Itse olen nyt vihdoin muuttamassa omaan kotiin. Kerrostalossa ei kuitenkaan ole pesutupaa, joten joudun ostamaan ihan oman pesukoneen. Olin aikaisemmin harkinnut edestä täytettävää, koska kylpyhuoneessa ei ole minkään sortin pöytätilaa - edestä täytettävän pyykkikoneen päälle saisi tavaraa, kuten esimerkiksi föönin tms (koukkujakaan kun ei seinissä ole kuin yksi pyyhkeelle, ja reikiä ei saa tehdä).
MUTTA: Keskustelin asiasta ystävieni kanssa, he olivat ehdottomasti sitä mieltä että edestä täytettävät ovat paljon huonompia kuin päältä täytettävät. Eivät osanneet perustella muuten kuin että heidän mielestään pesutulos on paljon surkeampi ja selkä menee kun joutuu matalla kykkimään. Kysyin kyllä että miten kauan he sitä konetta ajattelivat täyttää, puoli päivääkö mutta..
Rupesin sitten kuitenkin miettimään tuota pesutulosta. Meillä on aina ollut kotona päältä täytettävä, ihan tilanpuutteen vuoksi (edestä täytettävän ovi ei mahtuisi aukeamaan). Ihan tyytyväinen olen ollut sen tulokseen. Päältä täytettävä olisi toki hieman halvempi, kun olen hintoja katsellut niin päältä täytettävät vaikuttavat vähän halvemmilta?
Onko noissa pesukoneissa tosiaan muka tuollainen ero?
MUTTA: Keskustelin asiasta ystävieni kanssa, he olivat ehdottomasti sitä mieltä että edestä täytettävät ovat paljon huonompia kuin päältä täytettävät. Eivät osanneet perustella muuten kuin että heidän mielestään pesutulos on paljon surkeampi ja selkä menee kun joutuu matalla kykkimään. Kysyin kyllä että miten kauan he sitä konetta ajattelivat täyttää, puoli päivääkö mutta..
Rupesin sitten kuitenkin miettimään tuota pesutulosta. Meillä on aina ollut kotona päältä täytettävä, ihan tilanpuutteen vuoksi (edestä täytettävän ovi ei mahtuisi aukeamaan). Ihan tyytyväinen olen ollut sen tulokseen. Päältä täytettävä olisi toki hieman halvempi, kun olen hintoja katsellut niin päältä täytettävät vaikuttavat vähän halvemmilta?
Onko noissa pesukoneissa tosiaan muka tuollainen ero?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Päältä- tai edestätäytettävyys pesukoneessa ei vaikuta pesutulokseen.
Ehkä pyykkiä on hiukan helpompaa laittaa ja ottaa päältäladattavasta mallista ja kone mahtuu pienempään tilaan.
Itse suosin päältätäytettävää juuri siitä syystä että siinä päällä voi säilyttää tavaraa - kuinka järkevää se sitten on siitä voi olla montaa mieltä ;-).
"Itse suosin päältätäytettävää juuri siitä syystä että siinä päällä voi säilyttää tavaraa -"
Tarkoitit varmaan, että edestätäytettävän päällä voi säilyttää tavaraa.
meni ajatus nurinkurin tosiaan. edestätäytettävää suosin..haa!
Moi.
Kuulin eräältä kodinkone myyjältä rehellisen kommentin noista päältä täytettävistä pyykkikoneista... Ne ei kuulema ole niin kestäviä kuin edestä täytettävät. Älä osta vaan Upoa koska tuttavilla oli sellainen ja 2 konetta meni alle vuodessa vaihtoon kun meni rikki, eikä ollut edes kovalla käytöllä! Kuulema hyviä merkkejä on miele ja cylinda...Muitaki varmaan on ihan käyttökelpoisia.
Tuskinpa pesutuloksessa olevat erot johtuvat täyttösuunnasta. Ja lyhyelle ihmiselle päältätäytettävä voi olla kammotus - meillekin tuli sivustatäytettävä, kun vaimo on sen verran lyhyt (edellinen kone oli minun poikamiesajoiltani ja sen vuoksi päältätäytettävä - mie kun satun olemaan pitkä).
Cylindaa ei kyllä kannata päältätäytettävänä ostaa, on italialainen ja ei välttämättä edes hyvä sellainenkaan. Ruotsissa valmistetut sivustatäytettävät ovat sen sijaan hyviä, jos kohta myös aika arvokkaita.
Katso ensiksi, millainen kone sinun kämppääsi mahtuu, ettei tulisi yllätystä. Ja entäs kun muutat muualle - pitääkö sitten vaihtaa kone?
"Cylindaa ei kyllä kannata päältätäytettävänä ostaa, on italialainen..."
P-puhetta jälleen kerran tältä "asiantuntijalta". Cylindan päältä täytettävät eivät ole italialaisia. Mutta ovat sen sijaan kokemusteni mukaan varsin laadukkaita koneita, joita uskaltaa myydä kavereillekin.
vanhentunutta tietoa, mutta aikaisemmin ainakin Cylinda toimitti Upolle kalliimmat sivustatäytettävät (kuten tekee nytkin) ja Upo taas Cylindalle päältätäytettävät. Ja kun Upo on nykyään italialainen, niin... noh, onhan se Cylinda voinut hankkia ne päältätäytettävänsä muualtakin. Mistä? Onko tietoo?
P.S. Suosittelisin muuten nimimerkin rekisteröimistä.
Cylindan päältä täytettävät tulee Ranskasta. Samasta tehtaasta tulee nykyään myös Bosch/Siemensin päältä täytettävät koneet.
oppii kun elää.
Edestä täytettävä:
hiljaisempi kuin päältä täytettävä
pysyy paremmin paikallaan
saat joskus kuivausrummun jos haluat
tosiaan saat lisätilaa koneen päälle
lapset tykkää kattoa kun pyykki pyörii
-reunuskumi kerää jonkin verran likaa
Päältä täytettävä:
helppo täyttää
mahtuu pienempään tilaan
-sisäkannet ovat aina hankalia
-meluisa
-jos pesuainelokero on kannessa niin joutuu aika usein putsaamaan
Vältä näitä merkkejä: Samsung, Upo maxi, Hoover, Indesit, Whirlpool siinä ja siinä.
Jos koneen eteen ei jää väh. 90cm tilaa on edestä täytettävä hankala. Joudut möyrimään koneen vieressä jossain ihmeellisessä kylkiasennossa.
mun tässä uuden kämpän kylppärissä on tilaa kyllä luukulle avautua. Kun ensin siinä on saunan ovi, mikä aukeaa eri suuntaan kuin mahdollisen pesukoneen ovi (ja ovethan saa kii), sekä sitten suihkutila. Arvioisin siis että ainakin 1,5m, ellei enemmänkin.
Meillä on kotona ollut päältätäytettävä Boschin kone, kestänyt 3 vuotta täysin ongelmitta 5 hengen sekä 4 ison koiran pyykkejä (pyykkiä tulee koirilta paljon kun kahden eläkeläis-reppan rakko ei oikein pidä ja pissivät suht usein petiinsä, sekä pentu joka nyt ei vielä oikein ole sisäsiisti).
Itse olen suht pitkä naiseksi, eli kumpikin kone käy siinä mielessä. Kuivausrumpua en opiskelijana ajatellut hankkia :D ja olettaisin että nyt pysyisin tuossa asunnossa ainakin seuraavat 5 vuotta minkä opiskelen, kun kämppä on erään säätiön mikä tarkoittaa käytännössä ettei vuokrankorotuksia tule tai max. muutaman euron korotus - lisäksi paikka on ihanteellinen, eli heti on ole tuosta muuttamassa.
Minulla on myös Mielestä aika hyvä mielikuva, nyt vain sitten pitäisi katsella suht halpaa.. Ehkä sitten sitä edestätäytettävää. Tiedän ettei halvalla saa välttämättä hyvää tai edes kelvollista, mutta kun opiskelija on niin ei ole varaa niihin kalleimpiin (köyhällä ei toisaalta ole varaa huonoonkaan, eli varaa hankkia uutta jos kurja kone posahtaa). Eli jos joku tietäisi missä suht järkevä hinta ja laatu kohtaavat niin niistä vinkeistä olisin kiitollinen :)