Tässä iässä (murrosiässä, olen melkein 16) ei tiedä vielä, millainen on. Joskus tekee mieli riehua, joskus ei. Joskus olen puhelias, joskus haluan olla hiljaa. Joskus olen kiltti, joskus todella ilkeä.
Kaikki vaihtelee tosi nopeesti. Tiedän, millainen ihanne minulla on mutta sitä on vaikea saavuttaa, koska joskus pää räjähtää yms. Enkä haluaisikaan olla 100% sellainen kuin olen luonnollisesti. Haluan kehittyä ja oppia uusia asioita, enkä hyväksyä esim. itkupotkuraivareita.
Olisiko jollakin jotain vinkkejä mitä kannattaa kysyä itseltään sillä hetkellä, kun miettii "olenko tällainen?"? Yksi, mielestäni melko hyvä on, että tekisinkö näin poikaystäväni seurassa yms.
Viisaat, Suomi24 filosofit ja jumboaivot, kertokaa minulle totuuksianne! :)
Kaikki vaihtelee tosi nopeesti. Tiedän, millainen ihanne minulla on mutta sitä on vaikea saavuttaa, koska joskus pää räjähtää yms. Enkä haluaisikaan olla 100% sellainen kuin olen luonnollisesti. Haluan kehittyä ja oppia uusia asioita, enkä hyväksyä esim. itkupotkuraivareita.
Olisiko jollakin jotain vinkkejä mitä kannattaa kysyä itseltään sillä hetkellä, kun miettii "olenko tällainen?"? Yksi, mielestäni melko hyvä on, että tekisinkö näin poikaystäväni seurassa yms.
Viisaat, Suomi24 filosofit ja jumboaivot, kertokaa minulle totuuksianne! :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
mullakin menee välillä liian lujaa ja välillä muuten vaan oudosti. sitä pitää vaan ajatella mikä itsestä tuntuu oikealta ja sitten koittaa elää sen mukaan.. päiväkirja auttaa oikeesti kun saa ajatukset paperille, eikä tarvitse pyöritellä kaikkea pään sisällä..
Juuri samaa oon itekin miettinyt, taisinpa joskus pistää viestinkin siitä jonnekin tänne palstoille. Mitä on "olla oma itsensä"? Mitä on esittäminen?
"Yksi, mielestäni melko hyvä on, että tekisinkö näin poikaystäväni seurassa yms."
Eli käyttäydyt siis "normaalisti" poikaystäväsi kanssa? Niinhän sen tietty pitääkin olla, mutta pelkäänpä vähän tuleeko tuo toimimaan kohdallani sitten joskus aikojen päästä kun oon tuossa tilanteessa... Tiedän, että olen eri henkilö kavereilleni, koulukavereilleni, "teille", vanhemmilleni, opettajille ja etenkin itselleni. Enköhän siis myös tyttökaverillekin...
Mielestäni paras keino saada selville, käyttäytyykö omalla tavallaan, eikä esitä, on se, että miettii miten toimisi YKSIN, vain oman itsensä seurassa.
On se hyvä, että edes jollakulla on tuo ihanne tiedossa... allekirjoittaneella ei...
Toisin sanoen en ole löytänyt itseäni. Vika ei ole yrityksen puute. Aina kun olen saamassa itseni kiinni, livahdan itseltäni ja jään nuolemaan näppejäni entistä hämmentyneempänä.
Onkohan kellään yhtä hulluja tunteita? :S
Onhan niitä o/ Ihan ihme juttuja liikkuu päässä. Haluaisin niin kovasti tilittää niitä jollekkin, mutta aina tää mieli pistää stopin. Heti ku meinaa kirjottaa ajatukset ylös johonki/kertoa jollekki niin tulee se kiva sisäinen sensuuri. Äh. Selitin vähän outoa. Tätä se on :S
Itsekin vähän hakemassa sitä omaa olemusta ja käyttäytymistä. Faktahan on, että jokaisella ihmisellä on parisenkymmentä eri puolta, joista näyttää eri ihmisille eri puolen. Itse olen sellainen, etten tutustu ihmisiin helposti, ja luottamus syntyy vasta ajan kanssa.
Ole oma itsesi on joo tosi helppo sanoa, mutta ei niin voi olla. Ne kaikki parikymmentä puolta on sua, eikä kukaan käyttäydy aina saman kaavan mukaan. Yllätä itses ja tee joskus jotain jossain tilanteessa mitä et uskois koskaan tekeväs - se on ainakin hauskaa, ja opettaakin jotain.
En tiedä miten voimakkaasti sinulla tuo "eri persoona eri henkilöille" esiintyy?
Tuntuu et itellä tuo persoona muutos ois aika kova.
Koulussa hikipinkoa hipova työntekijä, joka ei tauoista piittaa. Kaveriporukassa rento ja rempseä viisastelija. Kotona vetelehtivä laiskimus. Yleisillä paikoilla ja tyttöjen läsnäollessa hiljainen hissuka. Ja sitten tietysti se pimeä puoli. :P
Olenko monijakoinen persoona, sopeutuja, vai enkö ole vielä löytänyt "itseäni"?
Eli yhtä hulluja tunteita täälläkin. :)
Huono puoli noissa vain on silloin, jos sattuu käymään niin, että kaverit on kotona syömässä. Silloin menee pahasti persoonat sekaisin, kun vielä ruokaakin pitää tehdä. Tuli hieman hämmentynyt olo. ^^
Mulla on perjaatteessa sama ongelma, et välil tekee mieli riehuu, välil oll ailkee, välil kiltti ja kohtelias, välil yksin jne.
Mä oon kyll poika ja 13w
pojille ja tytöille on aina olleet roolimallit. :-)
Niiden kautta pojat ja tytöt voivat löytää itsensä.
Nykyään roolimalleja ei ole tosin, kun ne on tahdottu romuttaa.
Olen kanssasi samaa mieltä. :)