Oikeus totesi NG:n syyttömäksi, koska näyttöä syyllisyydestä ei ollut tarpeeksi. Tekeekö tämä seikka sen mahdolliseksi, ettei hän tehnyt murhia?
Bodomista
edelleen...
833682
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 83
Vanhimmat
Oikeuden päätöksellä voi olla myös kansan oikeustajua suojeleva tarkoitus. Jos vanhassa henkirikostilanteessa tuomio olisikin murhan sijasta tappo, pääsee tuomittu pälkähästä teon vanhentumisen seurauksena. Täten voidaan kysyä, kumpi vahingoittaa enemmän kansan oikeustajua: henkirikoksesta tuomittu vapautetaan saman tien vaiko se, että annetaan kansalle viesti, että tämä oikeusjärjestelmä ei ainakaan tee oikeusmurhaa tuomitsemalla epäiltyä pienenkään epävarmuuden vallitessa.
Rikosnimikkeellä tappo asia ei olisi mennyt ollenkaan oikeuskäsittelyyn, eikä syyttäjä olisi sillä nimikkeellä myöskään syytetä nostanut.
Heh! "Oikeus suojeli kansalaisia"
Näyttöä syyllisyyteen ei ollut ollenkaan, ei ensimmäistä kohtaa jossa oikeus olisi siihen suuntaan päätynyt.
usko omia väitteitäsi, kun täytyy tuota samaa tyhjänpäiväistä jankuttaa jatkuvasti.
Tottakai uskon, mutta täällä kun sama virheelllinen väittämä esiintyy tavan takaa niin täytyyhän se korjata.
Heh, ja mitä tyhjänpäiväistä siinä on että näyttöä eikä todistetta syyllisyydestä ollut edes pienen promillen luokkaa? Sehän on avainasia.
Syyttäjän ja monen muun mielestä näyttöä oli riittävästi syytteen nostamiseen. Käräjäoikeus tulkitsi suuren osan esitetystä näytöstä syytetyn hyväksi. Siis tulkitsi, teki johtopäätöksiä jne. Ymmärrätkö?
"Monen muun mielestä" Heh!
Olihan syyttäjällä fantasioita, ei siinä mitään. Mutta niistä yksikään ei oikeuden mielstä tullut toteen nätetyksi eli syytteet hylättiin.
Kerro yksi asia, minkä oikeus päätöslauselmassaan katsoi että se viittasi suoraan Nilsin syyllisyyteen?
Oikeus totesi hyvin yksiselitteisesti että Nils oli yksi uhreista.
"Kerro yksi asia, minkä oikeus päätöslauselmassaan katsoi että se viittasi suoraan Nilsin syyllisyyteen?"
Jos oikeuden päätöslauselmasta löytyisi tuollainen asia, Nils istuisi tällä hetkellä pitkää kakkua. Ei kai päätöslauselmassa esitetä syyllisyyttä puoltavia kantoja silloin kun päätös on vapauttava. Ei se kuitenkaan sitä tarkoita, etteikö oikeus olisi pohtinut myös syyllisyyttä tukevia väitteitä. Oikeuden on vain tehtävä kunkin esitetyn näytön kohdalla päätös syytetyn hyväksi, jos näyttöä voidaan tulkita sekä syyllisyyttä, että syyttömyyttä puoltavalla tavalla.
Esim.1.
Syytetyn veriset kengät on löydetty kätkettynä 500 metriä surmapaikalta.
Syyttäjän tulkinta: syytetty oli piilottanut kenkänsä tehtyään surmat.
Puolustuksen tulkinta: joku muu on voinut viedä kengät jemmaan.
Oikeuden päätös: tulkitaan syytetyn hyväksi ja kirjataan tämä tulkinta päätöslauselmaan.
Esim.2.
Syytetyn oma kertomus sisältää runsaasti aukkoja.
Syyttäjän tulkinta: syytetty pelkää puhuvansa itsensä pussiin ja sen takia väittää ettei muista surmatapahtumista mitään.
Puolustuksen tulkinta: muistinmenetys on todellista ja seurausta päähän kohdistuneista iskuista ja tajunnan menetyksestä.
Oikeuden päätös: tulkitaan syytetyn hyväksi ja kirjataan tämä tulkinta päätöslauselmaan.
Yksinkertaista vai mitä?
"Yksinkertaista vai mitä?"
Kyllä, perin yksinkertaista höpinää mutta ei vastausta siihen, mitkä olivat ne todisteet ja näytöt, joista kuitenkin jäi se pikkuriikkinen osa puuttumaan. Kuten täällä asiaa selitellään.
Eli niitä "todisteita ja näyttöjä" ei ollut ensinkään jotka eivät olisi oikeudessa kaatuneet omaan mahdottomuuteensa.
En voi puhua muiden puolesta, mutta omasta mielestäni jäi puuttumaan juuri ratkaiseva iso näyttö: Sitova tekninen näyttö tunnustus. Jos tällaiset olisivat löytyneet, luuletko että muiden näyttökohtien teksti olisi päätöslauselmassa sellainen kuin se nyt on? Vai olisivatko nekin kohdat kenties kääntyneet oikeuden silmissä syyllisyyden puolelle? No, onneksi minun ei tarvitse todistaa mitään, kunhan herättelen kysymyksiä havaitessani täällä liian yksioikoisia kannanottoja.
Kirjattiinko uunisurman vapauttavaan päätökseen, että teon on tehnyt ulkopuolinen? Entä se Ruotsinlaivasurma, jossa hovi tuomitsi käräjäoikeuden näytön puutteessa vapauttaman miehen? Todettiinko silloinkin, että tekijä on ollut joku muu?
Jos jotakin edes pientä näyttöä Gustafssonia vastaan olisi ollut, ei syyttäjä olisi heittänyt pyyhettä kehään jo käräjäoikeuden jälkeen.
kerätä pitävä näyttö noin vanhan tapauksen ollessa kyseessä. Ainoa sitova näyttö olisi ollut pitävä tunnustus ja sen varaan ilmeisesti tutkijat laskivat. Edes dna:lla ei voinut löytää pitävää näyttöä - puoleen eikä toiseen - sen ovat asiantuntijatkin todenneet. Jos olisi ollut enemmän materiaalia dna:n kohteeksi(kuin kengät ja teltta), niin sitten olisi saattanut löytyä enemmän näyttöä. Esim viltit, muita vaatteita ym...Siksi syyttäjät katsoivat,
että tapausta ei kannata pitkittää enää. Hyvä niin ja suurin osa ymmärtää ja hyväksyy täysin, että tapaus jäi siihen mihin jäi.
muualla. Ei siellä mitata prosenttajakaan, vaan onko täysin pitävät todisteet. Tuomarin omat mielipiteet eivät vaikuta edes ammatti-ihmisen puheilta, mutta sokea uskosi on huomattu, eikä sillä ole mitään painoa.
Voikko olla sata varma, ettei Nisse ole syyllinen. Min en voi.
porukka muistella hyvillä mielin murhaniemen lepikkoa.
Oikeus totesi NG:n syyttömäksi, koska näyttöä syyllisyydestä ei ollut tarpeeksi.
.................
Ilmeisesti pitää vaan hyväksyä se tosiasia, että osa kansasta ei kertakaikkiaan tajua asioita. En nyt tarkoita sitä, että ihmisten pitäisi uskoa Nisse syyttömäksi, vaan sitä, että osa ei vieläkään tajua mitä oikeus päätti.
Pistetäänpä tavuviivoin:
Oi-keus ei löy-tänyt mi-tään, mi-kä oli-si tu-ke-nut Nils Gus-tafs-so-nin syyl-li-syyt-tä. On siis vää-rin sa-noa, että näyt-töä ei oli-si ol-lut tar-peeksi, kun si-tä ei ol-lut lain-kaan.
rikosoikeudessa tuomio perustuu punnintaan ja tällöin on haarukassa kaksi ratkaisumallia
1. todetaan syyte näytetyksi toteen ja tuomitaan rangaistus
2. katsotaan, että syytettä ei ole näytetty toteen ja hylätään syyte.
RIkosoikeudellisesti ketään ei koskaan "tuomita syyttömäksi".
...että kynnys nostaa syyte täyttyi? Mikä oli se syy että tätä tutkintalinjaa pidettiin kauan auki ja viimein syyte nostettiin? Ei nyt saatana edes Suomessa piruuttaan tällaista tehdä.
Käytiin tutkimaan kenkien perusteella. Poliisi rupesi epäilemään Gustafssonia, pidätti, vangittiin ja nostettiin syyte, ennenkuin teltan verijälkitutkimus valmistui.
Verijälkitutkimus ei sitten osoittanutkaan syyllisyyttä, niinkuin oletettiin.
Yllätyksenä tutkimuksessa nousivat sellaiset seikat, kuin Gustafssonin verijäljet teltan sisäpuolella sillä alueella jossa sanoi nukkuneensa.
