Huvittavaa oikeastaan katsoa kokkareissa miten harvalukuiset naiset joutuvat (ja itsekin osallistuvat) merkillisen kaavamaiseen soidinmenoon. Siis katsokaa joku luontodokumentti esim. linnuista, jotka ovat soitimella. Samanlaista kukkoilua ja houkuttelua kuin mitä motoristitapaamisissa. Tai siis toisinpäin. Kaava menee kuitenkin seuraavasti: akka on keskipisteessä ja kukot käyvät vuorotellen vonkaamassa/koettamassa vonkaamista ja akka keskellä kieltelee säännönmukaisesti aluksi kaikille. Jossain vaiheessa iltaa joku ehkä pääsee sitten pesälle ja sama meno jatkuu seuraavana iltana ja seuraavissa kokoontumisissa.
Saman ilmiön voi tietenkin kohdata ihan tavallisena baari-iltana, mutta motoristikokkareissa tilanne korostuu kun akkojen ja kukkojen suhde on niin eri.
Voisin muuten melkein arvata, että Mistä etsiä- thredin aloittaja on kuitenkin ollut mies, joka on halunnut hieman säpinää palstalle. Säpinää saa kun tekeytyy esim. "hölmöksi" motoristialoittelijanaiseksi. Kuten tälläkin palstalla on havaittu.
Saman ilmiön voi tietenkin kohdata ihan tavallisena baari-iltana, mutta motoristikokkareissa tilanne korostuu kun akkojen ja kukkojen suhde on niin eri.
Voisin muuten melkein arvata, että Mistä etsiä- thredin aloittaja on kuitenkin ollut mies, joka on halunnut hieman säpinää palstalle. Säpinää saa kun tekeytyy esim. "hölmöksi" motoristialoittelijanaiseksi. Kuten tälläkin palstalla on havaittu.
Vastaukset 9
Vanhimmat
naurettavinta on että jo rupsahdusiän ylittäneitä, aika ronskin sorttisia akkoja näkee tuolla menevän ja notkuen rempseästi "motoristi" tapahtumissa. Ovat kuin olisivat maailman kauneimpia ja seksyimpiä nuoria gimmoja nahkakuteissaan.. heh.. no näin ei kyllä ole.... Noh ihan vain heitä ajatellen.. toivottavasti se kehitysvaihe menee pian ohi.
tässäkin keskustelussa. Jokainen saa pukeutua niin kuin haluaa, mutta se ei ollut tämän aloituksen pointti eli piste. Lukaiskaapa uudestaan aloitus ja jatketaan sitten.
mistä sen tietää minkälaiset eväät repussa on ennen kuin sinne on katsonut.sanontahan kuuluu et huonossa repussa voi olla hyvätkin eväät.eihän meidän pyöräileviä naisiamme saa noin mollata,jos et osaa naista kunnioittaa mene toiseen foorumiin.vai ootkohan katellu äitiäs liian jurrissa
viesti oli tarkoitettu nim. jeps ja kaikista
no ei se mitään. Jos näyttää olevan kovin nuhjuinen reppu niin ei sinne viitsi vilkaistakaan. Siitä ei repunkantajan kannata ruikuttaa vaan hankkia parempi reppu mitä kehtaa maailmalla näyttää.
on aikaa päivystää täällä kaikki päivät. Hienoa! Mulla on ryppynen perse.
varten.Juhlia ja naisia saa ilman pyörääkin.
Nykyisin tuntuu olevan epäolennainen tärkeämpää,
kuin itse pyöräily.
Minä käyn vain pari kertaa kaudessa "pippeloissa".
Meidänkin kerho on helvetin aktiivinen,mutta itse
päristely jää alle mitättömän.
Tämä ketju todistaa ihmisen tyhmyyden !
Tämmöisiä me motoristi olemme. Tervetuloa joukkoon!!! Tänne mahtuu vielä!!!