Näin kaiken

Osaton

Olimme kesäisin usein tätimme ja hänen miehensä maatilalla kesätöissä ollessamme nuorempia.

Olin silloin itse 16 vuotias ja sisareni oli juuri saanut ajokortin ja hänelle oli ostettu pikkufiiatti jolla sai ajella.

Tätini oli kuollut pari vuotta sitten, mutta me jatkoimme perinnettä edelleen menemällä juhannuksena jo maalle.

Minä ja sisareni Riitta menimme toisella autolla ja vanhempani tulivat omalla autollaan.
Juhannus tuli ja meni ja me jäimme kesätöihin tädin leskimiehen kanssa joka oli jo 55 vuotias.

Veikko joka asusti tila yksin oli lapseton ja piti meitä kuin omina lapsinaan.

Minä ja Veikko teimme kaikkia pikku töitä tilalla ja Riitta huolehti taloudesta, ruuanlaitosta ja muusta.
Välillä uitiin ja oleiltiinkin vain ja odotettiin heinänteon alkamista.

Viimein päästiin heinätöihin joka oli silloin melko raskasta työtä.
Iltaan asti aina oltiin pellolla ja sitten saunaan ja syönnin jälkeen nukkumaan.

Eräänä tällaisena päivänä olin taas mennyt jo kahdeksan jälkeen nukkumaan ja heräsin siihen, kun ukkonen paukahti.
Nousin sängystä ja lähdin hakemaan juotavaa keittiöstä.

Päästyäni keittiöön kuulin siskoni Riitan huoneesta jotain ääntä ja lähdin huoneen ovea kohti.
Ovessa oli yläosa lasia ja onneksi katsoin siitä ennenkuin menin sisälle.

Veikko oli siskoni huoneessa ja hänen sänkynsä edessä alastomana.
Siskollani oli t-paita vedetty niin, että hänen rintansa näkyivät.
Rinnat olivat mukavan kokoiset pallukat joissa nännit olivat pystyssä.
Siskoni on mukavan pyöreä joka paikasta ja rinnat olivat samaa sorttia.

Veikko oli kumartuneena Riitan ylle ja puristeli hänen rintojansa.
Sitten Veikko meni siskoni reisien väliin ja painoi naamansa sisareni pillua kohti.

-Sinä tuoksut kiimalta ja pesemättömältä naiselta, kuulin Veikon sanovan Riittalle.
-En ehtinyt käydä saunassa vielä pesulla, pitääkö minun käydä, Riitta kysyi.
Onnekseni ovi oli jäänyt raolleen joten kuulin äänet selvästi.
-Ei tarvitse, pidän hajustasi niin harvoin sitä saan haistella , Veikko vastasi.

-Sinulla on upea pillu Veikko sanoi ja alkoi nuolla siskoni pillua..
Minun kullini oli seisonut jo hetken aikaa ja koskettelin sitä samalla, kun katselin näytelmää edessäni.

Riitta-siskoni otti paidan pois ja oli nyt aivan alaston kuten Veikkokin.
Veikko pyöritti päätään siskoni jalkojen välissä ja siskoni piti käsiään omilla reisillään jotka olivat pingottuneet kiltäviksi ja kesän rusketus teki reisistäkin toisi kiimaisen näköiset.

Siskoni jalat levällään ja polvet koukussa, kun vanha mies nuolee hänen pilluaan oli kiihottavaa katseltavaa.
Veikko nousi ylös ja siirtyi istumaan siskoni rintojen kohdalle tukien itseään polvillaan ja työnsi ison punertavan kullinsa siskoni suuhun.
Kulli oli melko paksu ja mustanpuhuva, mutta terska oli helakanpunainen.

-Älä, en pysty ottamaan sitä suuhuni..Miksi et kysyi Veikko..ota nyt vain...Ei, en saata kun se tuoksuu.
Veikko oli hiljaa ja painoi kullinsa siskoni suuhun ja hetken kuluttua kuului maiskutus kuin tikkaria olisi imeskelty..-Sinulla on hyvä suu, Veikko ähki kun siskoni imi kuitenkin hänen kulliaan.

Veikko veti hetken kuluttua kullinsa pois siskoni suusta ja siirtyi alaspäin.
Veikko nosti siskoni jalkoja ja laitoi kätensä siskoni pyllyn alle nostaen Riittaa ylöspäin.

-Nyt saat aisaa kaupunkilaistyttö, hän sanoi ja työntyi siskoni pilluun.
-Aaiih, sattuu Riitta vinkaisi Veikon työntyessä
siskooni, älä..ahh yritti siskoni, mutta Veikko painautui siskooni kiinni ja oli hetken liikkumatta.

