Lumen taju

Lumileikit ovat tuoneet mieleen kaikkea talveen liityvää.

Sanotaan, että eskimoilla on satoja lumen nimityksiä, on eri sana kuvaamaan satavaa lunta ja maassa olevaa lunta.

Mutta onhan meidänkin kielessämme useita sanoja, jotka kuvaavat lunta:
tuisku, pyry, kinos, tykky, viti, kide, suojalumi, sohjo...

Myös jää on tuota samaa ainetta, H2O , vettä, jäätyneessä muodossa, sitäkin kuvaavia sanoja on paljon.
Huurre ja sen kauneus puiden oksilla aurinkoisena päivänä on koskettanut jokaista.

Joskus 1990-luvun alkupuoliskolla sain lahjaksi kirjan Lumen taju, jonka on kirjoittanut tanskalainen Peter Hoeg. Se alkaa:

"Pakkasta on harvinaiset 18 astetta Celsiusta ja sataa lunta---isoja, lähes painottomia kiteitä, jotka tulevat tupruamalla ja peittävät maan kerroksella valkoista vitiä."

Lumileikit olivat lapsena moninaisia. Pahimpia olivat lumisodat, tai se, kun pojat koulumatkalla heittelivät meitä tyttöjä lumipalloilla. Mielessä ovat vieä poikain nimetkin!

Kerro meillekin lumileikeistäsi pienenä / isona pienten kanssa!
301676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Rakastan useimpien suomalaisten lailla joka joulu esitettävää animaatioelokuvaa Lumiukko, joka perustuu Raymond Briggsin kirjaan.Sen tunnusmelodia Walking in the Air on suloinen, nykyisin pidän siitä Nightwishin esittämänä.
Ensilumi on herkistävä näky, hetkessä puhdas lumivaippa muuttaa maiseman täysin. Joskus ensilumi on satanut ruskan värien aikaan, ja se on vaikuttava elämys myös.
Lumisota oli raisu leikki ja kyllä minäkin ne pallon heittäjät ja lumipesun antajat hyvin muistan. Teimme naapurien lasten kanssa ja isienkin avustukella mahtavia lumilinnoja torneineen sisäänkäyntitunneleineen. Vietimme niissä mehu- ja kaakaokemuja
.Tietenkin kukkulan kuningasta ja tunnelien tekemistä lumipenkkoihin harrastettiin, enkelinkuvia ja labyrinttiratoja, lumilyhtyjä...

Äänestä

miksi leikkiä kutsuttiin, mutta lumeen tehtiin iso kuvio. Ensin iso rinki ja sitten kaksi halkaisijaa, jotka leikkasivat toisensa keskipisteessä. Sitten otettiin toisiamme kiinni. En muista yksityiskohtia. Myös serpentiini tehtiin lumeen, en muista tästäkään yksityiskohtia.

Äänestä
  • Meillä se oli lumiväkistä mutta nykyisin se on lumihippasta. Iso ympyrä tallataan porukalla ja siihen keskelle maali josta ei saa otta kiinni. Säteeitä niin monta kuin haluaa riippuen kuin paljon oa leikkiöitä. Toimii hyvin päiväkodeissa vieläkin.
    Lumisota on kielletty, lymilyhtyjä kyllä tehdään vielä. Sitä vanhaa kunnon "Pyllymäkiä" kaipaan jota laskettiin puistonpenkalta alas niin,että silimissä vilisi.

    Äänestä

  • apina kirjoitti:

    Meillä se oli lumiväkistä mutta nykyisin se on lumihippasta. Iso ympyrä tallataan porukalla ja siihen keskelle maali josta ei saa otta kiinni. Säteeitä niin monta kuin haluaa riippuen kuin paljon oa leikkiöitä. Toimii hyvin päiväkodeissa vieläkin.
    Lumisota on kielletty, lymilyhtyjä kyllä tehdään vielä. Sitä vanhaa kunnon "Pyllymäkiä" kaipaan jota laskettiin puistonpenkalta alas niin,että silimissä vilisi.

    Mennään peräkkäin jonossa ympyrä, sitten halkaisija ja toinen sen kanssa suoraan kulmaan, sitten neljäsosain keskeltä, jolloin tulee kahdeksan rataa se ympyrän kehä. Sit valitaan susi, ja määrätään keskelle rauhan piste, missä ei saa ottaa kiinni. Kinnijäänyt taas susi. Hauska leikki!:))))

    Äänestä

Lapsena asuin pellon laidalla, missä minä kuuden hengen kaveriporukan kanssa vietin talvet. Rakensimme pellolle teitä, ja aurasimme niitä kolmiomuotoisella puisella lumiauralla.
Lumilinnoja oli tietysti katujen varrella ja kevättalvella kun oli hankikanto, leikkasimme paloja hangesta ja kokosimme toisenlaisia lumilinnoja, isoja rakennelmia. Liimana käytimme vettä, ja lapasethan siinä touhussa kastuivat. Nenä vuoti koko talven, mutta hauskaa oli.
Eväitäkin meillä oli, leipää ja mehua kotoa salakuljetettua, kuusenoksia lattialla missä istua ja kynttilöitä, mitä olimme pihistäneet kotoa. Onneksi ei syttynyt tulipaloa. Surun päivä oli kuin aurinko sulatti linnat ja piti keksiä uusia leikkejä.

Äänestä
  • Aloittaja

    kaunis. Ja miten hyvin muistuu mieleen tunnelma, kun enilumet satoivat, aina iloinen yllätys!

    Enkeleitä tehtiin selällään lumessa maaten, käsillä siipikuviot taiteillen, mutta vauhtiin päästiin kyllä Riston tai Pentin joukon lähestyessä, lumipesut eivät olleet toivottuja!

    Tuo labyrinttirata, minkä Likka321 mainitsit, on varmaan sama, mistä 1943 puhui. Me kutsuimme sitä 'Sudenradaksi'. Kiinniottaja oli 'susi', jota pingottiin pakoon. Kun sai kiinni, itse muuttui sudeksi, ja ajoi taas toisia takaa.

    Lumilinnan ovenpieliin laitettiin lumilyhty, jonne illalla sytytettiin kynttilä. :)

    Äänestä

  • UPDATE_7530175 kirjoitti:

    Me vierittelimme suojasäällä, nuoskakelillä, niinkuin täällä sanotaan, lumipalloja kotini pihassa.
    Se oli tavallaan taitolaji, että pallo pysyi kasassa ja siitä tuli mahdollisimman suuri.

    Olin pienikokoinen tytönrääpäle, alle kouluikäinen, mutta vierittämäni lumipallo suurin kaikkien muiden pallojen rinnalla.

    Muistan kuin eilisen päivän kuinka naapurin joitakin vuosia vanhempi räkänokkainen poika pyyhkäisi rukkasellaan nenäänsä ja antoi aliarvioimalleen pienelle tytön kirpulle tunnustuksen:" Voi jukra, katsokaa, Katri teki isomman pallon kun on itse!"

    Se pallo oli todella korkeampi kuin minä ja olin mahdottoman ylpeä. Mutta
    "tähteyttäni" kesti vain sen talvisen iltapäivähetken.
    Jatkossa sain kimputtaa mukaan pallopeleihin ja muihin isompien leikkeihin.
    Yleensä sain kuulla, ettei pieniä rääpäleitä oteta mukaan.

    Äänestä

Kaikki lapset tekivät lumilinnoja. Oli suorastaan kilpailu siitä, ketkä tekivät hienoimman.

Kaksikerroksiset olivat suuria saavutuksia. Niihin tarvittiin tietysti myös lautoja, jotta yläkerran lattia ei romahtaisi.

Kaikkein hienoimman lumilinnan teki eräs porukka isolle pihalle aivan kaupungin keskustassa. Lumilinna oli suuri ja pitkänomainen. Linnassa oli kaksi kerrosta ja torni, mutta sen lisäksi vielä liukumäki huipulta kerrosten läpi ulos. :) Kaikki muut lapset kadehtivat porukan hienoa linnaa ja hienoa liukumäki-ideaa.

Jaa-a. Siihen aikaan oli vielä oikeat, runsaslumiset talvet etelässäkin.

Äänestä

että tehtiin joskus kaivamalla hankeen leikkihuone.Vähemmän lekittiin sellaista kylmää leikkiä.Enemmän liikkuvia leikkejä hiihtamista ja mäenlaskemista.Isommat siskot tekivät lumiukon.
Piilosilla oleminen oli talven leikkejä niinkuin kesälläkin.Jos oli nuoskaa niin vanttuita ei saanut kastella piti olla päivän märissä vanttuissa.Siksi varmaan niin vähän muistan lumipalloleikkejä.
Navetan katolta laskeminen lumen kanssa alas.

Äänestä

Ajatelkaa, miten kaunis on sana lumi ! Se on varmaan suomalais-ugrilainen sana, koska germaanisissa kielissä se on Schnee,snow,snö.Tytön etunimenähän sitä käytetään , tunnen myös erään Lumian. Lumikuningatar - kukapa nainen ei haluaisi sitä olla?

Äänestä
  • Aloittaja

    Tuo nuoska, jonka Katriina ja Pääsky muistivat, on myöskin näitä moninaisia lumi-sanoja.
    Ja Juuliskan hankikanto, joka on eri asia kuin hanki, senhän tiedämme. Rikas on meidänkin kielemme lumi-sanasto.

    Muistutit Juuliska mieleeni tuon kolmion muotoisen lumiauran, jonka isä oli tehnyt puusta! Sillä voi polkuja availla. :)

    Äänestä

  • Uskomattoman kaunisääninen laulajatar, ulkomaillakin kuuluisuutta saanut.

    Mezzosopraano onkin mielestäni parhain, n.s. 'kilkki' tai dramaattinen sopraano eivät yleensä tule suosituiksi.

    Äänestä

  • HelmiinaN kirjoitti:

    Uskomattoman kaunisääninen laulajatar, ulkomaillakin kuuluisuutta saanut.

    Mezzosopraano onkin mielestäni parhain, n.s. 'kilkki' tai dramaattinen sopraano eivät yleensä tule suosituiksi.

    kaunisäänisiä.

    Äänestä

Meillä helsinkiläisilläkin oli lapsuudessani lunta ja kaikki lumileikit pihoillamme, joissa ei autoja vielä ollut. Minun kahta vuotta vanhempi serkkuni asui maalla, ja vieraillessani hanen luonaan hän villiintyi esittelemään muka sallitun leikin: hypätä saunan katolta lumihankeen ja taas katolle. Se olikin unohtumaton elämys, mutta loppui kuitenkin lyhyeen, kun tätini tuli kieltämään. Silloin en käsittänyt, miksi näin mielettömän hausta leikki ei aikuisille kelvannut.

Äänestä
  • Muistan lapsuudesta kuinka jännää oli hypätä paksuun kinokseen aidan päältä.Oli kevät ja lumi oli kosteeta ja raskasta.Sinne jäi kengät joita piti kaivella sitten ylös jollain konstilla,taisi hävitä muutamat vanttuutkin...
    Ja sitten ladon katolta pahvinpala takapuolen alla,ei ollu pulkia eikä muitakaan vempaimia.
    Ja kun tuli hanget,tarkoittaa; yön aikana pakkanen kovetti lumen,otettiin polkupyörät ja kuinka olikaan kiva huristella missä vain!Vapaus ajella pitkin peltoja,metsiä,joskus lumi ei ollutkaan jäätynyt tarpeeksi ja etupyörä upposi täydessä vauhdissa ja arvata saattaa,miten siinä kävi...
    Ja myöskin kaivoimme tunneleitä kylän lasten kanssa paksuun hankeen,onkaloita,joita pitkin laahauduimme kuin myyrät.
    Oli se aikaa lapsuuden!

    Äänestä

Oli värisevän jännittävää mennä aura-auton lumisuihkun alle lapsena ennen.Muutama vuosi sitten olin töihin menosssa vakioalikulkureittiäni.Silloin aura-auto ylitti kovaa vauhtia sillan ja heitti kivensekaiset jäiset lumet päälleni. Lysähdin rähmälleni maahan, palasin itkien kotiin ja soitin avuttomana miehelleni töihin. TVH sai kuulla kunniansa, maksaa silmälasini sekä yhteiskunta sen päivän sairaslomani.

Äänestä
  • olivat tosi pelottavia, itse saatoin painella vaikka pellolle niiden tieltä, samoin lapseni koulumatkalla. Nytkään en koskaan mene aura-auton ohi autolla, vaan köröttelen sopivan matkan päässä.

    Äänestä

Hän aamukahvin vuoteeseen on tuonut rakkaalleen
Valo taittuu ikunasta onnen hetkeen jokaiseen
Saa peiton alla koko päivän tehdä taikojaan
ja tuntea kun lumi peittää maan.

Hän risti kädet,käänsi katseen hiljaa ylöspäin
ja kiitti miten onkaan saanut rakkautta näin
Aina toivoi kyllä paljon mutta saikin enemmän
vaan ei yhtä tiennyt hän:

Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen
on puhdas niin kuin hanki helmikuisten aamujen
voi kunpa joskus kauemmin sen loisto kestää vois
vaan illan tullen katoaa ja tummuu aina pois

Ei koskaan kysy saapuessaan katkeruus
ja kyyneleitä erottaa voi pieni ikuisuus
Kun lapsi pitkän päivän jälkeen syliin nukahtaa
tai pyytää kotiin palaamaan

Niin aamu astui ikkunasta sisään huoneeseen
Hän valvottuaan taittoi vielä viestin kirjeeseen
pihamaalla katsoi miten kaunis voikaan olla maa
vaikkei ole Jumalaa.

Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen...

En löytänyt laulun sanojen tekijää, tietääkö joku?Ei kai ole tekijänoikeuslain vastaista kirjoitella tänne uudehkoja laulun sanoja?

Sadussa on Lumikki, jonka iho on valkoinen kuin lumi, hiukset mustat kuin ebenpuu ja huulet punaiset kuin veri.

Lumene on suomalaista kosmetiikaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    ajokortin saatuani auton ratissa, sillä lumi lensi yli tien leveyden ja peitti näköalan. Jotenkin ihmeen kaupalla selvittiin. Oli onni onnettomuudessa, Likka, että sait hyvitystä koettelemuksestasi!

    Mutta noista lapsuuden koulumatkoista on vieläkin tuokiokuvia mielessäni. Ei suoranaisesti lumeen liity, mutta täällähän on mukava hiukan rönsyillä.

    Kotimatkalla seisoi erään luokkatoverini kaksi pikkusiskoa usein heidän pihassaan aidan takana, ja he huusivat: "Satu, Leo tykkää susta!" Se oli koettelemus vailla vertaa, mitenkään en saanut niitä pikku rääpäleitä pitämään uutista omana tietonaan.

    En olisi halunnut toisten tyttöjen kuulevan, enkä itse myöskään halunnut kuulla. Se oli sitä ikäkautta.

    Hassua, kun ajattelee, että nykyisin en panisi pahakseni ollenkaan...

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_7530175 kirjoitti:

    ja la carcalla! Hankeen katolta tai aidan päältä hyppely ja varsinkin tuo polkupyörällä hankikantoon luottaen! Voin hyvin kuvitella, miten etupyörän vauhdissä pudotessa istuin onkin katapultti...

    Ja ovathan onkalotkin vaarallisia, --- näin sitä nykyisin isoäitinä suhtautuu, vaikka lapsena itsekin hyppyreistä laski ilman pelkoa.

    Äänestä

  • Rakkaus on lumivalkoinen laulun on sanoittanut ja säveltänyt Jussi Hakulinen. Kaunis laulu ja hienosti se Yö-yhtye tulkitsee.
    Hiihtokelit senkun paranee.Käykää hyvät ystävät sivakoimassa.

    Äänestä

  • ei kai siinä mitään laitonta voi olla.

    Äänestä

  • Leinikki kirjoitti:

    Rakkaus on lumivalkoinen laulun on sanoittanut ja säveltänyt Jussi Hakulinen. Kaunis laulu ja hienosti se Yö-yhtye tulkitsee.
    Hiihtokelit senkun paranee.Käykää hyvät ystävät sivakoimassa.

    maaliskuun aurinkoa ja hankikantoa tänne etelään. Kerran olen käynyt hiihtämässä tänä talvena. Pellolla savikokkareita oli häiritsevästi. En ole koskaan ollut pohjoisemmassa talvella hiihtelemässä, mutta pitänee kohta harkita, kun lunta ei vaan sada.

    Äänestä

  • sinihelmikki kirjoitti:

    Lunta riittävästi aukeilla paikoilla, mutta metsässä suksenpohjat rahisevat.Odottelen taas hiihtoaikaa Lapissa. Siellä on lunta nähtävästi metrin verran.Odotellessani piipahdan usein Jouni Sakin nettisivuilla Hänellä on ihastuttavia luontokuvia Jerisjärven ja Pallaksen maisemista.Etsikääpä toisetkin nuo sivut osoitteessa www.jounisakki.fi/Kuvagalleriat/Jeris
    Minua nuo kuvat lumoavat.Luntakin näkyy piisaavan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Leinikki kirjoitti:

    ovat tuttuja siltä ajalta, kun mieheni vielä eli.
    Tosin jonot Hki-Vantaan lentoasemalla olivat ennennäkemättömän pitkät silloin kun viimeksi kävimme.

    Lapset laskivat slaalomia,vanhemmat menivät murtomaata.
    :)
    (Äännemaalailun takia käytin slaalom- sanaa, heh.)

    Sinihelmikin ja Leinikin Lapin kaipuu sai nyt minutkin valtoihinsa.:)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Nyt jäävät muistojen joukkoon helmikuiset aamut...
    Kauniita, aurinkoisia aamuja onkin riittänyt,
    tuon Yön laulun sanat, jotka Likka kirjoitit, ovat lumeen ja helmikuuhun hienosti liittyvät.

    Lumene-tuotemerkki kosmetiikassa on niin suomalainen, suomalaiseen heleyteen viittaava,
    aivan kuten Lumikin ihon värikin.

    "Hän aamukahvin vuoteeseen on tuonut rakkaalleen..."
    Meille suomalaismummeleille tuo aamu on varmaan ollut vain toukokuun toinen sunnuntai,
    näin ainakin minulla.
    Schubertin serenaadin säestyksellä...:)))))

    Hauskaa Kalevalan päivää ystävät rakkaat! :)
    Nyt vaatteet päälle ja menoksi!

    Äänestä

Anteeksi että olen alkanut tuolla ylempänä tuollaisen runo kokoelman. En kyllä voi sitä pois ottaa, mutta suonethan anteeksi minulle tyhmä tekoni kun en lukenut ensin asioita vaan mennä töksäytin uuden ketjun lumesta. Siksi tämä lumijuttu tuli minun mieleeni kun puhuimme erään tuttuni kanssa harmitellen ettemme saaneet lunta menneenä talvena melkein ollenkaan. Nauroimme puhelimessa kertoen toinen toisillemme lumi-runoja. Siitä sain aatteen.

Äänestä
  • Voi että angi,miksi ei voi olla vaikka kuinka monta lumesta kertovaa tarinaa!Tässä yksi runomuodossa:Askelten kaiku tiellä,lumihiutaleet joita vois niellä.Jalat eteenpäin vie sielu pilvissä lie.Ihanaa saada elää kartuttaa muistojen kultaista kerää.Odottaa kesää ja kulleroita,keltaisina hohtavia hillasoita! Eräänä aamuna kun satoi riekonkokoisia lumihiutaleita joka aamuiselta avantouintireissulta palatessa syntyi tämä riimi.

    Äänestä

  • kyllikkient kirjoitti:

    Voi että angi,miksi ei voi olla vaikka kuinka monta lumesta kertovaa tarinaa!Tässä yksi runomuodossa:Askelten kaiku tiellä,lumihiutaleet joita vois niellä.Jalat eteenpäin vie sielu pilvissä lie.Ihanaa saada elää kartuttaa muistojen kultaista kerää.Odottaa kesää ja kulleroita,keltaisina hohtavia hillasoita! Eräänä aamuna kun satoi riekonkokoisia lumihiutaleita joka aamuiselta avantouintireissulta palatessa syntyi tämä riimi.

    On ukko rinteessä yksinään
    talvisäässä, nokka jäässä...

    Äänestä

  • Kuka osaa norjalaisen laulun? kirjoitti:

    On ukko rinteessä yksinään
    talvisäässä, nokka jäässä...

    "...on nappisilmät ja naurusuu
    ja kainalossa oksa koivupuun
    talvisäässä, nokka jäässä."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7530175 kirjoitti:

Lumileikit ovat tuoneet mieleen kaikkea talveen liityvää.

Sanotaan, että eskimoilla on satoja lumen nimityksiä, on eri sana kuvaamaan satavaa lunta ja maassa olevaa lunta.

Mutta onhan meidänkin kielessämme useita sanoja, jotka kuvaavat lunta:
tuisku, pyry, kinos, tykky, viti, kide, suojalumi, sohjo...

Myös jää on tuota samaa ainetta, H2O , vettä, jäätyneessä muodossa, sitäkin kuvaavia sanoja on paljon.
Huurre ja sen kauneus puiden oksilla aurinkoisena päivänä on koskettanut jokaista.

Joskus 1990-luvun alkupuoliskolla sain lahjaksi kirjan Lumen taju, jonka on kirjoittanut tanskalainen Peter Hoeg. Se alkaa:

"Pakkasta on harvinaiset 18 astetta Celsiusta ja sataa lunta---isoja, lähes painottomia kiteitä, jotka tulevat tupruamalla ja peittävät maan kerroksella valkoista vitiä."

Lumileikit olivat lapsena moninaisia. Pahimpia olivat lumisodat, tai se, kun pojat koulumatkalla heittelivät meitä tyttöjä lumipalloilla. Mielessä ovat vieä poikain nimetkin!

Kerro meillekin lumileikeistäsi pienenä / isona pienten kanssa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu