silmätulehdus..

sanna.

hei. meillä on vähän yli vuoden ikäinen talvikkoherra tintti. Tintillä ilmeni silmätulehdus ja sen kanssa on käyty nyt 3 kertaa lääkärissä ja aina se on saanut uden kuurin: ensiksi vaaleaa, geelimäistä ainetta hierottiin sen silmään, seuraavaksi silmätippoja ja kolmanneksi antibiotteja, suun kautta laitettavaa. Mikään näistä ei ole auttanut, vaan hamsterilla on yhä kiusallinen silmätulehdus. onko tähän enää mitään keinoa? asun lappeenrannassa ja olemme käyneet eläinlääkäri Tikalla. Olisiko täällä mitään ihan vaan pieneläimiin erikoistunutta lääkäriä?

3

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuli heti mieleen, että entä jos se "silmätulehdus" onkin vain oire jostain muusta sairaudesta. Esimerkiksi hengitystietulehduksessa silmätkin vuotavat. Tai sitten sen on vanhuudenvaiva, silmien rähmiminen. Tai voihan se olla allergiaakin johonkin ruoka-aineeseen, heinään tai purupölyyn. En ole eläinlääkäri, joten en osaa sanoa varmaksi. Suosittelisin etsimään jonkun toisen eläinlääkärin ja kokeilemaan, mitä hän sanoo. Puhelinluettelon keltaisilta sivuilta saattaa löytyä tai voisihan sitä kysyä eläinlääkäri Tikaltakin, että ketä hän suosittelisi.

      • sanna.

        kiitos. pitääkin etsiskellä keltaisilta sivuilta joku pieneläinlääkäri.


    • Gekko...

      Meillä on ihan sama ongelma. Asun myös Lpr ja Tikalla ollaan käyty. Tikka on kyllä miun mielestä paras pieneläinlääkäri Lappeenrannassa... Meillä alkaa jo tosi hankala silmätulehdus parantua, kaiken miljoonan silmätipan ja suun kautta annettavan jälkeen...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      72
      4944
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      11
      3359
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      20
      2645
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      57
      1697
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1566
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1336
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1312
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      219
      1093
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      995
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      889
    Aihe