Mistä ideoita harrastuksiin?
Ei kannata esittää IhanItseä, sillä siellä on homma jämähtänyt suunnilleen paikalleen. Samoja vanhoja juttuja siellä vain jauhetaan; kantapäätä ja salomonin solmuja. (kärjistetysti)
Itsellä tiety idoita on vaikk amuille jakaa, mutta niitä pitäisi ennen toteutusta vielä hioa ja joskus haluaisi vähän valmiiksipureskeltuakin.
Onko kellään hyviä linkkejä?
Ei kannata esittää IhanItseä, sillä siellä on homma jämähtänyt suunnilleen paikalleen. Samoja vanhoja juttuja siellä vain jauhetaan; kantapäätä ja salomonin solmuja. (kärjistetysti)
Itsellä tiety idoita on vaikk amuille jakaa, mutta niitä pitäisi ennen toteutusta vielä hioa ja joskus haluaisi vähän valmiiksipureskeltuakin.
Onko kellään hyviä linkkejä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kannattaa varmasti aloittaa ketjut haukkumalla varmiiksi suurin osa lukijoista ja näiden ideoista, valtaosa tämänkin palstan lukijoista pyörii varmasti tuolla foorumilla. Tämän jälkeen voitkin odottaa runsaita vastauksia kaikilta niiltä viideltä jotka tälläkin alueella kieli pitkällä odottavat päästä sinun haukkumaksesi.
Mikset googleta itse kun tiedät ja osaat kaiken jo muita paremmin eikä kuudentuhannen käsityöntekijän ideoista mikään sun mielestä ole kuin aina sitä samaa? Eiköhän noin luova ihminen voi aivan omin käsin kirjoitella googleen niitä innovatiivisia hakuja ja vaikka pasteilla niitä sitten tänne.
Ei kai jonkun omasta mielipiteestä kannata noin ottaa herneitä nenään! Taantumat kuitenkin on ihan normaalia. Ja katsos, ihan kaikkiin viesteihin ei ole pakko vastata ;)
Alkuperäinenhän totesi ideoita olevan, mutta joskus olisi kiva saada jotain valmiita ohjeita. Sehän ei ole kiellettyä.
ALkuperäiselle kysymys. Millaista tekemistä lähinnä kaipaat? Ompelua, virkkausta tai jotain muuta, mitä? Jos saisi hieman suuntaa millaista kaipaat, voitaisiin yhdessä miettiä jotain sopivaa :)
Olisin tarjonnut sulle tuota Ihan Itsen puolentoistatuhannen linkin listaa, mutta ilmeisesti olet ne käynyt jo läpi koska olet sitä mieltä ettei niistä löydy.
Kerrotko mitä oikeastaan haet?
saattaa löytää jollain hakusanalla tiensä erilaisiin glogeihin ja niistä sitten edelleen seuraaviin ja seuraviin...
Se on mielenkiintoista ja olen löytänyt monta kivaa juttua ja ohjetta glogeissa seikkailemalla.
Askartelua, virkkaus, kutomista ym, ym, ym
http://www.blogilista.fi/hakemisto/askartelu
http://www.blogilista.fi/hakemisto/k%E4sity%F6t
http://www.blogilista.fi/hakemisto/neulominen
http://www.blogilista.fi/hakemisto/tekstiilitaide
Ja paljon muuta. Hakemiston kautta löytyy lisää.
http://www.milonanstudio.suntuubi.com
Löytyy kaikkea kivaa ja uusia ideoita käsitöihin!