Aamukahvia

juodessamme mieheni selaili lehden autoliitettä ja oli aivan innoissaan siitä, miten paljon vikoja eri automerkeistä löytyi. Itse en autoista paljon tiedä, ajaa osaan kyllä, mutta ihmettelin sitä että onko ne viat kaikkein tärkeimpiä. Eikö hyviä puolia pitäisi korostaa.
Sama ilmiö on muissakin asioissa, aina pengotaan kaikki negatiivinen esille, hyvistä asioista viis. Ei oikein voi pieni ihminen ymmärtää tätä.
5266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

näin on. Kyseisessä asiassa se ei ole vaarallista, lisää tietoa. Mutta, kun ihmisiä arvioidaan, niin saattaa olla huonot seuraukset. Minulla on kahdeksas Toyota Corolla sitten vuoden 1974. Kertaakaan ei ole tielle jättänyt. Kerran pelastuksena oli mieheni, kun kehäkolmosella lumipyryssä tuulinlasinpyyhkijä teki lakon. Mieheni irrotti jotain ja sitoi siihen narun. Loppumatkalla minä vedin narusta ja pyyhkiminen sujui käsipelillä. Tästä on vuosia, mutta tuolloinaan ei ollut huoltoasemia, joista olisi saanut apua.

Äänestä

Kun auton valmistajat saavat pikku viat tietoonsa, insinöörit voivat jatkaa kehittämään autoa.Niille kun nykyään ei itse voi paljon tehdä mitään. Toista oli ennen. Muistan yhden sota-ajan mekaanikon sanovan vuolleen männänkin visakoivusta kuorma-autoon joka jatkoi matkaa korjauksen jälkeen.Itse korjasin Saab 93 prukun moottorin kerrostalon parvekkeella 60 luvulla.

Äänestä

Niilo Tarvajärven ohjelma muisteloksi. Autoja on nykyisin tehty tietokone käyttöiseksi. Mun autossa alkoi palaa eräs valo ja eiku seuraavana päivänä korjaamolle eka kertaa 7v auto. Jotain sähkö vikaa oli. Nyt kulkee kuin ennenkin.

Äänestä

Miksi et sallisi miehellesi sitä iloa että Hän huomaa valinneensa autoksenne sellaisen menopelin,jossa on,lehden mukaan, vähiten vikoja, estämässä menojanne.Kuka tahansa olisi innoissaan oikean merkin valinnasta. Yhdy siis iloon.

Äänestä
  • Hän tuntuu nauttivan siitä, että autossa on paljon vikoja. En millään ymmärrä sitä. Kehuskelevat kaveriporukassa siitä, kenellä on eniten vikoja autossaan. Ehkei naisen pidäkään ymmärtää?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mustat kirjoitti:

juodessamme mieheni selaili lehden autoliitettä ja oli aivan innoissaan siitä, miten paljon vikoja eri automerkeistä löytyi. Itse en autoista paljon tiedä, ajaa osaan kyllä, mutta ihmettelin sitä että onko ne viat kaikkein tärkeimpiä. Eikö hyviä puolia pitäisi korostaa.
Sama ilmiö on muissakin asioissa, aina pengotaan kaikki negatiivinen esille, hyvistä asioista viis. Ei oikein voi pieni ihminen ymmärtää tätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu