LUE FOORUMISTA MYÖS VAARALLISTA LUETTAVAA
Kaikki olemme kuulleet tai lukeneet, ulkomaisen salaisenpoliisin urkkijoista ja kätyreistä, jotka kyttäsivät, kuuntelivat ja urkkivat tavallisten kunnon ihmisten asioista.
Mihin ovat piiloutuneet (piiloitettu) ne Suomessa samaa toimintaa 1960 luvun alussa tehneet kätyrit ja urkkijat, jotka kyttäsivät naapureiden ja kunnolisien työtätekevien kansalaisten asioita ja elämää, tekivät niistä muistiinpanoja, niin sanottuja mustialistoja, joista sitten julkaistiin kirjoja.
(Keitä olivat nämä listatut taantuneet vapauttamme uhanneet viholliset?)
Olisin utelias tietämään kätyreistä ja urkkijoista, ennen kuin kuolevat pois, aikaa on vasta alle 50 vuotta.
Kansalaissodan asioista on vasta muutama vuosi sitten alettu julkaisemaan tosi asiaa, vasta yli 90 vuoden jälkeen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitä tekisit kätyreille ja urkkijoille jos saisit tietää? Kannattaisi jättää agenttisadut hieman vähemmälle ja keskittyä oikeaan elämään.
HALUATKO PEITELLÄ JOTAKIN?
Ei ole satua, lue foorumista tämä on vaarallista luettavaa. kirjan no. 2 alkusanat.
En ole urkkijoiden ja kätyrien tuomitsija se olkoon kansan tehtävä.
Minä en oikein tiedä mitä urkkimista minussa olisi, no tietysti pankkikortin tunnusluku ja semmoiset. Muuten minua saa urkkia ja puhelinta kuunnella niin paljon kuin haluaa mutta ei saa pitkästyä.
Olen sitä mieltä ettei tavallisella työssäkäyvällä ihmisellä ole sellaisia salaisuuksia jotka kiinnostavat viranomaisia tai vieraan vallan urkkijoita. Rikolliset ovat erikseen. Tai sitten agenttisatuihin höynähtäneet.
VIHREÄT KIRJAT
Otin tämän asian esille sen vuoksi, kun kirjoissa on ihan tavallisten ja kunnollisten Kokkolalaisten nimiä.
Enkä ymmärä miten nämä, aina työtä tehneet, tavalliset, myös viime sodassa maatamme puolustaneet ihmiset, olisivat uhka yhteiskunnalle ja talouselämälle ja miten he olisivat vaarallista ainesta ja yhteikuntamme vihollisia.
Onko oikein, että kyttääjät, urkkijat ja kätyrit ovat mustialistoja ihmisistä tehneet ja kirjoja julkaisseet. Listojen ja kirjojen tekeminen on vakava rikos, niitä ihmisiä kohtaan joiden nimet ovat kirjoissa . Olisi hyvä tietää, myös vallanhaluisten sortajien ja heidän kätyrienkin nimiä.
julkaistaan kirja esim.täällä,jossain muodossa ?
TULKOON URKKIJAT JA KÄTYRIT ESIIN NURKISTAAN.
Ei näitä toisten nimiä, voi noin vain julkaista. Tarkoitus olisi saada selville urkkijoiden nimet, hehän tässä ovat vääryyttä toisille tehneet.