alkua ...

Halpa kaukolentäjä tulee Finnairin tontille

Finnair saa Aasian- ja Amerikan-reiteilleen uuden kilpailijan.
Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva

26.2. 14:11 Oasis Hong Kong Airlines uskoo saavansa asiakkaita välilaskujen kautta Kaukoitään matkaavista turisteista.

Maailman ensimmäisen kaukolentojen halpayhtiön, Oasis Hong Kong Airlinesin, toimitusjohtaja Stephen Miller lennättää nyt matkustajia Lontoon Gatwickin ja Hongkongin väliä halvimmillaan reilulla sadalla eurolla.


Toistaiseksi Oasis operoi vasta kahdella koneella ja yhdellä reitillä. Seuraavat kolme konetta ovat kuitenkin jo tilauksessa ja niiden myötä reittivalikoima laajenee. Silloin kilpailun kohtaavat etenkin yhtiöt, jotka lennättävät matkustajia välilaskujen kautta Kaukoitään ja Amerikkaan.

– Huomasimme, että Aasian ja Euroopan ja Aasian ja Pohjois-Amerikan välillä alkoi olla yhä enemmän Finnairin ja Emiratesin kaltaisia yhtiöitä, jotka lennättivät matkustajia omien keskustensa kautta. Mitä ilmeisimmin suorien lentojen hinnat olivat nousseet rahoistaan tarkkojen ihmisten ulottumattomiin, joten he olivat valmiita matkamaan useita tunteja pitempään, Miller sanoo sanomalehti Independent on Sundayn haastattelussa.

– Eli jos me pystymme tarjoamaan suoria lentoja välilaskullisten lentojen hintaan, niin tietenkin matkustajat tulevat. Eihän kukaan halua olla lentokoneessa yhtään pitempään kuin on pakko.

Oasis Hong Kong Airlines on lentänyt Lontoosta Hongkongiin nyt kolmen kuukauden ajan.

Miller myöntää, että alku on ollut tuntemattomalle yhtiölle hankala. Kun tilatut koneet tulevat vuoden loppuun mennessä, Oasis aikoo lentää Hong Kongista myös useisiin Pohjois-Amerikan kaupunkeihin ja ehkä myös Pariisiin.



Kirjoittaja: Anna Mård, Lontoo


Aiemmin aiheesta:
111196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

kannattaisi Hienosen pojan jättää turhat maailmanvalloitukset ja suuruudenhullut suunnitelmat ja pysyä Finnairin pienenä kansallisena lentoyhtiönä, lentää muutaman kerran viikossa muutamiin kohteisiin. Mutta ei - pakko yrittää jotain mahdotonta.

Äänestä
  • verkkoviisaiden jättää asioiden arvostelu, kun eivät kuitenkaan lentoyhtiöstrategioista mitään ymmärrä.

    Äänestä

Hienonen nimenomaan tajuaa faktat. Nyt vaan Finnairin palkkakulut alas että voi kipailla muiden kanssa. Siitä se lähtee.
Siellä on vaan kaikenmaailman kommareita koskenniemiä sotkemassa strategiota lässytyksillään.

Äänestä
  • Minun mielestäni suomalaisilla on ihan liian suuret palkat kaikilla aloilla, kun vähemmälläkin tulisi toimeen. 750 euroo/kk on sopiva palkka ihan kaikille alasta riippumatta.

    Äänestä

Kun lentojen hinnatkin ovat noin paljon laskeneet, niin mihin sitä rahaa enää tarvitaan niin paljon. Palkat alas vaan, niin hinnat tulee vielä enemmän alas ;-P

Äänestä

Kaks konetta ja yksi reitti. VAU! Vapiskaa siellä Finnairissa!! Toimittaja on niellyt sellaisenaan yhtiön mainospuheet. Hienoa journalismia. Saa nähdä kauan on ko. firma pystyssä.

Äänestä
  • mitään jakoa. Kohta saadaan rukoilla, että joku ostaisi tulevan konkurssipesän pois.

    Ei suomalaisilla ole mitään velvollisuutta kannattaa tappiollisia yhtiöitä. Kuluttaja valitsee yleensä sen mikä on halvin.

    Kilpailu on tervetullutta!

    Äänestä

  • kilpailussa kirjoitti:

    mitään jakoa. Kohta saadaan rukoilla, että joku ostaisi tulevan konkurssipesän pois.

    Ei suomalaisilla ole mitään velvollisuutta kannattaa tappiollisia yhtiöitä. Kuluttaja valitsee yleensä sen mikä on halvin.

    Kilpailu on tervetullutta!

    Taas yksi "verkkoviisas" lisää, joka ei ymmärrä mitään lentoyhtiöstrategioista ja erityisesti mikä on Aasian-lennoilla Finnairin kilpailuetuna muihin yhtiöihin verrattuna.

    Ei ole kovin pitkälle kannattava liikeidea alkaa myydä lentoja alle kustannusten, sehän nähtiin jo Flying Finnin kohdalla.

    Äänestä

Finnairin strategiana on olla merkittävä kuljettaja nimenomaan keskisuurten Eurooppalaiskaupunkien ja kaukoidän keskusten välillä.

Tälläisiä Euroopan kohteita ovat mm. Dusseldorf, Manchester, Hampuri muutamia mainitakseni. Toki Finnair mielellään myy lipun Lontoosta Helsingin kautta Tokioon jos joku sellaisen haluaa ostaa, mutta se ei ole se core.

Ajatellaanpa vaikka Mansesta Tokioon matkaavan vaihtoehtoja. Suoraa lentoa ei ole, joten jossain on vaihdettava. Helsingissä koneenvaihto on helppoa ja nopeaa, kun taas sekä Lontoossa että Amsterdamissa edessä on kilometrien kävelymatka/terminaalin vaihto. Lisäksi lento Helsinkiin on jo valmiiksi liikettä oikeaan suuntaan kun taas Lontoo ja Dami ovat molemmat sivussa noin 90 astetta sivussa suorimmalta reitiltä.

Ja kun hintakin on kohdallaan niin tuotehan on kerrassaan hyvä.

Äänestä
  • Mansesta (tai muualtakaan metsästä) Tokioon menijät ei joo ole ydinjoukkoa, suomalaiset on kaikkiaan jo selvä vähemmistö Finskin kaukolennoilla..

    Suomalainen suosii Ryania!

    Äänestä

  • mualta kirjoitti:

    Mansesta (tai muualtakaan metsästä) Tokioon menijät ei joo ole ydinjoukkoa, suomalaiset on kaikkiaan jo selvä vähemmistö Finskin kaukolennoilla..

    Suomalainen suosii Ryania!

    Manse on maailman napa, sieltähän se Beckhamkin tulee. Eli Manse on EI TAMPERE vaan Manchester. Englantilaisilla on aika mukavasti jopa rahaa. Ryan be fair =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tajuuks hienonen faktat?? kirjoitti:

Halpa kaukolentäjä tulee Finnairin tontille

Finnair saa Aasian- ja Amerikan-reiteilleen uuden kilpailijan.
Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva

26.2. 14:11 Oasis Hong Kong Airlines uskoo saavansa asiakkaita välilaskujen kautta Kaukoitään matkaavista turisteista.

Maailman ensimmäisen kaukolentojen halpayhtiön, Oasis Hong Kong Airlinesin, toimitusjohtaja Stephen Miller lennättää nyt matkustajia Lontoon Gatwickin ja Hongkongin väliä halvimmillaan reilulla sadalla eurolla.


Toistaiseksi Oasis operoi vasta kahdella koneella ja yhdellä reitillä. Seuraavat kolme konetta ovat kuitenkin jo tilauksessa ja niiden myötä reittivalikoima laajenee. Silloin kilpailun kohtaavat etenkin yhtiöt, jotka lennättävät matkustajia välilaskujen kautta Kaukoitään ja Amerikkaan.

– Huomasimme, että Aasian ja Euroopan ja Aasian ja Pohjois-Amerikan välillä alkoi olla yhä enemmän Finnairin ja Emiratesin kaltaisia yhtiöitä, jotka lennättivät matkustajia omien keskustensa kautta. Mitä ilmeisimmin suorien lentojen hinnat olivat nousseet rahoistaan tarkkojen ihmisten ulottumattomiin, joten he olivat valmiita matkamaan useita tunteja pitempään, Miller sanoo sanomalehti Independent on Sundayn haastattelussa.

– Eli jos me pystymme tarjoamaan suoria lentoja välilaskullisten lentojen hintaan, niin tietenkin matkustajat tulevat. Eihän kukaan halua olla lentokoneessa yhtään pitempään kuin on pakko.

Oasis Hong Kong Airlines on lentänyt Lontoosta Hongkongiin nyt kolmen kuukauden ajan.

Miller myöntää, että alku on ollut tuntemattomalle yhtiölle hankala. Kun tilatut koneet tulevat vuoden loppuun mennessä, Oasis aikoo lentää Hong Kongista myös useisiin Pohjois-Amerikan kaupunkeihin ja ehkä myös Pariisiin.



Kirjoittaja: Anna Mård, Lontoo


Aiemmin aiheesta:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu