Äitini kuoli iäkkäänä joulukuussa. Hän oli eronnut ja omaisuus oli ositettu. Olen toiminut hänen omaishoitajanaan lähes 8 vuotta. Veljeni ei ole pitänyt käytännössä juuri mitään yhteyttä äitiini.
1990- luvulla äitini lahjoitti minulle omistamansa kuivanmaan mökin, johon pidätti itselleen elinikäisen hallintaoikeuden. Lahjakirjassa oli maininta, että lahjaa ei ole pidettävä saajansa ennakkoperintönä.
Äitini oli tehnyt testamentin, jossa hän määräsi suhteellisen vähäisen omaisuutensa menemään minulle korvauksena hänen hyväkseen tekemästäni työstä. Äitini oli lahjoittanut 1990-luvulla veljellini huomattavan summan tämän asunnonostoa varten. Tähän perustuen äitini määräsi testamentissaan, että veljeni on saanut jo lakiosansa eikä veljelleni kuuluisi mitään hänen jäämistöstään.
Perunkirjoituksessa veljeni vaati vastaanottamani kiinteistölahjoituksen pitämistä suosiolahjana, joka tulee ottaa huomioon perinnönjakoa suoritettaessa.
Mitä tämä suosiolahja tarkoittaa ?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan lakiosaa määrättäessä pesän varoihin on lisättävä perittävän antama ennakkoperintö sekä eräät muut hänen tekemänsä ennakkoluovutukset, kuten perittävän jälkeläiselleen antama lahja, jolla on ilmeisesti tarkoitettu suosia lahjan saajaa lakiosaan oikeutetun perillisen vahingoksi.
Lahjakirjan mininta jo selvittää sen, onko kyseinen kiinteistö ennakkoperintöä vai ei. Tässä tapauksessa ei ole.
on suosiolahjasta.