Kun on nyt muistelemaan ruvettu, niin muistatteko, mitä mausteita lapsuuden kodissanne käytettiin?
Minä en omastani muista kuin suolan ja erilaiset pippurit ja leivontamausteet. Niitä sentään oli, kanelia ja inkivääriä, vaniljasokeria.
Mutta miltä maistui lihapata, johon ei pantu kuin suolaa ja kokonaisia pippureita, ei valkosipulia, eikä ehkä tavallistakaan sipulia!
Kun nyt kauppojen hyllyillä on kymmeniä eri maustepusseja, ei ehkä ollenkaan muista, millaista ruokaa popsimme lapsuudessamme.
Minä en omastani muista kuin suolan ja erilaiset pippurit ja leivontamausteet. Niitä sentään oli, kanelia ja inkivääriä, vaniljasokeria.
Mutta miltä maistui lihapata, johon ei pantu kuin suolaa ja kokonaisia pippureita, ei valkosipulia, eikä ehkä tavallistakaan sipulia!
Kun nyt kauppojen hyllyillä on kymmeniä eri maustepusseja, ei ehkä ollenkaan muista, millaista ruokaa popsimme lapsuudessamme.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hyvältä maistui, vaikkei ollutkaan kuin suolaa ja pippuria. Hyvä, jos oli lihaakaan.
Kanelia meillä oli ja kaardemummaa suurena aarteena sen maustepippurin ja suolan lisäksi.
Totta puhut! Suola ja pippuri riittivät melkein ruokaan kuin ruokaan. Sipulia lisäsivät joskus ainakin ne, joilla sitä kasvoi omalla pihalla.
Ehkä ruokien maku piili pitkässä hauduttamisessa puuhellalla! Ja raaka-aineissa, joita ei ollut tehoviljelty.
Mutta karjalanpaistin tyyliseen pataruokaan ei kuulunut sipuli ainakaan Savonmualla, jossa kävin tulevan appiukkoni kotimökillä 50-luvun lopulla. Ja se oli sentään maalaistalo. Sama "rasvapata" nostettiin pöytään aamuin, illoin ja vielä siinä välissä.
Äidin pyykkipäivinä minun hommani 8-vuotiaasta asti oli tehdä makkarasoppaa. Siihen laitettiin vettä, perunoita, lenkinpaloja, suolaa ja maustepippureita. Sipuli tuli kuvaan joskus myöhemmässä vaiheessa.
Silti äiti taisi olla aikansa radikaali, kun rupesi 50-60-lukujen taitteessa käyttämään paprikajauhetta ja valkosipulia!
Suolaa, pippuria ja sipulia äiti käytti. Inkivääriä aloin käyttää omaan huusholliin muutettua. Kardemumma, sellaisia kokonaisia oli, niitä murskattiin morttelissa, samoin kuin pippuria.
Meillä kasvoi sipulia ja ruohosipulia, ruohosipulia käytettiin kalakastikkeissa, kalaa meillä syötiin usein. Äidin lihapullissa oli aina sipulia ja paljon. Äiti oppi pilkkomaan sipulit niin pieneksi, että niitä ei nähnyt, muuten me lapset kaivoimme ne pois pyöryköistä. Sipuli mausta opin pitämään ja pidän vieläkin. Kovin kummoista ei lapsuuden ruoka ollut, mutta eipä ollut sellaisia aineksiakaan mitä nyt.
meilläkään muuta,kuin suola ja pippuri nii ja sipuli.
Makkarasoppaan lanttua ja porkkanaa perunanlisäks.
Hyviä oli ruuat,nyt kun katsoo noita mainoksia,niin olen sanonut että pilaavat makuaistinsa,kaiken maaliman jalopenoilla ja paprikoilla.
ruoat ennen vanhaan, mutta hyville ne silloin maistuivat. Nyt mielestäni käytetään liikaakin mausteita, monesti niillä peitetään raaka-aineiden perusmaku. Kala ei maistu kalalle, vaan erilaisille mausteille. Samoin liha. Oikein käytettynä mauste korostaa ruoka-aineen omaa makua.
olikaan ruoanlaitto silloin ennen. Ei tarvinnut miettiä, mitähän mausteita milloinkin laittaisi, kun ei ollut todellakaan kuin pippuria, sipulia ja suolaa.
Sota-aikana ei saanut edes kardemummaa pullaan. Hyvälle se pulla maistui ilmankin, sikäli kun oli jauhoja pullan leipomiseen.
Minulla on sellainen mielikuva, että sodan jälkeen äiti sipulsi joitain vihreitä lehtiä pullan sekaan. Mitähän mahtoi tuo vihreä olla?
Olen ajatellut, että olisikohan ollut Laakerinlehtiä,mutta pullan mausteena, en nyt oikein tiedä.
Nykyään kun katsoo jotain uutta ohjetta lehdestä, siinä on niin paljon kaikenlaista maustetta, että monta kertaa jää uusi resepti kokeilematta sen takia. Ei viitsi ostaa harvoin käytettyjä mausteita, nehän jää sitten vanhenemaan.
Huoh. Ihan mielenkiintoista keskustelua lapsuuden makumaailmoista ja sitten tämä mummon latistus:
"pilaavat makuaistinsa,kaiken maaliman jalopenoilla ja paprikoilla"
Aina pitää joku juntti olla, joka luulee että Suomi on se elon kehto ja kauneuden mitta - missään ei osata paremmin tehdä kuin Suomessa ennen vanhaan tehtiin. Mistähän pelloilta arvelet Suomessa noita perunoita, inkiväärejä ja pippureita löytyneen ennen kuin niitä joku keksi tänne sivistyksen takapajulaan tuoda? Todennäköisesti silloinkin joku oli kitisemässä tyyliisi, että "ennen kiviä ja käpyjä keiteltiin ja ihan hyvälle maistuivat, nyt on suolalla ja vieraiden maiden mausteilla pistetty nuoriso pilalle".
Syökää ja ajatelkaa monipuolisemmin.
Kokonaiset valkopippuri, maustepippuri ja kardemumma meilläkin löytyivät, kaupunkilaisilta sota-aikana vaihdettiin.
Porkkanalaatikon mausteita olivat meillä hienonnetut muskotti ja anis, jota sain morttelissa hakata. Muistan ne, mutta mihinkäs sitä hienonnettua inkivääriä pantiin?
Lapset saivat kuoria joulupullaa varten pois valkoiset kardemumman kuoret. Ei mausteita pitkälle riittänyt. Sota-ajan yli muistelin erästä mausteen tuoksua, kävin sitä vanhasta kaapista haistelemassa. Eivät siitä aikuiset tuohinokat saaneet kysymääni tuoksua haistimiinsa, vaikka kuinka yritin kysellä. Kun vaniljaa jälleen sai, tiesin 'tämä se oli'.
Joululimppuun hienonnettiin fenkolia tai kuminaa. Lapsi sai hienontaa.
Onneksi ei tuohon aikaan paljon ulkomaalaisia Suomessa nähty.
Myötätunnolla ajattelen, miltä heistä on tuntunut syödä suomalaista läskisoosia, jonka ainoana mausteena oli suola, mutta sitäkin sitten enempi kuin tarpeeksi.
Muistan nuoruudestani, että olin ehkä 15-vuotiaana oppinut uuden ruokalajin, karjalanpaistin, ja innostuneena rupesin reseptiä esittelemään kotona.
Olin sitä jossakin syönyt, ja hyväähän se oli ollut.
Mutta mitä tekikään perheeni! Kauhistuivat, sekä isä että äiti. Eri lihalaatuja ei mennä sotkemaan samaan pataan missään tapauksessa! Pilaisit sellaisen määrän hyvää lihaa! Ei tule kuloonkaan moinen.
Meillä tehtiin kalopsia ja merimiespihviä. Niihin pantiin kokonaisia pippureita, laakerinlehti ja suolaa.
Tillilihaa tehtiin, kun isä ei ollut kotona, sillä hän oli varmaankin sille allerginen.
Hän oli monelle asialle allerginen, mutta koska sellaista sanaakaan ei tunnettu, sai hän vain kärsiä heinänuhat ja mansikkakuumeet.
Iän myötä hän sitten rupesi kranttuilemaan eikä enää syönyt ruokia, joista tuli huono olo.
Ei silloin sota-aikana miettineet ihmiset millä ruokansa maustaa, hyvä kun sai jostain jotakin syötäväksi kelpaavaa. Olenpa joutunut syömään paleltuneita perunoitakin evakossa ollessa, nälkä opettaa nöyräksi.
Pitkään hautunut liharuoka, kuten karjalanpaisti ei todellakaan muita mausteita kaipaa kuin suolaa ja pippuria nykypäivänäkään, kuten ei poronkäristyskään. Totta on, että keinoruokinnalla kasvatetut teuraat eivät maistu entisen veroisilta. Hirvikin syö paljon pelloista viljaa, eli lehmältä sekin usein maistuu. Hirveen kyllä on kauan käytetty katajanmarjoja mausteeksi, ehkä muihinkin ruokiin on kekseliäs emäntä niitä lisäillyt.
Etikan voinee myös mausteeeksi lukea. Teen vieläkin perinteisiä lautaskurkkuja : viipaloidut kurkut, sokeria ja suolaa , etikkaa ja tilliä lautaselle, toinen lautanen päälle ja hölskytellään meheviksi.Meillä puutarha antoi paljon syötävää pula-aikana, niin ikävää työtä kuin se kitkeminen, harventaminen ja kastelu lapsista olikin.Lavassa kasvatettiin kurkkuja, joita punajuurten lisäksi säilöttiin etikkaliemeen.Kurpitsasta äiti valmisti säilykkeitä, samoin pienenpienistä nappirouskuista , ja etikan ansiosta nekin säilyivät. Miten ihanaa olikaaan vanhan ajan lehtisalaatti pelkän kermakastikkeen ja kanamunamurujen höystämänä - etikan kirpeys siinäkin maistui.
Minäkin muistan kardemumman tuoksun leivontapäivinä , tuoksu oli vahvempi kuin nykyisissä valmiiksi kuorituissa.Raparperin varsia tökättiin sokeriin ja syödä rouskuteltiin, ja ketunleipiä ja suolaheiniä...porkkanoita suoraan penkistä, marjoja mättäistä - vedän henkeä välillä!
Juuri luin jostain mainoksen jossa mainostettiin vanhan ajan lihakeittoa!!! Se on lapsenlapsistanikin suurinta herkkua ja aion keittää sitä juuri kun tulevat perjantaina hiihtolomalle. Hyvä ruoka odottamaan, kun tarkkaa tuloaikaa aikaa ei tiedä mutta tietää että nälkä on sitten kun tulevat.
Nykyään on kaikki ruokatarpeet niin lihat tai kanatkin laitettu samalaiseen oranssiin mössöön ,että siihen alkaa kyllästyä. Ne vain ovat aina tarjoukessa ja niitä tulee ostettua. Monesti ostan kyllä naturellia lihaa tai broileria ja maustan itse ,saa hyvän makuisia.
Nythän on apuna nämä kevyt kermatkin ,käytän kyllä niitä. Narraako niillä itseään ,mitä mieltä olet?