Voe sitä suolapaskoo
Satamatie
einoolli
2569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
vielä sokeria sinne laiteta.mukava päästellä uutta tietä ilman valoja kummun umpäristöön ! vieläkun saadaan koivuhaan valtakunnan tie auki niin AVOT !
raskaanliikenteen ja varsinkin adr-kuljetusten kannalta, niin suolaamisella on liikenneturvallisuutta edistävä vaikutus. Ja kun kerran väylä on juuri nimenomaan raskaanliikenteen väyläksi rakennettu ja kaikin keinoin se halutaan sille ohjata, niin tulee tien kunnossapidonkin olla sitä luokkaa, että rekkaliikenne selviää vaikeuksitta väylän pullonkauloista. Siinä ei silloin paljon paina, paskoontuuko se henkilöauto vai ei, koska sen saa aina pestyä.
Mene katsomaan klo 8 ja klo 16, kuinka kaistapäistä on henkilöautoliikenne kaikilla kaupungin runkoväylillä. Kilvanajo on välistä aivan älytöntä. Kiire painaa kai hautaan tai työkyvyttömyyseläkkeelle. Onni on, jos väyliä hoidetaan, sillä kaistapäiden itsesuojeluvaisto on olematonta. Sitä ei voi vierittää raskaalle liikenteelle.