Mies on rakastanut toista koko ikänsä

Totta on se, että aito rakkaus voi säilyä juuri noin. Ei sitä silloin pyyhi pois kuluneet vuodet eikä mikään.

Totta on myös se, että se on juuri sitä henkistä pettämistä sinua kohtaan. Väite, ettei se muka ole sinulta pois on tavallaan väärin. Koska, jos rakastaa jotain toista ei voi silloin kokonaan itseään antaa kenellekään toiselle.

En oikein ymmärrä miten niin he eivät voi saada toisiaan, jos siis oikeasti haluavat?! Vai onko niin, että toinen heistä (se nainen) joka tapauksessa valitsee oman miehensä.

Itsekin kokisin vastaavassa tilanteessa, että mua on petetty, koska tuo on sellainen asia mikä olisi pitänyt kertoa seurustelun alussa ja sen jälkeen olisit voinut päättää haluatko jatkaa. Kyllä jokaisen pitää tuntea suhteessa, että on kumppanin ensimmäinen valinta joka tilanteessa.

Se ei todellakaan auta, kun miehesi sanoo, ettei se ole sulta pois, vaikka hän rakastaa myös toista. Totta kai se on tietyllä tavalla sulta pois. Mutta toisaalta voisi käydä myös niin, että jos he seurustelisivatkin jossain vaiheessa, miehesi huomasi, ettei se olekaan se ykkösjuttu, vaan se teidän suhteenne. Nythän se on vain hänen luoma kuvansa heidän mahdollisesta suhteesta, mitä ei ole koskaan todella ollut.

Vaikea sanoa mitä pitäisi tehdä. Se, että mies rakastaa kahta, ei mielestäni ole normaalia. Ainahan voi ihastua, vaikka on suhteessa, mutta se on yleensä lyhytkestoista. Se, että kumppani sanoo vuosien jälkeen toiselle naiselle rakastavansa tätä ja käyttäytyy niin, että huomaat, että jotain on tekeillä, ei ole hyvä asia. Pistäisin kyllä suhteen vakavasti harkintaan.

Voimia sinulle!

On täysin ymmärrettävää, että koet olosi loukatuksi ja epävarmaksi. Voin vain kuvitella miltä tuntuu nähdä rakkauden tunnustustus omalta kumppanilta toiselle.
Vaikutta kuitenkin siltä, että miehelläsi ei ole mitään pidemmälle meneviä aikomuksia tämän naisen suhteen, eikä ehkä ole koskaan ollutkaan. Ehkäpä lähin vertaus miehesi ja hänen lapsuuden ystävän tunteille on sisarrakkaus.
Mielestäni voi rakastaa montaakin ihmistä samanaikaisesti, eikä se ole pois keneltäkään. Minäkin rakastan veljeäni, siskoani, jopa veljeni vaimoa saman aikaisesti kuin , eikä se ole koskaan ollut pois tyttöystävältäni!
Tuntuu, että miehesi ei ole pettämässä sinua, eikä vaihtamassa sinua ystäväänsä. Siten suhteenne lienee vahvalla pohjalla.
Sinun on varmaankin hyvä miettiä tunteitasi ja suhtautumistasi tähän asiaan syvästi. Jos hetki erossa ei tunnu liian radikaalilta ratkaisulta, niin se voisi tehdä teille hyvää.
Minusta tuntuu, että teillä on monta hyvää vuotta vielä edessä!

Vai ettei asia ole vaikuttanut teidän suhteeseen? Tuntuuko sinusta siltä ettei ole vaikuttanut? Mitähän sitten jos ko. nainen onkin vapaalla jalalla tulevaisuudessa ja sinä vielä miehesi kanssa...siitä suunnasta kun rupeaa tulemaan rakastan sinua -tyylisiä viestejä niin johan miestäsi viedään.

Mitä pitempään kidut tuossa suhteessa sitä huonompi. Nyt irtiotto suhteesta, hyvä tovi aikaa itselle ja tutustumaan uusiin ihmisiin.

Jotakin voi haluta, mutta tärkeämpää on se mitä tarvitsee. Tuo nainen on jäänyt miehesi mieleen ja koko juttu on kasvanut liian isoihin mittasuhteisiin.

Jos oikeasti haluat olla miehesi kanssa, niin toivot hänelle parasta? Eli annat hänen mennä jos niin haluaa? uhittelu ja urkkiminen kostautuu sinulle. Näytä että luotat häneen, niin hän jää luoksesi.

Uskon että miehelläsi on ihan hemmetin paha mieli tällä hetkellä, jopa ehkä pahempi kuin itselläsi, vaikka et sitä nyt omaltasi näekään.

Itsellä aikalailla samankaltainen tilanne. Lisämausteena se, että puoliso on läheisriippuvainen. Sellainen ihminen voi rakastaa kaikkia maailman ihmisiä. Jopa naapurin koiraakin.

Näissä asioissa tieto lisää tuskaa.......ja äkkiä jostain tekstiviestistä voi mennä yöunet..

tsemiä!

Miehet kyllä voi "rakastaa" kahta naista samalla tunteiden tasolla. Eikä tee edes tiukkaa.

Sun mies rakastaa nyt sitä saavuttamatonsa. Tai siis EHKÄ saavuttamatonta. Se on se miesten metsästysvietti.

Ai että kuulostaakin sun tarinasi tutulta, valitettavasti :-(

Olin vielä runsas vuosi sitten naimisissa miehen kanssa, jolla oli olemassa tuollainen nuoruudenrakkaus. Nainen, joka oli aina ollut saavuttamaton miehelleni (mieheni ei ollut riittävän hyvä hänelle).

He kuitenkin pitivät tasaisin väliajoin yhteyttä ja kävivät kahvilla. Minulla ei ollut koskaan asiaa näihin tilaisuuksiin. Häntä ei edes esitelty minulle koko naimisissaolomme aikana. Minun annettiin ymmärtää, ettei nainen ole millään tavalla uhka suhteellemme, mutta että tuo nainen loukkaantuisi, jos minut hänelle esiteltäisiin.

Kunnes sitten eräänä päivänä naisen aviomies otti ja jätti. Mieheni kutsuttiin hätiin "lohduttamaan" ja hän lähtikin viivana. "Tokihan hyvää ystävää pitää auttaa".

Nainen ilmeisesti tarvitsi jättämisen jälkeen itsetunnon kohotusta ja testautti viehättävyyttään miehelläni, joka oli siis ollut rakastunut tähän naiseen jo nuoruudesta lähtien: eli siinä suhteessa hyvin helppo kohde.

Pari viikkoa naisen eron jälkeen oma mieheni rupesi kotona pohtimaan, onko suhteemme sittenkään ihan niin hyvä ja rupesi harkitsemaan "väliaikaista asumuseroa".

Kun kysyin, oliko hän rakastunut tähän ystäväänsä, mieheni oikein närkästyi ja syytti minua vainoharhaisuudesta. Ja tietysti heti perään kertoi, kuinka hän oli nimenomaan juuri tämän naisen kanssa puhunutkin suhteemme tilasta ja oli keskustelujen perusteella vahvasti tullut siihen tulokseen, että suhteellamme ei ollut enää onnistumisen edellytyksiä. (Ennen tuon naisen eroa, suhteessamme ei ollut mitään vikaa, edes hänen mielestään).

Hän kuitenkin veivasi päätöstään edes takaisin. Aina kun hän oli kotona, hän rupesi pohtimaan, josko meillä sittenkin olisi vielä mahdollisuus jatkaa, mutta heti, kun oli kodin ulkopuolella, soitti ja sanoi, ettei tästä mitään voi tulla.

Muutaman viikon siedin tätä edestakaisin veivaamista, kunnes ilmoitin, ettei minun tarvitse enää rikkoa itseäni enempää ja pyysin häntä tekemään lopullisen päätöksen. Ja mieheni päätti lähteä.

Kuulin jälkikäteen, että hän oli lähtenyt suoraan tuon naisen luokse ja oli tarjonnut itseään sinne. Mutta kun tuo nuoruudenrakkaus tajusi, että joutuisi sitoutumaan mieheeni vakavamminkin, muisti hän, ettei ollut koskaan halunnutkaan miestäni mihinkään vakavampaan, eikä siis ottanutkaan häntä enää vastaan.

Minua se ei enää lohduttanut. Avioliittomme oli hajonnut ja luottamukseni mieheen (ja varmasti kyllä osaltaan myös muihin miehiin) täysin murskana.

Eli Sinulle sanoisin, että tuollaiset vahvat tunteet ajavat ihmisiä tekemään hyvin nopeita ja tunnepitoisia ratkaisuja, jotka eivät välttämättä sitten kuitenkaan kestä realiteetteja. Mutta se ei paljon lohduta sitä, joka noista päätöksistä joutuu kärsimään.

Niinpä voin neuvoa sinua kokemuksen syvällä rintaäänellä olemaan ainakin hyvin skeptinen sen suhteen, mihin tuollainen asetelma voi pahimmillaan johtaa.

On hyvä muistaa että maailmassa on myös miehiä, jotka ovat valmiita antamaan koko rakkautensa vain sinulle. Mieti, kannattaako sinun tuhlata elämääsi ihmisen kanssa, joka on juuttunut menneisyyden unelmiin...

Rakkautta on monenlaista,he olisivat voineet saada toisensa aikanaan jos heidän rakkautensa olisi ollut riittävä,mietihän nyt!!Hän on vain ajatus menneisyydestä ja siinä on varmaankin mielikuvia jostain yhteiselostakin mutta se ei ole konkretisoitunut koskaan,miksi??!!Juuri sen takia että molemmat tietävät että he rakastavat vain ystävyystasolla,niin voi olla koko ikänsä ja se ei tarkoita että muuta tulisikaanMiten itse ajattelet jos sinulla olisi mies jossain joka on hyvä ystävä muttei muuta.Siis rakkaushan voittaa kaikki estee,jos se on riittävä.Katso ympärillesi,eroja sattuu juuri sen takia että rakastuu muualle,niinhän teillä ei ole käynyt,tarkoitan ettei miehesi tuon nuoruuden ihastuksen mukaan milloinkaan ole edes yrittänyt mennä!Olisiko nyt aika rauhoittaa teillä tuo tilanne,jäädyttää se eroprosessi ja pysähtyä tahoillanne miettimään,vaikka ikävää ja kaipuuta,tulisiko sitä jos eroatte,kaipaisiko miehesi sinun läheisyyttäsi jos eroatte vai riittääkö hänelle mielikuva jostain rakkaudesta johonkin lapsuuden ihastukseen ,tuskin..kysy mieheltäsi oikeat kysymykset ja koeta unohtaa se kännyssä ollut lause,realiteettja siihen peliin nyt.


Ystävyydellä n 40 v

.. on niin monenlaista.

Itsekin olen tuntenut erään miehen nuoresta asti ja kun takana on jo yli 20-vuotta tuntemista niin voin sanoa hänelle että "rakastan sua" ihan ilman että kenenkään pitää siitä hätääntyä.

Rakastan häntä ystävänä; ihmisenä joka on ollut läsnä elämässäni pidempään kuin kukaan toinen, poislukien siis äitee, iskä ja velipoika.

Tuntuu jotenkin siltä että tempaisit nyt kärpäsestä härkäsen: jos ne ei ole jo päätyneet yhteen aikana ennen sinua niin tuskin ne enää päätyvätkään. Turhaan olet mustasukkainen tai yrität syyllistää miestäsi ihmisestä joka on hänelle tärkeä aivan eri syistä kuin sinä.

Minä en itse koskaan päädy yhteen tuon rakkaan ihmiseni kanssa. Mikään ei meitä estäisi yrittämästä, mutta toisaalta se vaan ei ole vaihtoehto. Hän on mulle läheinen, mutta aivan eri tavalla kuin mies jonka kanssa voisin kuvitella jakavani elämäni ja tekeväni perheen. Toivon hänelle kaikeka hyvää, paljon lapsia ja ihanan naisen jota rakastaa. Toivon hänelle hyvän elämän ja zero suruja.

Joskus toista ihmistä voi rakastaa tosiaan ihan täysin epäitsekkäistä syistä.

Joten mitä jos luottaisit mieheesti, ottaisit kerrankin asita niin kuin hän sanoo: Eli se ei ole sinulta tai teidän suhteelta pois.

Mä uskon ettei sulla ole tässä kertakaikkiaan mitään pelättävää.

Juttelin juuri puolisoni siskon kanssa ja hän kyllä tiesi tämän naisen ja sanoi,että se nainen on aina ollut sellainen, että on soittanut puolisolleni vaikka on seurustellutkin. Eli tämä nainen alkaa osoittautua kieroilijaksi, joka haluaa pitää kaikki miehet ympärillään syystä tai toisesta. Hänellä on ehkä mies jota hän rakastaa ainakin omalla tavallaan, mutta muidenkin pitäisi olla saatavilla jos niikseen tulee.

Ainakin näin oli heidän nuoruudessaan...ja mieheni kuulemma silloin meni kun kutsuttiin. Toisaalta sisko sanoi,että mieheni on ollut myös varattuna ja tämä nainen vapaana ja hän on yrittänyt vokotella, mutta ei ole onnistunut.

Voinko kuitenkaan luottaa siihen, että jos nainen joskus olisi vapaana ja koukistaisi sormensa pyytääksen lohtua, mieheni ei menisi? Olen varma, että tämä nainen ei halua miestäni vakavaan suhteeseen, kuten kävi tässä yhdelle kirjoittajalle, mutta hän voisi haluta pientä seikkailua.

Elämä on syvältä!

tuo on tietysti sinua kohtaan loukkaavaa, mutta jos katsotaan asiaa isommalla kanvaasilla, niin onhan se pirun hienoa että miehesi osaa rakastaa ihmisiä tuolla tavallakin. minun mielestä luettua tekstisi, en suuttunut puolestasi vaikka aika vanhoillinen ja uskollisuuden puolestapuhuja olenkin. tuli vain sellainen olo että ompa sinulla jotenkin viisas ja sydämellinen mies, kun osaa rakastaa ihmisiä.

kun ei pettämistä ole tapahtunut, niin minkäpä tuolle voi. hän rakastaa myös sinua, mutta enemmän koska on sinut valinnut puolisokseen. mikäli hän olisi valinnut tämän toisen naisen, suhteesta ei olisi varmaan tullut mitään, siksi he eivät ole yhdessä. se on sellaista "illuusio" rakkautta, johon ei ole arki koskenut.

sinulla kin voisi yhtä hyvin olla joku mies elämässäsi, menneisyydessä, johon tuntisit rakkautta, mutta tietäisit ettei siitä mitään tule, ja silti oma miehesi olisi tärkein. sellainen rakkauden tunne on tärkeä ihmisellä, ja terve.

minulla on mies, joka ei ole koskaan rakastanut ketään, olen ensimmäinen pitkä suhde, ja meilläkin meni 2 vuotta ennenkuin hän sanoi että ehkä rakastaa. minä olisin toivonut että hän olisi elämässään kokenut enemmän rakkautta, koska hän on jäänyt niin paljosta paitsi.

minun mielestä tällainen asia voi olla teille lähentymisen paikka ystävinä. voi valita joko yhteisen tien ja jakamisen ilon, tai vihamielisen sodan.

mikäli sinulla olisi samanlainen kokemus, sinä tietäisit, ettei se ole niin vakavaa miltä kuulostaa.

minä itse henkilökohtaisesti tulen aina rakastamaan esim. entisiä kumppaneitani, mutta en missään tapauksessa halua heitä enää.

Olet aikuinen, teillä on pitkä suhde, joka voi vielä kasvaa ja kehittyä. ole miehellesi ykkönen ja todista se olemalla paras ystävä ja kumppani mitä hänellä voi olla. koska sitä varmasti olekin.

tämä lapsuudenystävä tajuavat molemmat rakastavansa oikeasti jotain haavekuvaa toisistaan. Jos näin ei olisi, he olisivat varmasti jossain vaiheessa päätyneet oikeaan suhteeseen. Onneksi näyttää siltä, että haavekuvassa riippuminen on molemmille tärkeämpää kuin oikean suhteen yrittäminen tai uskallusta tai motivaatiota siihen oikeaan suhteeseen ei ole.

Itselläni on miehesi kaltainen ihailija: hän kokee rakastavansa minua ikuisesti, vaikka ei oikeasti tiedä kuka minä pohjimmiltani nykytodellisuudessa olen. Oletan, että hän ei edes halua tietää, jotta kaunis haavekuva ei särkyisi. Minä tunnen oloni melko vaivaantuneeksi hänen seurassaan, koska hän tulkitsee kaikki tekemiseni ja sanomiseni tämän haavekuvan mukaan, eikä kuuntele, mitä oikeasti olen ja tarkoitan. Hän on myös onnellisesti naimisissa ja varmasti rakastaa vaimoaan, mutta ilmeisesti hän vain tarvitsee tällaisen emotionaalisen takaportin niiden hetkien varalta, kun tosielämän oikeassa ihmissuhteessa tapahtuu jotain ikävää, jolloin hän voi hetkeksi paeta unelmiinsa täydellisestä elämästä ja tuntea olonsa paremmaksi ja palata sitten setvimään tosielämän ongelmia tasapainoisempana.

En kuitenkaan hetkeäkään epäile, etteikö miehesi yhtälailla kuin ihailijani, jättäisi tarttumatta tilaisuuteen hankkiutua tosielämän suhteeseen tämän haavekuvanaisen kanssa: haavekuva on oleellisempi kuin "rakkauden" tosiasiallinen kohde. Pelkästään se, että he eivät ole koskaan kokeneet tarvetta raivata esteitä yhteiselämän tieltä osoittaa sen: "rakkaushan" saattaisi hyvinkin lopahtaa, kun kohde ei todellisuudessa vastaakaan haavekuvaa.

Onko se sitten sinulta pois, jos miehesi tarvitsee tuollaisen emotionaalisen kainalosauvan?

Olet vaikeassa tilanteessa. Itse olen kokenut tuon
kaltaisen tilanteen, muuta toisinpäin.

Seurusteluaikana tapasin miehen, joka jäi syvälle mieleeni. Hänen elämäntilanteensa tai parempimminkin elämäntapansa olivat vain sitä luokkaa, ettei voinut ajatellakkaan perhe-elämää hänen kanssaan. Menin siis naimisiin seurustelukumppanini kanssa ja perustin perheen vakaana siitä että unohdan sen toisen.

Avioliittoon tuli vaikeuksia (mies vaati intohimoa, enemmän kahdenkeskistä aikaa, romantiikkaa ja "tunnetta".) ja kärsi siitä etten kylliksi häntä rakastanut. Hän vaati minulta sitä ISOA rakkautta, jota en voinut antaa. Silloin kerroin hänelle syyn. Kävin uskomattomia henkisiä taisteluita siitä, uskallanko ja kannattaako olla rehellinen. Seksi sujui hyvin, jokapäivä rullasi jne. Kaiken lisäksi olin muutoin hyvin sitoutunut liittooni. Halusin olla järkevä, pitää perheen kasassa. Ei ollut mitään syytä eroon. Mutta ero siitä tuli...

Vertasin kaikkia uusia tuttavuuksia siihen tunteeseen, mikä minulla oli sitä yhtä miestä kohtaan, jonka kanssa en koskaan seurustellut, eron jälkeen kyllä rakasteltiin pari kertaa (mahtavia kokemuksia!). Hän ei suostunut luopumaan tavoistaan, joten en elänyt hänen kanssaan koskaan.

Yritin seurustella, mutta sama tilanne tuli vastaan. Tällä kertaa sanoin jo alussa, että uskollinen toveri ja kumppani voin olla, mutta valitettavasti en voi antaa enempää, jos sopii sulle niin ok. Kolme vuotta sitä kesti ja miehen oli lopulta sanottava, että hän kaipasi minulta kuitenkin juuri tuota syvempää tunnetta.

Olen ottanut elämässäni riskin että joudun ehkä elämään yksin lopun elämääni. Sitä kestikin viisitoista vuotta, kunnes huomasin että tuo tunne alkoi helpottaa. Vasta silloin olin valmis uuteen suhteeseen. Ja yllättävää kyllä, olen saanut kokea todellisen uuden rakkauden. Tämä yhteiselo on jotain muuta kuin aiemmat.

En tiedä kuinka koet sen, että oikeasti etenkin arjessa olet se tärkeä ja aivan varmasti pidetty. Sitä syvempää tunnetta vain et ehkä saa kokea miehesi kanssa. Mieti riittääkö se sinulle? Ellei, on sinun tehtävä ratkaisusi.

Etenkin koska ei ole olemassa helppoja ratkaisuja, ei sanoja jotka voisi sanoa helpottamaan.

Tunnen useitakin naisia, joilla on ollut miespuoleinen ystävä lapsuudesta asti. Molemmat maalta/pikkukaupungista. Siellä on kasvettu tiiviisti yhdessä, naapureina, koulussa yhdessä jne. Nuo jutut on kehittyneet syviksi ystävyyksiksi, jotka ei ole haitanneet muuta elämää. Kaikilla on ollut omat rakkauselämänsä. Elämää lienee todellisuudessa helpottanut se, että on menty sopivasti omia teitään. Esim. lukion jälkeen viimeistään on opiskelut erottaneet.

Eksälläni tilanne oli se, että muutaman kerran tavattiinkin hänen lapsuudesta asti ystävänsä tyttökavereineen. Exäni ihan suoraan kertoi mulle, että jos eivät tiet olisi lukion jälkeen eronneet niin olisivat todennäköisesti päätyneet yhteen. En koskaan tuntenut minkäänlaista uhkaa, tuon tytön ja pojan välinen ystävyys oli lopulta sitä, ystävyyttä. Tietenkin kumpikin on voinut miettiä että olisiko siitä tullut jotain ... eipä tullut koskaan kysytyksi.

Nykyiseni naapurissa asui koko lapsuuden pari vuotta nuorempi kundi, ja heilläkin on ollut hyvin läheiset välit nyt kohta 30 vuotta. Sama juttu, naiseni on kertonut mulle että joskus hän on miettinyt että voisiko heidän välilään olla jotain. Enää ei aikuisena tarvitse miettiä, välillä on vain ystäyvyyttä. Ei haikailua - toivottavasti. En ole mustasukkainen, mutta kyllähän sen tietää että niiden kahden välillä aina jotain on jos melkein 30 vuotta on tunnettu.

Yleisesti ottaen lienee parasta, jos tuo asia ystävyyden muuttumisesta rakkaudeksi ei koskaan nouse esiin. Jos molemmilla on omat elämänsä niin ettei tarvitse edes moista teoretisoida. Siinä vaiheessahan ollaan jo vaikeuksissa jos toinen edes ajattelee asiaa. Se kun muuttaa yhdessäolon luonnetta aika lailla.

Miehesi tunteet on varmasti aika sekaisin. Tuskin hän itsekään oikein tietää mitä haluaa. Voisiko se rakkaus hänen ja tämän tytön välillä todella toimia? Askel olisi peruuttamaton - mies ja nainen ei koskaan ole "vain ystäviä" sen jälkeen kun on menty sänkyyn. Haavekuva kahdesta ihmisestä jotka ovat toisensa ikänsä tunteneet ja paljon jakaneet ja jotka lopulta romanttisesti rakastuvat on kaunis mutta ei välttämättä kovin realistinen. Tietenkin ulkopuolisena on helppo sanoa että "miehesi pitäisi miettiä mitä hän todella haluaa". Todennäköisesti hän itse yrittää kovasti. Harmi vaan että tämä on niitä asioita mitkä ei miettimällä parane. Itse sanoisin että nyt rakkautenne on todellisella koetuksella, mutta jos se sinun kohdaltasi on aitoa niin kannattaa osoittaa ymmärrystä. Miehesi ei selvästikään tiedä itsekään mitä haluaa. Se sinun pitää tehdä hänelle selväksi, että jos aiotte jatkaa yhteistä suhdettanne - siis olettaen että ette päädy tämän takia eroon - niin miehesi täytyy lakata pitämästä yhteyttä tähän naiseen. Ainakin aktiivinen yhteydenpito, se ei ole hyväksi hänelle itselleen eikä teidän suhteelleen.

Tilannetta ei takuulla helpota, jos kyseinen nainen haluaa käyttää miestäsi viehätysvoimansa testaamiseen. Tuohan usein tulee esiin jos nainen on itse tullut jätetyksi. Hän voi nauttia miehesi huomiosta, mutta ei todennäköisesti halua oikeaa suhdetta. Hän voi olla hyvä keskustelukumppani miehellesi, muttei rehellinen ja todellinen ystävä; hänellä on esim. omat motiivinsa vaikuttaa niihin keskusteluihin teidän suhteestanne ja sen ongelmista. Jos miehesi ymmärtää tilanteen ja osaa keskittyä sinuun, suhteenne on pelastettavissa. Se vain vaatii molemmilta rakkautta ja ymmärtämystä. Uhrauksia molemmilta. Mieheltäsi se vaatii ymmärrystä sille että hän ei voi saada elämässään kaikkea. Ymmärrystä sille että hänen pitää tehdä mitä hänen sydämensä todella sanoo. Ja jos hän todella rakastaa tätä toista naista ja haluaa tämän niin hänen pitää sitten toimia asian eteen. Ei vain olla kanssasi samalla kun tapailee häntä ja satuttaa sinua.

Kaveritytöt kun tytöillä on kaveripoikia, tämän kun tajuaa ja hyväksyy ni asiat menee OK. Onnea vaan teille jatkossakin.

Mulla on ollut sama, kuvailemasi, tilanne. Lopulta löysin itsekunnioitukseni ja lähdin. Tiesin sisimmässäni olevani aina toinen.
Se, että hän suojelee sitä naista kertomallasi tavalla, pitäisi herättää hälytyskellot sinussa! Olet toinen, koska hän on valmis sinut uhraamaan.

Ole rohkea, rakasta itseäsi tarpeeksi niin tiedät mitä pitää tehdä. Olet elämäsi tärkein ihminen. Älä anna kenenkään talloa sinua!

Toivottavsti rakastat itseäsi siinä määrin, ettet anna muiden laittaa sinua halvalla!

Minulle kävi tilanteessani hyvin: Lähdin. Opettelin taas pitämään itseäni tärkeänä. Tapasin uuden miehen. Nyt olen ensimmäinen ja meillä on kolme ihanaa lasta. Minun ei tarvitse enää miettiä olenko korvike vai en.