Kengän sisältä löytyikin saman uhrin verta jota oli kengän päällä.
Näihin murentuikin se näyttö.
Alussa annettiin ymmärtää, että mysteeri ratkaistiin DNA-tutkimuksessa. Tutkimuksissa vaan ei käynytkään niin.
että tää assmann on urbaanilegenda ja syyllinen oli jo kerran piikillä. Kyllä sen nyt tajuaa persesilmälläkin kun asiaa oikein miettii. Perkele sentään. Yksi selvinnyt ja muut ylitapettu ja murhaajalla ollut kiire kun yksi jäi henkiin. Silti oli aikaa piilotella kenkiä ja muuta. Kyl on sinisilmäistä meininkiä. Ei tuomita hatarin perustein se on hyvä mutta miettikää nyt!!! Kyllä niin ottaa päähän kun ei nähdä metsää puilta!!!!
Vangitseminen ja syytekynnyksen ylittyminen johtuivat kahden virkamiehen, Tuomisen ja Ifströmin pahoista virhearvioista.
Ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa, että ko. tutkintalinja olisi ollut vuosia auki. Ilta-Sanomat väitti vangitsemisen jälkeen Lars Heikkilää siteeraten, että Gustafssonia olisi kuulusteltu vuonna 1966, mutta se väite on täysin ankka. Jos joku ei usko, niin soittakoon Lars Heikkilälle. Evk-dokumentin lopussa vihjataan tutkintalinjaan, josta ei ole paljon julkisuudessa puhuttu, ja jonka epäilty elää. Ihan ymmärrettävistä syistä poliisin kuviteltiin vihjanneen Gustafssoniin, mutta sekään ei pidä paikkaansa. Ko. epäilty on yhä nimeä vailla, mutta asui silloin Espoon keskustassa alivuokralaisena ja kulki tyynyliinaan kääritty kivi taskussaan. Asui 90-luvun puolivälissä Länsi-Suomessa.
Siis eikö Nisseä ole ollenkaan kuulusteltu surmista epäiltynä 60 -luvulla? Entäs myöhemmin ennen tätä 2000-luvun näytelmää?
Etp:stä käy selkeästi ilmi, että Nisseä KUULTIIN asianosaisena vuonna 1960 ja epäiltynä vuonna 2004. Muita kuulsuteluja ei ole.
Ihan mielekiintoinen yksityiskohta Tuomisen fiksaantumisesta ja suppeakatseisuudesta. Vuosikausia avaintodisteena pidetty vierasta verta sisältänyt tyynyliina lähetettiin laboratorioon tutkittavaksi vasta pitkään vangitsemisen jälkeen, mahdollisesti puolustuksen vaatimuksesta. Huolellinen poliisi olisi ottanut sen alusta pitäen luupin alle, ja kuinka ollakaan, siitä löytyi ulkopuoliselle kuulunutta siemennestettä.
Syyte nostettiin siksi, ettei poliisi joudu liian noloon valoon.
Tutkinnanjohtaja Tero haapala valehteli kahden kuukauden ajan käräjäoikeudelle, että on "todennäköiset syyt" epäillä NG:tä. Siis "todennäköiset" syyt - ei tavanmukainen "on syytä epäillä".
Ellei olisi nostettu edes syytettä, olisi voitu aloittaa keskustelu siitä, menivätkö Tero Haapala ja eräät muut poliisit innossaan ja valehtelussaan jo rikoksen puolelle.
millä pätevyydellä tuokin.
juttua ehkä kaikkein yksisilmäisimmin, ettei peräti p-silmäisesti.
Tuo tyynyliina muka tärkeä todiste, vaikka sen ei ole todistettu millään tavalla liittyvän tapaukseen, päin vastoin, erittäin epätoden näköistä.
Täysin selville syyllisyyteen viittaaville todisteille taas käy selitykseksi mikä tahansa sepite.
No, onhan noita hupaisaa lukea.
tuomittu vähemmilläkin todisteilla.
Kateuden ohella pitää ilmeisesti katkeruuskin ansaita:-)
En ole väittänyt tietäväni, että tyynyliina on tärkeä. Sitä ei tiedetä, mutta avoimin mielin ollut tutkija olisi tietenkin lähettänyt murhapaikalta löydetyn vierasta verta sisältäneen liinan tutkittavaksi. - Nyt tämä Tyhmä-Tuominen pelasi valtit puolustuksen käsiin, kun puolustuksen vaatimuksesta tehdyissä tutkimuksissa liinasta löytyi ulkopuolisen siemennestettä. Puolustus oli muuten keksinyt tyynyliinan eläkkeellä olevan Bodom-tutkijan vihjeestä.
Eli lue nyt tämä hitaasti ja rauhallisesti... En väitä tietäväni, että tyynyliina liittyy tapaukseen. Mutta sen tiedän että avoimin mielin oleva tutkija tutkii tarkkaakin tarkemmin seksuaalirikoksen tekopaikalta löytyneen vierasta spermaa ja verta sisältäneen kangaspalan. - Menikö jakeluun?
Kerropas ne jutut...
siellä päässä. En tiedä mistä nyt olet karkera tai kateellinen, mutta ei kyllä kiinnostakaan.
Teilaat välittömästi jokaisen Nilsin syyllisyyttä tukevan todisteen ja teorian, tutkijat ovat tyhmiä jne., puolustuksen väitteistä taas kaikki menee läpi.
Väitätkö nyt, että jotkut uhreista oli raiskattu, vai mistä sait päähäsi tuon seksuaalirikoksen? Kaikki merkit viittaavat tunnekuohussa tehtyyn tutun tekemään rikokseen.
Kirjoituksesi ovat enimmäkseen niin lapsellisia, että voisit kokeilla tuota jakelua jossain lastentarhassa.
vasta äskettäin tuomittu eräskin juttu, mutta en jaksa penkoa lehtikasaa.
Täysin pitäviä todisteita ei aina ole saatavilla, mutta joskus syyllisyyttä pidetään riittävän selvänä muutenkin. Näissä sitten voidaan tietysti tuomita vääräkin henkilö.
Teilaat välittömästi jokaisen Nilsin syyllisyyttä tukevan todisteen ja teorian, tutkijat ovat tyhmiä jne., puolustuksen väitteistä taas kaikki menee läpi.
-
Näinhän se on tainnut olla, hehe. Ja aina asiallisin ja loogisin perustein. Oikeus totesi aivan saman, ei nyt kuitenkaan osoittanut sormella Tuomisen ja Ifströmin tyhmyyttä.
Puolustusta olen muuten useaan otteeseen syyttänyt ponnettomuudesta ja huonosta kommunikoinnista, "päämieheni kokee olevansa uhri", mutta ei se minun vikani ole, jos kaikki todisteet tukevat heidän väitteitään.
Höpöä taisi olla. Nyt vaan tarkkoja esimerkkejä tapauksista, joissa on tuomittu Bodomin syytettä vähäisemmillä näytöillä. Ainahan aihetodisteilla on jouduttu pelaamaan, mutta väite kuului, että on tuomittu vähemmilläkin, ja kaipasin niitä esimerkkejä. - Niitä ei muuten ole, onneksi.
Teilaaminen ei kylläkään tarkoita todistamista ja siihenhän sinusta ei olisikaan, kun ei ollut asianajistakaan.
Oletkohan pystynyt kirjoittamaan yhtäkään viestiä pysymällä asiallisena, saati loogisena.
Viimeisessä lauseessa sentään hitunen perää. Sinulla ei ole ollut pienintäkään vaikutusta Bodomin käsittelyssä, vaikka jokunen tyhmempi tietysti saattaa myötäillä sepityksiäsi.
Kekkonen on asiallinen ja pätevä kirjoittaja.
Sinä taas olet katkera hölmö. Taidat olla ohutkullinenkin?
kiukuttanut, kun ei ole edes henkilökohtaista suhdetta tapahtumiin.
Alapään komplekseistasi keskusteluun taas lienee sopivampiakin palstoja.
perustelusi tuohon "seksuaali murhaan", niin kuin yleensäkin, kun olet väärässä.
Sinullahan se kompleksi on ohuen kullisi johdosta.
kun ei ymmärrä ottaa kompleksia, vaikka kuinka tyrkytät. Kokeile oikeasti jotain toista palstaa jos vaikka saisit enemmän ymmärrystä.
Anteeksi vastaamattomuuteni. Väitteesi siitä, että teko on selvästi tutun tekemä on niin naurettava, että asiallinen keskustelu taisi jäädä siihen. Tarkoitan sitä, että oikeassa analyysissä rikospaikasta tehdään useampi sata havaintoa, joitten perusteella tehdään suntaa antavia varovaisia päätelmiä, asiantuntijoiden toimesta. Niinpä iltapäivälehtien juttujen perusteella tehty päätelmä "selvästi tutusta tekijästä" on taas sitä taattua markkulamaista tasoa, jota ngläisistä valitettavan suuri osa harrastaa.
Seksuaalirikos? - Joo, ei sitä sellaiseksi TIEDETÄ, onpahan vain ollut yksi tärkeä linja koko ajan. Ja sopii muistaa, että tutun tekemä mustasukkaisuusmurhakin voidaan laskea "seksuaalirikokseksi". - Onkohan virallista määritelmää edes olemassa? Joka tapuksessa avoimin mielin ajatteleva tutkija olisi huomioinut verisen, ja sittemmin spermaiseksi osoittautuneen tyynyliinan ja lähettänyt sen tutkittavaksi. Tuominen ei sitä tehnyt.
Yleiseltä rannalta löytyy aina ylimääräsiä tavaroita / dna:ta, kommenttisi on siis tyhjänpäiväinen.
Olihan taas kommentti... Mikä ihme teissä ngläisisä on, kun ette pysty näkemään selviä asioita, kun on niin hirveä tarve puolustella esim. juuri Tuomisen tekemisiä, vaikka juuri hän oli vastuussa a) syyttömän oikeusmurhasta b) siitä, ettei saatu tuomiota "tunnustuksesta" huolimatta. - Joo, jälkimmäinen on hivenen yliampuvasti sanottu, mutta korstaa sitä, että Tuomisen toimia pitää katsella kriittisesti oli sitten mitä mieltä hyvänsä syyllisestä.
Vai oli kommenttini tyhjänpäiväinen, koska yleiseltä uimarannalta löytyy aina tavaraa ja dna:ta? - Uskomaton kommentti. Ikää 8v vai äo 75? Ja millähän perusteella poliisi 44 vuoden jälkeen jakaa tutkimatta tavarat kiinnostaviin ja ei kiinnostaviin? Eikö aina kaikissa tilanteissa korosteta poliisin ratkovan rikoksia enimmäkseen perusteellisuudella ja kovalla työllä? Kaikki kivet käännetään jne.
On kyllä uskomatonta, että mälliliinan tutkiminen ei tullut Sahuri-Markun mieleen. Se ei voi olla vahinko, koska kyllä kai Tuomisen Äo ylittää 70:n. Ylittäähän? Toisaalta, sahan tärinä....
vastasitkin.
Jos tuollainen puukon käyttö yhtä uhria ei kerro tunnekuohusta, niin mikä sitten? Tuntemattomalla sellaista harvemmin on ja seksuaalimurhaan taas ei viittaa mikään.
Sinuun verrattuna iltapäivälehtien jutuissa on paljonkin järkeä.
"tutun tekemä mustasukkaisuusmurhakin voidaan laskea "seksuaalirikokseksi"
Ehkäpä sinun ei kannatta yrittää määritellä uudelleen noita termejä.
Eikä tarvitse enää vastata ))
Vai ei oudolta kaverilta löydy tunnekuohuja tappaessaan?
Jos tuollainen puukon käyttö yhtä uhria ei kerro tunnekuohusta, niin mikä sitten? Tuntemattomalla sellaista harvemmin on ja seksuaalimurhaan taas ei viittaa mikään.
..............
Kertoisitko lähteen tälle väittämälle? Vai jättäisitkö jatkossa nämä rikospaikka-analyysit asiantuntijoille?
- naiseen kohdistunut voimakas väkivalta
- naisen riisuminen
Eikö yksi syyttäjän pääteeseistä ollut nimenomaan, että Nisse lavasti teon seksuaalirikokseksi. Mikä siis meni pieleen, jos kerran mikään ei sellaiseen viitannut? :-)))
Mutta edelleen, kyllä se liina olisi pitänyt lähettää tutkittavaksi heti kättelyssä. Vai onko sinulla Tuomisen tavoin joku erityislahja, jolla metrin päästä murhapaikasta löydetyt veriset esineet jaotellaan tärkeisiin ja ei-tärkeisiin?
Toki kaikki todisteeet luetteloidaan ja säilötään niin miksi uhrien kamat luovutettiin omaisille?
järkyttyneiden tunteiden vallassa. ennenkuulumattoman kauhea raaka tapaus.
Halusivat kai palauttaa omaisille mahd. pian vaatteet ym.
Säälistä.
Miksi NG kengät säästettiin ja teltta?
Miksei Sepin jne.
Miksei niitä puukkoja, leipäveitsiä, eivät kai matsanneet siihen tikariin.
Teltasta löytyneet 5 puukkoa poliisi yksinkertaisesti kadotti vuosien varrella. Tämän Tuominen hivenen vaivautuneena myönsi oikeudessa ja epäili katoamisajankohdaksi krp:n muuttoa.
Ei ollut ainoa asia, joka katosi. Lars Heikkilän Bodom-aineisto meni silppuriin miehen lähtiessä eläkkeelle.
puukko (yksi puukoista) löytyi myöhemmin Nissen kotoa? Kummallista.
Vai olet sinä jo "rikospaikka-analyysi asiantuntijakin", eipä uskoisi.
Se olikin nimen omaan lavastus!! ei seksuaalimurha!! ))))))))))))))))))
Enpä viitsi enempää arviointikykyäsi kommentoida.
5 puukkoa?
Huipputasoiseksi todetusta loogisuudestani en pääse eroon vaikka tahtoisin :-)))
Tuon sepittämiseen meni 4 vrk, montakohan vuotta menisi, että saisit aikaiseksi järkevän kommentin noihin kysymyksiin muissa viesteissä.
Niistä viidestä puukosta oli oikeudessa. Lisäksi niistä on maininta muistaakseni alkuperäisessä Bodomin mysteeriossa. Tuominen vastasi oikeudessa jotenkin näin: "myönnetään, että aineisto on tältä osin puutteellinen. Ovat todennäköisesti kadonneet krp:n muuton yhteydessä". - Taas yksi esimerkki siitä kuinka pihalla tapauksesta on, jos on seurannut vain lehtien kirjoittelua.
Jos kerran syytät epäloogisuudesta, niin ole hyvä ja listaa kirjoittamani seikat, joissa on jollain tavoin ollut logiikan puutetta.
Ei ole kovinkaan loogista pitää seksuaalimurhalavastusta seksuaalimurhana....
Enempää en viitsi tähän aikaa tuhlata.
katsottu liittyvän tapaukseen, jos ei ole pidetty tärkeinä, mutta miksi edes olisi 5 puukkoa. Tuskinpa tytöillä puukkoja oli ja pojilla luulisi olleen yksi kummallakin.
Missä lukee, että on käsitelty oikeudessa, jos ei kerran lehdissä ole ollut?
Laita nyt linkki ja lainaus, kun itse olet toisilta vaatinut.
Missä lukee, että on käsitelty oikeudessa, jos ei kerran lehdissä ole ollut?
Laita nyt linkki ja lainaus, kun itse olet toisilta vaatinut.
..........
Laitetaan tähän sitten, kun hierarkia on liian syvä.
Tilasin aikanaan tiettyjen päivien nauhat Espoon käräjäoikeudelta, joten lähde on Käräjäoikeuden nauha:-)))
Eikö olekin vaikea uskoa, että noinkin mielenkiintoinen asia on jätetty käsittelemättä mediassa? Tapausta läheltä seuranneena uskallan sanoa, että tämä toistui päivästä toiseen. Oikeudesta raportoitiin koko oikeudenkäynnin ajan syyttäjän näkökulmasta aina fiaskoon päättyneeseen labrapäivään asti. Lääkäripäivästäkin ylsi otsikoihin parhaimmillaankin vain esiin tullut näkemyksien ristiriita. Se, että Tenovuon esittämä "lääketieteen kanta" oli peitonnut syyttäjän asiantuntijoiden mutu-analyysit ilman vastaväitteitä, jäi kokonaan raportoimatta.
Jos tuntuu uskomattomalta, niin hanki nauhat ja hämmästy.
kun eivät kerran ole murhavälineitä, eikä näytä olevan edes dokumenttia niiden olleen siellä.
Ihmettelen edelleenkin vain, miksi siellä olisi ollut 5 puukkoa, mutta ehkäpä Nisse oli sitten varautunut oikein kunnolla.
Logiikkasi asioiden merkityksellisyydessä tuntuu tosiaan aika kummalliselta, etkä näytä pystyvän vastaamaan tuohon ylempänä olevaankaan, pyytämääsi, epäloogisuus esimerkkiin.
Mahdollisesti poliisi sai jostakin niin lupaavia vihjeitä, että sai syyttäjän mukaan. Ne vihjeet ovat kuitenkin osoittauneet ilmeisesti perättömiksi, mitään kunnon syytä ei näin jälkikäteen ole syytteellä ollut. Esim. ne ns. yllätystodistajat osoittautuivat yksi toisensa jälkeen "epäluotettaviksi" eikä heitä voinut käyttää todistajina. Yhtä käytettiin huonolla menestyksellä - hänestäkin oli enemmän haittaa kuin hyötyä syyttäjälle. Vain tyhjää jäi käteen. Yksi hyvä puoli siitä oli - mitään pientäkään todistetta ei syytettyä vastaan löytynyt. Silti monet vieläkin pitävät tuolloin syytettynä ollutta mielessään syyllisenä, vaikka mitään pohjaa siihen ei ole. Kyllä Assmania, yhtä hyvin kuin kioskimiestäkin voi epäillä ja onkin epäilty. Ei kuitenkaan ole nostettu syytettä heitä vastaan. Todellisuudessa mitään varmaa tietoa oikeasta syyllisestä ei ole, mutta jossakin se OIKEA SYYLLINEN ON. Se on varma.
syyllinen on kioski-mies ja hän on kuollut ja kuopattu, joten thats it!
Vanha mies ollut liian kömpelö 4 nuorta vastaan, eikä sillä ole tiettävästi ollut naarmuakaan.
kahden - kolmen välinen tappelu on taatusti aiheuttanut sen verran suuria jälkiä ja puolustusvammoja ja todellakin kioskimies on ollut tapahtuman jälkeen kunnossa...Hyvä huomio!
käsissään,
neljännellä ei.
Merimiehet möivät puukkoja erilaisia 60-l.
Sepolla oli pieni nirhauma kädessä. Ei siis puhettakaan että esimerkiksi olisi rystynen sisässä tai kädessä mitään suurempaa "torjuntavammaa", vain pieni nirhauma.
Ei sillä suuria kolhuja ole aiheutettu, saati että Nilsin murtumat ja haavat eri puolille päätä.
ei jää jälkiä vaikka potkaisi leukaluut rikki. Vanha kidutuskeino; hakata jalkapohjiin jälkiä jättämättä.
Nils Gustafsson tunnusti murhat? Mitä ihmeen järkeä siinä oli? Olisi ollut vaan hiljaa ja odottanut mitä tuleman pitää. Toisaalta, siinä vaiheessa kun kun tunnustus tuli, syyttäjällä näytti olevan niin hyvät näytöt, että oli varmaan aivan sama, vaikka tunnustaisikin teot.
Mitkähän näytöt siinä vaiheessa tuntui olevan? Vaikuttaako Nils sen aikaisissa kuulusteluissa jotenkin murtuvan näytön alle? Vai onko käsitys peruja siitä, kun Markkula väitti näytön olevan niin vahva, ettei puolustus edes yritä kumota sitä? Jos näin oli, niin mihin se näyttö katosi?
ei ollut silminnäkijöitä, murha-asetta, käypää tunnustusta.
Yleisöllä on vieläkin tietoa.
Noilla tutkimustuloksilla jo oli näyttöä.
Entä jos kello kuuden miestä ei olisi ollut eikä liinaa.
Liina oli, yleinen kutupaikka, voi olla kenen vaan.
kello kuuden mies, oliko, kuka, millä asialla.
Nyt kuitenkin oikeuden oli pakko huomioida tuo kuuden mies.
Käytäntönä on vapauttaa ei langettaa,
silti epäilys on ja pysyy, moni pitää varmana.
Ja sen tietää jokainen.
Mikäli kello kuuden miehellä tarkoitetaan Kivilahden näkemää hahmoa, niin hänellä ei ollut suurtakaan merkitystä päätöksen kannalta. Todennäköisesti tällä yöjalasta kotiin hiippailleella miehellä ei ole mitään tekemistä tapauksen kanssa.
Gustafssonin vapauttivat syytteistä verijälkitutkimuksen tulokset sekä lintobongareiden todistajalausunnot, jotka osoittivat ulkopuolisen paikallaolon murhapaikalla.
juuri teltalla nähty sekä poistuva mies.
Puhutaaan kolmesta/neljästä todistajasta jotka näkivät tuon kello kuuden miehen.
Teltan luona nähty (lintubongarit) ja kauempana aukealla nähty (Kivilahti) eivät välttämättä ole sama henkilö.
Lintubongareiden todistus on merkittävämpi, koska he näkivät tapahtumat teltan luona ja heitä oli kaksi (ja he näkivät tapahtumien kulun käytännössä samanlaisena).
Muuan friikki väittää taas kerran:
"Nils Gustafsson tunnusti murhat?"
Missähän vaiheessa Gustafsson on tunnustanut murhat? Esitutkinta- ja oikeudenkäyntiaineistossa ei ole mitään tunnustukseen viittaavaakaan. Paitsi oikeudenkäynnissä kuultu konstaapeli Tuomisen väite, joka haisee taivaaseen saakka. Ja joka sekään ei olisi ollut tunnustus, vaikka Tuominen olisi puhunut tottakin.
Friikki jatkaa:
"Toisaalta, siinä vaiheessa kun kun tunnustus tuli, syyttäjällä näytti olevan niin hyvät näytöt, että oli varmaan aivan sama, vaikka tunnustaisikin teot".
Uskomatonta paskaa! Mistä tällaiset pellet hankkivat eväät houreisiinsa?
NG:n vangitsemisaikana pidetyistä kuulusteluista ilmenee, ettei poliisilla - saati syyttäjällä - ollut mitään näyttöä NG:tä vastaan. Kerta toisensa jälkeen konstaapeli Tuominen kyseli miten sitä viinaa juotiin, kupista vain pullon suusta? Miten tyttöjä taputeltiin, puseron päästä vai alta?
Hänellä ei ole mitään mihin tarttua, vai toive että NG sekoilisi sanoissaan.
Tutkinnajohtaja Tero Haapala valehteli kylmästi käräjäoikeudelle vangitsemisistunnossa, että on todennäköiset syyt epäillä NG:tä. Haapala tiesi ettei mitään näyttöä ollut - jopa sittemmin hyödyttömäksi osoittautuneet DNA-testit olivat kesken.
Haapalan idea oli, että NG on syyllinen ja tunnustaa, kun pidetään putkassa. Ei tunnustanut.
Syyttäjä Tom Ifströmillä ei ollut mitään näyttöä NG:tä vastaan, kun Ifström päätti syyttää. Ei Ifström osannut syytettään myöskään oikeussalissa perustella. Ifström nosti syytteen yksin siksi, että poliisi olisi ollut liian nolossa asemassa, jos "todennäköisin syin" kaksi kuukautta vangittuna ollutta miestä vastaan ei olisi "todennäköisyyksiä" edes syytteen verran.
Kuten ei ollutkaan.
ei viranomaisten maine ole murhan selvittämistä tärkeämpi.
Oikeus olisi pitänyt keskeyttää ja tutkia lisää.
> Oikeus olisi pitänyt keskeyttää ja tutkia lisää.
Syyttäjä oli kääntänyt jo joka kannon. Sen osoittaa se, että saliin talutettiin jopa epävakaa yllätystodistaja, jonka syytetyn puolustus osoitti helposti epäuskottavaksi.
Syyttäjän tilanne oli epätoivoinen, sillä mitään näyttöä syytettyä vastaan ei saatu, vaikka olisi kuinka tutkittu.
Miksi et lue Espoon käräjäoikeuden päätöstä? Jos lukisit, et väittäisi tällaista roskaa:
"Oikeus totesi NG:n syyttömäksi, koska näyttöä syyllisyydestä ei ollut tarpeeksi".
Ei KäO näin todennut. Se totesi ettei ole mitään näyttöä NG:n syyllisyydestä, mutta sen sijaan on näyttöä siitä, että paikalla, tai sen välittömässä läheisyydessä, on ollut 5. henkilö.
"Tekeekö tämä seikka sen mahdolliseksi, ettei hän tehnyt murhia?"
KäO.n johtopäätös nimenomaan oli, ettei NG tehnyt murhia.
ohan se niinnii ja näinnii ko ol se kuuven mieskii mihi lie männynä.
Voisit asentaa tietokoneeseesi alkometrin, joka estää nettiin kirjoittamisen promillerajan ylittyessä.
Sen sijaan nettikirjoituksia voit toki lukea päihtyneenäkin.
voinut olla puoleen eikä toiseen, mutta koska tapahtumiin liittyi ns viides henkilö (jonka henkilöllisyyttä ei ole kuitenkaan voitu todentaa) juttu/syytteet voidaan päättää niin kuin oikeus totesi. Ei mitään varmuutta silti edelleenkään - ei puoleen eikä toiseen - ja sen tajuaa jokainen...ei vaikka KÄO olisi todennut mitä...
C`mon... älä anna nyt päätöksien sumentaa mieltäsi: Motiivi... Yksi uhreista jäi henkiin... muut "ylitapettu"... silti murhaajalla aikaa piilotella esineitä, kenkiä ym. Miksi raivon vallassa muut saa vammat jotka tappaa moninkertaisesti ja yksi jää henkiin ilman pysyviä vammoja. Ei muista mitään muuta kuin sen että on syytön... Tunnustus kun tuntuu siltä että kaappi heilahtaa ja mitään ei voi sille asialle.