katselin tossa yks päivä ohjelmaa subilta Christinasta ja siinä kerrottiin hänen tarinansa lapsitähdestä laulajakuningattareksi. 90luvun loppua lähestyttäessä läpimurto oli jo nuoren mimmin ulotttuvilla ja ennen kuin kukaan huomasikaan hän sai sekä Mulan-animaation soundtrackin tehtyä ja RCA-levyhtiöön sopparin.
Ja sinkku "genie..." ja esikoisalbumi C.A. myivät megaplatinaa maailmalla.Kun ohjelmaa seurasi,ymmärsi että loppuvaiheissa Christina saavutti kaiken melkein kerralla vaikka takana olikin ollut vuosien työ eri ohjelmissa ja kykykilpailuissa. Ahkera tyttö kärsi myös koulukiusauksesta mutta enää maailmankuulua artistia moinen tuskin kiinnostaa.
Aguileraa on kuvailtu etäisen oloiseksi ja varautuneeksi tähdeksi mikä on ollut omiaan lisäämään diiva-määritelmän syntyä supertähden ympärille mutta tosiasiassa Christina vain juontaa ankeasta lapsuudestaan käyttäytymisensä.
Vaikka toisella tapaa Xtina taitaa onkin yksi pop-plaanetan räväkämpiä ja rohkeimpia kaunottaria lävistysvillityksineen,biletyksineen ja tappeluineen.Tosin tänä päivänä poppari on jo aikuistunut ja seestynyt.

Vastaukset 3
Vanhimmat
... tuosta ohjelmasta ensi torstaina klo 17. Itse katsoin kuitenkin ohjelman CMM:n Video Palace:n kautta, josta löytyy lähes kaikki tarpeelliset ohjelmat ja dokumentit Christinasta.
Mitä tulee Christinan vaikeuksiin lapsuudessa ja nuoruudessa (kotiväkivalta ja kiusaaminen) niin voisi kiteyttää asian siten, että nuo vaikeudet hioivat Christinasta esiin sen timantin, mikä hän on tänä päivänä. Eli ei niin paljoa pahaa etteikö jotain hyvääkin. Tosin kateelliset ihmiset eivät koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua...
minusta hän on hyvä laulaja niin pieni kokoiseksi!!!!! Ja hän osaa valita oikeat kappaleet!!!!!!!!!!!!
On hän minusta kyllä diiva, mutta minulle se ei ole paha asia !