iästä on maksettava työmarkkinoilla kaikille

Nuoret hyötyvät työmarkkinoilla nuoruudestaan: he saavat myöhempää elämää varten kokemusta, ihan nuorina taskurahaa ja vähän isompina hyviä vakipaikkoja.

50 kohdalla tilanne on usein se, että on niitä, jotka eivät ole koskaan olleet työttöminä, työnantaja on mahdollisesti järjestänyt lisäkoulutusta ja muitakin bonuksia kuin firman pikkujouluja ja niin on päästy etenemään paikallaan pysyen.

Toiset 50 ovat ehkä joutuneet kärsimään rakennemuutosten yhteydessä ja tai ovat itsekin hankkineet kokemusta useista paikoista tuoden täten uutta ideaa joka paikkaan, usein on itse hankittu myös lisäkoulutusta, vaan eipä sitä arvosteta.

Ilman koulutusta voi kärsiä työmarkkinoilla, mutta monilla on elämänkokemusta vaikka muille jakaa.

Pahinta tietenkin on jos ikääntyneitä (vaikka 50 itse asiassa keskim.elinikäennusteen huomioon ottaen on nuori vaikka nyt jokunen ryppy olisikin)aletaan tarjoilla pilkkahintaan työmarkkinoilla samalla kun koko ikänsä hyvässä pestissä edenneet ovat palkkalistoilla eläkkeelle jääneinä tai ilman eläkettä vielä 68 v asti.

68 v asti työskenteleminen sopii niille 50 .lle jotka ovat työttömyyden, huonojen tai lyhyiden pestien ja itsemaksamansa koulutuksen takia jääneet työtuloissa ja työssä vaikuttamisessa lapsipuolen asemaan eikä eläke vielä 63 v iässä olisi kovin korkea hyvää eläkeläiselämää ajatellen!
2218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen kanssasi monista asioista samaa mieltä mutta erimieltä olen siitä eläkkeelle jäämisijästä. Olen sitä mieltä että kukaan fyysisesti raskasta työtä tekevä ei jaksa sinne 68 vuoteen asti. Esim. minä teen ruumillista työtä ja se on varma että pois jään heti kun vaan vuodet tulee täyteen. Olen ollut tässä duunissa melkein kaksikymmentä vuotta, olen laskettanut tulevan eläkkeeni eikä se hääppöinen ole mutta en jaksa olla tässä yhtään kauempaa kuin on pakko. Jos pääsen eläkkeelle 63 vuotiaana
niin jään ja se miten sen jälkeen tulen toimeen on sitten sen ajan murhe.
Eläkeikää odotellessa moi moi!

Äänestä
  • Ei pysty varmaan kuutenkymmeneen kahdeksaan vuoteen töissä olemaan.
    Nyt jo alkaa paikat pettämään osittain, fysikaalista tarvitsee aika ajoin.
    Onneksi työnantaja sen korvaa.

    Kyllä se herroilla kelpaa, istuvat ja keplottelevat pöytänsä takana.
    Saattaa silti joku sydänkohtaus tulla ja niin jää iso eläke ilman ottajaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikäplussaa kirjoitti:

Nuoret hyötyvät työmarkkinoilla nuoruudestaan: he saavat myöhempää elämää varten kokemusta, ihan nuorina taskurahaa ja vähän isompina hyviä vakipaikkoja.

50 kohdalla tilanne on usein se, että on niitä, jotka eivät ole koskaan olleet työttöminä, työnantaja on mahdollisesti järjestänyt lisäkoulutusta ja muitakin bonuksia kuin firman pikkujouluja ja niin on päästy etenemään paikallaan pysyen.

Toiset 50 ovat ehkä joutuneet kärsimään rakennemuutosten yhteydessä ja tai ovat itsekin hankkineet kokemusta useista paikoista tuoden täten uutta ideaa joka paikkaan, usein on itse hankittu myös lisäkoulutusta, vaan eipä sitä arvosteta.

Ilman koulutusta voi kärsiä työmarkkinoilla, mutta monilla on elämänkokemusta vaikka muille jakaa.

Pahinta tietenkin on jos ikääntyneitä (vaikka 50 itse asiassa keskim.elinikäennusteen huomioon ottaen on nuori vaikka nyt jokunen ryppy olisikin)aletaan tarjoilla pilkkahintaan työmarkkinoilla samalla kun koko ikänsä hyvässä pestissä edenneet ovat palkkalistoilla eläkkeelle jääneinä tai ilman eläkettä vielä 68 v asti.

68 v asti työskenteleminen sopii niille 50 .lle jotka ovat työttömyyden, huonojen tai lyhyiden pestien ja itsemaksamansa koulutuksen takia jääneet työtuloissa ja työssä vaikuttamisessa lapsipuolen asemaan eikä eläke vielä 63 v iässä olisi kovin korkea hyvää eläkeläiselämää ajatellen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu