anteeksi

tänäänkin rakastan sua niin lujaa,
että tuska kaiken kauniin kadottaa,
enkä anteeksi anna koskaan,
tätä haavaa sieluani mustaavaa,
sen sä tahrit, rakkaimpain
pimeän sisälleni,
sen mä sulta sain.

rakastin sua kuin jotain kaunista,
nyt palvon vielä sinua, pirua,
vaikket ansaitsisi olla
edes epäjumala,
tämän särkyneen alttarin koristeena.

rakastin sua niinkuin suurinta ihmeistä,
ja unohdin sen kai,
muistaa sitä ihmistä,
jonka puin mä haarniskaan loistavaan.
kunpa olisin sen nähnyt,
kuinka ritarini vapisi paikallaan.

miksi on niin vaikea tunnustaa,
että se kaikki oli vain herkkää unelmaa,
oman mieleni kutomaa?
miksi on niin vaikea sulattaa,
ettet sä nähnytkään samaa,
sitä mikä sai mut uskomaan,
parempaan maailmaan?

nyt sä olet poissa ja tähän minä jään,
enkä katsettani maasta enää nosta palvomaan,
kadotin uskoni viimein satumaailmaan,
jossa ritari prinsessaansa rakastaa
ainiaan.
6460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kiitos

Äänestä

oli aika surkea
siin ei ollut rakkauden järkeä
eukko ei oluut sun rakkauden veroinen
siksi siitä sä kuitenkin runoilit
joskus on rakkaus niin vaikea
silloin on mieli myös haikea
ota rakkasta uusi otteesi
kaise siitä lopulla ratkeesi

älä sorru
toivoo EC

Äänestä
  • tämä prinsessa ritarin arvoinen
    eikä ritarista prinssiksi
    ollut milloinkaan
    ei ole järkeä
    onpahan elämä
    täynnä sirpaleita
    hajoaa maailma
    ritari on tomua

    antaa tämän prinsessan
    ilkeäksi noidaksi muuttua.
    katkeruus on päivän sana
    viha ehkä seuraavana,
    peilin hajotan.
    prinsessa naivi sieltä takaisin katsoo
    silmin luottavin,
    tyhmä nainen siis sekin.

    Äänestä

Kyllä kaikki viel käy hyvin,tsemppiä:)

Äänestä

Kyll kaikk viel käy hyvin,tsemppiä:)

Äänestä

onnistunut tunteen purku.Tuli ihan syyllinen olo,hyi kauhea:)Hyvä runo siis!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tasapainoton kirjoitti:

tänäänkin rakastan sua niin lujaa,
että tuska kaiken kauniin kadottaa,
enkä anteeksi anna koskaan,
tätä haavaa sieluani mustaavaa,
sen sä tahrit, rakkaimpain
pimeän sisälleni,
sen mä sulta sain.

rakastin sua kuin jotain kaunista,
nyt palvon vielä sinua, pirua,
vaikket ansaitsisi olla
edes epäjumala,
tämän särkyneen alttarin koristeena.

rakastin sua niinkuin suurinta ihmeistä,
ja unohdin sen kai,
muistaa sitä ihmistä,
jonka puin mä haarniskaan loistavaan.
kunpa olisin sen nähnyt,
kuinka ritarini vapisi paikallaan.

miksi on niin vaikea tunnustaa,
että se kaikki oli vain herkkää unelmaa,
oman mieleni kutomaa?
miksi on niin vaikea sulattaa,
ettet sä nähnytkään samaa,
sitä mikä sai mut uskomaan,
parempaan maailmaan?

nyt sä olet poissa ja tähän minä jään,
enkä katsettani maasta enää nosta palvomaan,
kadotin uskoni viimein satumaailmaan,
jossa ritari prinsessaansa rakastaa
ainiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu