Keskusta tappaa

Miksi nykyiset hallitsija puolueet tekevät sellaisia vaalilupauksia mitä heidän olisi kuulunut jo toteuttaa?
Luuletteko että he tekevät mitään niiden lupausten lunastamiseksi, hah hah siinä sitä taas vedetään kansalaista nenästä.

Jos hallituksessa jatketaan samaan vanhaan malliin niin Suomessa ei ainakaan hyvinvointi lisäänny,
eikä verot pienene (lasketaan veroja vähän toisesta paikasta ja lisätään muualle reilummin, jotta kansa
luulee verojen pienenevän).

Mitäpä jos äänestäisimme joukolla jotain pienempää puoluetta jolla on selvä maanläheinen näkökanta asioihin
ja antaisi heidän näyttää mihin pystyvät.

Yksi hyvä vaihtoehto olisi PerusSuomalaiset, kannatus jo nyt aikahyvä ja heillä on selkeät tavoitteet,
Suomalainen hyvinvointi! Jos me emme aja omia asioita niin ei sitä tee kukaan muukaan!

Vanhanen on jo nyt neuvotellut niin huonosti suomen eduista EU:ssa että siihen täytyy tulla loppu,
vaikka hän itse aina toteaakin että "ihan hyvin se meni". (maanviljely tulee loppumaan kokonaan Suomesta tällä linjalla)

Ja kannattaako Suomesta tehdä jotain erityistä esimerkkiä päästöjen vähentäjänä? haloo... vaikka täällä ajettaisin
polkuautoilla ja luettaisiin kynttilän valossa, niin se ei tunnu missään! Paitsi että teollisuus siirtyy kokonaan
venäjälle ja kiinaan missä saa tupruttaa minkä ehtii... eiköhän vaan pysytä EU:n linjauksessa ja neuvotellaan
lisää pelivaraa (se on vaan neuvottelijasta kiinni)
5476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Keskusta on kaupunkilaistunut ja tulee kaupunkilaistumaan tulevaisuudessa. Se tietää sitä, että suomen maataloudella tulee jatkossa olemaan yhä vain vaikeampaa.
Perussuomalaisia en kuitenkaan äänestäisi, sillä en halua lisää Toni Halmeita suomeen.
Sen sijaan Itsenäisyyspuolueella tuntuisi olevan paljon annettavaa sekä maanviljelijöille, että duunareille.

Äänestä
  • Minne on hukattu kokoomuksen maataloussiipi?

    Äänestä

  • tyuiop kirjoitti:

    Minne on hukattu kokoomuksen maataloussiipi?

    muuta maataloussiipeä ole koskaan ollutkaan, kuin kartanonherrat ja muut SUUR-tilalliset.
    Kokoomus ajaa rikkaitten, ei köyhien ja keskituloisten asioita.

    Äänestä

  • Ei kokoomuksella kirjoitti:

    muuta maataloussiipeä ole koskaan ollutkaan, kuin kartanonherrat ja muut SUUR-tilalliset.
    Kokoomus ajaa rikkaitten, ei köyhien ja keskituloisten asioita.

    Kokoomus kuitenkin alkoi siitä nuorsuomalaisuudesta (ei mitään samaa kuin siinä myöhemmässä samannimisessä) Liikkeelle olivat monet sosiaaliset uudistukset tärkeitä ja tavoitteena oli kansan hyvinvoinnin ja sivistyksen lisääminen. Vieläkin kokoomuksessa on noita linjoja, mutta ne bisnesihmiset pitävät suurempaa ääntä (Pietikäinen esim. on edustanut tuota ei bisneslinjaa). Maatalouden edustajat puolueessa ovat aina kuuluneet juuri tuohon yhteiskuntavastuuta ja heikoimmista huolehtivaan nuorsuomalaislinjaan. Harmi että nuo uus-nuorsuomalaiset sekoittivat nimen merkityksen.

    Äänestä

Taitaa Olla niin että Soinille ropisee ääniä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maanviljelyn suomesta kirjoitti:

Miksi nykyiset hallitsija puolueet tekevät sellaisia vaalilupauksia mitä heidän olisi kuulunut jo toteuttaa?
Luuletteko että he tekevät mitään niiden lupausten lunastamiseksi, hah hah siinä sitä taas vedetään kansalaista nenästä.

Jos hallituksessa jatketaan samaan vanhaan malliin niin Suomessa ei ainakaan hyvinvointi lisäänny,
eikä verot pienene (lasketaan veroja vähän toisesta paikasta ja lisätään muualle reilummin, jotta kansa
luulee verojen pienenevän).

Mitäpä jos äänestäisimme joukolla jotain pienempää puoluetta jolla on selvä maanläheinen näkökanta asioihin
ja antaisi heidän näyttää mihin pystyvät.

Yksi hyvä vaihtoehto olisi PerusSuomalaiset, kannatus jo nyt aikahyvä ja heillä on selkeät tavoitteet,
Suomalainen hyvinvointi! Jos me emme aja omia asioita niin ei sitä tee kukaan muukaan!

Vanhanen on jo nyt neuvotellut niin huonosti suomen eduista EU:ssa että siihen täytyy tulla loppu,
vaikka hän itse aina toteaakin että "ihan hyvin se meni". (maanviljely tulee loppumaan kokonaan Suomesta tällä linjalla)

Ja kannattaako Suomesta tehdä jotain erityistä esimerkkiä päästöjen vähentäjänä? haloo... vaikka täällä ajettaisin
polkuautoilla ja luettaisiin kynttilän valossa, niin se ei tunnu missään! Paitsi että teollisuus siirtyy kokonaan
venäjälle ja kiinaan missä saa tupruttaa minkä ehtii... eiköhän vaan pysytä EU:n linjauksessa ja neuvotellaan
lisää pelivaraa (se on vaan neuvottelijasta kiinni)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu