Onko järkeä

Mitä järkeä on syödä lääkkeitä ollakseen "terve"?

Minäkin luulin olevani terve, niin fyysisesti kuin henkisestikin, ajatteli, että on normaalia syödä lääkkeitä lääkkeiden perään..

Törmäsin viime syksynä GNLD:n tuotteisiin. Tiedän että moni vieroksuu ko.yritystä, aikaisemmin itseni mukaanlukien. Aloitimme perheeni kanssa käyttämään ko.firman ravintolisiä& vitamiineja.

Itse olen ollut normaalisti vähintään 5krt/v antibiottikuurilla, milloin mihinkin vaivaan. Minulla on astma johon käytän kortisonia päivittäin. Kaikki varmaan tietää, että mm.kortisoni heikentää ihoa ja yleistä vastustuskykyä?! Löytyy myös migreeniä ja fibro-oiretta..

6kk käytettyäni GNLD-tuotteita totesin, ettei ole tarvinnut ostaa lääkekuureja.
Norovirus kävi myös meidän perheessä, mutta oireita tuli ainoastaan perheen pienimmälle 3-vuotiaalle tytölle, lapsille en ole vielä säännöllisesti antanut ravintolisiä. Nyt kun huomaa itselläänsä pirteyttä ja jaksamista, uskallan lapsillenikin tuotteita antaa. Miksi en uskaltaisi, ruokaahan ne ovat. Kysehän on siitä, että nykyruoka tehdään pitkään säilyväksi. Eli siitä poistetaan mm. terveelliset rasvahapot. Hedelmissä ei oikeasti ole vitamiinejä, kun ne poimitaan raakana ja keinokypsytetään matkalla Suomeen.. Karua faktaa, itseänikin oikein karmii, mutta näin asiat on nykypäivänä. Ko.ravintolisissä on kerättynä juuri nämä poistetut hyvät rasvahapot ja vitamiinit. Jo kuukauden käytön jälkeen huomasin olevani pirteämpi ja isäntäkin oli tyytyväinen kun jaksoin taas siivota..
Toki meilläkin on ollut pientä nuhailua, mutta yleisterveydentila ja jaksaminen on HUOMATTAVASTI parantunut.
Migreenit on hävinnyt kokonaan ja fibromyalgia-oireet vähentyneet, kiitos GNLD Kal-Mag!

Nyt tiedän, että on mahdollisuus olla oikeasti terve ja hyvinvoiva
11738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Itse syön n.1 kuurin antibiottia/n.3 vuosi, puoliso vielä vähemmän. Samoin lapset ei sairastele. Tärkeintä terveyden kannalta on riittävä lepo, monipuolinen ruoka ja puhdas/raikas sisäilma. Jos on työpaineita Berocca syksyllä ja talvella lisänä pidentää hermoja. Se sairastelu mitä kuvaat vaatisi jo seikkaperäisen tutkimisen missä mättää.

Äänestä

Söisitte kunnon ruokaa, niin ei tarvitsisi hurahtaa mihinkään pillereihin.

Itselläni on flunssa kerran viidessä vuodessa ja mitään virustauteja ei ole kuin kerran ihan nuorena ollut A-virus.

Mihinkään huuhaapillereihin en ole rahojani syytänyt.

Ja noi sinun vaivasi tarvitsisivat hiukan laajempaa tutkimusta. Harvalla noin paljon on vaivoja. Oiskos hometta teidän talossa?

Ja mihin tutkimukseen perustuu väitteesi, jotta hedelmissä ei olisi juuri mitään vitamiineja????

Tuon perusteella olisi jo jokaisella jotain puutosta.

Itse en tunne ketään, joka käyttäisi lisäravinteita. Ihan normaaleja ovat.

Ja mitä ovat sinun fibro-oireesi???

Taidat olla joku maahantuoja ja tulet tänne markkinoimaan.

Äänestä
  • Kysehän olikin juuri siitä, että itsekin luulin, että olen terve..ts.normaalisti sairas :)

    Ja kyllä, jokaisella on jonkin asteen puutos, se on ihan tutkittua faktaa!
    95% suomalaisista EI saa ruoastansa tarpeeksi tärkeitä rasvahappoja tai vitamiineja vaikka haluaisivat/luulevat. Juuri sen takia kun kaikesta tehdään kaupan hyllylle pitkään säilyvää tuotetta. Niistä poistetaan paljon elimistölle tärkeitä aineita, koska usein ne ovat hyviä rasvoja ja rasvahan härskiintyy nopeasti..

    Kunnon ruokaa syömme, mm. nykyisin on yli puolet lautasesta täytetty salaatilla.

    Totta on että jokaisella on eri lähtökohdat elämään. Toiset syntyy maailmaan vammaisina toiset täysin terveinä.
    Itselläni astma on puhjennut luultavasti lapsuudenkotini home/asbesti ongelman vuoksi, vuosi muistaakseni -89. Mutta nyk.talon olemme itse rakentaneet tarkasti OMAAN KÄYTTÖÖN, mikä tarkoittaa sitä että riskit kosteusvaurioon on minimoitu.

    Kyllä, minua tutkitaan parhaillaan, TAYSin reumapolille olen menossa tutkimuksiin lähiaikoina. Ei ole kivaa joutua työkyvyttömyys uhan alaiseksi alle 30 vuotiaana.

    Ei, en ole maahantuoja joka mainostaa, vaan tavallinen ihminen joka haluaa jakaa hyviä kokemuksia muille, joilla ehkä on sairauksia johon haluavat muutosta.
    Väsyneille ihmisille jotka haluavat energiaa tavallisiin kotiaskareihin, normaaliin elämään.

    Fibro= Fibromyalgia, johon liittyy kovia kipuja. Kivut mm. estävät työnteon. Voit tietenkin googlettaa sanalla fibro, niin saat tarkempia selvityksiä :)

    Äänestä

  • Iita-78 kirjoitti:

    Kysehän olikin juuri siitä, että itsekin luulin, että olen terve..ts.normaalisti sairas :)

    """Ja kyllä, jokaisella on jonkin asteen puutos, se on ihan tutkittua faktaa!
    95% suomalaisista EI saa ruoastansa tarpeeksi tärkeitä rasvahappoja tai vitamiineja vaikka haluaisivat/luulevat. Juuri sen takia kun kaikesta tehdään kaupan hyllylle pitkään säilyvää tuotetta. Niistä poistetaan paljon elimistölle tärkeitä aineita, koska usein ne ovat hyviä rasvoja ja rasvahan härskiintyy nopeasti.."""

    Missä nuo tutkimustulokset ovat?

    Ja pitkään säilyvä valmisruoka EI ole normaalia terveellistä ruokaa minun mielestäni. Jos valmisruokaa syö, niin se ei ole normaalia ruokailua.

    Itse teen ruokani alusta asti tuoreista raaka-aineista.

    Syön paljon:
    kalaa
    kasvikunnan tuotteita (kasviksia, hedelmiä, marjoja, vihanneksia)
    ruisleipää (100% ruista)
    broileria
    maitotuotteita
    pähkinöitä
    siemeniä

    Vältän sokeria ja valkoista jauhoa, joka on tyhjää energiaa ja lihottaa ja väsyttää.

    Tosin ympäristömme on todella saastunut.

    Ja ihmiset elävät nykyään kauemmin kuin ennen, joten sairauksia tulee.

    Äänestä

Voisitko kertoa mitä GNLD:n tuotteita käytät.

Äänestä
  • Tällä hetkellä Tre-en-en, Omega-3, Carotenoid Complex,Formula IV (nämä kuuluvat ns.elinvoimaisuuspakettiin)sekä Acidophilus Plussaa. Toki on myös pesuaineet ja puhdistusaineet.

    Äänestä

Piilo mainontaa

Äänestä
  • mitä väliä kaikkialla on mainontaa ei ole pakko ostaa jos noin ottaa päähän noudata ruoka kolmiota omapahan on ongelmasi.ja tiesitkö että ruoka kolmiot sun muut mitä meille on koulussa opetettu sopii lehmille mutta ei ihmiselle saatika urheilijalle tulos ilman pillereitä ei tule toimeen

    Äänestä

  • se on kauhhta!

    Äänestä

kaikille monivitamiini päivässä ja c-vitaa b-vitaa omega 3 valmistetta 2 g vrk siillä pärjää

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Iita-78 kirjoitti:

Mitä järkeä on syödä lääkkeitä ollakseen "terve"?

Minäkin luulin olevani terve, niin fyysisesti kuin henkisestikin, ajatteli, että on normaalia syödä lääkkeitä lääkkeiden perään..

Törmäsin viime syksynä GNLD:n tuotteisiin. Tiedän että moni vieroksuu ko.yritystä, aikaisemmin itseni mukaanlukien. Aloitimme perheeni kanssa käyttämään ko.firman ravintolisiä& vitamiineja.

Itse olen ollut normaalisti vähintään 5krt/v antibiottikuurilla, milloin mihinkin vaivaan. Minulla on astma johon käytän kortisonia päivittäin. Kaikki varmaan tietää, että mm.kortisoni heikentää ihoa ja yleistä vastustuskykyä?! Löytyy myös migreeniä ja fibro-oiretta..

6kk käytettyäni GNLD-tuotteita totesin, ettei ole tarvinnut ostaa lääkekuureja.
Norovirus kävi myös meidän perheessä, mutta oireita tuli ainoastaan perheen pienimmälle 3-vuotiaalle tytölle, lapsille en ole vielä säännöllisesti antanut ravintolisiä. Nyt kun huomaa itselläänsä pirteyttä ja jaksamista, uskallan lapsillenikin tuotteita antaa. Miksi en uskaltaisi, ruokaahan ne ovat. Kysehän on siitä, että nykyruoka tehdään pitkään säilyväksi. Eli siitä poistetaan mm. terveelliset rasvahapot. Hedelmissä ei oikeasti ole vitamiinejä, kun ne poimitaan raakana ja keinokypsytetään matkalla Suomeen.. Karua faktaa, itseänikin oikein karmii, mutta näin asiat on nykypäivänä. Ko.ravintolisissä on kerättynä juuri nämä poistetut hyvät rasvahapot ja vitamiinit. Jo kuukauden käytön jälkeen huomasin olevani pirteämpi ja isäntäkin oli tyytyväinen kun jaksoin taas siivota..
Toki meilläkin on ollut pientä nuhailua, mutta yleisterveydentila ja jaksaminen on HUOMATTAVASTI parantunut.
Migreenit on hävinnyt kokonaan ja fibromyalgia-oireet vähentyneet, kiitos GNLD Kal-Mag!

Nyt tiedän, että on mahdollisuus olla oikeasti terve ja hyvinvoiva

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu