Ei ole auttanut inseminaatiot eikä IVF:t. En enää jaksaisi raskasta hormonihoitoa, minka IVF vaatisi taas, kun ei ole enää pakasteessa alkioita. Meillä on selittämätön lapsettomuus (10 v. takana). Onko kenelläkään tehty suht. uutta hoitomuotoa IVM:ää ?
IVM ??
Muut jo kokeiltu
71185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kun meillä ei hoidot tuottaneet tulosta. Tosin meillä ei saatu yhdessäkään hoidossa edes munasoluja kasvamaan!
Vastaus oli että ei ole järkeä, koska kerran munasoluissa on vikaa. Ja toiseksi kuulemma sen verran uusi ja vähän tehty hoitomuoto, olisi ollut turhaa rahan tuhlausta :(
Tietääkseni suomessa ei ole montaa paikkaa misää noita edes tehdään.
Mulla taas tuli IVF:ssä ihan liikaa munasoluja reippaasti yli 20 per puoli. Punktion jälkeen tuli hyperstimulaatio ja olin sairaalassa ja aika huonossa kunnossa, joten siihen hoitoon en enää mene, varsinkin kun 1 ½ v. sitten tuli 1-tyypin diebeteskin riesaksi.
Täytynee kysyä Väestöliitosta asiaa ja miettiä loppuuko hoidot tähän vai yritetäänkö vielä jotakin eli IVM taitaa olla ainoa vaihtoehto.
ensin minulle, etteivät enää tee ivm:ää kun tulokset niin huonoja. Ongelmani se, että itselläni todella aktiiviset munasarjat ja reagoin liian nopeasti aika pieniinkin hormoniannoksiin eli folleja tulee paljon ja kasvavat jo muutamassa päivässä isoiksi, mikä heikentää niiden laadun. Sitten kun tätä puregon-pelleilyä oli kokeiltu jo tarpeeksi, lekuri sanoikin, että voisi tehdäkin ivm:n. Itse olen jo yli 40 ja tämä lienee syy, miksei ensin halunnut tehdä. Ivm:ssähän munsolut kerätään n. kierron 8-10 päivä ja kypsytetään laboratoriossa, pitäisi siis olla aktiiviset munasarjat ja munasolujen aihioita useampia, itselläni niitä näyttää olevan n. 10 joka kierrossa. Eli ne, joilla ei hormonit tepsi, ei vissiin kannata ivm:ää tehdä. Kuulisin itsekin mieluusti kokemuksia, jos jollekin tehty.
...minkä kaupungin Väestöliitossa ei muka enää tehdä IVM:ää?
Minulle tehty IVM Turussa ja heti tärppäsi. Hoitomuotona tosiaankin on helppo, mutta ei varmastikaan sovi kaikille. Minulla hormoneihin herkästi reagoivat munasarjat ja siksi lähdettiin kokeilemaan IVM hoitoa. Huonona puolena on, että saattaa mennä useampi kierto ennen kuin pääsee punktioon (kierto saattaa mennä ohi, koska h-hetki vain parina päivänä/kierto). Tämän vuoksi varmaankin moni lääkäri ei IVM:ää kannata, vaikka raskaaksi tulemisen todennäköisyys on IVM:ssä lähes yhtä hyvä kuin IVF:ssä.
lääkäri väitti minulle aluksi, mutta kuten aiemmin kirjoitin, sitten yhtäkkiä sanoikin, että voi tehdä minulle, koska minulla todella liian herkästi hormoneihin reagoivat munasarjat. Ei tietenkään herättänyt kovin luottamusta, että ensin väitti, etteivät tee, kuten sanoin, johtui varmasti iästäni. Voitko kertoa, minkä ikäinen sinä olet ja miten prosessi meni, saatiinko sinulta monta munasolua kerättyä? Saman ymmärsin minäkin, että kierrot voivat mennä ohi eikä punktioon päästä eli minä päivänä voivat ainoastaan tehdä punktion ja monta päivää siitä ne hedelmöitetään? Sattuiko punktio? Kiitos, jos vastaat.
Olen siis alle 30 v. Minulta saatiin punktiossa kerättyä 8 munasolua, joista 3 hedelmöittyi laboratoriossa. Punktio ei sinällään ollut kovin kivulias, koska siinä annetaan jotakin "rauhoittavaa" suoneen sekä kipulääkettä. Sopivan punktiopäivän voi selvittää ainoastaan ultraäänellä eli kävin ultrassa muistaaksen kierron 7. päivänä, jolloin munarakkulat eivät olleet vielä kehittyneet tarpeeksi ja uudelleen ultrattiin pari päivän kuluttua (jolloin taas pelkäsin, että h-hetki oli jo mennyt) ja tällä reissullla pääsinkin punktioon.
IVM:ssähän munarakkulat kerätään aivan varhaisessa kierron vaiheessa ja niitä kypsytetään laboratorio-olosuhteisa, jonka jälkeen ne hedelmöitetään. IVM:ssä on kuulemma se riski, että munarakkulat eivät kehitykään laboratorio-olosuhteissa ja näin ollen "hävikki" on suurempi ja yleensä ei saada tarpeeksi munarakkuloita/alkioita, jotta niitä voisi myös pakastaa. Tämä on varmasti se syy, miksi lääkärit ajattelevat skeptisesti IVM:stä ja sanovat että "rahat voivat mennä hukkaan"...
Kaiken kaikkiaan itse olin tyytyväinen hoitoon, en ainoastaan siitä syystä että myös tulin raskaaksi, vaan hoito oli mielestäni "helppo". Tsemppiä sinullekin hoitoihin!!!! Toivotaan että tärppää!!!
Mielenkiintoista lukea IVM- hoidosta ja onhan niitä "kohtalotovereitakin", jotka ilmeisesti reagoi tosi herkästi hormoneihin.
Millaisilla annoksilla olette pistellyt/ monta munarakkulaa, siis tavallisessa IVF/ICSI hoidossa?
Minulla eka IVF tuoresiirto takana, nega ja pas nyt keväällä toivottavasti vielä. Mulla oli 25 iu puregonia ja 75iu menopuria. Noin pienilläkin annoksilla tuli jopa 42 munarakkulaa, 27 munasolua, 12 hedelmöittyi, 5 pakkaseen.
Meillekin lääkäri (yksityisellä) ohimennen mainitsi tästä IVM hoidosta, mutta ei sen enempää vielä. Mainitsi vain, että heidän klinikalla eivät sitä vielä kovin paljoa tee, lähinnä siksi kun siitä ei luonnollisestikaan ole niin pitkäaikaisia kokemuksia kuin esim. IVF:stä.