Virpistä on paljon täälläkin keskusteltu.
Senempää ottamatta kantaa mistä on kyse, muutama outo asia tässä on kummastuttanut viimepäivien aikana.
Virpin Pursuit kisa alkoi loistavasti. Pitkään hän johtikin kisaa eikä hiihdossa ollut mitään vikaa, muutama hyvä irtiottoyrityskin oli. Sitten vaan näytti kun olisi usko loppunut. Ulkoisesti hiihto ei muuttunut, mutta jotain kävi. Samaa taktiikkaahan kokeiltiin mm. Lahden 2001 kisoissa, jolloin valmennusjohdon käskystä osa hiihtäjistä käskettiin siirtymään sivuun.
7.5 km tuloksista hävivi Virpin nimi kokonaan. Tuli mieleen kävelykilpailut joissa tuomarit tietävät etukäteen jonkun urheilijan saamista punaisista varoituslapuista. Siis ihan kumallinen sattuma, Virpi jatkoi kuitenkin hiihtoaan aina 10 km asti, mutta tuloslistalta hän hävisi tosiaan jo 2,5 km aiemmin...siis ainakin siitä virallisesta listasta mitä tv-ruudussa näytettiin.
Sitten tämä kuurupiilo alkaa muistuttamaan uhkaavasti Lahden tapahtumia. Tähän asti Virpi on avoimesti tullut itse kertomaan selkäsäryistä sun muista ongelmista. Nyt oli jostain värvätty lääkäri totemaan että, "ei selässä ole mitään kummallista...sama vaiva mikä jatkunut jo pitkään". No katotaan vaan niin Virpi nousee jo huomenna voittoon, jos saa vielä luvan hiihtää.
Miten ihmeessä aina juuri hiihdossa moiset satuilut alkavat arvokisojen yhteydessä. Nyt vieläkun muilla Suomen naisilla näyttäs olevan vähän "flunssaa".
Ollaankohan tässä taas menty harmaalle alueelle, vai onko kyse amatöörien puuhastelusta?
Kertokoon kuka pystyy. Ihan normaalilta tuo Virpin jatkuva selkäkipuun vetoaminen ei kuitenkaan mieleästäni enään vaikuta. Turha lähettää kisoihin vammaisia urheilijoita. Terveet kilpailkoon, kipeät,sairaat loukkaantuneet ja vammaiset jääköö kotiin..... loppuis selittelytkin!
Senempää ottamatta kantaa mistä on kyse, muutama outo asia tässä on kummastuttanut viimepäivien aikana.
Virpin Pursuit kisa alkoi loistavasti. Pitkään hän johtikin kisaa eikä hiihdossa ollut mitään vikaa, muutama hyvä irtiottoyrityskin oli. Sitten vaan näytti kun olisi usko loppunut. Ulkoisesti hiihto ei muuttunut, mutta jotain kävi. Samaa taktiikkaahan kokeiltiin mm. Lahden 2001 kisoissa, jolloin valmennusjohdon käskystä osa hiihtäjistä käskettiin siirtymään sivuun.
7.5 km tuloksista hävivi Virpin nimi kokonaan. Tuli mieleen kävelykilpailut joissa tuomarit tietävät etukäteen jonkun urheilijan saamista punaisista varoituslapuista. Siis ihan kumallinen sattuma, Virpi jatkoi kuitenkin hiihtoaan aina 10 km asti, mutta tuloslistalta hän hävisi tosiaan jo 2,5 km aiemmin...siis ainakin siitä virallisesta listasta mitä tv-ruudussa näytettiin.
Sitten tämä kuurupiilo alkaa muistuttamaan uhkaavasti Lahden tapahtumia. Tähän asti Virpi on avoimesti tullut itse kertomaan selkäsäryistä sun muista ongelmista. Nyt oli jostain värvätty lääkäri totemaan että, "ei selässä ole mitään kummallista...sama vaiva mikä jatkunut jo pitkään". No katotaan vaan niin Virpi nousee jo huomenna voittoon, jos saa vielä luvan hiihtää.
Miten ihmeessä aina juuri hiihdossa moiset satuilut alkavat arvokisojen yhteydessä. Nyt vieläkun muilla Suomen naisilla näyttäs olevan vähän "flunssaa".
Ollaankohan tässä taas menty harmaalle alueelle, vai onko kyse amatöörien puuhastelusta?
Kertokoon kuka pystyy. Ihan normaalilta tuo Virpin jatkuva selkäkipuun vetoaminen ei kuitenkaan mieleästäni enään vaikuta. Turha lähettää kisoihin vammaisia urheilijoita. Terveet kilpailkoon, kipeät,sairaat loukkaantuneet ja vammaiset jääköö kotiin..... loppuis selittelytkin!
Vastaukset 23
Vanhimmat
..kukaan ei usko, että olisit hiihdon ystävä, kirjoituksestasi päätellen.
Virpi Kuitunen on huippuhyvä perinteisen hiihtäjä, hän on urheillut (iltalehden mukaan) pienestä pitäen ja on jo kykynsä näyttänyt maailmanmestarina Sapporossa. Hänellä nyt sattuu olemaan selkävaivoja, kuten joukkueen lääkäri sanoi, kipulääkityksellä mennään. Urheilija ei tervettä päivää näe. Turha palata enää vuoteen 2001!
Me, todelliset hiihdon ystävät olemme ylpeitä, että meillä on maailmanmestarit Virpi ja Riitta-Liisa ja Hannu kaikki muut taistelijat!
Kyllä satun olemaan hihdon ystävä henkeen ja vereen!
Valehtelijoista ja sääntöjä rikkovista urheilijoista en vaan satu hirveästi tykkäämään. He jos jotku ovat pilanneet hiihdon maineen ja saaneet Suomen antidoping- toiminnan naurunalaiseen valoon.
:) :)
:) :)
Minusta on perin kummallista tehdä Kuitusesta syntisäkki ja epäillä vilpistä kirjoittajan esittämillä perusteilla. Jos selän välilevyt pullistelee, niin se on paha vika, mutta ei dopingia. Jos hän hiihtää viestin ja kenties muita matkoja, niin hyvä on. Uskon että häntä kusetetaan järjestäjien toimesta riittävästi ja myös veri punnitaan. Turha tässä on leimata ketään ilman näyttöä.
on tavallaan salaseura..ja oma maailmansa!se on niin raakaa peliä että välillä tuntuu politiikkakin jäävän toiseksi!siellä on täysin omat lait ja asetukset..meillä tavallisilla tallaajilla ei ole sinne tietolaariin mitään asiaa!
kaikki asiat mitä täälläkin kirjotellaan ovat olettamuksia..eivät tietoa!oon aikoinaan seurannu läheltäkin huippu-hiihtoo..se ei ole muuttunut edellä olevasta tekstistä mihinkään..rahan valta määrää kaiken..urheilija on vain moottorina koko systeemissä!jos tulee todella paha "moka"..joutuu tämä "urheilija-moottori" romukoppaan tavallaan..jottei korkeimpien herrojen maine ja luotettavuus maailmalla kärsi!
tuskin missään muunnetaan totuutta..eli valehdellaan niin paljon kuin huippu-urheilun kattojärjestöissä..itse urheilijalla on loppujenlopuksi hyvin mitätön sananvalta!
esim.meidän naishiihdon ykköseen on sijoitettu kaikekaikkiaan valtava summa rahaa..ja sen pitää saada poikia 100%:sti mieluummin yli!huippusponsorointi on erittäin raakaa touhua..siellä ollaan todellisuudessa tosi tunteetonta ja kylmää..rahalla on vain merkitystä..ja sitä tulee kilpailuvoitoista..olkoon sitte ruisleivällä tai ei!
Niin surullista mutta totta!
Menestystä on saatava keinolla millä hyvänsä. Ilmeisesti Suomen naiset ovat helposti johdateltavissa kyseenalaisiinkin toimiin.... viittaan tällä siihen että v. 2001 eikö juuri Suomen naiset jälkikäteen kertoneet, etteivät olleet ymmärtäneet että se mitä he tekevät on vastoin doping sääntöjä.
Toivottavasti nykypäivän naishiihtäjillä on senverran omaa järkeä päässä, että ymmärtävät mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Sydämestäni toivon että osaavat kieltäytyä toimista jotka selkesäti ovat kiellettyjen menetelemien tai aineiden listaan kategorioitu.
joka tulee ylhäältä käsin..ei siinä järkeilyt auta ite urheilijan taholta..kun käsky käy..joko..tai..ei ole muita vaihtoehtoja!valitettavasti ei järjellä ole mitään tekemistä koko homman kanssa!myt puhun yleisesti koko huippu-urheilusta..en pelkästään suomalaisista!urheilija antaa vain ulospäin suuhun laitettua tekstiä..pääosin!ei voi kieltäytyä johdon sanelemiin "ehtoihin"..niinkuin tossa aikasemmin kirjotin..urheilija on vain pelkkä pelinappula..ei muuta!shl..wada..fis..sisäiset gategoriat on täysin sairasta touhua..siinä ei ole enää mitään tekemistä ihmisyyden kanssa!vaikka ulospäin näyttää toiselta..on tavallaan julkisuusmuuri jonka sisäpuolelle ei pääse kuin harva kurkistamaan!kun esim.lahjakas nuori pääsee lähelle maailmanhuippua..siinä on koko elämään vaikuttavien päätösten aika..jos onnistut olet historiassa..jos epäonnistut on koko loppuelämä piloilla..siitä pitää media kyllä huolen!tuolla maailmalla on moni huippua lähellä oleva tehnyt itselleen sen lopullisen mikä on peruuttamaton..tai seonnut aineiden kautta totaalisesti!
onnekis omat lapset lopetti aikanaan kilpaurheilun..poika ois saattanu olla lähellä jonkunnäköstä huippua..saavat elää normaalia elämää!
silti katselen mielelläni kaikenlaisia huippukisoja..vaikka TIEDÄN mitä on touhuttu määrätyllä alueella..säännöt ovat vain tekstiä paperilla..ei muuta!
koska on testit jotka määrää oletko puhdas vai et.
Mm-kisat on yksi urheilijan päätavoitteesta. Siksi sinne mennään vaikka hieman raihnaisena. Ja virpin todellakin kannatti osallistua. Huippu-urheilussa pikkuvammat ei ole mikään poikkeus vaan pikemminkin sääntö.
On tämä ihmeellinen luulohörhöjen palsta. Jos menestyt olet käytänyt jotain, jos et menesty tai keskeytät olet taas ottanut jotain.
Jonkun suomalaisen hiihtäjän kiinni jääminen dopingista tulevaisuudessa on ihan mahdollista. Se voi tapahtua ensivuonna tai 20 vuoden päästä. Mutta yksi asia on varmaa. Muutamalla tämän palstan doping "poliisilla" repeää pelihousut. Silloin huudetaan kuorossa: MINÄHÄN SANOIN!
Kun uutterasti jatkatte eiköhän se hetkenne vielä tule..
Miksi Marit Björgen ei pärjää ? Miettikääs sitä. Sehän kävelee siellä ladulla.....
sekoilua tämä palsta. Täällä kirjoittavista 2/3 on sitä mieltä, että Suomalainen ei voi pärjätä kestävyyslajissa rehellistä. Kukahan sen hiihdon maineen todellakin pilaa!?
Jos edes katsoit kyseistä pursuittia ja jos olet katsonut Virpin aikaisempia perinteisen kisoja ja jos yleensäkään ymmärrät hiihdosta mitään sinun olisi tullut nähdä viimeistään 700 m kohdalla , että Virpi ei pysty hiihtämään normaalia vuorotahtia. Tasa työntö onnistui juuri ja juuri mutta sekään ei ollut normaalia.
Hävetkää hiihdon "ystävät"!
Olen hiihdon "ystävä", mutta Virpi "mömmö" Kuitunen ei arvostustani tule koskaan saamaan.
Lahden MM EI kaikilla unohdu.
Koska siellä tapahtui niin kauheita asioita. Turha tässä on mielistellä hiihdon "ystäviä" tai ystäviä, ihan miten haluatte, mutta Virpi Kuitunen oli yksi Suomen hiihdon likaaja ja samoin hänen valmentajansa.
Lahden kisoissa voimakkaasti mukana olijana, en arvosta Kuitusen mitalleja. Sille en voi mitään, että epäily kalvaa. Lahti ei unohdu koskaan, siellä tahrattiin Suomen hiihdon maine. Ja epäilijät tulevat nyt myös muualta.
Jos olisi kyseessä jonkun muun maan hiihtäjä, joka olisi aiemmin kärynnyt dopingista, olisimme varmasti epäilijöinä. Siksi on ymmärrettävää, että Ruotsi ja Norja ym. katsovat epäillen Kuitusen saavutuksia. Minäkin epäilen.
Hannu Manninen on pitkän tien kulkenut ja hänen saavutuksistaan olen iloinen. Samoin muut yhdistetyn ja mäkimontun pojat, tsemppiä.
..kun jauhat vanhoja asioita mene elämässä eteenpäin niin kuin terveen ihmisen pitää ja saat itsellesi paremman mielen.
Eikö maailmassa ole tapahtunut paljon kamalampia asioita kun jotakin nesteytystä suoneen voi hyvä tavaton sinua.
Suomessa on tällä hetkellä maailman tiukin konttrolli urheilijoille mutta siitä huolimatta joku aina onnistuu vähäksi aikaa mutta paljastuu ja saa rangaistuksen ja jos jää toisen kerran kiinni niin silloin loppuu ura.
höynähtäneitä pösilöitä, menkää hiihtoliiton lääkärille, jokainen....sieltä saatte tankkausta.
Ymmärrän edellistä kirjottajaa, mutta ilmeisesti sinä et ymmärrä. Joko se johtuu siitä että olet senverran nuori tai sitten muuten sinisilmäinen.
Osallistuppa kerran johonkin kisaorganisaatioon vapaaehtoisena talkootyöläisenä. Teet kaikkesi hyvien kisojen onnistumiseksi. Sitten jotkut urpot tulee ja pilaa koko kisat kärähtämällä dopingista. Se osoittaa jonkunlaista kunnioituksen puutetta sekä lajia, järjestäjiä että antidopiong toimintaa kohtaan.
Tätä edellinen kirjottaja koitti sanoa. Siis että kuinka monta ilmaista työtuntia menikään hukkaan esim. Lahden kisojen yhteydessä. Edes tästä olisivat douping urheilijat voineet osoittaa olevansa pahoillaan. Eivät raukat edes sitä aikanaan ymmärtäneet, katosivat vaan maanuumeniin. Tositosi suoraselkäistä puuhaa jo silloin.
jo lapsuudesta periytyvänä ongelmana.
Ei niin tyhmää ihmistä löydy Suomesta, ettei ymmärrä Lahden tapahtumia, jos vähänkin älyllistä toimintaa tapahtuu korvien välissä. Tapahtumat ovat sen verran usein käsitelty julkisesti, että pitää olla sairas henkilö toistaessaan monotoonisesti vanhaa tapahtumaa.
Vuosien aikana kaikki huippuhiihtäjät käyttivät samoja kiellettyjä aineita mutta Lahdessa testit pystyivät paljastamaan käytön. Suomalaiset eivät tienneet testien tarkkuutta ja jäivät kiinni norjalaisten suureksi riemuksi.
Helpottaako sinua tieto, että me kaikki täällä kirjoittavat tiedämme asioitten ja tapahtumien historian mutta olemme jättäneet asioitten sairaan vatvomisen taaksemme ja olet henkisesti jälkeenjäänyt, kehää kiertävä ja ympäristöllesi melkoinen rasite.
Ystäviä sinulla ei ole, eihän läheiset ihmiset jaksa vuosi vuoden jälkeen kuunnella samaa vatvomista ja omienkin vikojen esilläpitämistä.
Minulla on ollut yksi lapsuuden ystävä jolla oli samainen vika ja katkaisin välini häneen. En ole katunut, sillä joka kerta, kun tavattiin piti läpikäydä tekemäni mokat lapsuuden ajalta ja ihme ja kumma Hän ei muistanut kertaakaan tehneensä jonkun mokan itse.
No onhan kiva elää ja kuolla virheetön elämä.
Eipä voi muuta sanoa, kun että menehän poika kotia kasvamaan, ja kasvata vaikka amisviikset kun siihen ikään pääset!
..mainitsemaasi vaan kova kuntoilija ja myös toimitsijana talkoolaisena toiminut hiihtokisoissa ym.
Kyllähän minuakin sapetti silloin aika tavalla mutta elämässä on niin paljon tärkeämpiä asioita mistä olla huolissaan että olen unohtanut jo ajat sitten ja jatkamme puhtaalta pöydältä eteenpäin aina sattuu vahinkoja kenelle tahansa mutta ei siihen pidä pysähtyä vaan pystyssä päin mennään kovaa uusiin kilpailuihin.
Lahden kisathan meni hyvin järjestelyiden ym. puolesta eihän se sinun vika ole jos jotku epäonnistuu älä ota syytä itsellesi.
Olen itsekkin ollut aina paikalla Lahden kisoissa ja siellä on paras tunnelma ja paras kisapaikka.
lateli sinulle tosiasioita.
Osuiko hän oikeaan noissa väitteissään? Ilmeisesti.
Miksi Kuitunen käytti Lahdessa dopingia jos kerta pärjää hyvin ilmankin? Miksi hän antaa Jarmo Riskin valmentaa häntä edelleen vaikka juuri Riski ja Kyrö olivat Lahden tapahtumien pääarkkitehdit. Itse en ainakaan antaisi sellaisen ihmisen jatkaa valmentajana jonka takia melkein koko ura tuhoutui. Todennäköisesti Kuitunen ja Riski molemmat tietävät mikä on pelin henki. Samalla tavalla liikutaan harmaalla alueella kuten lahdessakin. Parasta mitä Kuitunen voisi nyt tehdä olisi vedota selkävammaan ja poistua nopeasti Sapporosta ennen kuin syntyy mitään uutta Lahti-showta.
vammaa ei ole hoidettu kuntoon ennen mm-kisoja???? Riski valmentajana on iso riski.
niin vaan "hoideta kuntoon ennen kisoja"! Ymmärräks!?