Toinen maailma
Oli yö. Mustosen perheessä valvottiin. Perheeseen kuuluivat isä,äiti ja kolme lasta. Vanhemmat olivat lähteneet matkoille, joten lapset saivat olla kolmestaan kotona.
"Mitäs telkkarista tulee?" kysyi 15-vuotias Jape pikkuveljeltään Latelta.
"Ei mitään ihmeellistä",vastasi Late ja vaihteli kanavia nopeasti. Japea rupesi nukuttamaan ja hän päätti painua pehkuihin. Hänen isosiskonsa, Maijun huoneesta kuului jotain musiikkia. Jape laittoi isosiskonsa huoneen oven kiinni ja meni omaan huoneeseensa. Sitten Jape rupesi nukkumaan.
Seuraavana aamuna hän heräsi joskus yhdeksän aikoihin. Hän tiesi, että joku oli vialla. Ulkona oli vielä pimeää. Yleensä yhdeksältä oli valoisampaa. Hän huomasi myös, että taivas oli oudon punertava. Sitten Jape lähti katsomaan että oliko hänen pikkuveljensä, Late, jo herännyt. Laten huone oli kuitenkin tyhjä ja hänen sänkynsä näytti siltä, että siitä olisi lähdetty hirveällä kiireellä. Jape meni Maijunkin huoneeseen ja sieltäkin oli lähdetty kiireellä pois sängystä. Sitten Jape päätti lähteä kaverinsa Maken luokse.
Kun Jape astui ulos, hän huomasi olevansa keskellä täydellistä pimeyttä. Taivas oli synkänpunainen ja sitten Jape huomasi taivaalla lentävän, ison hahmon. Hahmo lensi todella korkealla ja samassa Jape kuuli puhelimen soivan kotonaan. Jape riensi vastaamaan ja toivoi, että soittajalla olisi vastaus tähän kaikkeen.
Sitten hän nosti luurin ja ihmetteli, kun puhelin pirisi vielä senkin jälkeen pari kertaa. Sen jälkeen kuului suhinaa ja sitten jotain hengitykseltä kuulostavaa rahinaa. "Haloo", sanoi Jape. Hengitys keskeytyi vähäksi aikaa ja alkoi sitten uudelleen. Sen jälkeen kuului kova huuto, mikä sai Japen pelästymään ja pudottamaan luurin. Huuto ei kuulostanut ihmiseltä mutta toisaalta se saattoi ollakin ihmisen...Jape kuuli luurista tuuttausta, joten puhelu oli katkennut heti huudon jälkeen. Jape päätti nyt lähteä Maken luo ja sanoa hänelle kaikki oudot tapahtumat. Hän meni ulos ja näki lentävän hahmon olevan vähän lähempänä kuin ennen. Hän ei kuitenkaan vielä nähnyt, mikä se todellisuudessa oli. Sitten hän kuuli korvissaan suhinaa ja kuuli isojen siipien lepatuksen. Hän kuuli myös rahisevan hengityksen ja sen oudon huudon korvissaan ja häntä rupesi pelottamaan. Hän lähti juoksemaan pakokauhun vallassa Maken taloa kohti, mutta jokin tuli ylhäältä ja sieppasi hänet... Hän kuuli kovan huudon ja huomasi, että se oli hänen omansa.
THE END
Mitäs piditte? jos jaksoitte lukea =). sitten vaan kommenttia tulemaan.
Oli yö. Mustosen perheessä valvottiin. Perheeseen kuuluivat isä,äiti ja kolme lasta. Vanhemmat olivat lähteneet matkoille, joten lapset saivat olla kolmestaan kotona.
"Mitäs telkkarista tulee?" kysyi 15-vuotias Jape pikkuveljeltään Latelta.
"Ei mitään ihmeellistä",vastasi Late ja vaihteli kanavia nopeasti. Japea rupesi nukuttamaan ja hän päätti painua pehkuihin. Hänen isosiskonsa, Maijun huoneesta kuului jotain musiikkia. Jape laittoi isosiskonsa huoneen oven kiinni ja meni omaan huoneeseensa. Sitten Jape rupesi nukkumaan.
Seuraavana aamuna hän heräsi joskus yhdeksän aikoihin. Hän tiesi, että joku oli vialla. Ulkona oli vielä pimeää. Yleensä yhdeksältä oli valoisampaa. Hän huomasi myös, että taivas oli oudon punertava. Sitten Jape lähti katsomaan että oliko hänen pikkuveljensä, Late, jo herännyt. Laten huone oli kuitenkin tyhjä ja hänen sänkynsä näytti siltä, että siitä olisi lähdetty hirveällä kiireellä. Jape meni Maijunkin huoneeseen ja sieltäkin oli lähdetty kiireellä pois sängystä. Sitten Jape päätti lähteä kaverinsa Maken luokse.
Kun Jape astui ulos, hän huomasi olevansa keskellä täydellistä pimeyttä. Taivas oli synkänpunainen ja sitten Jape huomasi taivaalla lentävän, ison hahmon. Hahmo lensi todella korkealla ja samassa Jape kuuli puhelimen soivan kotonaan. Jape riensi vastaamaan ja toivoi, että soittajalla olisi vastaus tähän kaikkeen.
Sitten hän nosti luurin ja ihmetteli, kun puhelin pirisi vielä senkin jälkeen pari kertaa. Sen jälkeen kuului suhinaa ja sitten jotain hengitykseltä kuulostavaa rahinaa. "Haloo", sanoi Jape. Hengitys keskeytyi vähäksi aikaa ja alkoi sitten uudelleen. Sen jälkeen kuului kova huuto, mikä sai Japen pelästymään ja pudottamaan luurin. Huuto ei kuulostanut ihmiseltä mutta toisaalta se saattoi ollakin ihmisen...Jape kuuli luurista tuuttausta, joten puhelu oli katkennut heti huudon jälkeen. Jape päätti nyt lähteä Maken luo ja sanoa hänelle kaikki oudot tapahtumat. Hän meni ulos ja näki lentävän hahmon olevan vähän lähempänä kuin ennen. Hän ei kuitenkaan vielä nähnyt, mikä se todellisuudessa oli. Sitten hän kuuli korvissaan suhinaa ja kuuli isojen siipien lepatuksen. Hän kuuli myös rahisevan hengityksen ja sen oudon huudon korvissaan ja häntä rupesi pelottamaan. Hän lähti juoksemaan pakokauhun vallassa Maken taloa kohti, mutta jokin tuli ylhäältä ja sieppasi hänet... Hän kuuli kovan huudon ja huomasi, että se oli hänen omansa.
THE END
Mitäs piditte? jos jaksoitte lukea =). sitten vaan kommenttia tulemaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ARVIOINTI:
Alussa pari ekaa riviä herätti epäilystä ja inhoa, tää on taas näitä teinistooreja. Mutta hei, tässähän oli juju, vieläpä älykäs sellainen. Mutta kerronta rauhatonta, siis vähän poukkoilevaa, levotonta.
Sopisi hyvin johonkin kauhukuvan alkuminuutiksi, jossa aloitustekstit rullaavat. Varsinainen tarina alkaa vasta tästä. Katkelmana ihan hyvä. Alku oli melko rauhallista, kuvaillaan perusasetelma ja saatetaan lukija sisälle iltaan. Pikkusisko on tavallaan turha, mutta pienellä ajatuksen viilauksella siitä saisi ”perusturva-elementin”, kun vanhemmat ovat poissa. Nyt se ajatus jää puolitiehen.
Sitten-tauti on näköjään iskenyt pahasti, pikku tekstissä oli peräti 10 sitten-sanaa. Ei se moka ole, kertoo vain kirjoittajan paneutumisesta tekstiin. Jos olisi ilkeä, voisi sanoa, että kirjoittaja on jotain malliksi roiskinut paperille ajatellen, että kyllä mä nyt kirjoittaa osaan kerralla vaikka best-sellerin, pistänyt tänne ja odottaa aplodeja.
Siis kyllä tekstin luomiseen pitää paneutua, itse kirjoitan jonkun tekstin jopa neljästi uudelleen ja sitten viiden on tavallaan edellisten yhdistelmä. Voi tietysti olla, että olen liian pienillä aivoilla varustettu enkä pysty laaja-alaisempaan analyysiin omien tekstieni ilmaisussa, mutta ainakin useamman kerran kirjoittamalla saa itse puitua sen, mitä haluaa sanoa, oikeaan muotoon.
No niin, takaisin asiaan, jotenkin tällaista 40-kymppistä risoo nimien yksinkertaisuus, Jape, Late, Make jne. No tää on makuasia, joku voi pitää nimien valinta sielukkaana, lennokkaanakin, minulle ne kuitenkin latistavat tekstiä ja ennen kaikkea henkilöstä syntyvää mielikuvaa. Suomen kieli on mahtavan rikas, jossa jo nimellä voidaan kuvailla henkilöä, hänen luonnettaan tai ulkonäköään. Toki tällainen ei aina toimi, joistain teksteistä se tekee tylsiä ja ”junttimaisia”. Mutta niiden käyttö oikeassa paikassa on koko novellin kantava idea, kuin lukijan aivojen toimintaa ohjaava piilosignaali.
Mitäs muuta. No, tulihan tuossa negatiivistakin kaivettua. Mutta älä ota niitä liian raskaasti. Kuten alussa sanoin, idea on mahtava, varsinkin yksinäisyyden korostaminen ja uhan kasvattaminen asteittain, näin tekstisi minun nupissani kasvatti uhkaa:
1. Vanhemmat poissa
2. Isosisko nukkuu, sulkeutuva ovi ikään kuin lopullisesti katkaisee yhteyden häneen
3. Aamulla ei löydy pikkuveljeäkään
4. Puhelin tuo uhkaa, jota tosin päähenkilö ei ihan kokonaan älyä vaan haluaa kertoa kummallisuudet kaverilleen, samalla ehkä kuitenkin tavoittelee kaverin turvaa ja pelon jakamista, kun muut läheiset ovat kaikonneet
5. Ylhäältä tuleva isku
6. Havahtuminen omaan huutoon
Ideana loistava, tää on kuin kauhu-uni tai painajainen, jossa päähenkilö herää tuohon omaan huutoonsa. Siis idea loistava, tarinan eteneminen ihan hyvä ja juoni kasvaa ”korkoa”. Toteutus eli tekninen kirjoitus, sanavalinta ja idean kypsyttely paikoin hutiloitua.
Tsemppiä, kirjoita lisää. Jos teksti oli omaasi, kirjoittajan älykkyys tuskin on esteenä paremman tekstin luomiselle. Oma ilmaisutapa kehittyy vain harjoittelemalla, sitä ei saa syntymälahjana, ei edes älykäs henkilö. Todella lupaava teksti, ohjeeksi voisi sanoa, että opettele kirjoittamaan pitkäjänteisesti.
Itse tein joskus 15-vuotiaana siten, että katsoin 10 minuuttia parvekkeelta ulos. Kirjoitin muistiin maisemaa siten, että kuvittelin maisemaan pankkiryöstäjien pakomatkaa ja poliisin kiinnisaamista, kaikki samaan maisemaan, juoksi tuon talon taakse, poliisi hiipi tuon pensaan takaa, ryöstäjä heitti pistoolin tuohon puuhun lehtien sekaan piiloon jne. Tästä sekalaisesta sotkusta, mitä 10 minuutissa sain päähäni luotua, kirjoitin katolla istuvan harakan kuvaamana ihmisen kummallista liikkumista kaikkiaan 13, ja puoli A4-pystyarkkia (times new roman, 12, riviväli 1,5). Välillä tuo potutti, välillä tuli taas kesken matikan tunnin ajatus, joka piti kirjoittaa muistiin. Kaiken kaikkiaan revin irti tuosta 10-minuutin pätkästä yli viikoksi kirjoittamista. Uudelleen en mennyt parvekkeelle kuin kerran tuon 10-minuuttisen jälkeen kirjoittamisen aikana. Siinä oppi pitkäjänteisyyttä, kykyä pohtia asiaa usealta kantilta, kykyä jäsentää asiat monelle eri näkökannalle ja repimään juonta joka käärii rönsyt välillä kasaan ennen loppuhuipentumaa.
Noin puolen vuoden päästä luin taas ko. tekstin ja innostuin maisemakuvauksesta niin, että menin taas parvekkeelle ja sai aivan toisenlaisen idean. Kuvittelin saman maiseman rakastavaisten salaiseksi kohtauspaikaksi, jossa tapahtuu traaginen kohtaaminen eräänä iltana, kun naisen puoliso on seurannut vaimoaan ja näkee kohtaamisen. Tällä kertaa näkökannaksi otin naisen. Siis nainen kertoo minä-muodossa koko tarinan, aikamuotona perfekti, mutta kerronnan lisäksi hypätään ”livenä” naisen tunteisiin tietyissä paikoissa, saadaan tunnetta, toimintaa ja ennen kaikkea rikottua menneen aikamuodon vankeutta ja mukaan tulee yllätyselementtejä. Nyt toki hymähtää noille 15-16 vuotiaana kirjoittamille teksteille, mutta pikku hiljaa on oppinut ymmärtämään niiden arvon kirjoittamaan oppimisessa ja ilmaisun monipuolistamisessa.
Huh, tulipa tekstiä, harhauduin vähän syrjäpoluille, tuli enemmän tekstiä kuin oli alkuperäisessä viestissä. No, olkoon. Mulle voi muuten pistää postia, jos ärsytän, vitutan tai olet suunnattomasti ihastunut minuun tai ajatuksiini, miten vain. Adressi on [email protected]
kiitos palautteesta...
toi teksti oli mun vanha kouluaine. Sain siitä 9 .
Ai se olikin kouluaine... no sitten en ruodi sen enempää.
Kannattaa skarpata suomen kieltä. "Rupeaa nukuttamaan" -> alkaa nukuttaa jne.
joo...tuota, ihan kivahan se oli...saanko esittää yhden kysymyksen..minkä ikäinen olet?