaiji tai Aruba olisi poikaa, lottovoitto tässä enää puuttuu, siis vähän suurempi kuin se viimeisin 24€.
Siihen asti pitää tyytyä Ruotsin risteilyyn kolmen viikon päästä, sekin vapaalipulla.

Äänestä
  • Mistään hinnasta en menisi Venäjälle.Siis siellä en ole ollut, enkä meme.
    Thaimaa, USA, Brasilia , Kreikka, Espanja, Sveitsi, Ranska, Itävalta , Ruotsi, Saksa on nähty.Mitä muuta viela muistuisi mieleen, ehkä joku maa jäi pois.No ehkä Saksassa oli kivointa, siinä mielessä, että puhun saksaa sujuvasti.

    Äänestä

  • Zirkonia kirjoitti:

    Mistään hinnasta en menisi Venäjälle.Siis siellä en ole ollut, enkä meme.

    käytyä tähän ikään tullessa monessakin maassa, mutta ei vedä vertoja KINGgalelle.

    Turkissa, Italiassa, kaikissa saarissa Kanarialla.
    Joista Puerto Rico oli yllätys viime matkalla. Olin pitänyt sitä pienenä tuppukylänä, mutta kaikenkaikkiaan mukava paikka lomailla.

    Pohjoismaat Tanska Ruotsi, Norja, Viro ja Neuvostoliitto.

    Tanskasta jäi mieleen ilotyttökadut. Ne oli kyllä tällaiselle perhetytölle ihmettelyn aihe. Surullistakin, sillä yhdessä ikkunassa istui vanha ihminen, sanoisin tällainen meidän ikäinen ja odotteli miesvierasta vähäpukeisena. Surkeaa!

    Jos Luoja suo ja terveyttä riittää, niin Kanarialle matkustamme joskus tulevaisuudessa. Pitemmälle emme enää lähde.

    Unohdin sanoa, että kävimmehän me kerran USA:ssa ja siellä New Yorkissa ja Bostonissa. Jotenkin se reissu on kuin unta vain. Loukkasin nimittäin selkäni lapsenlapseni kanssa kisaillessa ja koko ajan söin vahvoja kipupillereitä.

    No, tulipahan sekin reissu heitettyä.

    En minäkään Venäjälle menisi ainakaan toistaiseksi.

    Äänestä

  • Zirkonia kirjoitti:

    Mistään hinnasta en menisi Venäjälle.Siis siellä en ole ollut, enkä meme.
    Thaimaa, USA, Brasilia , Kreikka, Espanja, Sveitsi, Ranska, Itävalta , Ruotsi, Saksa on nähty.Mitä muuta viela muistuisi mieleen, ehkä joku maa jäi pois.No ehkä Saksassa oli kivointa, siinä mielessä, että puhun saksaa sujuvasti.

    Saksasta olet nähnyt?
    Samoin nuo muut nähdyt!
    Suurin osa on aika laajoja "nähtäviä"!
    Vierailu, käyminen ja näkeminen saattavat käsitteinä olla hieman poikkeavia!

    Mille murrealueelle sujuva saksasi sijoittuu?

    Äänestä

Sveduihin töihin v 1964.
Sieltä käsin poikamiesmatkoja Kööpenhaminaan ja Osloon. Oslo oli todella ikävä paikka, ainakin silloin.
Opiskeluaikana lomatöissä sveduissa ja nykyisen vaimon kanssa piipahdus 1968.
Neuvostovirossa kerran 1971.
Kerran Leningradissa ja kahdesti neukkulan Viipurissa, lakkiaiskuohkareiden haussa.

Tallinnaan on tullut tehtyä ooppera/silmälasi/hammaslääkäri(-silta) matkoja harvakseltaan.

Lähimatkailu on jäänyt muun jalkoihin.
Pari kertaa olemme Baltian kautta ajelleet Unkariin ja takaisin.
Muuten neljä maanosaa ja yli 50 maata ovat vieneet aikamme.

Äänestä

Ruotsissa melkein joka vuosi, viimeksi pari kk sitten.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

miinalii kirjoitti:

naapurimaissa olet käynyt? Itse kävin ensimmäiseksi Norjassa 23-vuotiaana, Ruotsissa 27- vuotiaana, Neuvostoliitossa 28- ja Virossa sen itsenäistyttyä. Tallinnassa kävin tosin jo vuonna 1984, mutta se oli osa Neuvostoliittoa. Venäjällä en ole käynyt. Seuraavaksi olen aikonut mennä Ruotsiin Kivikin omenamarkkinoille syyskuussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu