Hyvä Ruotsin prinsessa Madeleine,
Me norjalaiset olemme perin juurin närkästyneitä sinulle. Miten julkeat tulla nuoruutta hehkuen, seksikkyyttä säteillen arvoisan kuninkaamme syntymäpäiväjuhlille. Kuninkaan syntymäpäiväjuhlille pitää pukeutua teema-asuun - vaikka nunnaksi - mutta joka tapauksessa kaiken peittävään kaapuun. Korkeintaan suvaitsemme hassun paperihatun tahi itseaskarrellun Rölli-naamion.
Sinun avoin kaula-aukkosi aiheutti paitsi 70-vuotiaalle syntymäpäiväsankarille, myös lukuisille keski-ikäisille miesvieraille, sydämentykytystä. Se ei ole terveellistä enää siinä iässä.
Arvon prinsessa Madeleine,
Jotta tulevaisuudessa välttyisimme moisilta skandaaleilta, toivoisimme, että seuraavilla 70-vuotispäivillä voisit jättää kaula-aukon kotiin!
Terveisin,
Inga Kurvar
Norjan kukkahattutätiyhdistys
Madde on LIIAN SEKSIKÄS
139
69662
Vastaukset
- Äijä55
niin ruotsalaisille kuin norskeillekkin. Tosin Ruotsalaiset miehet ei ymmärrä naiskauneuden päälle mitään.Ruotsittaret tulee vaan kateelikseksi tuosta prinsessan asusta. Olisipa Suomessakin noin kauniita prinsessoja. Pitää vaa tyytyä Tarjaan ja Annaan. (vai mikä se oli se tyttären nimi) On meillä kuitenkin yksi jota ei noilla naapureilla ole, meillä on SUSANNA :-)))))
- Jähmeetyyppi
Juu ruotsalaiset ja norjalaiset ei ymmärrä hyvän päälle. Taitaa olla jonkun mustasukkasen naisen välittämä viesti. Tuo missä moititaan aina niin ihka ihanaa ja todella kaunista Mandea.
Itse ainakin pyrtyisin jos, Mande tulis pyytää vaikka puhelinta lainaksi ja nitropurkki saisi olla mukana joka kerta jos, olisin Manden kanssa kävelyllä.
Tähän sopii hyvin lause" ruoho on vihreämpää aiden toisella puolella".
Taisin juuri varmistaa tällä viestillä sen että, pysyn poikamiehenä loppuelämään asti.
NO ei voi mitään. - Hyvä me
Meillä ei Suomessa ole kauniita prinsessoja, mutta onhan meillä kauniita JÄÄPRINSESSOJA, nimittäin Kiira Korpi ja Susanna Pöykiö! Näissä neitosissa on kauneuden lisäksi se hyvä puoli, että he ovat ihan omalla lahjakkuudellaan saavuttaneet prinsessa-asemansa. Ei taitaisi Madde pärjätä luistimilla näille kahdelle, vaikka kaunis onkin.
Hyvä me kirjoitti:
Meillä ei Suomessa ole kauniita prinsessoja, mutta onhan meillä kauniita JÄÄPRINSESSOJA, nimittäin Kiira Korpi ja Susanna Pöykiö! Näissä neitosissa on kauneuden lisäksi se hyvä puoli, että he ovat ihan omalla lahjakkuudellaan saavuttaneet prinsessa-asemansa. Ei taitaisi Madde pärjätä luistimilla näille kahdelle, vaikka kaunis onkin.
,,hymy tee seksikästä.Kyllä kokonaisuus ratkaisee ja mulle on ihan sama, vaikka hyppis pillu levällään,,kutsuill,kuin kutsuilla,,niinhän sitä jenkeissäkin.
- Nimetön
Hyvä me kirjoitti:
Meillä ei Suomessa ole kauniita prinsessoja, mutta onhan meillä kauniita JÄÄPRINSESSOJA, nimittäin Kiira Korpi ja Susanna Pöykiö! Näissä neitosissa on kauneuden lisäksi se hyvä puoli, että he ovat ihan omalla lahjakkuudellaan saavuttaneet prinsessa-asemansa. Ei taitaisi Madde pärjätä luistimilla näille kahdelle, vaikka kaunis onkin.
No jo on Kaunis mutta niinhän sitä pitää ollakin kun on nuori ja oikeesti Prinssessa!!Ei yllä meijän susat eikä nykyajan missitkään tuolle tasolle, No Meijän Mattihan Kyllä käyp ihan vaikka Kuninkaastakin vai mitä?
- ittensä näköinen
ei muuta
- TeemuRuskeepää
Jähmeetyyppi kirjoitti:
Juu ruotsalaiset ja norjalaiset ei ymmärrä hyvän päälle. Taitaa olla jonkun mustasukkasen naisen välittämä viesti. Tuo missä moititaan aina niin ihka ihanaa ja todella kaunista Mandea.
Itse ainakin pyrtyisin jos, Mande tulis pyytää vaikka puhelinta lainaksi ja nitropurkki saisi olla mukana joka kerta jos, olisin Manden kanssa kävelyllä.
Tähän sopii hyvin lause" ruoho on vihreämpää aiden toisella puolella".
Taisin juuri varmistaa tällä viestillä sen että, pysyn poikamiehenä loppuelämään asti.
NO ei voi mitään.Ei ole kohteliasta tekeytyä "kukkahattutäti Inga Kurvariksi", koska se leimaa norjalaisia naisia.
Näin Ruotsin kuningasperheestä 15-vuotiaana sellaista unta, että olin syömässä jossakin pienessä puisessa ravintolassa, jossa kuningasperhe istui. Jouduin etsimään istumapaikan puiselta tasolta muutaman metrin päästä kuningasperhettä, jolloin Madeleine tuli syömään kanssani samaan paikkaan. Olin imarreltu ja utelias, mutta Madeleine sanoi minulle puhtaalla riikinruotsilla, että "det här skulle var jätte kul, om du inte tuijottaa mig hela tiden". Prinsessa Madeleine on aina viehättänyt minua. - Ei käy!
Nimetön kirjoitti:
No jo on Kaunis mutta niinhän sitä pitää ollakin kun on nuori ja oikeesti Prinssessa!!Ei yllä meijän susat eikä nykyajan missitkään tuolle tasolle, No Meijän Mattihan Kyllä käyp ihan vaikka Kuninkaastakin vai mitä?
Ei matti kuninkaalisesta..ei sinnepäinkään. Ehkäpä sauna tontusta tai pelkuri pölhöstä. Jätti Susan parkkipaikalle pelkän lehtijutun takii. Tomppeli mieheksi.
- Jukka
Tavallisen pohjois m a a l a i s e n näköinen
neliskymppinen nainen. Olis mukava tavata saunapolulla.... - tekee hyvää
TeemuRuskeepää kirjoitti:
Ei ole kohteliasta tekeytyä "kukkahattutäti Inga Kurvariksi", koska se leimaa norjalaisia naisia.
Näin Ruotsin kuningasperheestä 15-vuotiaana sellaista unta, että olin syömässä jossakin pienessä puisessa ravintolassa, jossa kuningasperhe istui. Jouduin etsimään istumapaikan puiselta tasolta muutaman metrin päästä kuningasperhettä, jolloin Madeleine tuli syömään kanssani samaan paikkaan. Olin imarreltu ja utelias, mutta Madeleine sanoi minulle puhtaalla riikinruotsilla, että "det här skulle var jätte kul, om du inte tuijottaa mig hela tiden". Prinsessa Madeleine on aina viehättänyt minua.Minusta on hyvä että kun seksi kuitenkin on vahvasti osa yhteiskuntaa että joku tuo sitä esiin myös kaikkein ylimmällä taholla. Toisin sanoen edustaa sitä älymystön piirissä. Ja mikäs sen hienompaa kuin että sitä esiin tuo todella seksiä tihkuva prinsessa.
Lisää Madeleinen paljastaa pintaa toivomme kaikki. - että sexiä
tekee hyvää kirjoitti:
Minusta on hyvä että kun seksi kuitenkin on vahvasti osa yhteiskuntaa että joku tuo sitä esiin myös kaikkein ylimmällä taholla. Toisin sanoen edustaa sitä älymystön piirissä. Ja mikäs sen hienompaa kuin että sitä esiin tuo todella seksiä tihkuva prinsessa.
Lisää Madeleinen paljastaa pintaa toivomme kaikki.Ei ne rinnat edes ole niin ihmeelliset. Nuori nainen mutta jo painuvat kasaan. Sekö on seksikästä? Paremmalta tämä nainen näyttää kun peittää ne paremmin.
- kake123
VOIS SITÄ PANNA
- Öh?
tekee hyvää kirjoitti:
Minusta on hyvä että kun seksi kuitenkin on vahvasti osa yhteiskuntaa että joku tuo sitä esiin myös kaikkein ylimmällä taholla. Toisin sanoen edustaa sitä älymystön piirissä. Ja mikäs sen hienompaa kuin että sitä esiin tuo todella seksiä tihkuva prinsessa.
Lisää Madeleinen paljastaa pintaa toivomme kaikki....kuuluukos Ruotsin hovi sinusta "älymystön piireihin"?
Maddesta olen toki samaa mieltä kanssasi. Lisää kuvai Madeleinesta, niin maailma on parempi paikka elää. Tai ainakin siedettävämmän näköinen paikka. :) - naisia naisina
kysymys: miks ne on vaan kauniinpia verrattuna suomalaisiin? -geenitkö,
t. Viking Harald - Tröllimölli
Ei käy! kirjoitti:
Ei matti kuninkaalisesta..ei sinnepäinkään. Ehkäpä sauna tontusta tai pelkuri pölhöstä. Jätti Susan parkkipaikalle pelkän lehtijutun takii. Tomppeli mieheksi.
Nyt sain parhaat naurut pitkään aikaan.
Ensin keuhkotaan siitä, että Matti jätti Kurosen törkeästi tekstiviestillä. Sitten selviääkin ettei se ollutkaan totuus, vaan Matti lopettikin suhteen ihan kasvotusten. Nyt sitten valitetaan siitä että jättäminen tapahtui parkkipaikalle. Ilmeisesti se ei sitten ole sopivan "arvokas" paikka päättää muutaman hassun kuukauden tapailua. Suo siellä, vetelä täällä. xD
Eiköhän se Matti jättänyt Susanin ihan luonnevikojen vuoksi. Niistähän ollaankin saatu hyvä näyte tässä muutaman kuukauden aikana, kun Kurosen naamaa on joutunut otsikoissa katselemaan aina "tärkeiden" tiedonantojen ja asioiden tiimoilta tyyliin minkä värisiä sukkia Vanhanen käyttää vapaa-ajallaan.
Että eiköhän lopeteta tuo jo. Pahat unetkin unohtuvat nopeammin, jos niitä ei jää vatvomaan.
Kyllä tuota Madelainea katselee 1000 kertaa mieluummin kuin Kurosta. - siittämä?
On nimittäin täysin erinäköinen kuin sisaruksensa. Eikä oikein muistuta kumpaakaan vanhempaansakaan.
Eiks niitä huhuja ollut aikoinaan että kumpikin, sekä Silvia että Kalle-Kustaa hyppäsivät vieraissa.
Kalle-Kustaa taitaa tehdä sitä vieläkin, ainakin Ruotsalaisten juoru-lehtien mukaan. - Polttiskin samaa mieltä
Öh? kirjoitti:
...kuuluukos Ruotsin hovi sinusta "älymystön piireihin"?
Maddesta olen toki samaa mieltä kanssasi. Lisää kuvai Madeleinesta, niin maailma on parempi paikka elää. Tai ainakin siedettävämmän näköinen paikka. :)Meidän pitäisi pyytää tuo Madde Suomen kuningattareksi tai ainakin pääministeriksi.
En ole ainoa, joka miettii tällaista:
http://plaza.fi/ajassa/polttopisteessa/seksikas-prinsessa-madeleine-suomen-paaministeriksi - hippan
Nimetön kirjoitti:
No jo on Kaunis mutta niinhän sitä pitää ollakin kun on nuori ja oikeesti Prinssessa!!Ei yllä meijän susat eikä nykyajan missitkään tuolle tasolle, No Meijän Mattihan Kyllä käyp ihan vaikka Kuninkaastakin vai mitä?
Maddehan on kuin se naapurin flicka josta kehkeytyi kaunotar. Näyttäytyi muutaman kerran joissain bileissä vastaavalla tavalla, vaikka yleensä oli niin korrektia, että. Hiukan enemmän kai vois jatkossa peittää, että kunnollisen prinssin löytäminen kävisi helpommin.
- ukoille kierroksia pumppuun
Hyvä vaan kun heille vanhoille ukoillekin saatiin kierroksia pumppuun,eli sydämeen rytmiä lisää kauniisti sanottuna.
- Presidentiksi
Polttiskin samaa mieltä kirjoitti:
Meidän pitäisi pyytää tuo Madde Suomen kuningattareksi tai ainakin pääministeriksi.
En ole ainoa, joka miettii tällaista:
http://plaza.fi/ajassa/polttopisteessa/seksikas-prinsessa-madeleine-suomen-paaministeriksiOlisi täysi vastakohta tälle nykyiselle,jolla ei naiseutta promillen vertaa.
- heheh
tekee hyvää kirjoitti:
Minusta on hyvä että kun seksi kuitenkin on vahvasti osa yhteiskuntaa että joku tuo sitä esiin myös kaikkein ylimmällä taholla. Toisin sanoen edustaa sitä älymystön piirissä. Ja mikäs sen hienompaa kuin että sitä esiin tuo todella seksiä tihkuva prinsessa.
Lisää Madeleinen paljastaa pintaa toivomme kaikki.no on sulla älymystölle kriteerit.
- wwwwwwwwwww
ni, kuka susa?
laulaja, ex-missi, näyttelijä, urheilija, kirjailija, vai sinä?
- hähh
tästä jauhetaan ja jauhetaa, mutta mistä (netistä) voi löytää puvusta kuvan, jotta sitä voisi arvostella???
- hohhoijaaa
jumal kirjoitti:
Mitäh, mitä tuossa kuvassa on seksikästä? Musta näyttää, että suomalaiset naiset paljastavat -useimmiten valitettavasti- nykyään paljon enemmän kaula-aukkoaan. Mutta totuushan on, että jos ei ole muuta annettavaa, niin silloin pitää näyttää kaula-aukkoa...Ja samalla valittaa, kun ei löydy komeita ja fiksuja miehiä, jotka haluaisivat löytää fiksun ja tyylikkään naisen.
- näytettävää
hohhoijaaa kirjoitti:
Mitäh, mitä tuossa kuvassa on seksikästä? Musta näyttää, että suomalaiset naiset paljastavat -useimmiten valitettavasti- nykyään paljon enemmän kaula-aukkoaan. Mutta totuushan on, että jos ei ole muuta annettavaa, niin silloin pitää näyttää kaula-aukkoa...Ja samalla valittaa, kun ei löydy komeita ja fiksuja miehiä, jotka haluaisivat löytää fiksun ja tyylikkään naisen.
niin sellainen nainen sanoo noin!!!!!!!!!!!!
- ärsyyntynyt
näytettävää kirjoitti:
niin sellainen nainen sanoo noin!!!!!!!!!!!!
liiallisesta naisten rintojen katselusta... eihän ne mitään seksikaluja ole, vaan tulevien sukupolvien syöttämistä varten.. ärsyttää todella kun miehet katsovat ja arvostelevat naista rintojen perusteella.. jokainen saa pukeutua niin kuin haluaa, kenelläkään ei ole siihen valittamista.
Olisi paljon parempi jos naisten rinnat eivät olisi miesten päiväunien kohteena..jättäisivät naiset rauhaan.. vai ovatko miehet todellakin niin kateellisia että pitää ajatella rintoja seksikohteena? eikä tavallisena ruumiin osana kuin esim. nenä? huhuh.. en voi ymmärtää, mutta enpä olekaan mies.. onneks.. miehet ajattelevatkin vain alapäällään.. se on huomattu monet kerrat.. jos madde haluaa tai joku muu nainen pukeutua hienosti ja näyttävästi niin pukeutukoon.. onko pakko nostaa hälyä moisesta.. jokainen nainen saa pukeutua kuten haluaa, ja kenelläkään ei ole siihen valittamista.. pitäköön miehet katseensa kurissa jos tuntuu vaikealta.. tai jos on niin pervo että ei osaa olla valittamatta moisesta pukeutumisesta joka häntä häiritsi.. tai niin mustasukkainen nainen, joka ei kestä kauniimman naisen pukeutumistyyliä.. se on jokaisen oma-asia, kuinka pukeutuu.. sori vaan mut se on totuus! - reiska..
ärsyyntynyt kirjoitti:
liiallisesta naisten rintojen katselusta... eihän ne mitään seksikaluja ole, vaan tulevien sukupolvien syöttämistä varten.. ärsyttää todella kun miehet katsovat ja arvostelevat naista rintojen perusteella.. jokainen saa pukeutua niin kuin haluaa, kenelläkään ei ole siihen valittamista.
Olisi paljon parempi jos naisten rinnat eivät olisi miesten päiväunien kohteena..jättäisivät naiset rauhaan.. vai ovatko miehet todellakin niin kateellisia että pitää ajatella rintoja seksikohteena? eikä tavallisena ruumiin osana kuin esim. nenä? huhuh.. en voi ymmärtää, mutta enpä olekaan mies.. onneks.. miehet ajattelevatkin vain alapäällään.. se on huomattu monet kerrat.. jos madde haluaa tai joku muu nainen pukeutua hienosti ja näyttävästi niin pukeutukoon.. onko pakko nostaa hälyä moisesta.. jokainen nainen saa pukeutua kuten haluaa, ja kenelläkään ei ole siihen valittamista.. pitäköön miehet katseensa kurissa jos tuntuu vaikealta.. tai jos on niin pervo että ei osaa olla valittamatta moisesta pukeutumisesta joka häntä häiritsi.. tai niin mustasukkainen nainen, joka ei kestä kauniimman naisen pukeutumistyyliä.. se on jokaisen oma-asia, kuinka pukeutuu.. sori vaan mut se on totuus!Maddella on hyvät tissit.
- norske-torske
jumal kirjoitti:
Norjalaisen Aftenpostenin sivuilta löytyypi tällainen kuva Maddesta. Liekö prinsessa sitten vaihtanut pukua illan aikana, vai mitä .....
http://www.aftenposten.no/spesial/bildeserieviser/?id=1659859&start=16 - sullekin_
ärsyyntynyt kirjoitti:
liiallisesta naisten rintojen katselusta... eihän ne mitään seksikaluja ole, vaan tulevien sukupolvien syöttämistä varten.. ärsyttää todella kun miehet katsovat ja arvostelevat naista rintojen perusteella.. jokainen saa pukeutua niin kuin haluaa, kenelläkään ei ole siihen valittamista.
Olisi paljon parempi jos naisten rinnat eivät olisi miesten päiväunien kohteena..jättäisivät naiset rauhaan.. vai ovatko miehet todellakin niin kateellisia että pitää ajatella rintoja seksikohteena? eikä tavallisena ruumiin osana kuin esim. nenä? huhuh.. en voi ymmärtää, mutta enpä olekaan mies.. onneks.. miehet ajattelevatkin vain alapäällään.. se on huomattu monet kerrat.. jos madde haluaa tai joku muu nainen pukeutua hienosti ja näyttävästi niin pukeutukoon.. onko pakko nostaa hälyä moisesta.. jokainen nainen saa pukeutua kuten haluaa, ja kenelläkään ei ole siihen valittamista.. pitäköön miehet katseensa kurissa jos tuntuu vaikealta.. tai jos on niin pervo että ei osaa olla valittamatta moisesta pukeutumisesta joka häntä häiritsi.. tai niin mustasukkainen nainen, joka ei kestä kauniimman naisen pukeutumistyyliä.. se on jokaisen oma-asia, kuinka pukeutuu.. sori vaan mut se on totuus!että miehet ajattelee edelleenkin vain aivoillaan.. tuo tyhmä yleistäminen on sivistymättömien tapa puhua asioista kun ei muuten osta asioita ilmaista.
Tottakai sitä katsotaan mitä näytetään, on tietysti monta tapaa katsoa, tuijotaminen ei ole hyväksi jos on ventovieras. Ja taas kerran, jokainen tietää miksi naisten rinnat ovat olemassa, tyhmänäkö muita pidät. Eikukaan mies tee arviota naisesta hänen rintojen perusteella, kyllä siinä vaikuttaa paljon enemmän se mitä suusta ulos tulee, enkä nyt tarkoita kieltä. Jospa kesän tullen me miehet pidettäisiin paidat päällä eikä näytettäisnoille pervoille tai erotiikan nälkäisille naisille komeita ylävartaloitamme, sillä rinnat ne on meilläkin. Pitäiskö tähän heittää vielä että tasa-arvon nimissä :) - zatzatzaa
norske-torske kirjoitti:
Norjalaisen Aftenpostenin sivuilta löytyypi tällainen kuva Maddesta. Liekö prinsessa sitten vaihtanut pukua illan aikana, vai mitä .....
http://www.aftenposten.no/spesial/bildeserieviser/?id=1659859&start=16Toisesta tilaisuudesta juhlallisuuksissa! Eihän sitä samassa mekossa olla koko aikaa!
- gfdhfghfh
jumal kirjoitti:
vois sitä kyllä olla vähän säädyllisempi. Kuitenkin prinsessa.
- Pirpaliini
gfdhfghfh kirjoitti:
vois sitä kyllä olla vähän säädyllisempi. Kuitenkin prinsessa.
Madde ei mennyt liiallisuuksiin. Nuori, kaunis neito. Täytyyhän sitä olla papoillakin jotakin iloa vanhuuden päivinä. ;) Olisipa kulttuuriministerimme sen sijaan ollut Jussi-gaalassa hieman nunnamaisemmassa asussa... (Vai missä hänellä olikaan se musta "antava" iltapuku..?)
- jos naisel ei oo mitään näy...
näytettävää kirjoitti:
niin sellainen nainen sanoo noin!!!!!!!!!!!!
niin on kateellinen muille naisille joilla on kurvit ja muodot kohdallaan..ei se fiksuus ja älykään auta ja innosta sängyssä miestä jos nainen on lauta ja ei oo tissejä.. kyllä mies haluu jos on hetero, niin naisellisen naisen jolla on sentään näyttävät rinnat! Niistä nainen tunnetaan ja on oikea nainen ja mieten mieleen!
- hohhoijaaa
jos naisel ei oo mitään näy... kirjoitti:
niin on kateellinen muille naisille joilla on kurvit ja muodot kohdallaan..ei se fiksuus ja älykään auta ja innosta sängyssä miestä jos nainen on lauta ja ei oo tissejä.. kyllä mies haluu jos on hetero, niin naisellisen naisen jolla on sentään näyttävät rinnat! Niistä nainen tunnetaan ja on oikea nainen ja mieten mieleen!
Mä muuten olen mies...Ja silti mua ärsyttää tuo, että naiset näyttävät avoimia kaula-aukkojaan, ja sitten valittavat, kun miehiä kiinnostavat vain heidän rintansa. Upeavartaloiset naiset pystyvät pukeutumaan myös todella tyylikkäästi ilman, että paljastavat suoranaisesti mitään. Se on se juttu, josta minä pidän. Suomalaiset naiset vain tuijottavat jotain MTV:n musiikkivideoita, ja yrittävät pukeutua samoin, vaikka läskit heiluvat joka puolella.
ärsyyntynyt kirjoitti:
liiallisesta naisten rintojen katselusta... eihän ne mitään seksikaluja ole, vaan tulevien sukupolvien syöttämistä varten.. ärsyttää todella kun miehet katsovat ja arvostelevat naista rintojen perusteella.. jokainen saa pukeutua niin kuin haluaa, kenelläkään ei ole siihen valittamista.
Olisi paljon parempi jos naisten rinnat eivät olisi miesten päiväunien kohteena..jättäisivät naiset rauhaan.. vai ovatko miehet todellakin niin kateellisia että pitää ajatella rintoja seksikohteena? eikä tavallisena ruumiin osana kuin esim. nenä? huhuh.. en voi ymmärtää, mutta enpä olekaan mies.. onneks.. miehet ajattelevatkin vain alapäällään.. se on huomattu monet kerrat.. jos madde haluaa tai joku muu nainen pukeutua hienosti ja näyttävästi niin pukeutukoon.. onko pakko nostaa hälyä moisesta.. jokainen nainen saa pukeutua kuten haluaa, ja kenelläkään ei ole siihen valittamista.. pitäköön miehet katseensa kurissa jos tuntuu vaikealta.. tai jos on niin pervo että ei osaa olla valittamatta moisesta pukeutumisesta joka häntä häiritsi.. tai niin mustasukkainen nainen, joka ei kestä kauniimman naisen pukeutumistyyliä.. se on jokaisen oma-asia, kuinka pukeutuu.. sori vaan mut se on totuus!Eihän se mistään kateudesta johdu, jos naisten rinnat nyt vain sattuvat kiinnostamaan miehiä. Ja juttu on niin, että toiset rinnat kiinnostavat enemmän kuin toiset. Ja kyllä se siihen seksuaalisuuteen sillä lailla liittyy, että mies ilmeisesti nyt vain on "rakennettu" sillä lailla, että ne mielihalut sillä lailla heräävät. En mä osaa sitä tarpeeksi tyhjentävästi selittää.
- Miehen silmissä.
ärsyyntynyt kirjoitti:
liiallisesta naisten rintojen katselusta... eihän ne mitään seksikaluja ole, vaan tulevien sukupolvien syöttämistä varten.. ärsyttää todella kun miehet katsovat ja arvostelevat naista rintojen perusteella.. jokainen saa pukeutua niin kuin haluaa, kenelläkään ei ole siihen valittamista.
Olisi paljon parempi jos naisten rinnat eivät olisi miesten päiväunien kohteena..jättäisivät naiset rauhaan.. vai ovatko miehet todellakin niin kateellisia että pitää ajatella rintoja seksikohteena? eikä tavallisena ruumiin osana kuin esim. nenä? huhuh.. en voi ymmärtää, mutta enpä olekaan mies.. onneks.. miehet ajattelevatkin vain alapäällään.. se on huomattu monet kerrat.. jos madde haluaa tai joku muu nainen pukeutua hienosti ja näyttävästi niin pukeutukoon.. onko pakko nostaa hälyä moisesta.. jokainen nainen saa pukeutua kuten haluaa, ja kenelläkään ei ole siihen valittamista.. pitäköön miehet katseensa kurissa jos tuntuu vaikealta.. tai jos on niin pervo että ei osaa olla valittamatta moisesta pukeutumisesta joka häntä häiritsi.. tai niin mustasukkainen nainen, joka ei kestä kauniimman naisen pukeutumistyyliä.. se on jokaisen oma-asia, kuinka pukeutuu.. sori vaan mut se on totuus!Todella viehättävä ja kivasti pukeutuva nuori kaunis nainen. Voi vitsi että Ruotsalaisilla on kaikkea.
- myy--
näytettävää kirjoitti:
niin sellainen nainen sanoo noin!!!!!!!!!!!!
no tuo nyt ei pidä paikkaansa minulla on mitä näyttää mutta tuo kuva ei edes ole paha eikä tuo pukukaan
- sanoo nainen
myy-- kirjoitti:
no tuo nyt ei pidä paikkaansa minulla on mitä näyttää mutta tuo kuva ei edes ole paha eikä tuo pukukaan
Madeleinehan on iltapuvussa, ja sukulaisten suurissa juhlissa johon puku on erittäin sopiva..
ollaan vain omia itsejämme ja ihaillaan "Maddea" - helpme_from_this
hohhoijaaa kirjoitti:
Mitäh, mitä tuossa kuvassa on seksikästä? Musta näyttää, että suomalaiset naiset paljastavat -useimmiten valitettavasti- nykyään paljon enemmän kaula-aukkoaan. Mutta totuushan on, että jos ei ole muuta annettavaa, niin silloin pitää näyttää kaula-aukkoa...Ja samalla valittaa, kun ei löydy komeita ja fiksuja miehiä, jotka haluaisivat löytää fiksun ja tyylikkään naisen.
Mä olen kyllästynyt. Jos ei omat julkkikset riitä niin ei kai niitä tarvi repiä väkisin ympäri maailmaa. Hoh hoijaa.
Madden tisseissä ei ole mitään vikaa. Ja jos hän esiintyy jossakin vaatteessa jossakin Norjan kuninkaan synttäreillä, niin mitä sitten.
Kiinnosti tämän verran - MiljaRiinaNiina
sanoo nainen kirjoitti:
Madeleinehan on iltapuvussa, ja sukulaisten suurissa juhlissa johon puku on erittäin sopiva..
ollaan vain omia itsejämme ja ihaillaan "Maddea"Madeleine on nainen isolla N:llä. Ihania asuja ja
kampauksia:) Ilo silmälle.
- Ymmärrän,mutta....
Tottakai Madde halusi tässäkin tilanteessa näyttää kaikille naisille ja koko maailmalle,että hän on seksikäs ja kaunis.Tiedämme entuudestaan kaiken tuon.Tilaisuuden arvokkuuden huomioonottaen ja Madden oman kuninkaallisuuden,olisi luullut,että hän nyt malttaisi hillitä näyttämisen haluaan.
Ei ole kateudesta kyse,jos yleisesti todetaan,että mauton,mutta nuori ja seksikäs...but so what?Onhan sitä muitakin kauniita nuoria naisia.Kauniinpiakin. - nyt tiedän
maailmassa on olemassa YkSI prinsessa jota bylsisi ihan mielellään, eikä se ole vain satuhahmo.
- princesshunter
Tuossa alla hieman prinsessalinkkejä:
http://www.nettyroyal.nl/xenia.html
http://www.nettyroyal.nl/sirikitiya.html
http://www.nettyroyal.nl/mariatheresia.html
http://www.nettyroyal.nl/alix.html
http://www.nettyroyal.nl/vanessa.html
- ...sattuu ja tapahtuu
Kyllä niitä voi näyttääkin.
- ...sattuu ja tapahtuu
Kuuluu kirjoittaa kahdella deellä.
- tosiaankin
Eivät sen ihmeellisemmät kuin monella muullakaan, mutta kun nyt kohtalon oikusta sattuu olemaan prinsessa, niin onhan se jotain erinomaisen hienoa, upeaa ja kiiinnostavaa!!!
- Madde se
...sattuu ja tapahtuu kirjoitti:
Kuuluu kirjoittaa kahdella deellä.
sulle tai suomalaisille on ?! Oletteko tehneet sinunkaupat. Nöyristelevät alamaiset !
- Sinunkaupat-EIHÄN TOKI.
Madde se kirjoitti:
sulle tai suomalaisille on ?! Oletteko tehneet sinunkaupat. Nöyristelevät alamaiset !
Prinsessan maddeksi nimittely suomessa toki on suurempi virhe kuin prinsessan antelias pukumuoti juhlissa.PRINSESSA MÄÄRÄÄ PUKEUTUMISENSA ITSE, NIMITTELYYN SYYLLISTYVÄT IHMISET JOILLA EI OLE PRISESSAN KANSSA MITÄÄN TEKEMISTÄ.
- Neitonen30v.
Voi itku, kun naiset osaavat olla kateellisia toisen kauneudesta, uhkeudesta ja seksikkyydestä. Naisena voin sanoa, että Madeleine on yksi maailman kauneimmista naisista ellei jopa kaunein ja mielestäni hän on tyylikkäästi ja klassisesti seksikäs. Hän kantaa vaatteen kuin vaatteen upeasti ja suorastaan sädehtii rojaalista karismaa. Älkää ruikuttako kateelliset akat!
- Nainen 30v
Kaunis ja muodokas nainen, hyvältä näyttä:) Mukavampi katella kuin luuviulu-missejä ja malleja! Vaikka ehkä joskus menee vähän yli kun kuninkaallinen kuitenki on.
- agp
en tykkää ruottalaasista mutta yks komeimmista naisita
- MIELTÄ
Todella kaunis ja omalla tavallaan seksikäs nuori nainen. Miksi ei omaa kauneuttaa saisi korostaa, jos on jotakin, mitä näyttää. Hän on pukeutunut täydellisesti. HYVÄ, näin vaan eteenpäin!!!!
- tätä mieltä olen
Madella on kaunis nainen, hän haluaa varmasti näyttää kaiken kauneutensa. Tietenkin tilaisuuksiin pitää pukeutua tilanteen mukaisesti. Nyt hän meni näyttelemään itseään.
Odotetaanhan asiallista pukeutumista tavallisiltakin kansalaisilta, miksi ei siis kuninkaallisilta. - MartinRiggs
Arvon norjalainen kukkatäti...
Tuskin Ruotsin Prinsessa Madelaine voi muuttaa sitä tosiasiaa, että Hän on erittäin kaunis ja seksikäs! Hänen Kuninkaaliset Vanhempansa ovat antaneet Madelainelle sellaisia perintötekijöitä, että jopa me suomalaiset saamme olla kerrankin ruotsalaisista ylpeitä! Heillä on maailman kauneimmat Prinsessat! Etteivät vaan norjalaiset ole kateellisia ruotsalaisen Kuninkaallisen kauneuden edessä...
GO, MADDY, GO!!! - pate2
On se vaan harmi että syntymälahjaksi saatu säteilevä kauneus yhdistettynä seksikkyyttä tihkuvaan kokonaisuuteen on niin monille kateuden aihe.
- mies???
Jep kun on upean näköinen, niin aina se joitain kateellisia harmittaa, kun sen näyttää, ei kun lisää vaan me suomessa ei valiteta jos nähdään kaunis nainen, siis madde : älä meme norjaan tule tänne suomeen
- tosi kaunis
nuori nainen. Jotenkin Kiira Korpi tulee mieleen!
- hoo
Madeleine on hurjan kaunis nainen. Muodot ovat kohdallaan ja toki ne saa tuoda esiin. Madeleine pukeutuu harkiten ja tyylillä! Kateelliset ne madeleinea pukeutumisesta moittii!
- boy30Vsa
Eikö nyt eletä 2000 lukua ja taitaa olla kateellista porukkaa(jos näillä kateellisilla ei ole mitä näytellä) jotka moittii ruotsin Prinsessa Madeleinea!!!
Menisitkö ite kukkais täti nunnaksi pukeutuneena kuninkaallisiin juhliin????Epäilen!!!!- menisi tietty
parhaimpiinsa puettuna, itsensä mahdollisimman hyvin esiintuovana. Vaan kun ei ole mitä näyttää, se ei ketään suututtaisi.
- hohhoijaaa
Heh, meni muuten kivasti tuon toimittajan provo läpi mediassa...:) Niin sitä ihmisiä viedään, kun niillä ei ole mitään arvostelukykyä ja kriittisyyttä toimittajien juttuja kohtaan :)
- mymunin
Voi voi kukkahattutädit!!
Juuri kun tällaiset 60 tätitylleröt alkavat rohjentua käyttämään avosylivaatteita, niin eikös mitä?? Tulee tuollaisia häirikkömummuja pilaamaan kaikki sanssit sanomalla, että ukkopahat häkeltyvät moisista kuteista!! Ee-ei, nyt vain täysin riemurinnoin kaikki nuoret ja vanhemmat siskot sotkemaan kaikenikäisten herrojen tasainen nynnyelämä! Näytetään, mitä on näyttämistä; Hyvä Madde!!! - liian seksikäs
ja miten sama nainen voisi olla sekä seksikäs että ei. Jos naisella on mitä näyttää, niin näyttäköön, yrittäähän monet tehdä samaa epätoivoisesti pelkillä toppauksilla.
PS. Eikös Suomessa ole kesällä mitään hurripippaloita, joihin Madde voitaisiin kutsua kunniavieraana.- koskaan ole
liian seksikäs..voi pyhä sylvi..
- madde fani!
Mielestäni Madelleine ei ole liian seksikäs! norjalaiset ovat vain kateellisia madelleinen lumoavasta kauneudesta! jatka vain madde samaan malliin! : )
- realisti3
Tuollainen tilanne pukeutuminen osoittaa selvästi, kuinka arvon prinsessan sivistyskoulutuksessa on ison kaula-aukon mentävä "reikä"! Tietenkin on huomioitava aika, mitä' elämme. Naiset pyrkivät esittelemään riipuksiaan antaumuksella. Kyse ei ole seksikkyydestä, vaan narsistisesta minästä, mikä pursuten vyöryttää itseään esiin!
- alib
se pursuaa sinusta että olet ääliö
- Tarpeeksi jo
Vihdoinkin joku sanoi sen asian ytimen fiksusti.
Miten ihmeessä kukaan Madden assareista tms ehdottanut hillitympää tyyliä?Yleisö tietää jo,että likalla on rinnat jne.... - mensasti
Olipa harvinaisen älykkäästi kirjoitettu teksti.
- sen ottaisin
Ihan huippu mimmi, ottaisin vaimoksi heti.. täytyis ihan vähä vaan opetella ruotsia lisää mutta ei kai sen väliä kun pitäis vaan elää sänkykamarissa ja katsella simmuihin :) voi se olis ihanaa.. Sitten voiskin kuolla :D
- antaa palaa vaan
Kaunis,hehkuva nuori nainen. Mitä sitä peittelemään jos on mitä näyttää ja osaa kantaa ylväästi sen mitä kehossaan omistaa.
Hienoa!! ja häikäisevää kauneutta.
Antaa miesten nähdä päiväunia,edes kerran.
Antaa kateellisten nalkuttaa,ei Madde siitä rumaksi muutu.
Nauti nuori nainen nuoruudesta,kauniista hymystäsi ja siitä että olet terve.
Se kaikki sinulle suotakoon.
t.vanhempi nainen - tyylitajuinen
Hieno nainen ei tule juhliin pitkät hiukset auki.
Luulisi tämän verran tiedettävän myös hoveissa. - oikeassa
olet,arvon hortensiayhdistyksen täti,ja kuten kirjoituksestasi voi päätellä,suhtaudut asiaan sen vaatimalla vakavuudella...kun nyt vuonojen maan lehdistöllä ei mömmökisoista ole ollut yhtään suomalaisiin liittyvää kohu-uutista raportoitavana,niin sitten toimittajat kompastuvat RuÅttalaasten parhaaseen vientituotteeseen kautta aikojen,tai itseasiassa ko naisihmisen kaula-aukkoon...ymmärtäähän sen,että lattarintaisten turskansyöjien parvessa aiheuttaa närää nuori verevä naisihminen,joka on vielä ruotsista,härre gud...mutta P.T.L pohjolassakin on sentään kylmän talven lisäksi jotain verevää ja kaunista...Go Madde Go,jatka valitsemallasi tiellä,olet oiva esimerkki ruotsalais-saksalaisen yhteistyön hedelmästä,joka muuten saa Bushin tyttäret näyttämään Korkeasaaren paviaanilinnan asukeilta...eli ehdottoman tuomittavaa ja sopimatonta moinen,nuoren naisen tulee näyttää kulahtaneelle Märtha-Louiselle ja pokailla ukkomiehiä.
- hovineito
ammoisina aikoina on muoti ajoittain suosinut avonaisempaa linjaa ja eiköhän juuri hoveissa ole pukeuduttu ajanmukaisiin juhlapukuihin. Bernadotte-sukuhan taitaa tulla Ranskasta, jossa varmasti on hovin kauniit naiset pukeutuneet juhliin avokaulaisesti. En usko että heitä on mitenkään puvun muodin mukaan tuomittu sopimattomasti käyttäytyviksi. Eiköhän tekemiset merkitse enemmän kuin ulkonäkö. Ja kauniin kelpaa pukeutua näyttävästi. On toki tietysti ollut päinvastaistakin linjaa kuten se viktoriaanisempi korkeakauluksinen hovimuoti.
- säkki
säkkiin pukeutuneenakin hän on seksikäs!
- suomi35
Eikö suomi24 ole muuta journalismista tutkimusta kuin nämä SUOMEN alistajien kohoiliminen?
- on,
niin hupaisan näköistä kun nää prinsessat ja prninssi kulkevat pönäkkänä juhlista juhliin,tälläytyneenä juhla-asuihin,ei voi kun hymyillä ovat jotenkin niin koomisia,helkkari kaunishan Madeleine on mutta ne niiaukset,,vooi ei,eletäänhän vuotta 2007.
- KolmannenKerroksenKreikasta...
*tirsk*
(Tää ei voi olla enää todellista, sanokaa mulle että mä houruilen ottamieni Xanor-nappien jäläkeen vaan...) - mies savosta
Näin on näreet! Ei nainen voi olla LIIAN seksikäs:)
- puutarhasakset
WTF?! Ootko sä tosissas?
- Ruotsalainenkuningas
Sexy kuin ladon ovi.
- VOE VOE
AIVAN kuten siskonsakin, miehekkään näköinen köriläs. Tuollaisesta leuasta olisi itse Ridge Forresterkin kateellinen. Ja nuo pulleat posket! Vararavinto yltää jo hiusrajaan asti. Ei ainakaan kuole heti nälkään. Jos isot tissit on seksikkyyden mitta niin kaipa tuo eukko saa arvosanan mmmm mmm *mittaa* C.
Eli tavallinen tanttahan tuo.
- aivan juu
Harald varmaan piti näkemästään :)
- tuo kuva...
Siis tämä prinsessa on täysi kopio äidistään, mutta blondiksi muunnettu. jotenkin hämmentävä huomio: äitinsä oli täysin saman näköinen kasvokuvista, nenä oli hiukan pitempi, kapeampi....muuten täysi kopio...mutta erittäin tumma nainen...."kloonattu erittäin vaaleaksi : )
- Ruotsissa ainakin
Ruotsissa kävelee vastaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä blond(attu) ja pitkähiuksinen nainen, joten arvon prinsessa on vain tyypille uskollinen. Kruununprinsessa V. on minusta jotenkin viehättävämpi, sillä hänessä on ehkäpä asemansa tuomaa sitä jotain. Hänelle toivoisin jonkun sanovan, ettei tarvitse laihduttaa ollakseen kaunis, riittää kun luopuu ns. mummokampauksesta (ei ollenkaan hiuksia otsalla, joka ei välttämättä hänen kasvoilleen sovi). Nuorempi sisko on jotenkin, jos sallitte, enemmän kermakakku verrattuna pirteään sacheriin.
- Konsta77
Norjalaiset puhuu muutenki täyttä paskaa niin päätelkää mitä mieltä olen tuostakin..Madde on aidosti kaunis ja mediat vaa halveeraa sitä vuodesta toiseen!!!ketä kiinnostaa kattella jotain juorulehtiä!!!vähäjärkiset!!!*peukku alas*
- **tyttö77**
konsta sulla on kiva kuva.
- gunnar345
Madaleine on aivan liian seksikäs ruotsalaisten kuuluisi säilyttää madaleinea paperi pussissa ettei kukaan vain näkisi häntä.
- skebab
On vielä ihan prinsessan näköisiä prinsessoja eikä mitään kurppaluureja.
- Kukko39
On siinäkin aihe keskustella, voi hemmetti ihan kuin ei maailmassa muuta olis. Eipä kestään tavallisesta tallaajasta keskustella. Pöh, sanon minä, vaikka vaivaiduin kommenttini tänne laittaankin, mutta vaan siksi, että eikö siis mitään muuta ole.
- ihan sama
siis onhan ne kuitenkin 70v juhlat, mutta eikö nainen saa pukeutua kuten haluaa.. mielestäni olipahan kuninkaalla ainakin silmäniloa ;)
- eihän
Aira S ole ns. kuten sanoit sellainen, taidat ola oma elämää vailla, etsi se. HANKI OMA ELÄMÄ..
- kumma kun
hottis ei saisi näyttää olevansa hottis, vaan pitäisi teeskennellä olevansa jotain ihan muuta. jollain on nyt nuttura taas liian kireällä. varmaan kateellisten plösöreisien, riipputissien ja selluliittiperseiden jorinoita.
- Kosija
Onhan se kauhee sekstistimiä, jos miehet ihailevat kuninkallista loistoa.
On siinä nainen, jonka ottaisin ilman mitään rahoja.
Vau, VAU , VAU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! - Nyt ollaan asian ytimessä
Tulispa kevät pian ja alkaisi keskustelu koiranpaskasta jalkakäytävällä, jäisi Ruotsin prinsessan kaula-aukko rauhaan. Eipähän keskutelun taso ainakaan pääsisi laskemaan.
- Poison.
... enemmän sen suhteen, onko tuo nyt aivan sopiva asuste kyseiseen tilaisuuteen. Eihän siinä mitään jos on sievä, oman seksikkyydenkin esille tuomiseen on omat sopivat tilaisuutensa, en vain ole niin varma oliko tuo yksi niistä. Ei sillä, aivan turha skandaali tästäkin on saatu taas revittyä, pieni huomautus neidille tilaisuuden jälkeen olisi varmasti riittänyt.
- chibiusa
prinsessa madeleine on kiihottavan näköinen nuori nainen ja jonka kanssa olisi kiva päästä sänkyyn rakastelemaan.
- mää vaan
Tämä ei liity varsinaisesti asiaa, mutta miten Ruotsalaiset naiset voi olla niin hyvän näkösiiiii???(Sekä Venäläiset) =0
On siellä voinut faariilla olla pieniä rytmihäiriöitä:} - kuin kukka
eiköhän se ole kaikkien oma asia miten paljstaa itsensä. hän on kaunis ja pystyy esittelemään itsestään sellaisia paikkoja joita muut ei pysty. jos on kaunis kroppa mikäs siinä. ihminen kun on liian hyvännäköinen hänen pitäisi hillitä esittelemästä liikaa itseään,mut siin se onkin.
- butthole surfers
ei mumielestä. kyllä tuohon työmies tarpeensa laskee.
- on laitettu
tissiä näkösälle ja vedetty pystyyn. Kyllä soveliaampiakin asuja varmasti löytyy edustustehtäviin.
- Merita
Onkohan tuo nimimerkki ihan totta?!! Jos on, niin kiva kun Norjassakin tunnetaan Rölli!
Ja siihen Madden asuun....Onko tuo nyt niin paha, että kaula-aukko on vähän avara. Prinsessa on kaunis ja tietämäni mukaan käyttäytyy ihan ok.
Olisihan sitä tietenkin voinut pukeutua hillitymminkin - vaikka mustaan, pitkään iltapukuun, josa avara kaula-aukko. Ja reaktio olisi ollut aivan sama. - soppa
Jos olis ollu 100kiloinen tyttö niin kukaan ei ois huommannu kaula-aukko kokoa. Eikä sitä nyt puitais täällä. Kaunis ja seksikäs kaunista katseltavaa.Jos nainen on kaunis niin saahan sen näyttää,on ne mummelitkin joskus olleet nuoria ja kauniita.
- heisulivei3
Mitä kosmista merkitystä on jonkun hempukan pukeutumisella jonkun eläkevaarin bileissä?
- sesopishyvinsaunaan
Voisin mää ottaa tommosen saunakaveriks!
- Mattimme
asialle. Samalla voisi Ruotsin ja Suomen valtakunnat yhtyä!
- Lukenut
Tämä prinsessa oli palkannut ulkomaalaisen 27 kruunun tuntipalkalla (25c)hoitamaan koiraansa. tämä suomalaisten rakastama prinsessa unohti koiran hoitolaan yli vuorokaudeksi.siitä vaivasta prinsessa maksoi peräti 100 kruunua(n.9e)HYVÄ MONARKIA!
- Nimetön
madde daa.
harald njet.
kumpi tuoksuu lohelle? - heheheheheh
jos on jotain mitä näyttää niin siitä vaan. madde on ihan ok näkönen muija.
kelpais mulle - minä555
itse teinien äiti
- kaunis kuin ruusunnuppu
Kaunis kuin ruusunnuppu. Näkykööt kauneus. Hautajaiset ja viralliset tilaisuudet ovat erikseen. Syntymäpäivillä kaunis nuoruus saa paistaa ja ennen kaikkea näkyä.
- ja kaunis Madde :)
Se vaan ärsyttää, kun joka paikasta pursuaa milloin peffaa, milloin tissiä - yliseksismi voisi jo väistyä maailmasta tärkeämpien asioiden tieltä.
Tyylikkyys ei muodostu tyrkky-lookista eikä nunnapuvustakaan, provokaattori! - Herra 45
Voisko joku selittää meikäläisellekin, milloin nainen on liian seksikäs?? Itselleni moinen ajatus ei ole koskaan juolahtanut mieleen. Päinvastaisia tapauksia kyllä löytyy etsimättäkin. Eikä tarvitse mennä edes norjaan asti.
- aaaaaaaaaaaaaaah
Madde on liian sexy! (ratkean kohta)
- mut ei tyrkky
Madeleine on hyvän näköinen nuori nainen ja pukeutuu tyylikkäästi. Yhtään mautonta vaatetta en ole hänen päällään nähnyt (kuvissa). Jos joku kuvaaja ottaa hänestä kuvia uimarannalla on kuvaajan moraalittomuutta julkaista ne. Ei kai KUKAAN rannalla ole kaulaan asti napitetussa kaavussa??? Paitsi kukkahattutädit jopa hatuissaan ;)
Taitaa olla taas tätä naiskateutta kun ei voida hyväksyä tyylikkäitä hyvännäköisiä nuoria naisia, ja vielä tuossa asemassa olevia.
Tsemppiä Madde!
ps. olen vähän kade, mutta tyytyväinen itseeni näinkin ;) - Suomen Prinssi
Suomeen vaan Madeleine Prinsessaksi. Onhan meillä Saarelan Tanja jo kyllä, mutta sie oisit vielä parempi edustamaan Suomea. Halonen nyt on kaikkea muuta kun edustava..
Älä välitä Norskien puheista, laitaa vaan kunnon konrsetti ja piikkarit jalkaan seuraavalla kerralla. Napapaita olis kans ihan jeesss..
Eikä haittaa vaikka tulisit tänne vierailulle vaikka repaleisissa shortseissa, se olis vaan seksyä.- tyhmäpimu
Halonen tietää pukeutuvansa kansan kustannuksella, Madeleine ei sitä tajua.
Halonen on kansan valitsema, madeleine on tytteli joka syntyi liian rikkaseen sukuun, ja sukuun jossa ei tapoja opetettu.
prinsessan ei kuulu olla huorahtava, mutta pressan sitä vieläkin vähemmän.
- jippii
Tässä meillä taas TODELLA TÄRKEÄ asia. Eläköön Suomi24!
- sepi
Yliseksikkyys on lähtöisin samoilta ihmisiltä kuin sisäinen kauneus eli rumilta ja lihavilta. Sitä on hankalaa olla yliseksikäs kun yrittää ahtaa takapuoltaan puolijoukkueteltan kokoisiin collegehousuihin ja paidaksi riittää hienpolttama lyhythihainen kesä- ja talviaikaan. Aina on hiki kun on senverran rasvaa päällä.
Luulen että Madeleineä ei pidä yliseksikkäänä muut kuin tietty väestönosa. Jos pystyy olla kaunis ja seksikäs ja haluaa näyttä sen niin siitä vaan...olen kiitollinen.
Jos kirjoitukseni jotain loukkasi niin käykää tirauttamassa pari kyyneltä siinä peilin edessä ja palatkaa takaisin tv:n/tietokoneen ääreen ja jatkakaa suklaan/sipsien syömistä... - Made fani
Madde sais vilauttaa pikkusen enemmänkin.
- l.o.
höpö,höpö ei ole liian sexikäs ! kaunis ja tyylikäs
on se kans kummaa ku tuommosesta asiasta saadaan tehtyä show ! ei saa immeinen olla oma ittensä
- Sharlean
Turha kateellisten on moittia Madeleinen ulkonäöstä ja nuoruuden säteilystä.Hän on oma itsensä,eikä rumenmaksi siitä muutu joidenkin pikkusieluisten kadehtijoiden mielistelyksi.
Hankkikaa parempia harrastuksia norjalaiset kateellisuuden syövyttämät kukkahattutädit!
Turha koristekaalien on moittia Juhannusmorsiusruusua kauneudesta. - leikattu
ennen Nobelia joka on maailman arvokkain juhla ja tämmösessä:
http://www.eniro.fi/query?what=show_image&imgurl=http://images.picsearch.com/is?1f4ouI7pRzIBi6e5_sEnpHZFJ7sb9F1DiZApQWZSMCw&url=http://pub.tv2.no/nettavisen/english/article155974.ece&img=http://pub.tv2.no/multimedia/na/archive/00111/Prinsesse_Madeleine_111796a.jpg&w=128&h=109 - ei harmaavarpunen
Hei vaan kaikille purnaajille!
Minkä takia ihmisistä pitää jatkuvasti lietsoa jotan pahaa? Ja vielä ilman sen suurempaa syytä?! Jos ihminen on ja haluaa olla kaunis, niin hyvänen aika annetaan hänen olla! Onko parempi epäsiisti ja ei huoliteltu olemus?! Ja mitä pukeutumisessa rintojen osittaiseen näkymiseen tulee, niin heittäkääpä ajatus vaikka aikansa kauniiseen ja realistiseen Sissi elokuvaan tai muihin aikansa pukeutumistyylehin.. Eikös kautta aikain kuninkaalliset ja myös muut (silloin vanhaan hyvään aikaan kun vielä arvostettiin kauneutta kauneuden takia eikä seksi mielessä) naiset ole pukeutuneet Madden tavoin rinnat kauniisti esillä ja VARSINKIN juuri kuninkaalliset ym. hallitsijasuvut. Eiköhän enemmän olisi moitittavaa näissä nykyaikamme tanttaroissa, jotka ovat lipsuneet kauniin ja edustavan pukeutumisen linjoilta. Kuninkaallisen ym. TÄYTYYKIN erottua massasta! Eikä varmaan olisi pahitteeksi muillekaan tallaajille....- sie siellä
joka sana oli yesss.
- Minä vain
Madde on maailman kaunein ja seksikkäin prinsessa.
Sen ovat näköjään jotkut suomalaishurjat jo aikoja sitten todenneet.
Ja tehneet hänestä maailman ensimmäisen cd'n!
Ruotsin iltapäivälehdet ja tv'kin tekivät heistä jutun!!
http://www.nic.fi/~praasu/madde.htm Voi tavatonta sentään... Mummu kolttuunko sitä olis pitänyt Madden pukeutua ja siitähän olis seurannu kanssa kauhea kauhistus. Kuinkas se tuollaseen nuori kaunis nainen pukeutui. Olipahan edes jotain kaunista niissäkin tylsissä bileissä ja olis kunkku vaan mielissään kun kerrankin näki jotain kaunista ennen kuukahtamistaan. Eihän tuo nyt niin rohkeaa pukeutumista edes ollut... ei taida olla norjalaiset koskaan nähneet esmes monacon tyttösten välillä vähän räväkkääkin pukeutumista vuosien varrella. Se on korvien välissä jos mielikuvitus pujahtaa puvun sisään = ) syytön Madde siihen on. Antaa kaikkien kukkien kukkia ja varsinkin niiden jotka ovat todella kauniita kukkia!
- en halua näyttää anna nicol...
Madeleine on lihonut, joten ei ole vyötäröä mitä näyttää. siksi: RINNAT esiin, myös väärissä paikoissa ja tilanteissa.
mut jos haluaa pukeutua miten sattuu, kuin pornahtava b-luokan tähti, ei kannata valittaa enää että valokuvaajat on aina kimpussa. - pöölälä
Madelein on aidosti kaunis nainen ja totta vie seksikäs mutta ei liian!nainen joka osaa pukeitua asiallisesti ja hillitysti...ihmiset ovat vain kateellisia ja siksi keksivät pahoja asioita=)oikea unelmien prinssessa, esimerkkinä monille!
- Laiha-Lespo
Mitä hehkeää ja seksikästä te muka tuossa näette, yhyy.
- asdfghjklöäcxcvbnnnnnnm
jos naisessa on mitä näyttää niin näyytelköön!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- on ikäistään
vanhemman näköinen selkeästi, eikös ole 24 v
- ASSer*
Kyllä on virheetöntä suomenkieltä norjalaisen kirjoittamaksi.
- leena.sin
Tää Madeleine saa vielä aikaan palajon harmaita hiuksia Kallelle, niinkuin monacon nuorin prinsessa. jotkut juorulehdet ovat kirjoittaneet, että n. 50 v ikämaissa oli Kallella ja Silvilla avioriisi.
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33383431 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12531Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692298- 1791935
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161502Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91341- 1121327
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181751281RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601280Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421177