Tähdet kertovat Johnny Depp!

Nainen 26v.

Katsoitteko 23.2.2007 tv1:seltä Tähdet kertovat ohjelman, jossa Johnnya haastateltiin?Pidin siitä kovasti!:)Ennen tätä kyseistä ohjelmaa en juuri tuntenut Johnnya hyvin.Olin vain lukenut hänestä juttuja ja katsonut hänen elokuviaan.Pidin Johnnya ennen tätä ohjelmaa hyvin itsevarmana ja ehkä hieman ylpeilevänä näyttelijänä.Ohjelma kuitenkin kertoi yllättävän paljon myös johnnyn luonteesta ja ajatusmaailmasta. Liikutuin kuullessani hänet aitona itsenään Tv.ssä.Eniten minua huvitti Johnnyssa se, kuinka samallaisia ajatuksia ja käyttäytyminen hänellä on kuin minulla.Olen aina muiden ihmisten aikana hermostunut ja jännitän suullani niin etten avaa sitä paljon puhuessani. Minun on hyvin hankala katsoa ihmisiä silmiin ja siksi käännän aina katseeni pois ihmisistä.Lisäksi minulla on pitkät hiukset, minkä taakse voin mennä "piiloon" ja Turvaan.Pidän monesti erillaisista ihmisistä, joita muut eivät hyväksy.Niiden kanssa tunnen iseni hyväksytyksi ja saan heiltä rohkeutta olla omantienkulkija/erillainen.Tässä oli joitakin ei ihan, mutta melkein samankaltaisia asioita, mistä huomasin hieman samanlaisuutta minun ja Johnnyn välillä ja se kosketti minua.:) Johnny on niin herttainen ja tunteella ajatteleva kaveri, etten yhtään ihmettele, jos miljoonat naiset ovat lääpällä häneen.En ikinä olisi voinut uskoa, että maailmassa on toinenkin ihminen joka käyttäytyy melkein samankaltaisesti kuin minä.Heh:)

1

595

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AnCku89

      Minäkin hämmästyin miten Johnny on yhtälailla ollut sisäänpäin kääntynyt. Toden totta sympaattinen, empaattinen ja kaikenpuolin täydellinen mies. Kun tuon dokumentin näin kesällä, sydän suli kyllä ja olen kahta kauheammin ulissut Johnnyn perään...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      246
      3128
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      18
      1740
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      23
      1443
    4. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      130
      1263
    5. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1248
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      76
      1182
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1062
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1045
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      967
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      962
    Aihe