Viime viikonloppuna Hesari uutisoi todella törkeästi hiihtojunioreiden Hopea Somman loppukilpailusta Kaisa Variksen doping-uutisten yhteydessä. Kuvassa ollut hiihdon päävalmentajan Reijo Jylhän poika ikäänkuin sotkettiin mukaan dopingskandaaliin, sillä hänen kuvansa ja dopingkäry tekstin kun luuli kuuluvan yhteen. Minkä takia koko lajin maine koitetaan saada lokaan, vaikka vain huiput ovat ne jotka douppaavat? Lopetettaisiin valtionavustukset huippu-urheilulta, ja panostettaisiin lisää juniori ja harrastetoimintaan. Nykyinen tilanne kun vaikeuttaa kaikkia!!
Juniorihiihtäjät!
Junnuvalmentaja
2303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomen hiihdon tilanne ei parane,niin kauan kui Rehusen kaltaiset kahelit on mukana h-liitossa.
Kyllä löytyy puhtaita esikuvia junnuille vieläkin huipulta! Minusta suurinta mitä voimme tarjota, tällä hetkellä puhtaasti ja rehellisesti hiihtäville huipuillemme, on antaa kaikki henkinen tuki ja tsemppi heille! He kärsivät rangaistukset, joista itse syylliset pääsevät turhan helpolla! Huipuilta viedään mahdollisuudet jatkaa! Kunnioitan junnutoimintaa ja puhdasta hiihtoa!