Sauna

Minkä ikäisenä vauvan voi viedä saunaan?
81697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Me vietiin parin viikon ikäisenä. Tosin aivan alimmalla portaalla, jotta hieman oli lämmintä.

Äänestä

Pitää muistaa, että vauvan elimistön automaattinen lämmönsäätelyjärjestelmä kehittyy valmiiksi vasta noin vuoden ikäisenä. Ennen systeemin toimimista vauvan ruumiinlämpö nousee kuumeiseksi kuumassa ympäristössä ja laskee palelemisen puolelle kylmässä ympäristössä.

Siis saunassa vauvalle nousee kuumetta.

Äänestä

Kyllä vauvan voi pari viikkoisena saunaan viedä, kunhan hän on terve ja muistaa valella vedellä, ettei vauvan ruumiinlämpö nouse liikaa. Ei tosin mihinkään sadan asteen löylyihin tietenkään kuten varmaan tiesitkin. Tukkoinen pieni nenä aukeaa saunassa hyvin. Koska sauna on outo paikka vauvalle, täytyy muistaa olla hyvin hiljaa ja tehdä asioita hitaasti, ettei vauva pelästy. Tästä voi seurata monen vuoden saunakammo. Löylyä ei kannata heittää. Ja saunan jälkeen nopeasti lämmintä päälle, ettei vilustu ja juomista.

Äänestä

on 3kk ikäinen tyttö, joka on kulkenut saunassa mukanamme noin 2 viikkoisesta. Nykyään vauva istuu löylyn lattialle sijoitettussa sitterissä ovi auki sen aikaa kun me muut pesemme. Kun itse otamme löylyt, vauva on vielä vaunuissaan pukuhuoneessa. Kuulostaa ehkä monimutkaiselta, mutta on toiminut todella hyvin. Kun olemme saaneet itsemme pestyä, otan vauvan pesulle ja siitä suoraan pukemaan ja syömään. Hyvin maittaa unikin "löylyttelyn" jälkeen.

Äänestä
  • juu, pari viikkoisesta voi totutella ja niinkuin muutkin jo sanoivat että ei löylyä ja aivan hetki kerraallaan ja muista ottaa tuttipulloon vettä mukaan, sillä vauvalla nousee kova jano!

    Äänestä

  • Mami-83 kirjoitti:

    juu, pari viikkoisesta voi totutella ja niinkuin muutkin jo sanoivat että ei löylyä ja aivan hetki kerraallaan ja muista ottaa tuttipulloon vettä mukaan, sillä vauvalla nousee kova jano!

    Juu-u, vastasyntyneelle tulee todella jano. Ja se johtuu kuumeesta, joka vauvaan nousee, kun saunassa on paljon kuumempaa kuin vauvan oma peruslämpö on. Vai aiotteko todella väittää, että teillä ei saunan alalauteella ole enempää kuin 37 astetta lämpöä? Kun vastasyntynyt ei osaa säädellä lämpöään hikoilemalla, lämpö nostaa ruumiinlämmön ylös.

    Äänestä

Neuvolassaki sanottiin ettei alle vuoden ikästä saunaan.Mun tyttö on 4kk eikä tulis mieleenkään viedä.Aattelee kuin tukala vauvalla on jo kesähelteellä. Totta on että vauvan ruumiinlämpö nousee saunassa.

Äänestä

Vauvan keuhkot eivät ole kehittyneet vielä niin suureen lämpötilavaihteluun. sama, kun vauvaa ei saa yli 10 asteen pakkasella viedä ulos.keuhkot ei valmiit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ellu kirjoitti:

Minkä ikäisenä vauvan voi viedä saunaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu