Miksi nostetaan aina esiin se miten yksinhuoltajat kuluttavat yhteiskunnan varoja muttei puhuta lainkaan miten esim. alkoholiongelmaiset kuluttavat.
Me sentään yritetään kasvattaa seuraavaa sukupolvea tänne Suomeen ja joudumme aina selittelemään tekemisiämme tarkkaan kaikille.
Ehkä on pahasti sanottu tai kysytty mutta mitä hyötyä on siitä herrasta tai rouvasta joka käy hakemassa viina ja tupakka rahansa sossussta tuhlaten sen sitten taksimatkoihin kapakasta toiseen tai alkosta jonkun luo ryyppäämään?
'Tietysti hänellä on ihmisarvonsa en muuta väitäkään muttei heitä arvostella samalla lailla kuin yksinhuoltajaa joka joutuu toimeentulotukea hakemaan.
Ja eiköhän heidän kuluttamansa rahavarat liene paljon suurempia kuin muiden ryhmien.
Tiedän tapauksen jossa perheen sekä isä että äiti oli(todenäk. ovat vieläkin. muutin pois alueelta enkä tiedä mitä nyt tapahtuu) alkoholisteja ja tiettyinä päivinä kuusta he odottelivat postin tuloa hiekkalaatikolla lastensa kanssa "leikkien" Ja kun se rahalappu tuli lapset vietiin sisälle veljen hoiviin ja molemmat riensivät lähikapakkaan ryyppäämään.
Monta kertaa ne lapset oli märissä vaatteissaan pihalla iltamyöhiin kun isoveli tahtoi pelata kavereineen siellä ja vanhemmat olivat siellä kapakassa aamupuoleen.
No lapset saivat pian kokopäivähoitopaikat vaikka molemmat vanhemmat olivat työttömänä kotona(kapakassa)joten lapset edes tuli ruokittua.
Ei heitä kukaan tuominnut eikä parjannut näin kuin meitä parjataan jos satumme saamaan muutaman euron yhteiskunnan kassasta.
Kertookohan tämä jotain vääristyneistä ihanteista yhteiskunnassamme?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Satuin tässä katsomaan Karpolla on asiaa jokunen aika sitten ja siinä (ent. )alkoholisti mies kertoi kuinka oli sossusta saanut rahaa turhia selittelemättä monia vuosia. Mies lopetti juomisen ja samalla loppui sossun avustus.
Tämä alkoholisti paremmassa asemassa kuin yh:t??
Viime lauantaina kävin ostamassa pojalleni suksipaketin, kun vanhat meni poikki. Tapasin kaupassa erään tuttavan, joka tuli siihen juttelemaan ja utelemaan mitä aikoisin ostaa. Kerroin poikani tarpeesta. Tuttavani alkoi kauhistelemaan suksien kallista hintaa ja sanoa töksäytti, että onko sulla ihan omaa rahaa suksiin... eikö kannattaisi ostaa jostain käytetyt... Alkoi kieltämättä pinna kiristyä. Omilla rahoilla olin liikenteessä ja äiti on aina sanonut että köyhän kannattaa ostaa kallista. Suksille olisi kyllä vielä parille lapselle käyttöä, kun ne menevät pieneksi pojalle.
Entinen mieheni on jäänyt pelihimon koukkuun jo jonkunen aika sitten. Kun oltiin vielä yhdessä, niin rahan kanssa oli todella tiukkaa. Ex:n tili meni peleihin ja vetoihin ja mun tilistä piti maksaa kaikki menot myöskin hänen harrastus- ja autonmenot. Silloin piti lainailla rahaa ystäviltä ja sukulaisilta. Nyt tilanne on sellainen, että voin jopa ostaa jotain itseni hemmottelemiseen eikä ole tarvinnut lainailla keneltäkään rahaa.
Ainut lisä mikä tulee tuloihin on lapsilisään yh-korotus ja elatusmaksu (jos sattuu tulemaan). Asumistukea hain, mutta en saanut.
Täytyy tässä lopuksi mainita, että yh:n myötä elämänlaatuni on parantunut huomattavasti.
Meillä tilanne:Miehen rahat sijoitettiin yritykseen:elimme palkallani monet vuodet.
Olen oppinut venyttämään senttejä niin että uus'avutonta hirvittää.
Nykyään(yh:na) kun ostan lapselle muotilumpun tai käy pizzalla pesueeni kanssa,löytyy aina joku kitisemään yh:n rahahanoista!!
Ex suurimpana..veinhän hänen omaisuudestaan puolet =) eikä hänen leivällään ole edes voita...:( *nauraa*
Olen katsellut tässä muutamia päiviä, miten eräillä pariskunnilla, jotka molemmat ovat työttöminä on varaa ostaa uudempia autoja... Olen yh-äiti ja ajelen vanhalla kotterolla, jota aina vähän korjaan (akuuteimmat viat). Olen kylläkin itsekin työtön, ettei olisi mitenkään varaa ostaa edes muutamaa vuotta tuoreempaa autoa. Nytkin venytellään penniä muutama viikko ennekuin seuraavat päivärahat tulevat. Kyllä välillä on pinna tiukalla kun lapsia on monta ja jokaiselle pitäisi ostaa vaatetta, kenkiä, suksia jne. Mutta mennään päivä kerrallaan, joskin soskun ovea ei ole vielä tarvinnut mennä kolkuttelemaan, vaan omillani olen toimeen tullut.
se on tietysti minkä asian näkee tärkeänä ja minkä ei.töissä käynyt koko ikäni ja yh:nakin ollut jo yli 8v.meni sukset ristiin ja jäi talo ja auto kans.piti valkata kummasta on luovuttava.no autohan sai häipyä.polkupyörä on meikäläisen ferrari kesät talvet.
2Miksi nostetaan aina esiin se miten yksinhuoltajat kuluttavat yhteiskunnan varoja muttei puhuta lainkaan miten esim. alkoholiongelmaiset kuluttavat. "
Kaksi pahaa virhettä ajattelutavassasi:
1) On täysin tarpeetonta rinnastaa yksinhuoltajat ja alkoholistit.
2) Jo vuosikymmeniä on valitettu varsin karkeaan ja kovaankin sävyyn juoppojen hyyssäyksestä ja siitä minkälaisia hyödyttömiä yhteiskunnan elättejä he ovat (minä en ajattele niin)