Miten ihmeessä muusikot pystyvät vuodesta toiseen keikkailemaan hirveessä melussa? Onko heillä muka aina jotkut korvasuojaimet lavallakin??
muusikot...
killa
7999
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
toki ne ovat oman kuulonsa suojanneet - aina niillä on tulpat
Riippuu tietysti siitäkin millaista musiikkia esittävät. Varsinkin rock-muusikoista suuri osa kai jo nykyisin käyttää jonkinmoisia kuulonsuojaimia, mutta eivät kyllä läheskään kaikki.
Lavalla ei ääntä yleensä ole ihan niin paljon kuin yleisön puolella, pa kun on suunnattu yleisöön ja yleenä pa:sta tulee lujempaa kuin lavalta. Mutta kyllä lavallakin ääntä sen verran reilusti on että ei sielläkään ole turvallista olla ilman kuulonsuojaimia.
Sinänsä ketjun aloittajan kysymys on ihan aiheellinen. Ilmeisesti on niin että toisilla vaan korvat ovat herkemmät kuin toisilla. Itse en osaa ihan tarkkaan vastata kun en ole muusikko. Olen vain aktiivinen keikoilla kävijä, joka lähes poikkeuksetta käyttää korvatulppia yleisön puolella.
Joku käyttää ja toinen ei. Tunnen montakin jotka ovat korvansa vioittaneet vuosien melussa. Lavallakin meteli on aikamoinen monitorien vuoksi.
Mieheni alkoi suojella kuuloaan siinä vaiheessa kun totesi sen jo kärsineen. Hänen porukassaan vain kaksi käyttää tulppia,loput kai luulevat että eivät voi saada tinnitusta tms...Itse olen alkanut käyttää
tulppia nyt kun vielä on kuulo normaali eika tinnaa.
Riippuu instrumentista paljonkin, mutta esimerkiksi rummut rasittavat kuuloa myös stagella. Varsinkin virveli ja crashit.
osa muusikoista on kyllä kuulovaurioisia. Ja silloin ei enää tosiaan kuule 'kunnon' korvilla metelin määrää. Mutta paljon pahempaa on, että ne jotka istuu miksauspöydän ääressä on täsmälleen kuulovammaisia ja muutenkin vissiin.
Nimittäin oli konsertti mikä vaan missä miksataan, niin puolivälissä aletaan miksauspöydästä nostaan kokonaisvolyymia. Tulee muka tunnelmaa lisää tällä tavalla. Kuulovammoja siitä seuraa. Nykyään lähden aina pois silloin, v-tuttaa tuo yleisön pahoinpitely.
Suurin osa muusikoista käyttää yksilöllisesti sovitettuja kuulosuojaimia, siis korvakäytävään laitettavaa silikonista tehtyä suojainta jossa on sitten erillinen, vaihdettava ääntä suodattava osa. Se suodattaa tietyt taajuudet enemmän, niillä kuulee hyvin normaalin puheen mutta kovat desibelit suodattuvat aika hyvin. (Esim elacin merkkisiä on). Ne on lähes huomaamattomat, vain läheltä katsoessa näkee että korvassa on sellainen, se piiloutuu niin hyvin korvaan.
-
klassisissa soittimissa on jokaisella omanlaisensa 'äänikeila', suunnat joihin ääni voimakkaimmin kohdistuu. Tietenkin suurin osa eteenpäin, puhaltimista jotkut ehkä myös lattian kautta (Luulisin).
Järkevää on konsertissa, kaikenlaisissa, varautua kunnollisin kuulosuojaimin. Kun korvat tinnittävät konsertin jälkeen, on syytä pitää peukkuja pystyssä ja toivoa että se tinnitys ei jää korvaan for ever. Ja ottaa varoituksena se juttu jos on onnekas! Eli kuulo on suojattava aina. Kysy apteekista mikä on tehokkainta, älä osta halvinta.
Niin, aika vähän muusikot kuitenkin puhuvat korvaongelmistaan, ainakin julkisuudessa. Toisaalta, kyseessä on aika henkilökohtainen asia. Kyllähän musiikkihommissa desibelejä riittää, ajattellaan nyt vaikkapa rumpuja. Itsekin olen lopettanut basson soiton juuri korvaongelmien vuoksi. Edes tulppien kanssa soittaminen ei toimi; ei uskalla, ei huvita varoa jokaista ääntä jne. Harmi. Onneksi pääsee kalalle...
Työskentelen oppilaitoksessa, jossa valmistuu musiikin ammattilaisia.
Kyllä heillä on korvatulpat käytössä, monilla oman korvan mukaan valetut tulpat.
Ja koulutukseenkin nykyisin näkyy kuuluvan myös opetus kuulonsuojelusta, en tiedä onko aiemmin aina sitä ollut.