Taustojen

Valmistuin Stadiasta insinööriksi ja aloitin työnhaun. Jouduin pieneen riitaan entisessä koulussani. Mielestäni siitä kohtelusta, jota sain, oli aihettakin menettää malttinsa.

Aloin hakea IT-alan töitä, joiden saaminen osoittautui hankalaksi.

Hain sitten erääseen isoon IT-alan firmaan, ja siellä haastattelijat vihjaisivat, että työnsaantini vaikeus johtuu siitä, että Stadiasta oli annettu kentälle minusta tietoa, joka vaikeutti työnsaantiani.

Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia?
41250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuo on kyllä niin törkeää, ettei sanavalikoimani riitä edes kuvaamaan.

Itselläni ei onneksi ole kokemusta tuollaisesta, mutta täytyy vakavasti harkita vielä, kun olen ajatellut vähän arvostella nykyisen kouluni koulutusohjelmaa ja koko järjestelmää. Jos tuollaista tapahtuu, niin eihän tässä uskalla avata suutaan. Aihetta kyllä olisi.

Aivan käsittämätöntä. Valitettavasti en osaa auttaa mitenkään.

Tiedän kyllä, että tuo on aika yleistä kysellä juuri valmistuneista työnhakijoista tietoja koululta. Itse kylläkin vastustan tätäkin, vaikka voisihan siitä hyötyäkin itselle olla. Työpaikat eivät vaan voi tietää kaikkia taustoja mitä opiskelijan ja koulun välillä on ollut. Jos koulu haukkuu opiskelijan, niin siinä ei paljon itsellä ole sanomista.. Kannattaa miettiä tälläistäkin näkökulmaa opiskeluaikana.

Ei voi muuta sanoa kuin tsemppiä työhakuun. Yritä vakuuttaa pätevyytesi muulla tavalla. Toivottavasti saat töitä.

Äänestä

Iltapäivälehtiä varmasti kiinnostaa saamasi kohtelu. Varsinkin jos olet jonkun opettajan henkilökohtaisen "koston" kohteena. Sinuna ottaisin yhteyden iltapäivälehtiin.

Tsemppiä työnhakuun!

Äänestä

yhteyttä koulun rehtoriin ja kerro, että aiot tehdä asiasta julkisen. Sitten näkee kumpi on koululle tärkeämpää, maine vai yksittäisen opettajan työpaikka. Kostaa pitää aina ja joka paikassa.

Äänestä

Onko nyt kyse juuri kyseisestä oppilaitoksesta vai yksittäisestä henkilöstä joka mahdollisesti kuuluu molempiin organisaatioihin?

Kritiikin kanssa kannattaa olla tarkkana, sitä pitäisi osata antaa oikeassa paikassa, oikeassa suhteessa ja oikeille tahoille.

Toivon tsemppiä työnhakuusi. Kokemuksesta kuitenkin tiedän että IT-firmassa jees -mies pärjää parhaiten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarkastus kirjoitti:

Valmistuin Stadiasta insinööriksi ja aloitin työnhaun. Jouduin pieneen riitaan entisessä koulussani. Mielestäni siitä kohtelusta, jota sain, oli aihettakin menettää malttinsa.

Aloin hakea IT-alan töitä, joiden saaminen osoittautui hankalaksi.

Hain sitten erääseen isoon IT-alan firmaan, ja siellä haastattelijat vihjaisivat, että työnsaantini vaikeus johtuu siitä, että Stadiasta oli annettu kentälle minusta tietoa, joka vaikeutti työnsaantiani.

Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu