KD ja homous

KD on kuulemma valmis hyväksymään homoseksuaalisuuden, jos todistetaan, että homous johtuu geeneistä. Siihen saakka kielteinen kanta.

Kristillisdemokraattien lisäksi aidosti homovastaisia puolueita ovat Perussuomalaiset, Itsenäisyyspuolue, Sinivalkoiset ja käsittääkseni myös IKL.

Myös konservatiivinen Keskusta suhtautuu suurelta osin nihkeästi homoihin.

Suvaitsevaisimmat lienee Vasemmistoliitto, Vihreät ja SDP. Kokoomuksen kantakin parantunut.
141151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vasemmistoliiton edustajaehdokkaista löytyy kyllä aika paljonkin melko homokielteisiäkin versioita. Varsinkin ne vanhat ukot siellä.

Ja Kokoomus on toki parantunut, mutta esim. Lahdessa asuvalle kaverilleni kun yritin etsiä sopivaa ehdokasta (joka ei ole homofoobinen), niin koko hämeen vaalipiirin kokoomuksesta löytyi tasan kaksi seksuaalivähemmistöjen puolella olevaa. Siis kaikista ko. vaalipiiriin ehdolla olevista. Kaksi. Parannettavaa vielä on.

RKP on vihreiden jälkeen näissä asioissa varmaan suvaitsevaisin puolue, unohdit mainita sen.

Kristillisdemokraatit homogeenin löytyessä haluaisivat valtion satsaavan kaikki rahat lääketieteellisen tutkimukseen, että moiset "kehitysvammat" saataisiin karsittua pois ja homoja ei enää syntyisi. Mahdollisuuksien mukaan laittaisivat lakipakotteiseksi toimet ehkäistä homolapsien syntymisen. Ja silloin tekosyy olisi luultavasti sama kuin adoptio-jutussakin, eli "Lapsen parasta ajatellen". Kenties jopa yhteiskunnan parasta ajatellen...

Äänestä
  • mahdollisesti ns. kristilliset olisivat valmiita hyväksymään jopa abortinkin, jos siköstä olisi ensin tutkittu homogeeni ja lasta uhkaisi aikuisena homouden suuri synti. Siinä tapauksessa he voisivat hyväksyä abortin jo pelkästään lapsen etua ajaakseen, hänen syntinen elämänsä ei pääsisi alkuunkaan ja lapsi itse asiassa pelastuisi. Lisäksi perhe säästyisi suurelta häpeältä, ja samalla vielä yhteiskuntakin eläisi terveempien ihanteiden mukaan. Eikö näin olisikin?

    Äänestä

Kas, kas, nyt yritetään tälläkin palstalla mustamaalata oikeistoa ja saada ääniä vasemmistolle. Taitaa olla demaripoppoolla hätä puserossa.

Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ei johdu puoluekannasta, vaan jokaisessa puolueessa on myönteisiä ja kielteisiä asian suhteen.

Älkää nyt hyvät ihmeset menkö valitsemaan puoluettanne tuon aloituksen (vaalimainoksen) perusteella.

Äänestä
  • Vihreät lasketaan oikeistoon. Samaten RKP.

    Eli tämä olikin oikeiston mainos. Tällä tavalla vaan sitä yritetään lobata oikeistokapitalisteja hyväosaisten hyysääjiä, joiden suurimpana huolenaiheena ei ole lapsilisän korotus, ei terveyspalvelut, ei hyvinvointiyhteiskunta vaan perintö- ja varallisuusveron poisto. Onhan se kurjaa, kun suurgrynderin pojanpoika saakin 15 miljoonan sijaan vain 12 miljoonaa euroa. Sehän on epätasa-arvoa.

    Katsokaa hyvät ihmiset ehdokkaanne kanta homoseksuaalisuuteen (adoptiokysymys erottaa kyllä jyvät akanoista) ja muutkin asiat.

    Jos KD:tä äänestää, kantaa ei tarvitse edes katsoa, heillä on kaikilla on yhtenäinen jyrkkä kielteinen kanta, homomyönteistä perussuomalaista ette liioin tule näkemään.

    Äänestä

  • totatota kirjoitti:

    Vihreät lasketaan oikeistoon. Samaten RKP.

    kyllä oikeistoon lasketa!

    Äänestä

  • vihreitä kirjoitti:

    kyllä oikeistoon lasketa!

    Osa vihreistä on oikeistolaisia ja osa vasemmistolaisia. Mitään yleistä konsensusta ei ole. Muista Suomalaisista puolueista poiketen Vihreät ei ole traditionaalinen oikeisto tai vasemmisto puolue vaan jotain ihan muuta.

    Äänestä

  • vihreät on erilaisia kirjoitti:

    Osa vihreistä on oikeistolaisia ja osa vasemmistolaisia. Mitään yleistä konsensusta ei ole. Muista Suomalaisista puolueista poiketen Vihreät ei ole traditionaalinen oikeisto tai vasemmisto puolue vaan jotain ihan muuta.

    Osa vihreistä on vielä äärifemakkoja, jotka haluaisivat kieltää miesten toiminnan koko yhteiskunnassa. Siksi miesten on aika vaikea äänestää vihreitä, äänihän voi lopulta mennä vaikka minkälaisen sarinäreen hyväksi.

    Äänestä

  • on vielä kirjoitti:

    just tästä syystä!!!!!!!!!

    Äänestä

  • on vielä kirjoitti:

    Osa vihreistä on vielä äärifemakkoja, jotka haluaisivat kieltää miesten toiminnan koko yhteiskunnassa. Siksi miesten on aika vaikea äänestää vihreitä, äänihän voi lopulta mennä vaikka minkälaisen sarinäreen hyväksi.

    olipa taas väitettä kerrakseen. Vaikka olenkin mies en kyllä purematta niele väitettä että haluttaisiin kieltää miesten toiminta koko yhteiskunnassa. Millaisia perusteita sulla on?

    Äänestä

  • huhhuhh.... kirjoitti:

    olipa taas väitettä kerrakseen. Vaikka olenkin mies en kyllä purematta niele väitettä että haluttaisiin kieltää miesten toiminta koko yhteiskunnassa. Millaisia perusteita sulla on?

    Heteromiehen perusteita varmaankin. Haluavat kieltää prostituution und so weiter... Sitä se on se miesten toiminta: seksin ruinaamista naisilta :D

    Äänestä

Ihmisen seksuaalisuus on melko varmasti puhdasti opittu asia, muutenhan meillä alkaisi seksipuuhat jo varmaan tarhassa. Sen sijaan ne alkavat yleensä vasta murros-iässä tai vähän sitä ennen. Toki on mahdollista aloittaa ne jo vaikka ala-aste ikäisenä niikuin itsekin aloitin, mutta se on harvinaista. Hyvänä esimerkkinä siitä mikä on geneettistä ovat luonnossa kasvaneet susilapset. Nämä ovat oppineet aivan eläinmaisia tapoja eikä näille ole yleensä edes kehittynyt seksuaalisuutta. Kulttuurista se on kiinni tai neurologisista poikkeavuuksista(tosin tietääkseni homouteen ei ole sellaisia todettu liittyvän) eikä mistään geeneistä. Ihminenkun muista eläimistä poiketen ei ole vaistojensa varassa elävä automaatti. Toki ihmisellä on vaistoja ja paljonkin, mutta ne harvemmin sanovat suoraan mitä pitää tehdä niikun muilla eläimillä. Eläimilläkin toki esiintyy homoseksiä, mutta sehän on vain seksiä ja seksihän tuntuu hyvälle ja on muutenkin kivaa. Oikeaa selektiivistä homoseksuaalisuutta ei tietääkseni esiinny ihmislajin ulkopuolella, mutta se johtuukin vain puutteellisesta ajattelu ja tunnekyvyistä.

Äänestä
  • "Ihmisen seksuaalisuus on melko varmasti puhdasti opittu asia, muutenhan meillä alkaisi seksipuuhat jo varmaan tarhassa."

    Ihmisyksilön kehitys aikuiseksi lisääntymiskykyiseksi yksilöksi on pitkä prosessi. Lapsi ei kykene käsittelemään seksuaalisuutta: lapsella ei ole psyykkisiä saati fyysisiä edellytyksiä sille. Lapsen tunneskaalakin on täysin toisenlainen.

    Kun ruumiin rasvavarasto on riittävä, niin murrosikä käynnistyy hormonierityksellä, joka aktivoi sukupuolirauhaset. Tämä prosessi ei määräydy kulttuurillisesti ja opitusti, vaan geneettisesti ympäristötekijöiden laukaistessa prosessin liikkeelle. Murrosikää ei saa tahdonvoimalla aikaan.

    Murrosikä onkin alkanut käynnistyä yhä varhaisemmin länsimaissa, joissa ruoasta ei ole puutetta noin yleisesti.

    "Hyvänä esimerkkinä siitä mikä on geneettistä ovat luonnossa kasvaneet susilapset. Nämä ovat oppineet aivan eläinmaisia tapoja eikä näille ole yleensä edes kehittynyt seksuaalisuutta."

    Susilasten kehityksessä on tapahtunut niin monia peruuttamattomia vahinkoja tiettyjen kehitysvaiheiden herkkyyskausina, että susilapsista ei voi johtaa väitettä "seksuaalisuus on opittua". Susilapset ovat aikalailla kyvyttömiä oppimaan samalla tavoin kuin sosiaalistunut ihminen.

    Geenit vaikuttavat yksilönkehitykseen, ja jo vauvalla on tiettyjä synnynäisiä valmiuksia vauvoille yksilöllisine temperamenttipiirteineen.

    Yleisellä tasolla, geenit vaikuttavat yhdessä ympäristovaikutusten kanssa. Viime aikoina epigeneettinen periytyminen on noussut esille. Toisin sanoen, yksilö voi omilla elämäntavoillaan tahattomasti vaikuttaa perimänsä rakenteeseen ja siirtää näitä uusia piirteitä jälkeläisilleen.

    "tai neurologisista poikkeavuuksista(tosin tietääkseni homouteen ei ole sellaisia todettu liittyvän) eikä mistään geeneistä."

    Vastasyntyneellä on synnynnäisiä neuraalisia kytköksiä aivoissa. Nämä kytkökset alkavat sitten vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa kuihtua tai vahvistua. Uusia kytköksiäkin syntyy. Tässä mielessä mieli ei ole tabula rasa. Evoluution kannalta ei olisi järkeä, että vauvalla ei olisi tietynlaisia valmiuksia, joiden avulla se voi vaikuttaa ja tunnistaa hoivaajansa. Näitä valmiuksia on voitu havannoida ja kuva tarkentuu jatkuvasti.

    "Ihminenkun muista eläimistä poiketen ei ole vaistojensa varassa elävä automaatti."

    Se ei silti tee ihmisestä immuunia geeniensä vaikutuksille, vaikka ihminen onkin monimutkainen kokonaisuus. Me emme ole irrallaan biologisesta eliömaailmasta. Meillä on tietynlainen evoluutiohistoria, joka on vastuussa paitsi ilmiasustamme, niin myös aivojemme rakenteesta ja sitä kautta psyyken rakenteista. Niinkin tärkeä asia kuin seksuaalisuus ihmislajissa ei voi olla pelkästään kulttuurin varassa määräytyvänä opeteltavana asiana. Toki kulttuuri määrää sen miten seksuaalisuus ilmenee yhteisössä, mutta sillä on myös evoluutiobiologiset juuret.

    Äänestä

  • "Ihmisen seksuaalisuus on melko varmasti puhdasti opittu asia, muutenhan meillä alkaisi seksipuuhat jo varmaan tarhassa. Sen sijaan ne alkavat yleensä vasta murros-iässä tai vähän sitä ennen."

    Itse asiassa seksuaalinen halu on meissä kaikissa syntymästä lähtien. Jo pienet lapset voivat masturboida, kun ymmärtävät, että sukupuolielimien koskettelusta saa nautintoa. Ihmisen seksuaalisuus ja fyysinen sukupuolikypsyys lisääntymistä silmällä pitäen (murrosikä) ovat kaksi eri asiaa, minkä tajuaminen ja hyväksyminen tuntuu olevan kovin vaikeaa valtaosalle kansaa. Ilmeisesti uskonto ja uskonnosta periytyvät asenteet vaikuttavat edelleen pinnan alla ja pyrkivät supressoimaan yksilöiden seksuaalisuutta, koska tätä merkittävää faktaa ei tuoda mitenkään esille koulujen olemattomassa seksuaaliopetuksessa. Freud teki nimittäin tämän havainnon jo yli 100 vuotta sitten ja se on yksi modernin psykologian kulmakivistä.

    Seksuaalisuudella on ihmislajille hyvin suuri merkitys, enkä puhu nyt lisääntymisestä. Keynesin mukaan ihminen on keskimäärin yli 3000 kertaa elämänsä aikana yhdynnässä - ja tuskin lisääntymisen vuoksi. Läheskään kaikki eläinlajit eivät saa seksuaalisuudesta nautintoa esim. klitoriksen tapaista elintä ei esiinny edes kaikilla kädellisillä. Näillä seksuaalisuus palvelee pelkästään lisääntymistä. Ihmisillä seksuaalisuus on osa yhteiskuntaa, lajin sisäisiä suhteita. Näin ollen jo biologia vahvistaa sen tosiseikan, että meidät on tarkoitettu seksuaaliseksi lajiksi ja seksuaalisuus on istutettu perimäämme.

    Itse asiassa mitä sosiaalisesti ja älyllisesti kehittyneempää eliölajia tarkastellaan kuten delfiinejä tai simpansseja, sitä merkittävämpi rooli seksuaalisuudella näyttää olevan niin yksilön kehityksessä kuin lajin välisissä suhteissa. Samaan aikaan seksuaalisuuden eri variaatioita kuten homoseksuaalisuutta näyttäisi esiintyvän yhä enemmän. Tämän vuoksi erinnäiset rottakokeet ovat seksuaalitutkimuksessa yhtä tyhjän kanssa: niiden tuloksia ei voi yleistää koskemaan ihmistä.

    Seksuaalisuuden supressiolla on pitkät vuosituhantiset perinteet ihmiskunnan historiassa: tämä ei koske pelkästään homoseksuaaleja vaan myös esim. naisten seksuaalisuutta. Kyseessä on monimutkainen yhteiskunnan sisäinen vallankäyttö, jolla pyritään kontrolloimaan yksilön käyttäytymistä. Joidenkin tutkijoiden mukaan ihmisten muinaiset, esihistorialliset yhteiskunnat ovat olleet matriarkaatteja eli naisjohtoisia. Tämä johtuu siitä faktasta, jonka kaikki luonnonkansat tuntevat, että naisen lapset ovat aina naisen biologisia lapsia, sen sijaan isästä ei ole koskaan 100% varmuutta, ei edes nykytekniikalla.

    Afrikassa ja Amerikan luonnonkansojen parissa meidän tuntemamme isyyden käsite oli täysin tuntematon. Perintö ja valta ovat kulkeneet näissä yhteisöissä naisten kautta. Seksuaalisen supression ja seksuaalisuuskielteisyyden syntyminen on johdettavissa perinteisen perheinstituution syntyyn, jossa valta on lipsunut miehelle. Tämä tulee suoraan ilmi raamatussa, jossa avioliitto ei ole meidän tuntemamme rakkausavioliitto vaan nainen on miehen omaisuutta, jonka naisen isä luovuttaa toiselle miehelle. Patriarkaaiset yhteiskunnat ovat olleet perinteisesti seksuaalikielteisyyden lisäksi sotaisia ja erittäin alistavia/hierarkisia, josta syystä lisääntymistä on korostettu, jotta saadaan paljon työläisiä pelloille ja miehiä sotiin. Tällaisessa yhteiskunnassa homoseksuaalisuudesta on luonnollisesti rangaistu jopa kuolemalla.

    Äänestä

  • ja perimä kirjoitti:

    "Ihmisen seksuaalisuus on melko varmasti puhdasti opittu asia, muutenhan meillä alkaisi seksipuuhat jo varmaan tarhassa. Sen sijaan ne alkavat yleensä vasta murros-iässä tai vähän sitä ennen."

    että tuo aloittaja puhui silkkaa paskaa. Turha noin asiallisesti on yrittää perustella...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-------- kirjoitti:

KD on kuulemma valmis hyväksymään homoseksuaalisuuden, jos todistetaan, että homous johtuu geeneistä. Siihen saakka kielteinen kanta.

Kristillisdemokraattien lisäksi aidosti homovastaisia puolueita ovat Perussuomalaiset, Itsenäisyyspuolue, Sinivalkoiset ja käsittääkseni myös IKL.

Myös konservatiivinen Keskusta suhtautuu suurelta osin nihkeästi homoihin.

Suvaitsevaisimmat lienee Vasemmistoliitto, Vihreät ja SDP. Kokoomuksen kantakin parantunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu