vähän tyhmä kysymys, mut millon vauvaa voi käydä pitämään sitterissä?? On nyt vasta viikon vanha..
sitterissä?
miepä vaan
7762
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ostin Lastentarvikkeesta sitterin ja siinä oli lappu, missä luki, että voi käyttää 14pv ikäisestä.
Toiset alkavat pitää jo ihan pientä.
Meille hankittiin BabyBjörnin sitteri, kun neiti oli 8 viikkoa vanha.
Pidän vauvaa sitterissä sen aikaa, että saan ruoan valmistettua eli n. 30-45 minuuttia päivässä.
Neuvolassa sanoivat, ettei kannata liikaa istuttaa sitterissä,
ettei vauvasta tule veltto. Lattialla kelliminen ja ponnistelu on motorisesti kehittävämpää vauvalle,
mutta ihan oiva apu tuo on ollut, tyttö tykkää katselle ja järsiä kauhaa :-)
itsellä oli juuri sellainen sitteri minkä sai säädettyä sopivaan asentoon, ei nyt ihan maukuullaan mutta pikkuisen ylhäällä, eli kunhan ei istuma-asentoon laita niin hyvä on. peiton laitoin alle niin ei tullut jyrkkää käännöstä.
Nää uudemmat sitterithän on sellaisia jotka on "kovia" ja jotka saa "makuuasentoo", niissähän voipi kölliä ihan pienestä. Kun sitten taas nämä vanhanmalliset menee notkolle, siis ne jossa on vaan se kangas, niihin saa laittaa vasta kun osaa istua.
Juju on se että selkä ei kestä ihan pienellä sitä vanhaa sitteriä.
Sellanen sininen, seepra kuvioilla ;) ja ostettiin se pojalle kun oli vajaan viikon vanha. Siinä aina köllötellyt, ja ukko ilmoittaa kyllä välittömästi, kun ei siinä viihdy. =) Nyt poika 5kk ja ei voi veltosta vauvasta puhuakaan! Mutta tuolissa säädöt tosi hyvät, suosittelen! Mummo & pappa ostivat vissiin emman sellaisen tummansinisen sitterin ja se on sellanen 90 asteen mutkan tekevä kangas prkl, siinä ei poika viihdy, ei sit tippaakaan! Menee koko ukko sellaselle mutkalle, että tulee yrjö.;) Kyllä äiti tietää;), siitäs saitte appivanhemmat;))))
Tuli just täs mieleen ku saatiin lahjaks pojalle sitteri, nyt poika melkein kuukauden ikäinen, niin sitteri jossa "vibra" :)
käytiin mieheni kanssa ostoskeskuksessa katsomassa sittereiden hintoja, ja joku uusi villitys on ilemisesti se tärinähässäkkä siinä :)
joten onko kenelläkään kokemuksia niistä?
mulle jäi sellanen fiilis et vauva enemmän ärsyyntyy siitä vibrasta ku tykkäis, mut eihän sitä tietty kokeilematta tiedä :)
Mekin ostimme pojulle tärinällä olevan Fisher-Pricen sitterin 2 viikkoisena ja ihan tykkäsi olla.Varsinkin kun laitoin ruokaa, niin istutin siinä. Nyt kun ikää 1/2vuotta, niin ei vähempää voisi kiinnostaa. :)Häärää lattialla! Syöttäessä nyt oiva apu, kun ei vielä viitsi syöttötuoliin laittaa.