Syyllistynkö

kunnianloukkaukseen jos nettikeskusteluissa juoruan erään kansanedustajaehdokkaan vanhasta homosuhteesta? On itse kertonut siitä minulle joten kyseessä ei ole perätön huhu.
14711
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kunnianloukkaus on sellainen teko, missä kerrotaan valheellinen tieto tai vihjaus. Mutta, kun kyseessä ei ole valheellinen tieto, saatat syyllisyä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiminen nimiseen rikokseen.

Rikolaki

24 Luku

8 § (9.6.2000/531)
Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen
Joka oikeudettomasti

1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai

2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville

esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Äänestä
  • Jätän sitten tarinani kertomatta.

    Äänestä

  • ..että William Conzales on todella hyvin sisäistänyt ajatuksen, että laki on niin kuin se luetaan.

    "Mutta, kun kyseessä ei ole valheellinen tieto, saatat syyllisyä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiminen nimiseen rikokseen."
    Nykyisestä kunnianloukkaussääntöä ymmärtääkseen, pitää ymmärtää että se pitää sisällään kaksi aikaisempaa eri tekomuotoa, eli herjauksen ja solvauksen. Ensinmainittu tarkoittaa valheellista väittämän esittämistä toisesta, ja jälkimmäinen totuuteen perustuvaa tietoa, jota käytetään loukkaamistarkoituksessa.

    Eli myös totuuteen perustuvan tiedon levittämisestä voi joutua oikeuteen kunnianloukkauksesta, jos kyse on selvästi siitä, että teon tarkoitus on olla loukkaava ja aiheuttaa kärsimystä.

    Äänestä

  • C.E. kirjoitti:

    ..että William Conzales on todella hyvin sisäistänyt ajatuksen, että laki on niin kuin se luetaan.

    nämä kaikki juorulehdet onnistuvat välttämään syytteet?

    Tottakai tiedän C.E:n mainitseman seikan. Kirjoitin vain yleisellä tasolla. Ei kai näillä palstoilla ole tarkoitus halkaista pilkkua kahdeksaan tai kuuteentoista osaan.

    Äänestä

  • Eikös siinä kirjassa nyt kuitenkin jotain yksityiselämään liittyvää vähän ollut.

    Äänestä

  • mitenkäs kirjoitti:

    nämä kaikki juorulehdet onnistuvat välttämään syytteet?

    ..selityksiä, joista tärkein on:
    A, se että juorulehdet toimivat työkseen tuolla yksityisyyden suojan rajalla, ja ammattitaitonsa perusteella tietävät suurin piirtein milloin jutussa mennään lain vastaiselle puolelle. Herkimmät jutut tarkistetaan usein etukäteen lakimiehillä, ja tosiasiassa juorulehdet jättävät todella paljon asioita julkaisematta.

    B, Tuossa solvauksen puolen kunnianloukkauksessa rikoskynnys on korkeampi, kuin selvästi valheellisen tiedon esittämisestä, eli se antaa jonkin verran lisäpelivaraa, eli juttu voidaan muotoilla sellaiseen muotoon ettei se ole suoraan loukkaava, vaan näennäisesti enemmänkin informatiivinen.

    C, Juorulehtien ja heidän "uhriensa" suhde on usein hyvin monimutkainen, ja ainakin osalla kyse on puhtaasta symbioosisuhteeta, jolloin jutun kohde pitää vain positiivisena että nimi mainitaan. Toisaalta kun kyse on asianomistaja rikoksesta, niin se osa jutun kohteista joka kokee asian kielteisenä, jättää oikeustoimet väliin, koska ilman niitä ikävä asia unohtuu julkisuudesta paljon nopeammin ja varmemmin.

    D, Lisäksi myös juorulehdet joutuvat silloin tällöin oikeuteen yksityisyyden suojan rikkomuksistaan.

    Äänestä

  • C.E. kirjoitti:

    ..että William Conzales on todella hyvin sisäistänyt ajatuksen, että laki on niin kuin se luetaan.

    "Mutta, kun kyseessä ei ole valheellinen tieto, saatat syyllisyä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiminen nimiseen rikokseen."
    Nykyisestä kunnianloukkaussääntöä ymmärtääkseen, pitää ymmärtää että se pitää sisällään kaksi aikaisempaa eri tekomuotoa, eli herjauksen ja solvauksen. Ensinmainittu tarkoittaa valheellista väittämän esittämistä toisesta, ja jälkimmäinen totuuteen perustuvaa tietoa, jota käytetään loukkaamistarkoituksessa.

    Eli myös totuuteen perustuvan tiedon levittämisestä voi joutua oikeuteen kunnianloukkauksesta, jos kyse on selvästi siitä, että teon tarkoitus on olla loukkaava ja aiheuttaa kärsimystä.

    on, ettei hän viitsi itse lukea pykäliä joihin vetoaa.
    Kunnianloukkauksen (RL 24:9) tunnusmerkistöön kuuluu sekä valheellisen tiedon tai vihjauksen esittäminen, että "muuten ... halventaa toista".

    Se ei siis ole rajattu yksinomaan valheellisen tiedon levittämiseen.

    Äänestä

  • tapaus tohon soveltuu kirjoitti:

    Eikös siinä kirjassa nyt kuitenkin jotain yksityiselämään liittyvää vähän ollut.

    oikein että politiikassa mukana olevista henkilöistä voi vähän enemmän levitellä henkilökohtaisia asioita kuin muista saamatta syytettä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.

    Äänestä

  • -pykälä- kirjoitti:

    oikein että politiikassa mukana olevista henkilöistä voi vähän enemmän levitellä henkilökohtaisia asioita kuin muista saamatta syytettä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.

    että julkisuuden henkilöiden, erityisesti poliittista ja taloudellista valtaa käyttävien yksityisyyden suoja on alempi kuin ns. tavallisten kansalaisten.

    Tässä on oleellista juuri tuo yhteiskunnallinen toiminta. Yksityiselämää koskevan tiedon täytyy olla sellainen, että sillä on merkitystä arvioitaessa henkilön pätevyyttä tuohon julkiseen tehtäväänsä, jotta sitä on lupa levittää.

    Jos joku näyttelijä, olkootpa itse miten tunnettu naama tahansa, haluaa pitää yksityiselämänsä pois julkisuudesta, niin hänen suojansa on paljon korkeampi kuin pääministerin. Hän ei käytä yhteiskunnallista valtaa.

    Jossain kulkee raja kaikkien kohdalla, kenenkään yksityiselämä ei ole suojaton. Esimerkiksi rouva Kuronen on hyvinkin saattaanut astua rajan yli.

    Äänestä

  • totta on kirjoitti:

    Voin siis sittenkin kertoa hinttitarinani netissä tollosta kansanedustajaehdokkaasta.

    Äänestä

  • Nyt en aivan ymmärrä, jos itse olen joskus kertonut olevani hetero ja nyt joku levittää tätä tietoa niin tämän pitäisi olla yksityisyyden loukkaamista?

    Yleisenä toteamuksena totuuden kertomsta ei mielestäni voi pitää yksityisyyttä loukkaavana.

    Miten kaapista ulos tulleen homon voi katsoa loukkaantuvan seksuaalisesta suuntautumisestaan enemmän kuin heteron?

    Vaikea tietenkin arvioida asiaa sillä tietääkö laajempi piiri yleisesti henkilön olevan homo vai onko tieto kerrottu vain yhdelle luottamuksellisesti.

    Eduskunnassa seksuaalinen suuntautuminen on vaikuttava tekijä monessakin asiassa, kuten samaa sukupuolta olevien parien rekisteröinnistä päätettäessä. Samoin kuin kristilliset arvot hedelmöityshoitoja päätettäessä.

    Eivätkö kaikki eduskunnassa käsiteltävät asiat ole juuri yhteiskunnallisesti merkittäviä?

    Kyseinen henkilö on varmasti eräistä asioista eduskunnassa taipuvainen toimimaan oman taipumuksensa mukaisesti tässäkin asiassa, joten eikö kansalla ole siten oikeus tietää tästä.

    Heräsi mieleen muutamia lisäkysymyksiä tuosta. Laki ei todella ole kuten luetaan tai kirjoitetaan.

    Äänestä

  • -kosto- kirjoitti:

    Voin siis sittenkin kertoa hinttitarinani netissä tollosta kansanedustajaehdokkaasta.

    vaikuttaa sen arvioimiseen, onko kansanedustajaehdokas pätevä tehtäväänsä? Tämä on RL 24:8:n peruskriteeri.

    Älä siis innostu liikaa!

    Kertomalla tarinoita ihmisten sukupuolielämästä saatat hyvinkin syyllistyä rikokseen, sillä ne asiat eivät muille kuulu.

    Äänestä

  • -kosto- kirjoitti:

    Voin siis sittenkin kertoa hinttitarinani netissä tollosta kansanedustajaehdokkaasta.

    Asianomistajarikokseen voi tietysti syyllistyä vaikka miten monta kertaa päivässä, jos ottaa vaan sen riskin, että asianomistaja ei lähde sitä prosessaamaan. Ja riskiähä ei silloin ole, jos asianomistaja ilmoittaa ettei hän välitä koko jutusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lakia tuntematon kirjoitti:

kunnianloukkaukseen jos nettikeskusteluissa juoruan erään kansanedustajaehdokkaan vanhasta homosuhteesta? On itse kertonut siitä minulle joten kyseessä ei ole perätön huhu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu