Yliluonnollisesta kiinnostuneena, mutta muistaen tietysti skeptisenkin ja järjellisen selityksen asioihin, on huomioni kiinnittynyt ulkomaisilla sivuistoilla käytävään "orbi" keskusteluun. Itse en menisi luokittelemaan esim. aavekuvissa nähtäviä palloja "aaveiksi", koska orbithan ovat vain staattista energiaa, ei mitään muuta. Siksi aina kun joku näyttää minulle kuvaa, jossa on "orbeja" ja hehkuttaa aaveiden olemassa oloa, tunnen oloni skeptiseksi.
Myöskään mitkään "sumuiset" tai "savuiset" kuvat eivät vakuuta. Että ei kaikissa kuvissa ole aaveita vaikka siltä näyttää. Hyvä ystäväni näytti minulle valokuvaa jossa he ovat hautausmaalla käymässä, ja kuva suorastaan "vilisi" näitä orbeja, eikä kuvan oton aikana satanut lunta tai vettä.
Myöskään mitkään "sumuiset" tai "savuiset" kuvat eivät vakuuta. Että ei kaikissa kuvissa ole aaveita vaikka siltä näyttää. Hyvä ystäväni näytti minulle valokuvaa jossa he ovat hautausmaalla käymässä, ja kuva suorastaan "vilisi" näitä orbeja, eikä kuvan oton aikana satanut lunta tai vettä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
sama juttu. Olen itse kiinnostunut näistä henkimaailman asioista, mutta siltikin olen epäileväinen kaikkea kohtaan. Yksi ärsyttävä asia näissä henkikeskusteluissa liittyy juuri orbeihin. Täälläkin joskus näkyy linkkejä jo0honkin kuvaan missä on orbeja. Minä kun katson, niin se on joko lunta, vettä tai pölyä. Vaikka kuinka koitan katsoa sitä myönteisemmällä tavalla niin ei onnistu. Kerranki oltiin kayuheasti toititettu täällä että orbeista kuvia, minä menin ja katsoin; paskanmarjat. Näki aivan selvästi että se oli räntää/lunta. Sillä sitä oli koko kuvassa ja kauempana kuvan maisemassa.
Itse olen törmänny7t yhteen ainoaan kuvaan, jossa todella uskon orbin olevan. Isomummoni hautajaisista. Kuva on otettu kauempaa itse arkusta (hautajaismenojen aikana) ja arkun päällä ilmassa oli suuri vaalea, sumea pallo. Joka oli suuri. Kuvasta katsottuna yhtä korkea kuin arkku, myöskin yhtä leveä.
Jos kuva oli mustavalkoinen on voinut kuvan kehitysvaiheessa sattunut virhe. Joko filmi on spiraalilla ollessaan koskenut itseään ja filmikehitettä ei ole päässyt filmin tietylle kohdalle(itselle käynyt niin) tai vedostusvaiheessa kuva ei ole uponnut kehitteeseen kokonaan(tuttu moka) tai paperia on kosketettu sormin, jossa on ollut keskeytettä ja se on jättänyt läikän kuvaan. Tai paperipussissa on ollut reikä, eli paperi valmiiksi valottunutta.
Kun kerran kyse on isomummustasi kuva voi oletetusti olla aika vanha ja siihen aikaan kamerat valovuotavia ja paperi oli mitä oli. Kuvaajat harrastelijoita ja vedostajat itseoppineita kotikemistejä.
Sama pätee värivedostukseen vähän eri termein.
Mutta olisi hienoa, jos vaihteeksi on saanut orb- kuvan filmille. Nuo digikuvat ovat vähän tylsiä.
muistaakseni vuodelta -93. Eli 14 vuotta sitten otettu. Ja ihan värikuva on, ei mustavalkoinen. Jotenkin hassusti vaan sattunut juuri siihen hauta-arkun yläpuolelle. :)
"äälläkin joskus näkyy linkkejä jo0honkin kuvaan missä on orbeja. Minä kun katson, niin se on joko lunta, vettä tai pölyä. "
Mist vitust sää muka kaiken tiedät?
Niele sä ny spermaas.
Täällä näitä "taavetteja" riittää joiden mielestä on NIIIIIIIN koomista esiintyä toisten nimimerkeillä. No huumorinsa kaikilla, tai makunsa jokaisella sanoi koira kun persettään nuoli. Tekstiasusta päätellen kun sana "sperma" ja sen syöminen on niin hauskaa, voi päätellä kirjoittajan olevan HYVIN nuori. Voi voi ...
Siis orb ei valttamatta ole "itse kummitus/henki", vaan tietynlaista "henkienergiaa", joka on jakautunut ja osa siita kulkee orbin muodossa.
Toisaalta joskus henget ovat "pienesti latautuneita" ja kykenevat ilmaisemaan itseaan vain pikku orbin tai ohikiitavan "valojuovan" muodossa.
Joo, no olen sitä mieltä että mielipiteensä kaikilla, mutta "uskon" aavekuvaan, jossa tosiaan näkyy "kokovartalo ilmestys" ilman järkevää selitystä. Orbit ei minulle henkilökohtaisesti merkkaa mitään. Esim. onhan pallosalamakin samanlainen mutta vain ihmissilmällä nähtä, kasa energiaa. En yhdistä "orbeja" kummittelutapauksiin, "mielelläni" =)
Uskottavuutesi on nolla.
"missä täällä on se puhuva henki"?
Voi itku teijän kanssa.. Orbi on kaikessa yksinkertaisuudessaan pöly- tms. hiukkanen jonka kameran salamavalo valaisee, tämä näkyy lopullisessa kuvassa pallona. Näin tämä asia vaan on. Valitettavasti. Piste.
Joissakin kuvissa kyllä pölyä tai jotain, mutta myös tiede on todistanut joidenkin "orbien" olevan latautunutta energiaa, esim. kuten pallosalamat. Tiedehän kieltää aaveiden ja paranormaalin olemassa olon, mutta on löytänyt "selityksen" "orbeille", joita jotkut luulevat "aaveiksi". Piste.
käyttäisi päivällä salamaa?
Okei, ehkä joku.
Mun pillust tulee videopatkassa orb, en voi tietenkaan julkaista sita koska kaveri on siina nuolemassa minnuu. Mut kivaa oli.
Aika paljon valokuvanneena uskallan väittää, että nämä ihanasti jumaloidut orbit ovat salaman heijastumia (siite)pölypalleroista, vesipisaroista, lumihiutaleista tms. Tein tutkimusta omassa pienessä kylässäni, menin ulos ja huomasin, että orbien määrä kasvaa merkittävästi, kun vähän hyppii hiekkatiellä tai rymisee puskissa. Oven aukaisu pölyseen mökkiin lisää myös orbien mahdollisuutta. Minun osaltani orbit on jo ohitettu asia. Valitettavasti. Kuten teiniajan suosikkisarjani agentti julisti seinäjulisteessaan: "I want to believe".