Siskoni kädet olivat puristuneen sängyn reunaan..
ja Veikko alkoi uudelleen liikkua ja työnnellä kulliaan siskoni sisällä.
Näin miten Veikon kulli painui siskoni vittuun, häpyhuulet olivat pullukkaiset ja liikkuivat Veikon työntöjen tahdissa, siskoni vaalea karvoitus oli kostean näköinen ja kai olikin, kun Veikko oli nuollut pillua äsken.

Samalla hän puri ja imi siskoni rintoja ja kaulaa aivan kirjavaksi.
-Aih..älä niin kovaa pure siskoni pyysi ja Veikko ottikin hellemmin rinnan suuhunsa.

Siskoni laittoi kätensä heidän väliinsä ja alkoi kosketella itseään samalla, kun Veikko nai häntä tasaisen rauhallisesti.
Riittan vaalea lyhyeksi leikattu tukka oli Veikon sormien puristuksessa, kun Veikko suuteli häntä suulle ja Riitan käsi liikkui heidän välissään.

Riitan silmät olivat miltei kiinni ja näin miten hänen huulensa olivat turvonneet ja olivat aivan punaiset.

Siskoni huohotti aika kovaa Veikon alla ja toinen käsi painoi Veikkoa olkapäästä itseään vasten.

-Sinun pitää ottaa sitten pois, kun sulta tulee siskoni sai sanottua katkonaisesti, otathan...
-Koska sulla on ollut viimeksi kuukautiset, Veikko kysyi lopettaen hetkeksi työntelyn.
-Viikon päästä pitäis alkaa seuraavat, jotta pitäis olla vielä varovainen, siskoni sanoi.

-Älä pelkää, kulta pieni, ei tässä kuinkaan käy, Veikko vakuutti ja aloitti taas rytmikkään työntelyn.
-Tuntuu niin hyvälle, ah tule muhun kiinni sanoi siskoni Veikolle.
Siskoni otti kätensä pois heidän välistään ja näin miten sormet kiilsivät kosteudesta, siinä oli kaikki eritteet mitä siskoni pillusta oli lähtenyt.
Oli kiihottavaa katsoa kun siskoni puristi molemmat kätensä Veikon selän ympärille ja pienet sormet painoivat jäljet Veikon selkään.
Hän kietoi jalkansa Veikon pakaroiden päälle ja reidet olivat taas kiihottavan näköiset, kun ne olivat jännittyneet ja reidet olivat leveän näköiset. Siskoni pillu näkyi hyvin ja Veikon siinä liikkuva kulli samoin.

Veikkokin huohotti ja oli aivan kiinni siskossani imien hänen kaulaansa jälkiä ja näytti siltä, että molemmat olivat kohta huipulla.

-Ota sitten pois, otathan, huohotti siskoni melkein istumaan nousten..aahh,,aiihh ja samassa alkoi myös Veikko murahtelemaan ja näin miten hänen kiiltävä kullinsa työntyi siskoni pilluun kiivaassa tahdissa.

-Ahh, senkin kaupunkilaisnarttu nyt saat Veikko ähkäisi ja hänen selkänsä taipui kaarelle hänen saadessaan oman tyydytyksensä...
-Ei, älä kiljaisi siskoni tuntiessaan miten Veikon sperma alkoi työntyä hänen sisuksiinsa, mutta oli oman orgasminsa kourissa eikä halunnut keskeyttää omaa nautintoaan..

Näin miten Veikon kyrpä pumppasi siskoani ja spermaa valui siskoni häpyhuulilta..
Viimein molemmat lopettivat liikehtimisen ja Veikko kierähti siskoni päältä sivulle kyljelleen makaamaan.

-Mitäs nyt tehdään, kysyi siskoni Veikolta, odotetaan ja katsotaan Veikko rauhoitteli siskoani ja laittoi kätensä siskon rinnalle.

-Nyt nukutaan kuitenkin hän sanoi ja veti peiton heidän päälleen, mutta siskoni otti lattialta alushousunsa ja pyyhki niihin Veikon spermat ja käpertyi Veikon kainaloon nukkumaan.

Minä otin keittiöstä hiljaa juotavaa ja menin omaan huoneeseeni takaisin yläkertaan jossa runkkasin itseäni ja tulin heti muutaman vedon jälkeen ja ryhdyin myös nukkumaan.

Aamulla menin syömään aamupalaa niin Veikko oli jo ulkona töissä.
Siskollani oli kietaisuhame päällään joka jäi reilusti polvien yläpuolelle paljastaen reidet hyvin.

Katsoin siskoani ja näin jäljet hänen kaulassaan, siskoni näki katseeni.
-Paarmat pääsivät illalla puraisemaan..olin hiljaa hetkisen, mutta sitten sanoin nähneeni heidät illalla.

Riitta meni punaiseksi naamastaan..-en minä kenellekään kerro, mutta älä sano sinäkään Veikolle, haluan tulla katsomaan salaa, kun olette taas sillai.

Siskoni ei puhunut mitään hetkeen aikaan, sitten hän nyökkäsi.
Saimme syötyä ja vein astiat tiskipöydälle ja siskonikin nousi ja keräsi ruuat pois pöydästä.

Hän tiskasi astioita, kun kysyin missä Veikko on,..-hän meini käymään kirkonkylässä tulee parin tunnin kuluttua, Riitta sanoi.

Riitta oli selin minuun ja katselin hänen pyöreää takamusta ja reisiä. Takamus keikkui kun hän tiskasi astioita.

Menin siskooni kiinni.
-saanko mäki koittaa sua ja käteni oli nostamassa hameen helmaa ylöspäin..-älä ei saa, ihan tosi älä viitsi siskoni yritti estellä minua.

Sain nostettua hameen ylös ja näin siskoni alushousut, jotka olivat samat joihin hän oli illalla pyhkinyt spermaa, päätellen tahroista joita housuissa oli.

Nostin hameen ylös ja ujutin käteni alushousujen kumilangan alle ja vedin housut alas.
Siskoni peppu oli pyöreä ja siloinen,,pudotin verkkarini alas nilkkoihin.

-Nojaa siihen pöydän reunaan ja pyllistä komensin Riittaa..älä viitsi.. ihan tosi tämä on tyhmää, hän sanoi.
-Minä katson ja kyyristyin ja näin, että siskoni pillu oli aivan kostea jo kosketin sormella keskelle vakoa ja sitten vaon yläosassa olevaa pullukkaista nappia.
Siskoni värähti kosketuksestani..laitoin naamani aivan kiinni hänen väliinsä ja nenäni kosketti Riittan vakoa,,tuoksu oli voimakas, ja tuntui nenässä voimakkaalta.

Nousin ylös ja minun kullini oli aivan kovana.
Painauduin kiinni Riittaan ja ohjasin kullini liukkaaseen vakoon.
Se meni helposti sisään ja aloin työntään syvemmälle.
Oli ihana tunnen kun olin niin syvällä kuin kullini meni.

Tunsin siskoni sormien liikkuvan vaolla ja miten hän huokaili..hänen sormensa kosketti kulliani ja aloin kiivaasti liikuttelemaan ja tunsin miten minulta alkoi sperma lähteä liikkeelle.
Tunne oli aivan uskomaton, puristelin sormillani Riittan pakaroita ja reisiä..Riitta huohotti ja hänen kätensä liikkui kiivaasti vaon yläosassa.

Tunsin kun minulta lähti elämäni ensimmäinen ruiskaus spermaa pilluun,,olin kuin unessa, kun suhkuttelin lastini Riittan pilluun.

Samassa Riittakin sai orgasmin omien sormiensa avulla ja minun kullini oli jo pehmenemässä ja lurpsahti pois Riittan pillusta.

Riittakin nousi seisomaan ollen selin minuun edelleen, laitoin käteni hänen rinnoilleen puristellen niitä painaen samalla huuleni hänen kaulaansa vasten ja imaisin kaulaan jälkeni.

Tämä kesä oli kesä jolloin poikasesta tehtiin "mies" heinätöiden ohessa.

6

32799

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jee

      taas täällä on hyviä textejä....välillä ihan paskaa mutt tääkin....jee jee...kiitti

    • paljalla

      ihanaa kun saa painaa naista paljaalla ja vielä parempi jos nainen ei käytä mitään lisää näitä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!11

    • *ufo*

      että oot tosi sairas.. mee ny hoitoo tai mielisairal!!!!

      • tosi elämää

        vihdoin aikuista elämää siis niin kuin real live


    • hyvä on

      Tällaisia kaivataan lisää vaikka arveluttaa tuo todenmukaisuus.

    • Anonyymi

      Minä ja sisko nussimme paljaalla. Sisko tuli raskaaksi, mutta jatkamme kaksoiselämää. Olemme kuten aviopari, mutta me vain innostumme siitä.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      207
      2814
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2501
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      961
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      117
      953
    6. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      263
      927
    7. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      315
      900
    8. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      889
    9. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      505
      848
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      758
    Aihe