kuulo heikentynyt 50 dB oikeasta ja 40 dB vasemmasta korvasta. edessä ct kuvaus kasvain mahdollisuuden toteamiseksi. onko muita kärsiviä. tietoinen tinnitus päällä jo 9 vuotta. melun aiheuttama. oma vika. epäilevät myös perinnöllisyyttä kuulon huononemisessa.
ct kuvaus
aisa
2743
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
jooh, on täällä muitakin itse korvansa sotkeneita. milläs melulla sinä omat korvasi rikoit?
Mulla tällä hetkellä vasemmassa korvassa myös 50db kuulonalennus ja koko ajan sellanen humina. Joulukuun alussa tuli oireet aika rajuina(olin 4 päivää sairaalassa), huimaus, jumalaton verenpaine, tasapaino aika hakusessa, ja sen jälkeen korva onkin ollut "kuuloton". Sillon kuulonalentuma oli 85db, eli en oikeestaan kuullut yhtään mitään.
Menierin tautia epällään ja siihen on lääkitys ollut joulukuusta asti, annostusta nostettiin 24mg 2krt vrk, mutta en ole nyt pariin viikkoon syönyt, eikä ole olo sen parempi tahi huonompi...
Sain kuulla, että suvussamme kulkee sellanen et kuuloluut kasvaa yhteen ja sen taudinkuva paremmin sopiikin, kun menierin tauti yleensä puhkee keski-iässä ja raskaus ei vaikuta ja tää kuuloluu juttu yleensä 15-30 vuotiaana ja yleensä raskauden aikana pahenee tai rupee oireilee. Ja sovin tuohon ikähaarukkaan, olen 24v ja olin sillon raskaana.
Magneettikuvaus on nyt perjantaina, kasvainta kanssa etsivät... toivottavasti selviäisi mikä on vikana ja saisi oikeanlaista hoitoa kun on kolmen pienen lapsen kanssa aika hankalaa, melu käy korvaan ja sit kun nukkuu, niin ei ihan hevillä herää vaan lapset saa hetken jos toisenkin kiljua ennen kun kuulen, ainakin esikoinen joka nukkuu viereisessä huoneessa...
Hyvää jatko sulle ja toivottavasti vika löytyy!